Johdanto "Kuinka liikkuva mieli vallataan" -konferenssiin

Sota

"War is the father of all and king of all, and some he shows as gods, others as men; some he makes slaves, others free", Heraclitus

"Today we are fighting a global war on terror", G.W. Bush July 11, 2005

Elämme globaalin sodan tilassa, emme paikallisten sotien tai konfliktien peräkkäisissä tiloissa. Sota ja konflikti eivät ole enää paikallisia. Enemmänkin, niiden tila on epämääräinen ja vaikeasti hahmotettava. Sota on kaikkialla eikä missään. Se ei sulje sisään eikä se pyri eristämään. Pikemminkin se haluaa hävittää rajat ja aidat; se haluaa levittää ihmisruumiit samalle tasolle ja suoraan käytettäviksi organisoimalla ruumiiden liikkeitä, joskus supistaen liikkumisen mahdollisuuksia, joskus niitä avaten. Joka tapauksessa sen tehtävänä on aina antaa liikkeelle suunta, löytää sille tarkoitus ja identifioida sen alkuperä. Se haluaa antaa koordinaatit liikkeelle.

Tässä sotatilassa leviää uusi kontrollien järjestelmä, joka levittäytyy maailmanlaajuiseksi. Sota on tämän järjestelmän pysyvä ja pääasiallinen olemassaolon tapa, vaikka eksplisiittiset sotilaalliset, poliittiset, sosiaaliset tai lainsäädännölliset toimenpiteet vaihtelevatkin. Sodasta voidaan erottaa kaksi rintamalinjaa tai voimalinjaa, joiden avulla sitä voidaan hahmottaa. Nämä linjat sekoittuvat kuitenkin jatkuvasti toisiinsa ja ne kutovat uutta vallan rakennetta.

Ensimmäinen linjoista on ulkoinen. Ulkoisessa sodassa näkyvät vielä ainakin muodollisesti (kansallis)valtiot, vaikka itsenäisten valtioiden asema ja kyky suojella kansalaisiaan heikkenee jatkuvasti. Se, että valtio menettää kykynsä taata kansalaisten turvallisuus, merkitsee sitä, että alkaa sota, ja tämä sota on konstitutiivinen ja rakentava käytäntö, jossa tulevat elämän muodot muodostuvat. Siksi, jos haluamme rakentaa uutta turvallisuutta ja uutta oikeutta, emme voi lähteä olemassa olevista valtiollisista instituutioista, emme ihmisarvosta, kunnioituksesta tai muista vastaavista kategorioista, vaan meidän on lähdettävä oikeudettoman ja valtiottoman tilanteesta, niiden tilanteesta, jotka voivat ja kykenevät luomaan oikeutta.

Tämä ulkoinen sota on käynnissä ihmismassojen, väestöjen liikkeiden kontrolloimiseksi. Kyse on perusteiltaan biopoliittisesta konfliktista, jossa toisen maailmansodan brutaalit käytännöt (leirit, kansanmurhat, kidutus) realisoituvat vailla moraalista tai poliittista suuttumusta pelkästään humanitaarisina tragedioina. Tämä ulkoinen sota ei ole ulkoinen siksi, että se kohdistuisi ns. länsimaiden ulkopuolelle. Se läpäisee yhtä lailla ihmisruumiita lännessä siirtäen, organisoiden ja kurittaen niitä ja niiden voimaa ja voimattomuutta. Se on ulkoinen, koska se kohdistuu ihmisruumiiseen, joka on tässä sodassa täysin vailla oikeuden suojaa ja voimaton toimenpiteiden kohde, kuten itsemurhapommittajien epätoivoiset teot kertovat.

Toinen on sisäinen. Se on uuden kontrollien järjestelmän ja sitä vastaavan vallan muodon, joka poikkeaa radikaalisti valtio-muodosta, hahmottumista. Tämä sota ei pyri ihmisruumiiden kontrollointiin tilassa, vaan sitä käydään ihmisen toiminnan mahdollisuuksien, ihmisälyn ja inhimillisen kommunikaation kontrolloimiseksi. Sen kohteena on se, mitä voidaan tehdä, sanoa ja ajatella. Tämä uusi "mielivallan", siis aivojen, kielen ja kommunikaation käyttöön kohdistuvan vallan regiimi ei ole pelkästään läntinen, vaikka sitä leimaavatkin sosiaalisten suhteiden ja politiikan muutokset erityisesti kehittyneissä länsimaissa. Näitä muutoksia voidaan luonnehtia kontrollien yhteiskuntiin siirtymiseksi.

Syntymässä olevia kontrollien yhteiskuntia yrittää legitimoida erityinen fundamentalistinen ja äärioikeistolainen ideologia tai henki. Tämä fundamentalismi ei ilmene avoimena rasismina, vaikka se puhuukin sivilisaatioiden välisestä konfliktista. Se ei ilmene avoimena rasismina, "arjalaisen rodun" etuoikeuksina tai apartheidina. Se ei kohdistu ihmisryhmien ulkoisiin ominaisuuksiin, vaan siihen mitä ihmiset ajattelevat, mihin he uskovat ja mitä he mahdollisesti voisivat tehdä. Se ilmenee epäilyn ja epäluulon levittämisenä ja tiukkojen käyttäytymisen sekä ajattelun julkilausumattomien mallien asettamisena. Tässä fundamentalismissa esimerkiksi "terroristi" poikkeaa määritelmältään "juutalaisesta". Jokainen, joka käyttäytyy poikkeavasti, kapinoi tai on muuten vain epäilyttävä niiden tavoitteiden suhteen, joita "valtion turvallisuus" vaatii - puolustaessaan esimerkiksi perustavanlaatuisia kansalaisoikeuksia - voidaan ymmärtää vähintäänkin potentiaaliseksi terroristiksi, ja hänet on siksi eliminoitava, riisuttava aseista jo ennen kuin hän on tehnyt mitään. Toisin sanoen on pyrittävä kontrolloimaan hänen mahdollisuuksiaan toimia. Mahdollisuuksien kontrolloiminen merkitsee ennen kaikkea ajattelun ja liikkumisen tai toiminnan, ajatuksen ja liikkeen kontrollia. olemme palaamassa uskonnolliseen valtioon, jossa ero ajatuksen ja teon väliltä on kadonnut.

Ajattelun (uskon tai uskonnon) ja toiminnan tai tekojen (valtion) toisistaan erottaminen muodostivat ne kaksi modernien demokratioiden peruspilaria, jotka niin sanotun terrorismin vastaisen sodan aikakaudella ovat sortuneet, kun kontrollitoimet kohdistuvat pikemminkin ajatteluun ja toiminnan mahdollisuuksiin kuin varsinaisiin tekoihin tilassa. Se helppous, jolla niin sanotut länsimaat ovat siirtymässä takaisin 400 vuoden takaiseen periaatteeseen cuius regio eius religio, on hämmentävää. Kuten pääministeri Blair sanoi Lontoon iskujen jälkeen: "Our determination to defend our values and our way of life is greater than their determination to cause death and destruction to innocent people." Ja G.W. Bush lisää, että: "the attack in London was an attack on the civilized world. And the civilized world is united in its resolve: We will not yield. We will defend our freedom". Oikeusvaltion tuhoaminen tapahtuu jonkinlaisena joukkopsykoosina, jossa kuvitellaan, että ajattelusta rankaiseminen koskettaa vain muita ja on olemassa kaksi eri oikeutta, "meidän" ja "muiden". Mutta kun keskeiset oikeusvaltion periaatteet kaatuvat, ne kaatuvat kaikilta eivätkä vain muilta: muslimeilta, maahanmuuttajilta, ylipäätään "toisilta". Tämä modernien yhteiskuntien sisällä tapahtuva muutos - ja siirtymä kohti "fundamentalistista" uskonnollista valtiota - ei näytä niinkään reaktiolta "ulkoisiin" tapahtumiin kuin yritykseltä reagoida vanhan (teollisen) yhteiskunnan mallin mukaan yhteiskuntien sisäiseen kehitykseen ja erityisesti uuden yhteiskunnallisen subjektin, "aivotyöläisten" syntyyn, ainakin mikäli sitä tarkastellaan suhteessa muutoksiin työn ja tuotannon maailmassa. Ajatollahit löytyvät paljon lähempää kuin Iranista!

Liike vailla syytä ja vailla alkuperää on levottomuuden ja levottomuuksien lähde. Se pakottaa vallan ulos torneistaan. Kun liikkeen suuntia ja mahdollisia merkityksiä on monta, kun ei tiedetä missä ollaan ja minne ollaan matkalla, on alettava haroa, koskettaa ja kokeilla. Tai Deleuzea seuraten voidaan sana, että joudutaan jännittymään kohti äärettömästi vaihtelevaa "abstraktia tasoa" ja muututaan poeettisiksi. Nyt paetaan joka suuntaan, kauas tasapainosta ja järjestyksestä. Ihmiset vyöryvät, virtaavat ja paisuvat vailla suunnan, alkuperän tai merkityksen rajoituksia. Vain tämä vyöryminen, leviäminen tai paisuminen päästää halun ja liikkeen esiin. Tai: ajattelu voi edetä, liikkua ja koskettaa vain kun se vie merkityksen romahdukseen, kauas tasapainosta, kauas yhteiskunnasta ja sen tarpeista.

Kun ajattelusta on tullut materiaalista ja tuottavaa, kun ajattelu on suoraan tuottavaa ja maailmaa muuttavaa, meidän on annettava ajattelua vastaan käytävälle sodalle positiivinen ja rakentava merkitys. Sitä ei löydy ajattelun ja toiminnan tornien uudelleen rakentamisesta, vielä vähemmän sitä kannattaa etsiä sivilisaatioiden välisestä konfliktista tai fundamentalistisen valtion rakentamisesta. Se, että näemme ja tunnemme ongelman nahoissamme, on jo riittävästi. Koska vain ongelma avaa tilan toiminnalle, kokeiluille, jotka määrittävät uudelleen ajattelun ja toiminnan, taiteen ja tieteen suhteet ja niiden kautta poliittisen ja yhteiskunnallisen toiminnan uudet muodot. Kuten Deleuze sanoi: "History is not experimental, it is just a set of more or less negative preconditions which make it possible to experiment with something beyond history". Meidän tehtävänämme ei ole niinkään tulkita nykyistä sotaa, sen syitä ja tavoitteita, vaan kokeilla ja kokea jotain, joka ylittää sodan regiimin ja kokeilee ja kokee uusia mahdollisia toiminnan, tuotannon ja politiikan muotoja.