2005-09-09

Johdanto "Kuinka liikkuva mieli vallataan" -konferenssiin

Jussi Vähämäki

Kontrollit

Mainiossa artikkelissaan "Jälkikirjoitus kontrolliyhteiskuntiin" Gilles Deleuze kirjoittaa siirtymästä, joka on tapahtumassa (teollisille) kuriyhteiskunnille luonteenomaisesta ajallisesta ja tilallisesta peräkkäisyydestä uusiin kontrolliyhteiskuntiin, jotka tilaan pakottamisen (sisään sulkemisen) ja ajallisen peräkkäisyyden sijaan toimivat tilan ja ajan jatkuvan muuntelun/modulaation kautta. Kuriyhteiskunnille luonteenomaisen sisään sulkemisen ja internoinnin malleina vankila ja mielisairaala ovat peräisin Michel Foucault'n tutkimuksista. Nämä institutionaaliset mallit, niissä harjoitettu ihmisruumiin ja ihmishengen kurittaminen ja niissä syntyneet erityistiedot (esim. psykiatrinen tieto) ja kontrollitekniikat voidaan ymmärtää tehtaan keksimiseksi. Tehtaassa henkinen työ, aivotyö ja ruumiillinen työ, suunnittelu ja suorittaminen, kommunikaatio ja valmistaminen olivat toisistaan erillisiä ja niillä oli eri tilat.

Mitä tehdas tässä mielessä oikeastaan tekee? Ennen kaikkea se luo näyttämön, joka antaa tilallisen ykseyden ja yhtenäisyyden ajalle, paikalle ja toiminnalle. Tehtaalle oli luonteenomaista paikan yhtenäisyys. Tietyissä paikoissa suoritettiin tiettyjä toimintoja ja eri paikat yhdistettiin toisiinsa koordinoidusti. Erikoistuminen läpäisi tehtaan lisäksi myös koulut ja kodit. Työpaikka oli eräänlainen muotti, joka pakotti työntekijän sisäistämään talouden normit ruumiinsa liikkeiksi. Jokainen erillinen paikka, jokainen ketjun rengas sai rinnalleen valvontatilan, josta kontrolloitiin, että paikassa tehtiin, mitä siellä pitikin tehdä eikä tuhlattu aikaa mihinkään epäolennaiseen.

Tehdasta hallitsi ajallinen ykseys. Työntekijät olivat samanaikaisesti läsnä tehtaassa. Tärkeitä olivat aikataulut, määrätyt tehtävät oli suoritettava tiettyinä, ulkoa määrättyinä hetkinä: työ, ruokatunti, lepo jne. Aikataulut olivat kurinpitovälineitä, joiden avulla aika ositeltiin ja myytiin vähittäin. Ruumiiden ja niiden liikkeiden tuottavuus oli aikataulutettu, suljettu jonkinlaiseen aikamuottiin. Tehdasta hallitsi toiminnan yhtenäisyys ja johdonmukaisuus. Annetut tehtävät olivat toisistaan riippuvaisia ja niitä ohjattiin "asia kerrallaan". Tämä tilallinen yhtenäisyys synnytti myös omat vastarinnan muotonsa: viinapullo kätkössä koneen sisällä, pitkitetyt kahvitauot, "laiton" kommunikointi työläisten kesken, hakeutuminen valvonnan kuolleisiin kulmiin ja niin edelleen.

Tilan, ajan ja toiminnan yhtenäisyyteen perustuva malli on ollut kriisissä 1970-luvulta lähtien. Kyse on - Deleuzea seuraten - kuriyhteiskunnan ja sen instituutioiden (tehdas, vankila, sairaala, koulu, perhe) yleisestä kriisistä. Juuri perinteisen ydinperheen ja sinne taylorisoitujen tunteiden, käyttäytymismallien ja normien hajoaminen on ollut kenties syvälle menevin osoitus kuriyhteiskunnan ja sen instituutioiden kriisistä. Ydinperheen hajoaminen pakottaa myös kasvatuksen ja koulutuksen uudistamiseen ja työmarkkinoiden muutoksiin.

Kuriyhteiskunnan mallin murtuminen on merkinnyt siirtymistä käskystä kommunikaatioon, määräyksistä määrättävän osallistumiseen ja vuorovaikutukseen, vankilasta kontrolloituun liikkumiseen (tiedon) valtateillä ja määrättyjen tehtävien suorittamisesta surfailuun netissä, jämäkästä kädenpuristuksesta epämääräiseen halailuun. Suljettujen instituutioiden seinät kaatuvat ja epämääräisyys, sotkuisuus, sekaannus ja epäsiisteys tunkeutuvat tehtaan ja perheen tiloihin, joihin muodostuu jatkuvasti vaihtelevia "työpisteitä". Suljetusta, liikkumattomasta ja konkreetista tehtaasta siirrytään avoimeen, liikkuvaan ja abstraktiin yritykseen. Yritys on jatkuvaa transformaatiota ja uudelleen määrittelyä vailla pysyvyyttä, kuten yrityksissä tehtävä työ on muuttuvaa ja prekaaria. Kyse ei ole niinkään joustavuudesta tai sopeutumisesta kuin modulaatiosta, vaihtelusta, kuten Deleuze oivalsi, kun jäykästä muotista ("pukeutumiskoodi") siirrytään itsestään hajoaviin yhdistelmiin, projekteihin, jotka koostuvat heterogeenisesta aineksesta niin suorittajiensa kuin tehtäviensä osalta.

Vaihtelu kohdistuu nyt tilaan, aikaan ja toimintaan. Tilan rajat katoavat ja niitä määritellään jatkuvasti uudelleen ja eri tilat vaihtelevat ja ovat usein jopa sisäkkäin uusien kommunikaatiovälineiden ansiosta (tietokone, matkapuhelin). Työaika vaihtelee ja varsinaisen palkkatyön ajasta tulee epämääräistä ja rajoiltaan liukuvaa, mutta myös itse työhistoria muuttuu pätkittäiseksi. Toiminnassa henkilökohtainen ja yritykselle kuuluva sekoittuvat, työintensiteetit ja sitoutumisen tasot muuntelevat jatkuvasti ja työntekijän sitoumukset tekevät työstä usein skitsofreenista, kun lupausten runsaus ja niiden pitämisen mahdollisuudet erkaantuvat peruuttamattomasti. Näihin voisi vielä lisätä itse palkkausjärjestelmän modulaation ja palkkauksen "liikkuvien osien" lisääntymisen.

Näiden vaihtelun tai modulaation eri muotojen takana on yksi olennainen tekijä, jota voitaisiin luonnehtia subjektiivisen, henkilökohtaisen osallistumisen ja sitoutumisen muutokseksi tai muunteluksi ja ristiriidoiksi: on oltava kiinnostunut kaikesta välittämättä mistään. Kyse on subjektiivisesta yrityksestä hallita muuntelua tai modulaatiota sillä tavoin, että ei jäätäisi kokonaan sen armoille. Ei olekaan ihme, että tästä subjektiivisen sitoutuneisuuden muuntelusta on tullut uusien kontrollijärjestelmien keskeinen työmaa, jolla ne yrittävät vaikuttaa innostukseen, välinpitämättömyyteen, motivaatioon, eroamiseen, lopettamiseen, jättämiseen, uuden aloittamiseen ja muihin vastaaviin sitoutumisen tunteisiin erilaisin keinoin terapiasta ja medikalisaatiosta aina raakaan pakottamiseen saakka. Tällä kentällä - kun ollaan kiinnostuneita kaikesta välittämättä mistään - käydään kamppailua vapaudesta, "omasta ajasta" ja oikeudesta liikkua.

Kentällä on kaksi ulottuvuutta Foucault'n vastarinnan primaarisuus -teesin mukaisesti: vastarinta tulee ensin, se pysyy ylimpänä ja pakottaa valtasuhteet muuttumaan. Siellä, missä on valtaa ja pakottamista, on siis löydettävissä vastarintaa. Sanoa "ei" on vain vastarinnan minimaalinen muoto, koska vastarinta muuttaa tilanteita, luo ja uudelleen luo. Ensimmäinen näistä ulottuvuuksista on "sosiaalinen tilaus" 1960-luvulta lähtien, siis vastarinta tehdastyölle, joka alkoi tuottaa toisenlaisen elämän muotoja ja malleja. Toinen on peräisin teollisen tuotantomuodon muutoksesta ja kapitalismin uuden kehitysjakson vaatimuksista, joita yritetään ajaa läpi.

Kuten Foucault sanoi: "Mikäli valtasuhteet läpäisevät koko yhteiskunnallisen kentän, johtuu se siitä, että vapautta on kaikkialla". Eli se, mikä fordistisessa teollisuuskapitalismissa ja sen kuritekniikoissa (ja moderneissa demokratioissa) jäi vapauden ja vastarinnan alueeksi, olivat aivot, ajattelu ja kommunikaatio. Nyt ne on saatava valtasuhteiden läpäisemiksi, ja aivojen vapaus on minimoitava ja niiden vastarinta nujerrettava. Siksi käynnissä on myös sota älyä vastaan.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.