Ei joustoturvaa ilman konflikteja

Millaisena näet europrekaarien liikkeen suhteen eurovihreisiin? Teillä on Italiassa tapahtunut viimeaikoina jonkinlaista lähentymistä.

Jotkut meistä ovat alkaneet katsoa vihreisiin päin viime vuoden aikana. Globaali ympäristökriisi on kaikkien silmien edessä, mutta poliittisemmassa mielessä, vihreä puolue oli poliittinen ryhmittymä, joka oli vapaudenhenkinen ja edistyksellinen, mutta siltä puuttui sosiaalinen agenda. Ja ottaen huomioon se fakta, että Euroopan 30 miljoonaa osa-aikaista on vailla edustusta, jos olet poliittinen yrittäjä, haluat ehkä koettaa haalia osan niistä äänistä - vihreillä on siis ilmiselvä kyyninen poliittinen intressi suuntautua prekariaattia kohti.

Italiassa tämä ei ole tapahtunut ilman vaikeuksia, koska loppujen lopuksi Euroopan vihreät ovat maltillisia, ne ovat vuoden 1968 sukupolvea, jotka ovat ikääntyneet ja muuttuneet konformisteiksi. Ne ovat pääosin tyytyväisiä nykyiseen talousjärjestelmään, me taas emme! Se vaihtokauppa, mikä on nähdäkseni mahdollinen, on se, että me työnnämme vihreitä vasemmalle sosiaalisen agendan osalta ja vastineeksi prekaarit suhtautuvat vihreisiin aiempaa suopeammin. On epävarmaa, miten tämä toteutuu, mutta mielestäni meidän tulisi alkaa painostamaan Euroopan vihreitä parlamenttiryhmässä, katsoa mitä tapahtuu, ja vertailla kokemuksiamme kansallisten vihreiden kanssa.

Samalla uskon, että virallisen politiikan mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Politiikka on vailla substanssia. Demokratian kriisi ei ole minun itse analysoimani juttu vaan siitä puhuvat Beckin ja Castellsin kaltaiset liberaalit sosiologit. Tarkoitan sitä, ettei äänestyslipun heittäminen kerran neljässä vuodessa ole demokratiaa, ja Eurooppaa ovat tähän saakka hallinneet hyvin epädemokraattiset instituutiot. Mutta näemme myös, ettei Bolkesteinin direktiivi mennyt läpi, näemme että 15 vuotta jatkuneiden uusliberalististen vastareformien jälkeen ihmiset taistelevat vastaan, he eivät hyväksy markkinoita väistämättöminä. Tämä on asia, joka vihreiden on ymmärrettävä.

Tähän saakka vihreät ovat olleet Euroopan puolesta ja se on syy, miksi haluamme vuorovaikuttaa heidän kanssaan emmekä esimerkiksi kommunistien kanssa, jotka ovat antieurooppalaisia. Mutta vihreiden on luovuttava kritiikittömyydestä uusliberalistista projektia kohtaan. Tähän saakka he ovat tukeneet uusliberalistista projektia ja kieltäytyneet kiinnittämästä huomiota siihen valtavaan eriarvoisuuteen, jota nykyinen kasautumisen muoto on edelleen kasvattamassa. Jos vihreät ymmärtävät, että Euroopalle on annettava aidosti sosiaalinen sisältö lähtemällä liikkeelle sen heikoimmassa asemassa olevista subjekteista, nuorista, naisista ja siirtolaisista, silloin meillä on jotain mistä puhua.

Tämä on mielestäni kuitenkin tärkeysjärjestyksessä toissijaista meidän autonomiseen mobilisaatioomme nähden. On selvä, että tarvittaessa meidän on oltava myös valmiit vaihtamaan hevosta. Mikään ei ole ikuista. Jos vihreät osoittavat, että heillä on edistyksellistä tahtoa, hyvä juttu, mutta jos eivät, sitten meidän on rakennettava oma eurooppalainen puolueemme (naurua).

Saksassa vihreitä tuskin pidetään mielekkäänä optiona, kun puolue on mukana hyvinvointia leikkaavassa hallituksessa.

Saksan vihreät ovat menossa alaspäin, siitä ei ole epäilystä. Ihmisten pettymys vihreitä kohtaan on hyvin laaja. Nähdäkseni uuden talouden kriisi oli kova isku Saksan vihreille, koska he olivat investoineet luovaan luokkaan ja unohtivat prekaarit. Mutta kun unelma romahti eikä sosiaaliturvaa ollut vaimentamassa sen vaikutuksia, ihmiset alkoivat tietysti ilmaista tyytymättömyyttään sitä konservatiivista sosiaalipolitiikkaa kohtaan, jota punavihreä hallitus on nyt ajamassa Saksassa läpi. Saksassa vihreät pilasivat mahdollisuutensa ja mielestäni keskeisin syy oli, että he olivat kuuroja alhaaltapäin tuleville äänille. Tapasimme viime kesänä Daniel Cohn-Benditin Milanossa. Vaikka hän osoitti sympatiaa meidän asiaamme kohtaan, hän ei kyennyt ymmärtämään, millainen tulivuori sosiaalinen kysymys nyky-Euroopassa on. Olemme nähneet yleislakkoja Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa - hitto, jos et näe mitä on tapahtumassa, sun täytyy olla sokea.

Tietenkin liikkeen tulee olla itsenäinen suhteessa puolueisiin. Kun puolueet pääsevät valtaan, ne myyvät sielunsa. Yhtälailla kommunistinen tai vasemmistososialistinen puolue tai anarkosyndikalistinen federaatio tulee valtaan päästessään olemaan repressiivinen ja tekemään asioita, jotka eivät ole heidän valitsijoidensa etujen mukaisia. Kuka sitten saakin valtiovallan käsiinsä, ei voi muuttaa valtiota vaan ainoastaan sen toimenpideohjelmia. Siksi meidän on säilytettävä euroradikaali identiteettimme ja työskenneltävä yhteiskunnallisen toiminnan ja median tasolla, ja luotava suhteemme poliittisiin voimiin paikallisen tilanteen mukaan kunnes on selvää, että eurovihreillä on todella radikaali agenda. Siihen asti meidän on tehtävä yhteistyötä yksittäisissä kysymyksissä. Jotkut meistä tulevat olemaan vihreitä, jotkut kommareita, jotkut ilman puoluekirjaa, jotkut tulevat kuulumaan ammattiliittoihin, jotkut eivät.

Itse olen vihreiden jäsen ja olin myös delegaattina Italian vihreiden puoluekokouksessa. Puolueen puhemies sanoi, että Italian vihreät tukevat San Precarion toimintatapoja. On hieno juttu, että ne tukevat San Precariota, samoin se, että ne tukevat toisinajattelevia ammattiliittoja. Itse kuulun yhteen toisinajattelevista ammattiliitoista. Niitä kutsutaan nimellä sindacati di base, perustason ammattiliitot. Ne ovat federaatioita, jotka irtaantuivat valtavirran ammattiliitoista 80-luvulla. Liitto, johon kuulun, on nimeltään CUB, sillä on 200 000 jäsentä ja jäsenmäärä on kasvussa, kiitos Maydayn. Kuulun CUB:iin, koska se on ainoa radikaali liitto, jolla on jäseniä yksityisellä sektorilla, muilla on jäseniä vain valtiollisilla sektoreilla.

Vihreissä pidän siitä, että ne eivät ole tahriintuneet 1900-luvun ideologioihin. Se on jälkiteollinen puolue. Vihreissä ei tarvitse käydä läpi typeriä keskusteluja leninismistä, bolshevismista ja totalitarismista. Niillä ei ole liian suurta painolastia kannettavanaan ja niihin on helpompi vaikuttaa kuin vasemmistolaisiin järjestöihin, jotka ovat hyvin hierarkkisia eivätkä kykene ottamaan vastaan uusia ajatuksia.