2005-08-10

Postfordistisen työn sanakirja
Kirjaprojektin esittely

Jukka Peltokoski, Jussi Vähämäki, Mikko Jakonen, Akseli Virtanen

2. Muutamia keskeisiä siirtymiä yhteiskunnassa

2.1. Siirtymä fordistisesta tuotannosta postfordistiseen tuotantoon

Konkreettisesti fordismi viittaa – kuten hyvin tiedetään – Fordin autotehtaaseen, jossa aloitettiin T-mallin liukuhihnatuotanto vuonna 1907. Tällaisena fordismi on nimi työvoiman järjestämisen tekniikoille massatuotantoon perustuvassa standardoidussa tavaratuotannossa. Standardoidun voi tässä ymmärtää kahdella tavalla. Ensinnäkin kyse on standardoiduista tuotteista, joita tuotetaan suuria määriä liukuhihnamallin mukaisena sarjatuotantona. Tuotteita ei pyritä levittämään välittömästi markkinoille, vaan niitä myös varastoidaan levitettäväksi myöhemmin (ns. "just-in-case" -periaate). Eriä tuotetaan välitöntä kysyntää suurempia määriä kustannusten säästämiseksi, sillä markkinoiden ajatellaan olevan jatkuvasti laajennettavissa. Kyse on kuitenkin myös työsuoritusten standardoinnista. Fordistisessa tehtaassa saattoi työskennellä tuhansia työläisiä, joiden työtehtävät organisoitiin muodollisesti rationalisoiduiksi sarjoiksi ja joille annettiin hierarkkisesti määritetty rooli organisaation kokonaisuudessa. Yksittäisen massatyöläisen työ järjestettiin rutiininomaiseksi samojen vaiheiden toistoksi ja hänen työaikansa ja -paikkansa määriteltiin täsmällisesti. Sekä työläisillä että työtehtävillä oli "oma aikansa ja paikkansa". Työn organisointi kuului tekniselle henkilöstölle, joka toimi työläisistä erotetuissa tiloissa ja tehtaan johdon alaisuudessa. Lyhyesti sanottuna, fordistinen tuotantomalli integroi työvoiman vertikaalisesti organisaation hierarkiaan institutionalisoiden samalla sosiaalisen ja teknisen työnjaon. Fordismi kiteytyi pitkälti tayloristiseen oppiin työnjaon tieteellisestä organisoinnista.

Fordismi viittaa teollistuvan yhteiskunnan tapaan järjestää työvoimaa. Posfordismi viittaa puolestaan jälkiteollistuvan yhteiskunnan työvoiman hallinnointiin. Sellaisena se vastaa kommunikatiivisten tuotantovoimien ja globaalistuneiden markkinoiden tilanteeseen. Näkökulmasta riippuen kulminaatiopiste fordismin ja postfordismin välillä sijoitetaan yleensä vuoden 1968 yhteiskunnallisiin levottomuuksiin tai vuoden 1974 öljykriisiin. Näiden jäljiltä kapitalismin haasteeksi on tullut uusien yhteiskunnallisten tuotantovoimien haltuunotto sekä pääoman reaaliaikaisen liikkuvuuden takaaminen globaalilla tasolla. Informaatioteknologioista tuli ratkaiseva teknologinen infrastruktuuri haasteeseen vastaamiseksi.

Postfordismi viittaa työvoiman verkostomuotoiseen hallinnointiin. Globaalilla tasolla toimivat yritykset yhdistelevät joustavasti globaalin työvoiman potentiaaleja ja työsuorituksia. Yritykset nojaavat strategisiin liittoumiin ja ad hoc -tyylisiin yhteistyökuvioihin. Onnistuneen yritysstrategian kulmakivi on kyky sijoittua verkostoon siten, että yritys saa kilpailuetua suhteellisen sijaintinsa perusteella. Koska yritystä puitteistava verkosto elää jatkuvasti, vaatii tilanteisiin mukautuminen rakenteellista joustavuutta sekä jatkuvaa pääsyä strategisesti tärkeään informaatioon. Olennaiseksi nousee kyky optimoida yrityksen sijoittuminen globaaliverkostoissa suhteessa hankintoihin, työvoimakustannuksiin, kumppanuuksiin jne. Ratkaisevaa on kyky aistia muutoksia kysynnässä sekä mahdollisuus uudelleenorganisoida tuotantoyksiköt nopeasti vastaamaan kysynnän muutoksia.

Yritysverkostoista tulee talouden ratkaisevia yksiköitä yksittäisten yritysten sijasta. Chaplinin kuvaus työn arkkityypistä suurtehtaan liukuhihnan äärellä on auttamattomasti vanhentunut. Tuotannon mekaaninen ja rutiininomainen rytmi on rikkoutunut. Massatuotantoa symbolisoiva liukuhihnamalli on korvautunut verkostomallilla, jossa tuotantoyksikön tehokkuus ei enää välttämättä kasva käsi kädessä koon kanssa. Raskaisiin tuotantolaitoksiin kiinnittyminen vain jähmettää tuotannon joustavuutta. Kiinteää pääomaa ulkoistetaan alihankkijoille. Kärjekkäimpiä esimerkkejä ovat suuret lenkkikenkäyritykset, jotka voivat omistaa enää vain tuotemerkin.”Yritykset ilman tehtaita” omistavat vain oikeuden tuotteen aineettomaan ulottuvuuteen. Tuotantoyksiköt irtoavat paikallisesta määrittymisestään ja muuttuvat koordinaateiksi informaatioteknologisissa kommunikaatioverkostoissa.

Postfordismin aikana markkinat nähdään rajallisiksi - globaaleiksi sisämarkkinoiksi. Just-in-case-periaatteen tilalle astuu just-in-time-periaate, pyrkimys vastata mahdollisimman tehokkaasti markkinoilta tuleviin tilauksiin. Tällaisen asiakaslähtöisyyden optimi olisi periaatteessa tilanne, jossa asiakas on tilannut tuotteen ennen kuin sitä edes aletaan valmistaa: varastoista online-tuotantoon. Tilauksiin vastaamisessa pyritään myös ottamaan huomioon asiakkaiden erityiset halut. Massatuotannosta siirrytään siis yksilöllistyneeseen asiakas-toimittaja-suhteeseen.

Yritysten sisällä työvoima sidotaan yrityksiin tiimien välityksellä. Toyotismissa työntekijät integroidaan organisaatioon tiimien välityksellä. Ennen kaikkea tässä on kyse työntekijöiden ''know hown'' sisäistämisestä työprosessiin prosessin vaiheiden optimoimiseksi. Kun tiimit kantavat itse vastuun tuotteen laadusta ja sen parantamisesta sekä markkinoiden erityistilanteisiin vastaamisesta saadaan kunkin työntekijän työkokemus välittömästi osaksi työtapahtumaa. Toyotistinen malli on siten herkkä työntekijöiden omalle aloitteellisuudelle. Se pyrkii madaltamaan organisaation sisäistä hierarkiaa monisuuntaisen kommunikaation mahdollistamiseksi. Työntekijöiltä odotetaan työkurin ja määrätyn roolin omaksumisen sijasta henkilökohtaista vastuullisuutta, vuorovaikutusvalmiuksia, ongelmatilanteiden ratkaisutaitoja sekä luottamusta työkavereihin ja sitoutumista yrityksen arvoihin, jopa luovuutta. Samalla tiimien kilpailuttaminen varmistaa tulosvastuullisen eetoksen.

Ylipäätään voimme siis todeta, että postfordismi viittaa työvoiman hallinnoinnin joustaviin organisaatiomuotoihin. Postfordismi vastaa siten tilanteeseen, jossa tuotanto on yhteiskunnallistunut. Tieto-/innovaatioperustaisessa taloudessa tuotanto ei enää rajaudu määrättyihin aika-paikka-raameihin, vaan se levittäytyy yhteiskunnan sosiaalisiin verkostoihin. Kun inhimillinen tai henkinen pääoma ovat yritysten tärkein resurssi, on kapitalistisen arvontuotannon prosessin kyettävä vastaamaan tämän ”pääoman” muotoon. Postfordismi ei siten kosketa vain konkreettista yrityselämää. Samoin kuin teollistumisen aikana koko yhteiskunta järjestäytyi fordistisen mallin mukaiseksi yhteiskuntatehtaaksi, postfordisminkin aikana tuotantomallin muutokset pyrkivät läpäisemään yhteiskunnan. Yhteiskuntaan kohdistuu paineita muuttua yhdeksi suureksi yritysverkostoksi ja kaikesta elämästä uhkaa tulla työelämää.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.