2005-08-10

Postfordistisen työn sanakirja
Kirjaprojektin esittely

Jukka Peltokoski, Jussi Vähämäki, Mikko Jakonen, Akseli Virtanen

2.2. Siirtymä kuriyhteiskunnista kontrollisyhteiskuntiin

Artikkelissaan Jälkikirjoitus kontrolliyhteiskuntiin Gilles Deleuze tarkastelee muutosta kuriyhteiskunnista kontrolliyhteiskuntiin armeijan, tehtaan, vankilan tai koulun kaltaisten suljettujen instituutioiden avautumisena tai leviämisenä yhteiskuntaan. Seuraavat alkusanat Megafonissa julkaistuun käännökseen kertovat siirtymästä mielivallan aikaan:

"Armeija joutuu luopumaan erillisestä ja rajatusta tehtävästään kansallisvaltion puolustusorganisaationa. Se muuttuu yleiseksi turvallisuusorganisaatioksi, joka ylittää sodan ja rauhan rajat ja toimii välittömästi koko yhteiskunnan kentällä. Erilaisten rauhaan turvaamisten, rauhaan pakottamisten ja katastrofiapujen kautta armeija joutuu ylittämään myös suvereenin kansallisvaltion näkökulman. Koulu ja yliopisto joutuvat vastaamaan yhteiskunnasta tuleviin vaatimuksiin ja siirtyvät jatkuvan koulutuksen ja elinikäisen oppimisen ajatuksiin yhdistäen työn, oppimisen ja tiedon tuotannon. Sairaanhoito muuttuu yhä enemmän avohoidoksi ja itsehoidoksi joutuen kehittämään niille tyypillisiä rakenteita, kuten day hospitalin. Tehdas joutuu päästämään kysynnän seiniensä sisään ja muuntautumaan yritykseksi, joka yrittää organisoida minkä tahansa tuotteen tuotantoa.

Suljettujen instituutioiden avautuminen yhteiskuntaan muuttaa oleellisesti niiden toiminnan rakenteita ja niiden olemassaolon oikeutusta: armeija menettää väkivallan, yliopisto tiedon tuotannon, sairaala terveydenhoidon monopolin (kuten kansallisvaltio suvereniteettinsa), kun sodan ja rauhan, tiedon ja näennäistiedon tai terveyden ja sairauden väliset erot hämärtyvät. Ne joutuvat perustelemaan uudella tavoin olemassaolonsa ja etsimään itselleen uusia intervention alueita, mutta myös muuntamaan toimintansa yleisemmäksi ja epämääräisemmäksi puuttumiseksi elämään yleensä. Jos nämä suljetut instituutiot olivat aikaisemmin muotteja, joissa niihin joutuneelle ihmiselle valettiin määrätty identiteetti, niin nyt ne vain varioivat tai moduloivat yksilöitä ja heidän tekojaan: yritys on korvannut institutionaalisella tasolla armeijan, yliopiston ja tehtaan yleisenä toiminnan rakenteena ja vastaavasti asiakas on yksilön tasolla korvannut sotilaan, koululaisen, sairaan tai vangin.

Deleuzen kuvaama muutos on tärkeä, koska se koskettaa käsityksiämme vallasta mutta ennen kaikkea se rakentaa uudelleen koko poliittista järjestelmäämme ja hallintoamme. Asettamalla (kuri)valta ja kontrolli vastakkain voidaan sanoa vallan kohdistuvan määrättyyn toimintaan ja tekijään tilassa. Sen kohteena on fyysinen tai biologinen ihminen. Valta myös hakee oikeutuksensa tietystä instituutiosta ja sen tehtävästä (armeija käy sotaa, sairaala hoitaa sairaita, yliopistossa tehdään tutkimusta). Kontrollit sen sijaan kohdistuvat toiminnan sijasta pelkkiin toiminnan mahdollisuuksiin. Niiden kohteena ovat elämän mahdollisuudet ylipäätään (niin ruumiilliset kuin henkiset). On tärkeä huomata, että kontrollit eivät toimi enää sisäisen ja ulkoisen, poikkeuksen ja normin välisen erottelun kautta. Juuri kontrollin käsitteen tämän puolen tarkastelu on olennaista, koska se erottaa kontrollit vanhoista vallankäytön muodoista (kuolemalla uhkaaminen, elämän kannustaminen). Kontrollit myös välttävät sitoutumista määrättyyn instituutioon ja ne hakevat oikeutuksena yleisestä mielipiteestä ja eettisesti oikeasta. Tämän takia mediat ja kommunikaatio ylipäätään ovat kontrolliyhteiskunnissa tärkeässä asemassa. Siksi etiikka tai moraalisesti oikea syrjäyttävät modernien demokraattisten yhteiskuntien kulmakivinä toimineet muodolliset lait ja niiden instituutiot.

Kontrollit ovat valtaa, joka instituutioista irti päässeenä levittäytyy kaikkialle yhteiskuntaan, kuten yritys irrottautuessaan tehtaan mallista leviää mallina koko yhteiskuntaan. Toisin sanoen, vallan institutionaalisen oikeutuksen kriisi ei merkitse vallankäytön loppumista, vaan sen muotojen moninkertaistumista ja tunkeutumista elämän kaikille alueille. Kontrollit ovat valtaa ja vallankäyttöä "henkisenä asenteena", josta on tullut yleinen mielipide. Jos Foucault erotteli toisistaan kurivallan ja biovallan, niin uudet kontrollit kertovat siirtymästä mielen politiikan ja sitä vastaavan mielivallan aikaan. Kontrollit eivät ole välttämättä kuria, koska kuri on vain yksi muoto ohjata ja kontrolloida. Kurin lisäksi on muita tapoja kontrolloida, muita tapoja pakottaa: "Moottoritien avulla ei suljeta ketään paikoilleen, mutta rakentamalla lisää teitä moninkertaistetaan kontrollivälineitä. En väitä, että tämä on tien ainoa päämäärä, mutta teitä voidaan ajella loputtomasti ja 'vapaasti' joutumatta koskaan pysäytetyksi paikoilleen ja silti ollaan koko ajan täydellisesti kontrolloituja."

Juridisesti erottelu vallan ja kontrollien välillä voidaan ilmaista siten, että valta toimii oikeusjärjestyksen piirissä normaalitilassa, kontrollit puolestaan, toimiessaan vailla institutionaalista oikeutusta sekä vailla määrättyjä, tunnistettavia tehtäviä ja rajoja, toimivat jatkuvassa poikkeustilassa, vaikka luulen, että ymmärtääksemme kontrollien toimintaa meidän olisi luovuttava säännön ja poikkeuksen, normaalin ja epänormaalin kaltaisista käsitteistä. Liikkeen rajoittamisen sijasta kontrollit ovat itse jatkuvassa liikkeessä ja vaikeasti paikallistettavissa. Pelon sijasta ne aiheuttavat ahdistusta, syyllisyyden sijasta riittämättömyyttä, kivun sijasta pahoinvointia. Kyse ei ole yksinkertaisesta vallan ja mielivallan erottelusta eikä mielivallan asettumisesta muodollisten ja neutraalien valtainstituutioiden tilalle. Mielivallassakin on omat sääntönsä. Deleuzen pieni kirjoitus on pitkä askel näiden mielivallan sääntöjen tutkimiseen.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.