2005-09-09

Johdanto "Kuinka liikkuva mieli vallataan" -konferenssiin

Jussi Vähämäki

Mieli

Työskentelemme yhä enemmän aivoillamme ja elämme tilanteessa, jossa työn ja tuotannon määrätyt tilalliset ja ajalliset koordinaatit ovat katoamassa. Nykyään äly, ajattelu on kaikin puolin keskeisessä asemassa tuotantoelämässä, mutta se määrittää myös työorganisaatioiden laatua - puhutaan jopa älykkäistä organisaatioista - ja se on tärkeää yhteiskuntiemme uudistumiselle, koska vain äly näyttää kykenevältä keksimään uutta voidessaan kurottautua jo olemassa olevan ja näkyvän tuolle puolen. Mistä äly löytyy, minne se voidaan sijoittaa ja ennen kaikkea mistä ja miten se voidaan saada kiinni ja käytettäväksi?

Ajatteluprosessi sellaisenaan on vailla erityistä paikkaa, koska se ei näy missään tilassa muuten kuin mahdollisten lopputulostensa kautta. Siltä puuttuu tilallinen olemassaolo ja siksi ajattelua on mahdotonta myöskään pakottaa määrättyyn tilaan. Ajattelua voi tapahtua missä vain eikä sille ole etuoikeutettua tilaa. Se on liikettä, joka ei näy päällepäin.

Ajattelu on vailla ajallista peräkkäisyyttä. Sen aika ei ole kronologista, vaan pikemminkin hypähtelevää ja harhailevaa. Ajattelua voi tapahtua milloin vain, eikä sille ole olemassa etuoikeutettua ja määrättyä aikaa, jossa ajattelu tapahtuisi.

Ajattelu on toiminnaltaan "sotkuista", eivätkä ajatukset etene johdonmukaisessa ja siistissä järjestyksessä, vaan niissä vallitsee pikemminkin "hyvän läheisyyden periaate", kuten Aby Warburgin kuuluisassa kirjastossa, jossa jotakin määrättyä teosta etsittäessä löydetään toinen ja se avaa aivan uuden perspektiivin aiemmin ajateltuun. Tässä mielessä ajattelua leimaa siis enemmän eräänlainen "lukihäiriö" (dysleksia) kuin systemaattisuus. Ajattelu on aistilahjakkuutta, monien aistien yhtäaikaista käyttöä eikä yhden aistin ylivaltaa, ja siinä on tärkeää liikkuvien tai muuttuvien kokonaisuuksien ymmärtäminen.

"Tietoyhteiskunnassa" keskeisessä asemassa on aivotyö, älykkyys ja älyn käyttö, siis jokin sellainen jota voidaan kutsua Gabriel Tardea seuraten "aivojen väliseksi yhteistyöksi" tai yhteistyöksi, toiminnaksi ja liikkeeksi aivoissa. Tämä yhteistyö on vailla tilallista olemassaoloa, sitä ei hallitse ajallinen jatkuvuus eikä se toimi johdonmukaisesti. Siinä ei myöskään keskeisessä asemassa ole yksilönero, määrätty subjekti, joka voitaisiin paikallistaa, vaan kollektiivinen, yleinen äly. Päinvastoin, subjektin paikallistaminen johonkin ihmisruumiiseen uhkaa koko aivojen liikettä. Aivotyöläisistä ei myöskään muodostu kompaktia yhteiskunnallista luokkaa, jolla olisi tilallinen olemassaolo. Aivotyö on epämääräisyytensä, liikkuvuutensa ja tilallisen näkymättömyytensä takia jatkuva uhka auktoriteetille ja ennalta asetetuille rajoille, tarpeille ja normeille. Aivotyötä ei voi palauttaa olemassa oleviin, kodifioituihin tietoihin, siihen, mikä jo tiedetään tai mitä on jo sanottu. Se tapahtuu ennen niitä, ennen mitään tilassa näkyvää tai kuuluvaa suoritusta.

Aivotyö ja aivojen välinen yhteistyö eivät ole pelkästään sääntelyn ja kontrollin kohde, siis pelkkä poliittisten toimenpiteiden objekti, vaan aivotyöstä tulee myös politiikan varsinainen (ja näkymätön) näyttämö sekä poliittisen sidoksen muoto ja samalla ainoa tuottavuuden lähde, uuden luomisen "paikka". Tällä näkymättömällä voimakentällä politiikka, poliittinen kamppailu ja tuotanto sekoittuvat toisiinsa, kun esimerkiksi yritysten arvo ei ole enää kiinteässä pääomassa, koneissa ja laitteissa, patenteissa tai softassa, vaan aivotyöläisissä ja koko ympäröivässä yhteiskunnassa (ulkoisessa taloudessa), kaikkialle levinneessä älyllisessä toiminnassa, joka keksii uutta (uusia tarpeita) ja kierrättää vanhaa uusiin konteksteihin, uusiin elämänmuotoihin. Keskeiseen asemaan astuu nyt kysymys elämän, aivojen ja koko yhteiskunnan käytöstä ja suunnasta. Aivojen vapaa käyttö, aivojen välisen yhteistyön vapaus ja kyky asettaa ongelmia vastaan aivojen käyttö jonkin ennalta olemassa olevan tai asetetun ongelman ratkaisemiseksi. Tällä poliittisen konfliktin kentällä, jolla käydään kamppailua aivojen, ihmismielen, vapaudesta, syntyvät myös uudet vallan muodot ja käytännöt, joilla on hyvin vähän tekemistä tilan, ajan ja toiminnan ykseydelle perustuneiden vallan muotojen kanssa ja joita voidaan luonnehtia termillä mielivalta.

Aivotyö on perinteisten työn hallintajärjestelmien, kuten työpalkka (palkkatyömuoto) ja konepääoma, kannalta hankalaa juuri tilallisen, ajallisen ja toiminnallisen epämääräisyytensä takia, koska siinä erottelu työn ja ei-työn ja ajattelun ja ajattelun materiaalisen tuloksen kannalta on hankalaa, ja itse asiassa nämä erottelut pyrkivät usein estämään itse ajattelua (esimerkiksi pakottamalla ajattelun johonkin ennalta määrättyyn lopputulokseen tai estämällä ajattelun liikkumisen, yhdistymisen muihin ajatuksiin).

Enää ei kontrolloida määrättyihin tiloihin rajattuja tehtäviä, määrättynä aikana tehtyjä suorituksia tai toiminnan johdonmukaisuutta. Kontrollit muuttuvat jaksottaisiksi ja perustuvat tavoitteiden ja tulosten välisten suhteiden arvioimiselle. Kontrollien yksinkertaisena tavoitteena on itsearviointi, itsetarkastelu ja tilinteko: olenko saavuttanut tavoitteeni, olenko yltänyt itseni tasolle? Vai olenko jälleen kerran epäonnistunut? Tilinteko, jatkuva itsearviointi on joustavaa tai taipuisaa. Siinä tavoitteet ja suoritukset vaihtelevat. Tämä jatkuva modulointi korvaa palkkatyön aiemman joustamattomuuden ja suoran kontrollin. Itsearviointi palaa takaisin, muistelee ja järjestää muistia faktoiksi, kääntää sitä historiaksi antamalla menneille tapahtumille paikan ja merkityksen. Mieleen palauttaminen ei ole pelkästään miellyttävää, kun tehtävien suorittamisen arviointia varjostaa esimerkiksi työttömyyden uhka.

Joustavan tai taipuisan työn vapaus on valvottua vapautta, kun työntekijä joutuu valvomaan itseään ja omaa sitoutumistaan työhön. Nyt luppohetkiä, kahvitaukoja ja muita vastaavia työstä vetäytymisen hetkiä, jotka aiemmin muodostivat vastarinnan ja vapauden tiloja, varjostaa huono omatunto ja tunne riittämättömästä paneutumisesta työhön. Entisistä ilon ja vapauden hetkistä, työstä vapautumisen ilosta, on yllättäen tullut surun ja puutteen hetkiä. Nyt työntekijältä puuttuu pomo ja fyysiset, tilalliset hierarkiat, jotka pakottaisivat häntä. Hänen on pakko oppia tekemään työtä ilman niitä.

Tämä muuntelun kontrollimalli ei tietenkään ole kaikkialla läsnä eikä se hävitä kokonaan tilaan sulkemisen mallia. Siinä ei myöskään ole kyse yksinkertaisesta ja yksisuuntaisesta kontrolloinnista. Siinä konkretisoituu myös pyrkimys vapauteen, tarve pois suljetusta tilasta, jossa kaikki liike on pysäytetty ja ositeltu, on kyse sitten fyysistä, älyllisistä tai tunteiden liikkeistä. Kuriyhteiskunnalle oli luonteenomaista ruumiinliikkeiden rajoittaminen, ajattelun keskittäminen ja jaksottaminen, tunteiden ilmaisun ja tunnemaailman supistaminen. Vaihtelun ja variaatioiden kautta ihmiset yrittävät ottaa haltuun oman elämänsä, luoda itse elämänsä ja hankkia uusia, vaihtelevia kokemuksia, laajentaa suhteitaan ja sitä kautta omaa voimaansa ja kykyään selviytyä maailmassa. On kyse voimasuhteista vapauden (suhteiden laajuuden, itsenäisyyden, liikkumisen) ja alistamisen välillä.

Konferenssin viralliset sivut: http://www.ephemeraweb.org/conference/index.htm

"Kuinka liikkuva mieli vallataan" -konferenssin esittely suomeksi: http://megafoni.kulma.net/index.php?art=237

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.