Tiedon tuotanto, yliopistot ja "yhteiskunnallinen palvelutehtävä"

2. Tietojärjestelmän muutos

Kysymys kielen ja ruumiin, ajattelun ja ruumiin suhteesta, siis tietotyön ruumiillisuudesta, on tekemisissä sen kanssa, miten ymmärrämme kielen, mutta myös sen kanssa, miten ymmärrämme luonnon ja kulttuurin, luonnon ja historian, teorian ja käytännön, todellisen ja mahdollisen suhteen. Nämä modernien yhteiskuntien tietojärjestelmälle luonteenomaiset jaottelut ja luokitukset ja niiden muutokset muodostavat taustan myös tiedon tuotannon instituutioiden tämänhetkiselle tilanteelle ja tiedon tuotannon ohjauksen ja kontrollin uusille muodoille.

Uuden ajan alussa syntynyt modernien yhteiskuntien tietojärjestelmä perustui 1900-luvun loppupuolelle asti kategorisille erotteluille ja nämä erottelut vaikuttivat olennaisesti käsitykseen tiedosta. Kaavamaisesti erottelut voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään:

1. Erottelu luonnonilmiöihin ja historiallisiin ilmiöihin, siis ero luontoon kuuluvan ja historiaan (ihmisen toiminnan vaikutuksen alaiseen) kuuluvan välillä. Luonto muodosti objektiivisen perustan, johon historiallisessa yhteisössä elävän ihmisen "mielikuvittelut" eivät vaikuttaneet. Tähän erotteluun pohjautui luonnontieteiden ja ihmistieteiden ero.
2. Erottelu empiiristen ongelmien ja transsendenttien tai kieliopillisten ongelmien välillä. Tieteet tarkastelivat empiirisiä ongelmia, filosofia transsendentaalisia tai kielen ongelmia.
3. Erottelu teorian ja käytännön tai mahdollisen ja välttämättömän välillä. Tämä erottelu puolestaan kääntyi käytännöllisen tiedon tai myöhemmin tekniikan ja teoreettisen tiedon väliseksi eroksi.

Erottelujen ongelmallisuus on ollut pitkään tiedossa, mutta niille pohjautuvaa tietorakennelmaa, jonka keskeinen instituutio juuri yliopisto on, kehitettiin aina 1950-luvulle asti, ja sen jälkeen sitä on pidetty hengissä jonkinlaisen tekohengityksen avulla. 1950-luku on merkkipaalu siksi, että silloin eturivin tieteellisen tutkimuksen painopiste siirtyi Yhdysvaltoihin ja erottelut (luonto/historia, empiirinen/transsendentti, välttämätön/mahdollinen) alkoivat muuttua ja syntyivät uudet ihmistä koskevat "teknotieteet". Näissä tieteissä luonto ja historia, empiirinen ja transsendentti, välttämätön ja mahdollinen sekoittuvat ja muuttuvat päällekkäisiksi tai sisäkkäisiksi. Tämä erottelujen hämärtyminen vaikuttaa mitä todennäköisimmin myös tiedon instituutioihin ja itse tiedon "luontoon", siihen mitä ymmärrämme tiedolla.

Voidaan sanoa, että nykyään luonto ja historia, ihminen tai elämä sellaisenaan ja hänen historialliset yhteisönsä sekoittuvat toisiinsa ja muuttuvat erottamattomiksi. Yhtälailla toisiinsa sekoittuvat empiirinen ja transsendentti, välttämätön ja mahdollinen. Mitä tämä erottelujen hämärtyminen saa aikaan?

On selvä, että kyse ei ole pelkästä tietojärjestelmän muutoksesta tai yksinomaan edes tieto-muodon muutoksesta. Muutoksessa syntymässä olevat jaottelut uudelleen määrittävät ja jakavat itse elävän käsitteen ja muodostavat myös pohjan uudelle yhteiskunnalliselle työnjaolle. Tietojärjestelmän muutos koskettaa siis suoraan nykyaikaisen yhteiskunnan elämän muotoja. Näiden elämän uusien "muotojen" keskeiset luonteenpiirteet nousevat historian ja luonnon tai historiallisen yhteisön ja luonnon, transsendentaalisen ja empiirisen, mahdollisen ja välttämättömän erojen hämärtymisestä ja sekoittumisesta: on vaikea sanoa, mikä niissä on tulosta ihmisen historiallisesta toiminnasta ja mikä puolestaan "luontoa". Kyse on ennen muuta siitä, miten ihmisluonto, siis lajin fyysinen ja biologinen rakenne (ja ihmislajille ominaiset synnynnäiset tai luonnolliset taipumukset) ovat suoraan ja välittömästi historiallisten ilmiöiden sisällä ja ihmisen toiminnan (tekniikan) kohteena. Ihmisluonnolle tyypilliset kyvyt määrittävät nykyisyyttämme: esimerkiksi kommunikatiivinen, kielellinen kyky tai kyky luoda merkityksiä keskeisenä tuotantovälineenä, ihmiselle lajityypillinen joustavuus ympäristöjen suhteen yhteiskunnallisten konfliktien maaperänä (työelämä, migraatiot) ja ihmislajin "biologiset prosessit" vallan toiminnan maaperänä. Kyse on aikakaudesta, jona inhimillistä käytäntöä sovelletaan suoraan ja järjestelmällisesti tämän käytännön mahdolliseksi tekemien edellytysten kokonaisuuteen.

Onko tämän sekoittumisen takaa nähtävissä uuden tietojärjestelmän hahmoa, joka perustuisi uusille tiedon erotteluille? Kuten edellä on sanottu, yksi hahmottuva jako kohdistuu ihmisen erityisen inhimillisyyden määrittävien erityiskykyjen kokonaisuuteen, siis ihmiselle lajityypillisiin ominaisuuksiin. Sieltä nousee uusi jako, joka tulee määrittämään myös tiedon tuotantoa, sen eri muotoja ja kontrolleja. Voisimme puhua myös uuden työnjakojärjestelmän synnystä. Edellä on jo alustavasti käsitelty jakoa, mutta lienee syytä kerrata, että se ottaa kohteekseen:

1. ihmisen elävänä olentona. Uudet biotekniikat kohdistuvat elävään ja ne ovat kehittyneet horisontissa, jota Michel Foucault kutsui biopolitiikaksi ja josta nouseva biovalta pyrki valtaan (hallitsemaan, ohjaamaan) elämän yli erottamalla elämän sen historiallisista muodoista.
2. jakautumisen toinen puoli kohdistuu ihmiseen rationaalisena olentona, tieto-olentona; uudet tietoteknologiat kohdistuvat juuri tähän "henki-olentoon"; ne liikkuvat "mielen" tai merkityksen politiikan horisontissa, ja niissä pyritään valtaan hengen ja tietämisen ylipäätään yli, siis mielivaltaan.

Uudessa tilanteessa elävään kohdistuva biovalta ja henkeen kohdistuva mielivalta eivät ole palautettavissa vanhan tietojärjestelmän erotteluihin ja niiden perustalta syntyneisiin instituutioihin. Molemmat vallan muodot ovat rajattomia, vailla institutionaalista legitimaatiota, eikä kummassakaan ole enää kyse perinteisestä jaosta ruumiilliseen ja henkiseen. Globaali kapitalismi ei myöskään toimi kulttuurierojen tai historiallisten maailmojen tasolla, niiden kautta, vaan yrittää pureutua suoraan elävään ja ajattelevaan. Kyse on siis myös siitä, miten globaalistuneen yhteiskunnan kommunikaatioprosessit mullistavat nykyään päivittäin ne kehykset, joita on kutsuttu yhteisöiksi tai historiallisiksi maailmoiksi, tai miten tekniikka kykenee tunkeutumaan ihmisen psykofyysiseen rakenteeseen ja antaa mahdollisuuden kokemuksen mahdollisuuksien manipulointiin.

Uuden ajan alussa syntynyt tietojärjestelmä on muuttumassa ja muutos asettaa erityisen kovia haasteita niille, jotka eivät halua vain passiivisesti sopeutua muutokseen, vaan haluavat itse olla osa muutosta ja muuttamassa, niille, jotka haluavat itse pitää aseensa käsissään.

Tietokapitalismi yrittää alistaa ja kääntää erityisiksi kyvyiksi ihmisen lajityypilliset ominaisuudet, eli ne ominaisuudet, jotka tekevät ihmislajin. Kyse ei ole erityistaidoista, vaan jokaisen ihmisen perusominaisuuksista. Mitä ne ovat? Yleisesti voidaan luetella ainakin seuraavat:

1. Joustavuus ympäristöjen suhteen (sopeutumiskyky) ja suhteellinen riippumattomuus ympäristötekijöistä. Ihmiselle ei ole omaa erityistä ympäristöä tai omaa erityistä "ekologista nurkkausta" (eikä mitään erityistä eettistä tehtävää).
2. Kyky kieleen, siis kyky luoda merkityksiä vailla ulkoista syytä, tehdä tekoja, joilla ei ole erityistä ulkoista tarkoitusta tai tilausta, siis ilman jotakin, jota varten merkitys luotaisiin. Kieli ei ole olemassa jotakin erityistä tarkoitusta varten (jo sofistit osoittivat tämän).
3. Erityiset biologiset tekijät, kuten pitkä lapsuus, "heikot" lajiominaisuudet ja niin edelleen.