Postfordistisen työn sanakirja
Kirjaprojektin esittely

Lyhyesti selitettynä Postfordistisen työn sanakirjassa on kyse nimensä mukaisesti sanakirjasta, joka sisältää postfordistista yhteiskuntaa kartoittavia määritelmiä. Olemme miettineet etukäteen listan kirjaan toivottavasti tulevista sanoista, mutta riippuu lopulta paljolti teistä, mitkä suunnitelluista sanoista toteutuvat ja mitä uusia sanoja tulee mukaan. Projekti on suunniteltu hyvin joustavaksi, kuten aiheen kannalta on sopivaa. Tuloksena kädessämme pitäisi olla kirja, joka luotaa postfordistisen yhteiskunnan todellisuutta ja elämänmuotoa erilaisten käsitteiden kautta. Sanakirjan muotoon puettu opus herättää toivottavasti omalaatuisuudellaan innostusta niin kirjoittajissa kuin lukijoissakin.

Esittelemme aluksi lyhyesti kirjahankkeen taustaa ja sen merkitystä yhteiskunnalliselle ja yhteiskuntatieteelliselle keskustelulle. Tämän jälkeen valotamme hieman, mistä postfordismissa on kysymys: miten postfordismi hahmottuu siirtyminä fordistisesta tuotantomallista postfordistiseen, kuriyhteiskunnasta kontrolliyhteiskuntaan ja moderneista poliittisista organisaatioista postmoderneihin.

Haluamme siis koota yhteen ja tiivistää joitakin puolia viime vuosikymmeninä eurooppalaisessa ajattelussa tehdystä työstä, joka kohdistuu yhteiskuntiemme muutokseen ja jonka tuloksista on puhuttu milloin biovallan, milloin postfordismin tai aineettoman työn termein. Perusajatus tässä työssä näyttäisi olevan se, että nykyaikaisessa yhteiskunnassa ja taloudessa koko yhteiskunnallinen todellisuus ja elämänkäytäntöjen kokonaisuus ovat välittömästi rikkauden tuotantoa ja rikkaudesta käytävän kamppailun kohteita. Kun tuotantolaitokset muuttuvat yhteiskunnallisiksi ja pelkkä elämä ja elämän uusintaminen muuttuvat tuottaviksi, tulee niistä myös suoran alistamisen, kontrollin ja ohjauksen kohteita. Nyt tuottajien massa korvautuu yhteiskunnallistuneilla tuottajilla, joiden elämä ei ole enää erotettavissa elämästä sellaisenaan, ja näistä yhteiskunnallistuneista tuottajista muodostuu biopolittinen multitudo, se poliittinen subjekti, jonka elämässä ei enää voida erottaa toisistaan elämää ja politiikkaa, elämänaikaa ja politiikan aikaa, eikä myöskään erillistä poliittisen aluetta.

Viestin loppuun olemme koonneet tarkemmat ohjeet ja evästykset koskien määritelmien pituutta, kirjoitusaikataulua ja niin edelleen. Tämän perässä on lista sanoista / käsitteistä, joita ehdotamme teidän pohdittavaksenne. Nämä sanat joita teille tarjoamme ovat ehdotuksia, joita voi tiivistää, laajentaa ja parantaa. Myös uusia käsitteitä voi ehdottaa mukaan ja jos koet, että joku muu asiantuntija olisi mielekästä saada mukaan projektiin, niin tästäkin voi meille antaa vinkin. Liitämme mukaan myös suuntaa antavan käsitelistan, joka kattaa suurimman osan kirjaan tulevista käsitteistä. Sanottakoon jo tässä vaiheessa, että "määritelmillä" peräämme vapaamuotoisempia ja pidempiä tekstejä kuin mitä perinteisissä sanakirjoissa on. Toisaalta sanakirjan tekstien tulisi olla lyhyempiä ja tiiviimpiä kuin perinteiset artikkelit. Toivomme, että kirjasta tulee rohkea ja oivaltava teos, jolla on oma vaikutuksensa suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja politiikkaan.

1. Mikä on Postfordistisen työn sanakirja?

Postfordistisen työn sanakirja on jatkoa Risto Heiskalan ja Akseli Virtasen Talous ja yhteiskuntateoria -hankkeelle, joka toteutettiin keräämällä luentosarjan avulla yhteen laaja asiantuntijaryhmä ja työstämällä luennoista kirja Gaudeamus-kustantamolle. Kirja ilmestyy syksyllä 2005. Keräämällä yhteen erilaisia näkökulmia edustaneita tutkijoita hanke onnistui harvinaisella tavalla luomaan monitieteistä ja keskustelevaa tutkijayhteistyötä, joka tuotti niin tutkimuksellisesti kuin koulutuksellisestikin kestävää materiaalia. Postfordistisen työn sanakirja on tarkoitus toteuttaa samalla tyylillä.

Toisaalta Postfordistisen työn sanakirjan tausta on radikaaliliikehdinnässä. Kirjan idea on lähtöisin erinäisiltä globaaliliikehdintään osallistuneilta aktivisteilta, jotka toteuttivat omissa piireissään pienimuotoisen ja lopulta keskeneräiseksi jääneen sanakirjaprojektin 2000-luvun alussa. Projekti sai innoitusta Italiassa vuonna 2002 ilmestyneestä postfordistisesta sanakirjasta Lessico postfordista: Dizionario di idee della mutazione (Toim. Zanini & Fanini). Suomalaisaktivistien sanalista sisälsi käsitteistöä, joidenka kautta nuoret poliittiset toimijat halusivat 2000-luvun alussa hahmottaa murroksessa olevaa maailmaa. Sanalista on toiminut nyt käsillä olevan projektin yhtenä ideapaperina.

Projektimme ei pyri toistamaan tai matkimaan mainittuja esimerkkejä, mutta lähtökohdat paljastavat jo osaltaan, että käsillämme ei ole ihan tyypillinen "akateeminen projekti". Erityisesti siinä mielessä, että miellämme projektin kokeiluksi, jossa ei suinkaan vain tiivistetä artikkeliksi jo etukäteen tiedettyjä vastauksia tai tähdätä vain jo ennalta määrättyyn lopputulokseen. Tähtäimessämme on toki valmis sanakirja, mutta miellämme tämän työprosessin samalla vain yhdeksi välineeksi, jolla voimme tihentää keskusteluyhteyksiämme postfordistisen yhteiskunnan ja elämänmuodon tutkijoiden kesken. Toisin sanoen, kyse on myös organisatorisesta aktivismista. Tämä projekti tulee toivottavasti avaamaan paljon uutta. Hankkeessa voidaan mielestämme nähdä aineksia jopa postfordistiseksi manifestiksi, prekariaatin manifestiksi.

Sanalistaan emme ole koonneet vain tuotannon muutoksesta käytävässä teoreettisessa keskustelussa jo esiintyviä sanoja. Mukana on myös sanoja, jotka ovat yleistyneet arkisissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa ja julkisissa puheenvuoroissa. Lisäksi mukana on satunnaisia sanoja, joiden aavistelemme osuvan terävästi muutoksen jänteisiin. Käsillä on kaksisuuntaista liikettä. Sekä teoreettisiin että arkisiin sanoihin pätee sama: sanoja on kirjoitettava auki, että niiden merkitysulottuvuuden hahmottuisivat, että ne alkaisivat toimia. Teoreettisten sanojen kohdalla tämä lienee selvää, mutta uskomme, että myös monista arkisista sanoista on löydettävissä paljastavia merkityksiä pienellä pohdinnalla. Yksi keino tälle on esimerkiksi juuri pohtia, millaisia käyttöyhteyksiä sanoilla on, mitä niillä tehdään.

Yhteiskuntateoreettisen keskustelun näkökulmasta näemme sanakirjaprojektin seuraavasti: Haasteena on kirjoittaa asiantuntevaa, muttei valmiiksi pureskeltua tekstiä yhteiskuntamme nykyvaiheesta. Projektin keskeisenä orientaationa on tarkastella yhteiskuntaa postfordistisen tuotannon kautta, siis hetkellä jolloin yhteiskunnasta on tullut tuottava ja tuotannosta yhteiskunnan tuottamista. Sanakirja luo ja aukikirjoittaa sanastoa yhteiskunnallisesta murroksesta, jota on nähdäksemme hedelmällistä tarkastella siirtymänä fordistisen tuotantomallin yhteiskunnasta postfordismin aikaan. Mikäli elämme jonkin uuden tulemista, on niin yhteiskunnallisen kuin teoreettisenkin keskustelun kannalta ensiarvoisen tärkeää hahmotella sanastoa, jolla uudesta voitaisiin puhua suoraan ja selkeästi. Yrityksemme löytää sanoja asioille, jotka ovat olemassa, mutta joilla niitä ei vielä ole, kertoo juuri tästä tarpeesta muotoilla uusia käsitteitä kun työ tai tuotanto sen perinteisessä mielessä eivät enää jäsennä ihmiselämää ja kun samalla elämä ei tunnu olevan muuta kuin työtä ja tuotantoa. Olemme vakuuttuneita, että pystymme yhdessä hahmottelemaan tätä maaperää, jolla huomenna seisomme. Meidän on luotava uusi vastarinnan muotoja, uusia tapoja luoda hyvää elämää.

Miltä tämä siirtymä sitten näyttää? Voidaan sanoa, että siirtymäkautta luonnehtivat materiaalisen tuotannon määrällisen logiikan seisahtuminen, suurteollisuuden kriisi ja erilaisten kansallisten mallien keskinäinen kilpailu sekä uusien organisatoristen tuotantomallien etsiminen, mutta myös tuotantojärjestelmien painopisteen yleinen siirtyminen koneesta ihmiseen ja käskystä kommunikaatioon. Siirtymässä tärkeiksi taloudellisen kilpailun näkökulmasta tulevat joustavuus, luovuus sekä asiakkaiden ja tuottajien suhteet tuotantoketjussa. Kyse on aineettomista määreistä, jotka ovat tekemisissä tuotteisiin sulautuneiden tietojen, tuottajien ja käyttäjien tarjonnan kysynnälle tarjoamien palvelusten kanssa. Tiedot, suhteet ja palvelut ovat aineettomia resursseja, joiden tuotannon ja arvonmuodostuksen logiikka poikkeaa standardisoidun materiaalisen tuotannon logiikasta. Se, mitä nyt myydään, ei ole niinkään tuote kuin merkitys, jonka tuote määrätyssä kontekstissa saa.

Tämä muutos on sidoksissa kaikissa kehittyneissä maissa näkyvään ilmiöön: tiedon intensiiviseen käyttöön arvon tuotannossa. Kyse ei ole niinkään tiedon kovien muotojen tai high techin soveltamisesta, vaan kaikkeen toimintaan hajaantuneen tiedon käytöstä. Tieto, joka on tärkeää, ei ole välttämättä esineellistynyt koneisiin eikä se ole siis tulos vaikkapa valtion tieteellis-teknisistä investoinneista. Se on pikemminkin diffuusia ja tekemisissä suhteiden kanssa. Siksi kilpailuetu ei ole enää sidoksissa ainutlaatuisiin teknisiin kykyihin vaan yhä enemmän kykyihin hoitaa suhteita, kommunikoida - loppukäyttäjän kanssa - suunnitella yhdessä uutta ja ottaa yhdessä riskejä.

2. Muutamia keskeisiä siirtymiä yhteiskunnassa

2.1. Siirtymä fordistisesta tuotannosta postfordistiseen tuotantoon

Konkreettisesti fordismi viittaa – kuten hyvin tiedetään – Fordin autotehtaaseen, jossa aloitettiin T-mallin liukuhihnatuotanto vuonna 1907. Tällaisena fordismi on nimi työvoiman järjestämisen tekniikoille massatuotantoon perustuvassa standardoidussa tavaratuotannossa. Standardoidun voi tässä ymmärtää kahdella tavalla. Ensinnäkin kyse on standardoiduista tuotteista, joita tuotetaan suuria määriä liukuhihnamallin mukaisena sarjatuotantona. Tuotteita ei pyritä levittämään välittömästi markkinoille, vaan niitä myös varastoidaan levitettäväksi myöhemmin (ns. "just-in-case" -periaate). Eriä tuotetaan välitöntä kysyntää suurempia määriä kustannusten säästämiseksi, sillä markkinoiden ajatellaan olevan jatkuvasti laajennettavissa. Kyse on kuitenkin myös työsuoritusten standardoinnista. Fordistisessa tehtaassa saattoi työskennellä tuhansia työläisiä, joiden työtehtävät organisoitiin muodollisesti rationalisoiduiksi sarjoiksi ja joille annettiin hierarkkisesti määritetty rooli organisaation kokonaisuudessa. Yksittäisen massatyöläisen työ järjestettiin rutiininomaiseksi samojen vaiheiden toistoksi ja hänen työaikansa ja -paikkansa määriteltiin täsmällisesti. Sekä työläisillä että työtehtävillä oli "oma aikansa ja paikkansa". Työn organisointi kuului tekniselle henkilöstölle, joka toimi työläisistä erotetuissa tiloissa ja tehtaan johdon alaisuudessa. Lyhyesti sanottuna, fordistinen tuotantomalli integroi työvoiman vertikaalisesti organisaation hierarkiaan institutionalisoiden samalla sosiaalisen ja teknisen työnjaon. Fordismi kiteytyi pitkälti tayloristiseen oppiin työnjaon tieteellisestä organisoinnista.

Fordismi viittaa teollistuvan yhteiskunnan tapaan järjestää työvoimaa. Posfordismi viittaa puolestaan jälkiteollistuvan yhteiskunnan työvoiman hallinnointiin. Sellaisena se vastaa kommunikatiivisten tuotantovoimien ja globaalistuneiden markkinoiden tilanteeseen. Näkökulmasta riippuen kulminaatiopiste fordismin ja postfordismin välillä sijoitetaan yleensä vuoden 1968 yhteiskunnallisiin levottomuuksiin tai vuoden 1974 öljykriisiin. Näiden jäljiltä kapitalismin haasteeksi on tullut uusien yhteiskunnallisten tuotantovoimien haltuunotto sekä pääoman reaaliaikaisen liikkuvuuden takaaminen globaalilla tasolla. Informaatioteknologioista tuli ratkaiseva teknologinen infrastruktuuri haasteeseen vastaamiseksi.

Postfordismi viittaa työvoiman verkostomuotoiseen hallinnointiin. Globaalilla tasolla toimivat yritykset yhdistelevät joustavasti globaalin työvoiman potentiaaleja ja työsuorituksia. Yritykset nojaavat strategisiin liittoumiin ja ad hoc -tyylisiin yhteistyökuvioihin. Onnistuneen yritysstrategian kulmakivi on kyky sijoittua verkostoon siten, että yritys saa kilpailuetua suhteellisen sijaintinsa perusteella. Koska yritystä puitteistava verkosto elää jatkuvasti, vaatii tilanteisiin mukautuminen rakenteellista joustavuutta sekä jatkuvaa pääsyä strategisesti tärkeään informaatioon. Olennaiseksi nousee kyky optimoida yrityksen sijoittuminen globaaliverkostoissa suhteessa hankintoihin, työvoimakustannuksiin, kumppanuuksiin jne. Ratkaisevaa on kyky aistia muutoksia kysynnässä sekä mahdollisuus uudelleenorganisoida tuotantoyksiköt nopeasti vastaamaan kysynnän muutoksia.

Yritysverkostoista tulee talouden ratkaisevia yksiköitä yksittäisten yritysten sijasta. Chaplinin kuvaus työn arkkityypistä suurtehtaan liukuhihnan äärellä on auttamattomasti vanhentunut. Tuotannon mekaaninen ja rutiininomainen rytmi on rikkoutunut. Massatuotantoa symbolisoiva liukuhihnamalli on korvautunut verkostomallilla, jossa tuotantoyksikön tehokkuus ei enää välttämättä kasva käsi kädessä koon kanssa. Raskaisiin tuotantolaitoksiin kiinnittyminen vain jähmettää tuotannon joustavuutta. Kiinteää pääomaa ulkoistetaan alihankkijoille. Kärjekkäimpiä esimerkkejä ovat suuret lenkkikenkäyritykset, jotka voivat omistaa enää vain tuotemerkin.”Yritykset ilman tehtaita” omistavat vain oikeuden tuotteen aineettomaan ulottuvuuteen. Tuotantoyksiköt irtoavat paikallisesta määrittymisestään ja muuttuvat koordinaateiksi informaatioteknologisissa kommunikaatioverkostoissa.

Postfordismin aikana markkinat nähdään rajallisiksi - globaaleiksi sisämarkkinoiksi. Just-in-case-periaatteen tilalle astuu just-in-time-periaate, pyrkimys vastata mahdollisimman tehokkaasti markkinoilta tuleviin tilauksiin. Tällaisen asiakaslähtöisyyden optimi olisi periaatteessa tilanne, jossa asiakas on tilannut tuotteen ennen kuin sitä edes aletaan valmistaa: varastoista online-tuotantoon. Tilauksiin vastaamisessa pyritään myös ottamaan huomioon asiakkaiden erityiset halut. Massatuotannosta siirrytään siis yksilöllistyneeseen asiakas-toimittaja-suhteeseen.

Yritysten sisällä työvoima sidotaan yrityksiin tiimien välityksellä. Toyotismissa työntekijät integroidaan organisaatioon tiimien välityksellä. Ennen kaikkea tässä on kyse työntekijöiden ''know hown'' sisäistämisestä työprosessiin prosessin vaiheiden optimoimiseksi. Kun tiimit kantavat itse vastuun tuotteen laadusta ja sen parantamisesta sekä markkinoiden erityistilanteisiin vastaamisesta saadaan kunkin työntekijän työkokemus välittömästi osaksi työtapahtumaa. Toyotistinen malli on siten herkkä työntekijöiden omalle aloitteellisuudelle. Se pyrkii madaltamaan organisaation sisäistä hierarkiaa monisuuntaisen kommunikaation mahdollistamiseksi. Työntekijöiltä odotetaan työkurin ja määrätyn roolin omaksumisen sijasta henkilökohtaista vastuullisuutta, vuorovaikutusvalmiuksia, ongelmatilanteiden ratkaisutaitoja sekä luottamusta työkavereihin ja sitoutumista yrityksen arvoihin, jopa luovuutta. Samalla tiimien kilpailuttaminen varmistaa tulosvastuullisen eetoksen.

Ylipäätään voimme siis todeta, että postfordismi viittaa työvoiman hallinnoinnin joustaviin organisaatiomuotoihin. Postfordismi vastaa siten tilanteeseen, jossa tuotanto on yhteiskunnallistunut. Tieto-/innovaatioperustaisessa taloudessa tuotanto ei enää rajaudu määrättyihin aika-paikka-raameihin, vaan se levittäytyy yhteiskunnan sosiaalisiin verkostoihin. Kun inhimillinen tai henkinen pääoma ovat yritysten tärkein resurssi, on kapitalistisen arvontuotannon prosessin kyettävä vastaamaan tämän ”pääoman” muotoon. Postfordismi ei siten kosketa vain konkreettista yrityselämää. Samoin kuin teollistumisen aikana koko yhteiskunta järjestäytyi fordistisen mallin mukaiseksi yhteiskuntatehtaaksi, postfordisminkin aikana tuotantomallin muutokset pyrkivät läpäisemään yhteiskunnan. Yhteiskuntaan kohdistuu paineita muuttua yhdeksi suureksi yritysverkostoksi ja kaikesta elämästä uhkaa tulla työelämää.

2.2. Siirtymä kuriyhteiskunnista kontrollisyhteiskuntiin

Artikkelissaan Jälkikirjoitus kontrolliyhteiskuntiin Gilles Deleuze tarkastelee muutosta kuriyhteiskunnista kontrolliyhteiskuntiin armeijan, tehtaan, vankilan tai koulun kaltaisten suljettujen instituutioiden avautumisena tai leviämisenä yhteiskuntaan. Seuraavat alkusanat Megafonissa julkaistuun käännökseen kertovat siirtymästä mielivallan aikaan:

"Armeija joutuu luopumaan erillisestä ja rajatusta tehtävästään kansallisvaltion puolustusorganisaationa. Se muuttuu yleiseksi turvallisuusorganisaatioksi, joka ylittää sodan ja rauhan rajat ja toimii välittömästi koko yhteiskunnan kentällä. Erilaisten rauhaan turvaamisten, rauhaan pakottamisten ja katastrofiapujen kautta armeija joutuu ylittämään myös suvereenin kansallisvaltion näkökulman. Koulu ja yliopisto joutuvat vastaamaan yhteiskunnasta tuleviin vaatimuksiin ja siirtyvät jatkuvan koulutuksen ja elinikäisen oppimisen ajatuksiin yhdistäen työn, oppimisen ja tiedon tuotannon. Sairaanhoito muuttuu yhä enemmän avohoidoksi ja itsehoidoksi joutuen kehittämään niille tyypillisiä rakenteita, kuten day hospitalin. Tehdas joutuu päästämään kysynnän seiniensä sisään ja muuntautumaan yritykseksi, joka yrittää organisoida minkä tahansa tuotteen tuotantoa.

Suljettujen instituutioiden avautuminen yhteiskuntaan muuttaa oleellisesti niiden toiminnan rakenteita ja niiden olemassaolon oikeutusta: armeija menettää väkivallan, yliopisto tiedon tuotannon, sairaala terveydenhoidon monopolin (kuten kansallisvaltio suvereniteettinsa), kun sodan ja rauhan, tiedon ja näennäistiedon tai terveyden ja sairauden väliset erot hämärtyvät. Ne joutuvat perustelemaan uudella tavoin olemassaolonsa ja etsimään itselleen uusia intervention alueita, mutta myös muuntamaan toimintansa yleisemmäksi ja epämääräisemmäksi puuttumiseksi elämään yleensä. Jos nämä suljetut instituutiot olivat aikaisemmin muotteja, joissa niihin joutuneelle ihmiselle valettiin määrätty identiteetti, niin nyt ne vain varioivat tai moduloivat yksilöitä ja heidän tekojaan: yritys on korvannut institutionaalisella tasolla armeijan, yliopiston ja tehtaan yleisenä toiminnan rakenteena ja vastaavasti asiakas on yksilön tasolla korvannut sotilaan, koululaisen, sairaan tai vangin.

Deleuzen kuvaama muutos on tärkeä, koska se koskettaa käsityksiämme vallasta mutta ennen kaikkea se rakentaa uudelleen koko poliittista järjestelmäämme ja hallintoamme. Asettamalla (kuri)valta ja kontrolli vastakkain voidaan sanoa vallan kohdistuvan määrättyyn toimintaan ja tekijään tilassa. Sen kohteena on fyysinen tai biologinen ihminen. Valta myös hakee oikeutuksensa tietystä instituutiosta ja sen tehtävästä (armeija käy sotaa, sairaala hoitaa sairaita, yliopistossa tehdään tutkimusta). Kontrollit sen sijaan kohdistuvat toiminnan sijasta pelkkiin toiminnan mahdollisuuksiin. Niiden kohteena ovat elämän mahdollisuudet ylipäätään (niin ruumiilliset kuin henkiset). On tärkeä huomata, että kontrollit eivät toimi enää sisäisen ja ulkoisen, poikkeuksen ja normin välisen erottelun kautta. Juuri kontrollin käsitteen tämän puolen tarkastelu on olennaista, koska se erottaa kontrollit vanhoista vallankäytön muodoista (kuolemalla uhkaaminen, elämän kannustaminen). Kontrollit myös välttävät sitoutumista määrättyyn instituutioon ja ne hakevat oikeutuksena yleisestä mielipiteestä ja eettisesti oikeasta. Tämän takia mediat ja kommunikaatio ylipäätään ovat kontrolliyhteiskunnissa tärkeässä asemassa. Siksi etiikka tai moraalisesti oikea syrjäyttävät modernien demokraattisten yhteiskuntien kulmakivinä toimineet muodolliset lait ja niiden instituutiot.

Kontrollit ovat valtaa, joka instituutioista irti päässeenä levittäytyy kaikkialle yhteiskuntaan, kuten yritys irrottautuessaan tehtaan mallista leviää mallina koko yhteiskuntaan. Toisin sanoen, vallan institutionaalisen oikeutuksen kriisi ei merkitse vallankäytön loppumista, vaan sen muotojen moninkertaistumista ja tunkeutumista elämän kaikille alueille. Kontrollit ovat valtaa ja vallankäyttöä "henkisenä asenteena", josta on tullut yleinen mielipide. Jos Foucault erotteli toisistaan kurivallan ja biovallan, niin uudet kontrollit kertovat siirtymästä mielen politiikan ja sitä vastaavan mielivallan aikaan. Kontrollit eivät ole välttämättä kuria, koska kuri on vain yksi muoto ohjata ja kontrolloida. Kurin lisäksi on muita tapoja kontrolloida, muita tapoja pakottaa: "Moottoritien avulla ei suljeta ketään paikoilleen, mutta rakentamalla lisää teitä moninkertaistetaan kontrollivälineitä. En väitä, että tämä on tien ainoa päämäärä, mutta teitä voidaan ajella loputtomasti ja 'vapaasti' joutumatta koskaan pysäytetyksi paikoilleen ja silti ollaan koko ajan täydellisesti kontrolloituja."

Juridisesti erottelu vallan ja kontrollien välillä voidaan ilmaista siten, että valta toimii oikeusjärjestyksen piirissä normaalitilassa, kontrollit puolestaan, toimiessaan vailla institutionaalista oikeutusta sekä vailla määrättyjä, tunnistettavia tehtäviä ja rajoja, toimivat jatkuvassa poikkeustilassa, vaikka luulen, että ymmärtääksemme kontrollien toimintaa meidän olisi luovuttava säännön ja poikkeuksen, normaalin ja epänormaalin kaltaisista käsitteistä. Liikkeen rajoittamisen sijasta kontrollit ovat itse jatkuvassa liikkeessä ja vaikeasti paikallistettavissa. Pelon sijasta ne aiheuttavat ahdistusta, syyllisyyden sijasta riittämättömyyttä, kivun sijasta pahoinvointia. Kyse ei ole yksinkertaisesta vallan ja mielivallan erottelusta eikä mielivallan asettumisesta muodollisten ja neutraalien valtainstituutioiden tilalle. Mielivallassakin on omat sääntönsä. Deleuzen pieni kirjoitus on pitkä askel näiden mielivallan sääntöjen tutkimiseen.

2.3. Siirtymä modernista poliittisesta organisaatiosta postmoderniin

Siirtymä modernista poliittisesta organisaatiosta postmoderniin on meille kenties kaikkein tutuin ja arkipäiväisin. Muutamia seikkoja on syytä kerrata. Moderni poliittinen organisaatio oli ensisijaisesti yhteiskuntaruumiin tai yhteiskuntakoneen metaforalla hahmotettava kokonaisuus. Modernin poliittisen organisaation perusmuoto oli suvereniteettiin perustuva kansallisvaltio, joka hobbeslaisesti oli itse "luonnontilassa", lain ulkopuolella eli kuuluisassa kaikkien sodassa kaikkia vastaan. Modernit kansallisvaltiot olivat siis maailmanpolitiikan kentällä ainakin periaatteessa itsenäisiä ja autonomisia toimijoita. Niiden keskeisenä tehtävänä oli huolehtia oman väestön hyvinvoinnista, sillä tuo väestö yhdistettynä tiettyyn maa-alueeseen ja sen luonnonvaroihin olivat merkittävimmät modernia valtiota määrittävät piirteet.

Moderni poliittinen organisaatio sai alkunsa 1600-luvun suurista mullistuksista. Ranskan vallankumous muutti modernin luonnetta ratkaisevasti 1700-luvun lopulla. Kriisien ja vallankumousten 1800-luku toi näyttämölle 1900-luvun valtion politiikkaa keskeisesti määritelleen seikan, työväestön merkittävänä yhteiskunnallisena subjektina. Työväestön politisoitumisen seurauksena modernin valtion keskeisenä tehtävänä on ollut sovittaa pääoman ja työvoiman ristiriitaa ja niiden yhteentörmäystä. Tämän liikkeen hallinta on ollut politiikan tärkein tehtävä, sillä tuo liike on uhannut johtaa yhä uudelleen sisällissotiin. Toisaalta onnistuneesti kahlittuna tuon ristiriidan on nähty olevan erityinen valtion hyvinvointia tuottava voima. Näin esimerkiksi hyvinvointivaltio on esimerkillinen tulos siitä, kuinka työvoiman ja pääoman kamppailu onnistuttiin hetkellisesti asettamaan tasaiseen, edistykselliseen liikkeeseen.

Tämä moderni tilanne on kuitenkin politiikassa auttamattomasti ohi. Toisaalta suvereenin toimintaa on pyritty siirtämään valtiot ylittävälle, esimerkiksi Euroopan unionin tasolle. EU onkin ensisijaisesti talouden ja työvoiman liikettä hallitseva järjestelmä. Perinteinen poliittinen suvereeni se ei kuitenkaan ole, ja itse asiassa moderni poliittinen suvereeni on harvinaislaatuisessa kriisissä, jollei jopa kokonaan tiensä päässä. Monia näkemyksiä maailman laajuisista, uusista suvereeneista on esitetty, mutta yksikään näistä ei näytä toimivan perinteisellä tavalla. Tunnetuimpana esimerkkinä tästä ajatuksesta voidaan pitää Negrin ja Hardtin Imperiumin käsitettä. Ajatukset globaalista valtiosta, joita etenkin liberalistisen politiikan teorian suunnasta on kummunnut, ovat taas lähtökohtaisesti epärealistisia.

Pääoman ja työväen ero ei ole kuitenkaan hävinnyt mihinkään. Aivan samalla tavalla kuin kontrolliyhteiskunta muuttaa kuriyhteiskunnan mekanismien intensiteettiä, myös uusi poliittinen organisaatio, joka on organisaatio ilman erityisiä poliittisia elimiä, muuttaa politiikan intensiteettiä. Olemme siirtymässä liikkuvan ja alituisesti muotoaan muuttavan poliittisen järjestelmän piiriin, jonka toimintaa ei enää ohjaa sisäisesti maan hallitus ja eduskunta, eikä ulkoisesti valtioiden väliset sopimukset. Maailmasta on tullut tietyllä tapaa moninaisempi, jossa kulttuurit ja erilaiset ihmiset voivat elää helpommin rinnakkain. Samalla maailmasta on tullut yhä kahtiajakoisempi. Modernin dualismi näyttää saavan postmodernissa poliittisessa organisaatiossa äärimäisen ilmauksensa, ja edustuksellisen poliittisen järjestelmän hajaannus ja epäonnistuminen on näyttänyt vievän ihmisiltä kyvyn vaikuttaa käynnissä oleviin muutoksiin. Kun modernin valtion representatiivisen järjestelmän tilalle ei ole odotettavissa uutta Euroopan tai maailman laajuista parlamentaarista, tai edes edustuksellisen demokratian järjestelmää, joudutaan myös poliittista organisoitumista miettimään uudelleen. Oleellista on se, että politiikkaa on yhä vaikeampi, jollei mahdotonta, ajatella ja havainnoida omana, muusta elämästä, taloudesta ja tuonnosta eristettynä alueena. Tässä mielessä yksi modernin ajan keskeinen peitetarina on tullut tiensä päähän.

Toisin sanoen, aiemmasta välittyneestä ja välitetystä politiikasta ollaan siirtymässä suoran toiminnan politiikkaan, niin hyvässä kuin huonossakin mielessä. Tämä siirtymä tarkoittaa siirtymää uudenlaisiin, usein lain ulottumattomissa oleviin kahdenvälisiin sopimussuhteisiin, toimintaan, jossa suvereeni tai tietty lakijärjestelmä ei takaa oikeuksia. Olemme kulkemassa myös kohti uudenlaisten maailmanlaajuisten konfliktien aikakautta, jossa vallitsee jatkuva sotatila. Olemme sellaisessa avautumassa, jossa modernien poliittisten organisaatioden romahtaessa näemme niiden todellisen, väkivaltaan ja pakottamiseen perustuvan luonteen, mutta emme kykene vielä hahmottamaan tulevaa järjestelmää. Tämä on selvästi hyvä merkki, sillä osaltamme voimme vielä vaikuttaa tähän kehitykseen.

Uuden poliittisen tilanteen hahmottaminen postfordistisen sanakirjan yhteydessä on merkittävä yritys vaikuttaa tulevaisuuden yhteiskunnalliseen toimintaan.

3. Käytännön ohjeet

3.1 Aikataulu

Kirjoittajakutsut on lähetetty itse kullekin toukokuun alussa ja kirjan valmistuminen on kaavailtu suhteellisen nopeaksi prosessiksi, sillä määritelmissä ei ole kyse täysmittaisten artikkelien kirjoittamisesta.

1. Ensimmäiset versiot sanojen määritelmistä tulisi olla valmiina elokuun loppuun mennessä. 2. Lokakuussa järjestämme kaikille kirjoittajille yhteisen seminaarin, jossa kirjoittajakaartilla on mahdollista keskustella yhteisesti määritelmistä. Toimituksellinen palaute määritelmistä annetaan ennen seminaaria. 3. Lopulliset versiot määritelmistä työstetään marraskuun loppuun mennessä. 4. Lopullinen toimitustyö tehdään vuodenvaihteessa ja kirja julkaistaan alkukeväästä 2006 Tutkijaliiton uudessa Polemos-sarjassa. 5. Keväällä 2006 järjestetään Tutkijaliiton, Hkkk:n ja HY:n yhteistyönä kirjan käsitteistä intensiivinen luentosarja, jota voi seurata myös netissä tutkimusasema General Intellectin kautta.

3.2 Määritelmien pituus

Määritelmien pituudelle ei ole tarkkoja mittoja. Hyvä määritelmä voi olla yhtä hyvin lyhyt kuin pitkäkin. Jotkut määritelmistä voivat olla lyhyempiä, toiset pidempiä. Kirjasta kokonaisuudessaan ei voi kuitenkaan tulla kymmensivuista vihkosta tai tuhatsivuista ensyklopediaa. Sanakirjan ihannepituus on noin 200-250 sivua, joka viimekädessä antaa puitteet myös määritelmien pituudelle. Se on:

*1500 - 3000 sanaa eli *12000 - 25000 merkkiä eli * 5 -10 liuskaa (1,5 rivivälillä, 12 pisteen fontilla).

3.3 Kirjoitusohjeet

1. Määritelmien ei tarvitse olla kuivakoita.

2. Kirjan toimitustyö tulee toisaalta olemaan vuorovaikutuksellista ja kollektiivista, jolla haluamme korostaa projektin organisatorisesti aktiivista puolta. Toisaalta se tulee kuitenkin olemaan meidän osaltamme painokkaammin muodollista (oikoluku, muotoseikkojen yhdenmukaisuus) kuin sisällöllistä: kukin kirjoittaja(ryhmä) tulee vastaamaan omista määritelmistään. Tämä on osa strategiaamme, jolla pyrimme saamaan esille uusia äänenpainoja ja korostamaan itse-organisoitumista.

3. Sanakirjan määritelmissä ei tarvitse välttämättä olla lainkaan viittauksia, mutta voi myös hyvin olla. Kirjoitusten teknisissä muotoiluissa noudatamme silloin Tiede&edistys-lehdistä löytyvää ohjeistusta. Koska niissä ei kuitenkaan määritellä lähdeluettelon tyyliä, tulee soveltaa seuraavia malleja:

- Yksittäisen teoksen kohdalla: Kosonen, Pekka (1977) Kapitalistisen yhteiskuntamuodon teoriasta. Helsinki: Tutkijaliitto. - Kirja-artikkelin kohdalla: Mäkinen, Matti (1968) Nihilismistä nihilismiin ja takaisin. Teoksessa Blissett, Luther & Giddens, Anthony (toim.) Nihilismin nihilismi, 10-120. London: Sage. - Aikakauslehtiartikkelin kohdalla: Ilkka Niiniluoto (2010) Tulosjohtamisen saavutukset. Tiede&edistys 35(4), 111-112.

Eli kirjoitetaan koko nimet, pääteos kursivoidaan, sivunumerot merkitään ja kaikki tehdään suomeksi. Suomennetuista teoksista merkitään myös suomentajan nimi. Alkuperäisteoksen nimeä ja vuosilukua ei merkitä, ellei tälle ole erityisiä syitä.

Ystävällinen terveisin, Mikko, Jukka ja Akseli

Alustava sanalista

Toim. M.Jakonen, J. Peltokoski, A.Virtanen POSTFORDISTISEN TYÖN SANAKIRJA (Tutkijaliitto, Helsinki 2006)

Aika-elämä / Elämä-aika
Antagonismi /ristiriita – konsensus (repressiivinen siirtymä)
Autonomia / itsenäisyys
Arvo
Biopoliittinen talous
Biopolitiikka (Biovalta)
Brandaus
Etiikka (etiikan tuotanto)
Ergonominen työasento
Exodus
Fetisismi
Free software
General Intellect
Globalisaatio
Historian loppu Henkinen pääoma (ja Sosiaalinen pääoma)
Hyvinvointivaltio
Huomiotalous (huomiovaje)
Identiteetti
Imperiumi
Immateriaalinen / aineeton työ
Informaatioteknologia
Itsevalorisaatio
Joustot
Kansalaistulo (taattu toimeentulo)
Kasvatus
Kierrätys / dyykkaus jne.
Kofeiiniton kahvi /arvoton arvo jne.
Kontrolliyhteiskunta
Konstitutiivinen valta / rakenneperiaate
Kollektiivinen pantti
Kyborgi
Käyttäjä vs. tuottaja
Laatu
Leiri
Levottomuus (historian lopun mielentilat)
Liike
Metropoli
Mimesis
Musiikki
Muisti
Muutos
Oppimisen oppiminen
Opportunisti
Paniikki
Palvelu
Performatiivisuus
Petos
Postfordismi vs. Fordismi
Prekarisaatio
Psyykelääkkeet (huumeet)
Sertifiointi
Siirtolaisuus
Sota
Spektaakkeli
Strategia
Talous ja kieli
Talouden yhteiskunnallistuminen
Tekijänoikeus (Copyright)
Tiimi
Tutkija
Työelämä
Valmentautuminen
Verkosto
Virtuaalinen
Virtuoosi
Väki (Multitudo)
Yritys ilman tehtaita
Yleinen mielipide
Ympäristö (rakennettu ympäristö)