2004-12-06

Liike, joka ei saapunut paikalle

Luther Blissett, Aimo Anonyymi

Tämänvuotiset itsenäisyyspäivän juhlat sujuivat normaaliin isänmaalliseen tapaan: maaseudulla miehet joivat koskenkorvaa ja kehuivat isiään, ja siinä sivussa hieman itseäänkin. Kaupungeissa kautta maan kaupunginjohtajat ottivat vastaan kauppaloidensa silmäätekeviä. Ylioppilaat lauloivat suloiselle suomenmaalle. Laskettiin seppeleitä ja patsasteltiin haudoilla. Pääkaupungissamme presidentti otti vastaan maamme "hyvät tyypit". Säihkyvässä pukujuhlassa kilisteltiin laseja ja kaikilla oli niin mukavaa. Kuuluisa booli meni päähän jopa edellisvuosia sirpakammin. Ainoastaan Kauppatorilla ja Senaatintorilla näytti jotenkin tyhjältä - muutamaa humalaista lukuun ottamatta. Linnanjuhlien perinteiset kuokkavieraat olivat jättäneet saapumatta. Miksi näin, mistä on kysymys?

Porvarillinen yhteiskunta juhlii epäilemättä Kauppatorin ja Senaatintorin tyhjyyttä voittona kuokkavierashäiriköistä. Vihdoinkin kuokkavierailijat, nämä "yhteiskunnalliset lakkoilijat" saatiin nujerrettua. Selitykset voitolle ovat yhtä ilmeisiä. Järjestyksenvalvonta teki tehtävänsä. Vuoden 2003 puolisotilaallinen poliisimiehitys kontteineen ja siviiliurkkijoineen piti mellakka-aidat paikoillaan ja antoi selvän signaalin: tästä eteenpäin ei liike enää etene. Ja mikä merkittävämpää, voimaan astunut naamiokieltolaki, vaikka vähän vesitettynäkin, sai aktivistit ja muut juhlien häiritsijät miettimään tekojaan ja lopettamaan päättömän hulinoinnin. Kyllä kannatti uhrata pieni pala perusvapauksia, kun tulokset puhuvat puolestaan.

Sitä paitsi kansanedustajat kyllä ymmärtävät oman parhaansa. Itsenäisyyspäivän juhlille ei ole mukava hurruutella taksissa, jos ulkona on räkänokkaisia nuoria haukkumassa "eliitiksi" ja ties miksi. Kansanedustajakin on vain ihminen, ihan samanlainen kuin kuka tahansa. Niin kuin presidentti Halonenkin, tuttavallisemmin Haloska. He ovat "meitä", meidän miehiä, ja meidän naisia, mikä tasa-arvon nimissä lisättäköön. Kun kansanedustajat kavereineen juhlivat meidän nimissämme ja meidän puolestamme, niin onhan heille toki taattava vapaa liikkuvuus juhliin ja takaisin. Jos olet heitä vastaan, olet meitä vastaan. Jos sitten häiriköitkin, niin häiriköi vastuullisesti omilla kasvoilla. Avoimessa yhteiskunnassa ja hiipuvassa hyvinvointivaltiossa on kannettava vastuu myös omista teoista, toisten tekemisten valvonnan ohella. Politiikka on rehtiä peliä, jossa vaalisalaisuuskin on oikeastaan vain muodollisuus. Eikä meidän demokratiassa, meidän työmarkkinoilla, meidän reilussa yhteiskunnassa ketään syrjitä. Meillä jokainen radikalismiin taipuvainen suorastaan syleillään kuoliaaksi - kuten Göteborgin poliisipäällikkö aikoinaan nasevasti ilmaisi, tunnetuin seuraamuksin. Naamiointikielto on täsmälaki vain rikollisen toiminnan torjumiseen. Tänään kuokkavieraat ja huomenna kuka tahansa... voi olla rauhallisin mielin.

Onko kuokkavieraiden poissaolo Presidentinlinnan lähettyviltä siis seurausta kansanedustajien edunvalvonnan ja meidän yhteiskuntamme järjestyksenvalvonnan onnistuneesta yhteistyöstä? Onko häirikköaines taltutettu? Onko se peräti tullut järkiinsä? Järjestyshäiriöhän viittaa häiriöihin järjessä, järjellisessä ajattelussa. Näin ollen järjestyksen palauttaminen lienee siis järjen palauttamista.

Epäilemme vahvasti.

Analysoidaanpa ensinnäkin vielä tarkemmin Presidentinlinnan ympäristöä itsenäisyyspäivänä. Yllättävää kyllä, Kauppatorilla ja Senaatintorilla on kuin onkin liikettä. Paikalla on valtion väkivaltakoneisto numero kaksi, poliisi, sekä suurilla määrärahoilla suuria "järjettömyyksiä" vastaan koulutettu joukkojenhallintajoukko, niin sanottu Jouha. Jos liian monilla viiraa päässä, kutsutaan Jouha antamaan ensiapua.

Lisäksi Kauppatorilla parveilee epämääräinen parvi, kuin jokin eläinlauma, toimittajia. Nauhurit ja kamerat valmiusasennossa valmiina tallentamaan mediaspektaakkelin jokavuotinen neljän minuutin viihteellinen osuus: hassut ja humalaiset aktivistit saavat pikkuisen pampusta koettaessaan koukata linnanjuhliin. Näitä vesseleitä ei päästetäkään ihan helpolla aikuisten juhliin, äitimaan hameenhelmoihin juoksentelemaan. Äiskän jenkka-askeleethan siinä sekoaisivat, ja iskältä menisi kotimaisista, puhtaista jauhoista leivottu pullapitko väärään kurkkuun. Ja iskän käsi putoaisi huomaamattomasti äiskän jenkkakahvalta johonkin epäsopivaan paikkaan. Itsenäisyyspäivä ei ole leikin aikaa. Itsenäisyys ei ole leikin asia. Senhän todistavat jo kymmenien aukeamien värikuvareportaasit linnanjuhlien loistokkaimmista asukokonaisuuksista.

Jättivätkö aktivistit siis poliisit ja toimittajat oman onnensa nojaan, miksi he eivät tulleet paikalle? Missä suurmellakka, jota hallita? Ei yhtään blokattua ja ratsattua aktivistibussia, ei yhtään kännistä punkkaria retuutettavaksi irokeesistä, ei yhtään musiikkipakua, jonka ikkunat ja äänentoistolaitteet voisi rikkoa, ei yhtään nuorta hippityttöä, jota kantaessa saisi edes hetken haaveilla, millaista olisi, jos poliisilla olisi "täydet valtuudet". Ei valokuvia aktivistimuodista linnanjuhlien pukuloiston kontrastiksi. Ei kuvia naamioituneiden kaupunkilaississien ja roboteiksi pukeutuneiden poliisien välisestä huiskinnasta. Eikö edes aktivisteihin voi enää luottaa? Mikä näitä nuoria ja köyhiä oikein riivaa? Tätä menoa Jouhalta katoavat tosielämän harjoitustilanteet. Mistä pilakuvien aiheet huomisen lehteen? Ei ketään kiinnosta pelkkä linnanjuhlien parkettibaletti. Kuokkavieraat ovat Viagraa, jolla parannetaan koko kansan suorituskykyä. Antakaa meille takaisin meidän potenssimme!

Hetkinen, puhuiko joku potenssista?

Potenssi, potentiaalisuus. Tässäpä oivallinen sana kuokkavieraiden näennäisesti tyhjentämien torien tulkitsemiseksi. Se, mikä näyttää äkkipäältä kuokkavieraiden "järkiinsä-tulemiselta", onkin vallankumouksellisen toiminnan huipentuma. Tämän ymmärtämiseksi meidän on palattava Aristoteleen fysiikkaan ja metafysiikkaan. Kuokkavieraita on täysin hyödytöntä yrittää ymmärtää ilman Aristotelesta.

Kuokkavieraat ilmoittavat olevansa osa liikettä, tosin jotain suurempaa, osa globaalia liikehdintää. Kysytään siis, mitä liike on. Unohdetaan hetkeksi uuden ajan alun klassinen fysiikka ja Galilein alkeellinen liikkeen inertian laki. Unohdetaan ne voimat, jotka kamppailevat Newtonin periaatteiden mukaisesti vastatusten synnyttäen staattisen olotilan, jota politiikan tasolla voidaan kutsua vaikkapa valtioksi. Tai eihän tuo vastavoimien tila suinkaan ole aivan staattinen. Pikemminkin kyseessä on "voiman laki", kuten herra Hegel asian ilmaisi ja kuten Star Wars -trilogian katsoneet tietävät. Kaksi vastakkaista voimaa luovat liikkeen, jonka sisältö muuttuu jatkuvasti. Kansallisvaltiolliseen kontekstiin alistettuna tämä herran ja rengin, pääoman ja työväestön jatkuva vallankumous, revoluutio tai "walta-mulkkaus", kiertoliike, joka palaa aina lopulta samalle entiselle paikalleen, ei tuota mitään uutta: suvereeni olla pötköttelee kaiken liikkeen, riidan ja kahnauksen keskellä vetäytyneenä omaan transsendenttiin omahyväisyyteensä. Valtion ei tarvitse kuin pikkuisen korjata verotusta, niin kyllä se TUPO-sopu syntyy.

Mutta kuokkavierailijat kuuluvat siihen sakkiin(vaan eivät todellakaan SAKkiin), joka toitottaa kuin yhdestä suusta, että Valtio on kuollut, hieman kuten hieno herra Nietzsche yritti huutaa herra Hegelille (joka oli jo kuollut) sekä koko modernille Euroopalle. Monet eivät uskoneet Nietzscheä ennen kuin hänkin tajusi heittää veivinsä (sen mekaanisen apparaatin, jota ruumiiksi/mieleksi kutsutaan, voiman lähteen ja mahtivivun, itse-aktualisaation välikammen). Silloin pitkin Eurooppaa kaikui kansallisvaltiollinen hymni, "Nietzsche on kuollut". Tämän hymnin kuultuaan jotkut jo tajusivat, että Nietzschen hommassa ei ollutkaan kysymys vain uskosta ja jutussa voi olla jotain perää.

Nyt ovat kuokkavieraat huutaneet Kauppatorilla seitsemän lihavaa vuotta valtion kuolemaa, mutta kukaan ei ole ottanut viestiä kuuleviin korviinsa. Usko kansallisvaltiolliseen suvereeniin istuu käsittämättömän tiukassa tässä katajaisessa "kansassa". Mutta kun liike ei saapunutkaan paikalle, meni kuvio hieman uusiksi ja uskokin saattaa alkaa horjua. Nyt valtio on vanhainkodissa, ja kaikki tietävät, että jonain päivänä se heittää menemään oman veivinsä, ihmisten moneuden, ja pakenee historialliseen transsendenssiin kirjojen sivuille.

Palataanpa takaisin tähän päivään, päivään, jona itsenäisestä Suomesta tuli vanhus. Mutta millainen vanhus? Nyt kukaan ei huuda kauppatorilla valtion kuolemaa. Paikalle on raahautunut ainoastaan se hirviömäinen jäänne, joka tuosta kerran niin reippaasta ja terveestä kansallisvaltiosta ja sen urhoollisuutta tiukuneesta ruumiista on jäljellä. Tämä jäänne ei ole kuitenkaan mikään riutunut ja säälittävä vätys, joka alkoholisoituneena pissailisi housuun ja huutelisi ohikulkeville eliittikinkuille pikku rivouksia. Ei, kauppatorilla pullistelee yli-ihmisrodun äärimmilleen viritetty kauhuolento, tuo Hollywood-tyylinen robocop, olio, joka oman hyvänsä nimissä toistelee "valtio ei ole kuollut, valtio ei ole kuollut", vaikka tietää, että valtiovanhuksen sydänkohtaus vaanii minkä tahansa mielenosoituksen takana, tukilakoista ja prekariaatin esiinnoususta puhumattakaan.

Mutta mihin jäi Aristoteles? Ei Aristoteles jäänyt, se tuli taas tähän. Jälleen kerran, nurkan takaa, terrorisoimaan rauhallista ja hyvää elämää. Tai ei Aristoteles itse tullut, eikä edes Aristoteleen henki, vaan täysin väärin ymmärretty, väärin tulkittu, epäortodoksinen Aristoteles-kopio, muovi-Aristoteles, joka pelasi Aristoteleen Polis-tietokonepeliä vielä vähän ennen teoreetikon kaapuun pukeutumistaan. Tällainen Aristoteles tuli selittämään kansallisvaltiolliselle hirviölle, mistä on kysymys: kysymys on potenssista, siitä että Viagra vie voimat, ja kun Viagra loppuun, niin kukaan ei enää tykkää.

Kansallisvaltiollisen suvereenin silmissä valtioruumis suorastaan vääntelehtii himosta. Se vinkuu ja kiljuu, että joku purkautuisi siihen, että joku ottaisi ja reagoisi sen kiljuntaan, että joku olisi tosimies, jolla olisi virtúta vaikka muille jakaa, ja tekisi asialle jotain. Näin kuvittelee kansallisvaltiollinen hallinto ja johtoporras. He luulevat, että kauppatorilla riehuva moneus kaipaa keppiä, keppiä ja keppiä ja että tuo moneus vaatii reaktiota kansallisvaltion silmissä irvokkaaseen, suorastaan perverssiin vinkumiseen ja kiljahteluun, jossa ei kuitenkaan ole mitään järkeä.

Kansallisvaltiollinen läskimahainen ja hemohessillä virilisoitu seniili kuvittelee likaisessa mielikuvituksessaan, että jos joku toivoo sille kuolemaa ja kaikkea pahaa ja toivottaa herra Valtion suoraan helvettiin, niin tämä tarkoittaa viekoitteluyritystä ja vikittelyä, pientä sapiskaa, jonka jälkeen palataan ruotuun, kunhan vain ollaan ensiksi purkauduttu valtioruumiiseen sellaisella voimalla, että siitä on pakko syntyä jotain. Ja toki jotkut jo ovat näkevinään jonkinlaisia lapsia - uusia pieniä poliitikon alkuja, jotka ovat vaihtaneet mellakka-aidan toiselle puolelle, linnanjuhlien säihkeeseen. Niin, ehkäpä nämä ovat tämän rynkytyksen lapsia, mutta sellaisenaan varsin kusipäisiä ja hätäilyn tulosta, siis tyypillisiä porvarillisen avioliiton jälkeläisiä. Niiden tekemisessä ei ole tietoakaan tiukasta erotiikasta ja uuden synnyttämisestä - ainoastaan laillistetusta perheväkivallasta, jota modernissa kansallisvaltiossa on harjoitettu työväen ja pääoman laillisessa avioliitossa. Eikä tähän avioliittoon, sisäiseen suhteeseen, kuten sitä valheellisesti nimitetään, ole kellään ollut oikeutta puuttua.

Mutta joku puuttui siihen, ja tämä puuttuminen tapahtui fyysisen läsnäolon puuttumisella. Se, mitä Kauppatorilla oli itsenäisyyspäivänä 2004, oli avoin mahdollisuus sekä valtiohirviö peitsi tanassa valmiina suorittamaan vuotuisen rituaalinsa. Valmiina uusintamaan itsensä likaisessa ja inhottavassa uhrimenossa, jossa sen oman itsekonstituution pyhin osa uhrataan yhteisen hyvän vuoksi.

Mutta yrittääksemme vielä kerran paluuta Aristoteleeseen, ja tällä kertaa onnistuaksemme, on meidän nyt puhuttava liikkeestä suoraan, ilman kommervenkkejä. On puhuttava liikkeestä sen potentiaalisessa muodossa. Aristoteles on pohtinut liikettä useammassakin teoksessa, niin Fysiikassa kuin Metafysiikassakin. Mitä niissä sanotaan? Siellä sanotaan seuraavaa, ja koska kysymyksessä on luonnonvoima, moneus, multitudo, luonnontilainen massa, niin aloitetaan siitä, mitä luonto on:

Aristoteleen mukaan "luonto on eräänlainen levossa ja liikkeessä olemisen prinsiippi ja syy siinä, mihin se ensisijaisesti sisältyy, itsessään eikä aksidentaalisesti." Tämä kyky liikkeeseen on joko aktuaalista (energeia) tai potentiaalista (dynamis). Aktuaalisuus tarkoittaa sitä, että toiminta tapahtuu (jokin liikkuu) ja potentiaalisuus sitä, että joku voi mahdollisesti joskus liikkua. Liike voi aiheutua myös ulkoisista syistä, niin sanotusti pakotettuna, kuten tapahtuu ihmisen heittäessä kiven ilmaan. Kaikki liike ei siis johdu kappaleen luontaisesta kyvystä liikkeeseen, vaan liikettä voidaan aiheuttaa myös kappaleen ulkopuolelta.

Aikaisemmat kuokkavierasjuhlat ovat olleet aktuaalisia tapahtumia. Ei voida kiistää, etteikö liike olisi ollut läsnä, ettei asioita olisi tapahtunut ja niin edelleen. Mutta aiheutuiko liike sisäisistä vai ulkoisista syistä, siinäpä pulma. Valta, jolla tarkoitetaan tässä reaktiivista kansallisvaltiollista valtaa, tahtoo nähdä asian joko siten, että tuo liike oli sisäistä, itse ohjautuvaa liikettä, siis siten, että kuokkavieraat päättivät itse, yhtenä subjektina tulla vellomaan linnan edustalle mieltään osoittamaan, tai siten, että kuokkavieraat olivat ulkoisista syistä, kansallisvaltiollisten rajojen ulkopuolella toimivien outojen voimien pakottamia, eivätkä siinä mielessä ohjautuneet itsenäisesti tai vapaaehtoisesti, vaan toimivat ulkomailta ohjailtuina, hieman samaan tapaan kuin eläinoikeusliikkeen kohdalla ajateltiin muutamia vuosia sitten.

Viisaimmat kansallisvaltiolliset herrat osaavat yhdistää nämä seikat ja sanoa, että både - och. Juu.

Mutta vallan analyytikot voivat nähdä asian myös siten, että kuokkavierasilmiö aiheutui sisäisestä, siis kansallisvaltion sisäisestä syystä, itseohjautuvasti, kansallisvaltion omaa pahoinvointia ilmaisevana puistatuksena ja vilunväristyksenä. Ja edelleen, asian voi nähdä myös siten, että kuokkavierasilmiö sai syynsä kansallisvaltion rajojen ulkopuolisesta paineesta, siitä globalisaation prosessista, jonka kelkkaan Suomi-neito on jalat levällään hypännyt. Näin maan ulkoiset voimat ikään kuin pakottivat tuon voiman vastustajat esiin Suomen valtion sisällä, pakottivat paljastamaan itsensä, että globaali valta voisi myöhemmin nukkua yönsä Suomen osalta rauhassa: Suomessa kun mellakoidaan ainoastaan itsenäisyyspäivänä. Hulluja nuo suomalaiset, mutta tapansa kullakin. IMF:n luokitus on ei vaarallinen kansallisvaltio.

Oli miten oli, ja kaikki tietysti on niin kuin se on, ei näistä analyyseista yksikään osunut täysin oikeaan. Se johtuu jo pelkästään siitä, ettei täyspottia tässä pelissä ole edes jaossa, vaikka niin kiven kovaan jatkuvasti väitetäänkin.

Palatkaamme vielä kerran Aristoteleeseen, ehkä tällä kertaa suoraan kulkematta minkään kautta, ehkä lopullisesti ja takaisin tulematta. Palatkaamme Fysiikkaan ja Metafysiikkaan, sillä näistähän näinä modernin jälkimaininkien aikoina on loppujen lopuksi kysymys. Nämä teokset ovat kirjaimellisesti ja asian täydessä merkityksessä lopun alku.

Koska liike on potentiaalista, se ei voi olla lopullista. Liike ei siis ole osa sitä, mihin liike päättyy, vaan liike on välittävää toimintaa tai tapahtumaa. Liike ei ole se, mistä liike lähtee, eli liikkumaton tila, vaan se on osa tuota tilaa sen potentiaalisuutena. Sen vuoksi liikkeen aktuaalisuus, siis itse liikkuminen on puutteellista. Koska liikkeen potentiaalisuus on vaillinaista, liikkeen alkutila on lepo, joka on taas liikkeen puutetta, eli puutteellista liikettä. Liike häviää, kun liikkeen aktuaalisuus saavuttaa tavoitteensa. Kun kivi tippuu maahan, joka on sen määränpää (telos), liikkeen aktuaalisuus loppuu, mutta potentiaalisuus liikkeeseen jää jäljelle. Lyhyesti sanottuna Aristoteleen mukaan liike on "potentiaalisuuden aktuaalisuutta potentiaalisuutena", ja tästä johtuen "jokainen liike on epätäydellinen".

Nyt alkavat kansallisvaltiolliset langat mennä entistä pahemmin sekaisin.Jouha-marionetitkaan eivät enää tanssi sillä tyylillä kuin korkeampi johto on asian suunnitellut. Sillä kuten koko ajan olemme toistaneet, liike toimii, jotain tapahtuu, vaikka mitään ei näkyisikään. Silkkaa mustaa magiaa, pelkkiä pirun juonia? Ei sentään, vaikka osaltaan kyllä. Suurin ongelma vallan kuokkavierasanalyysissa on se, että valta on omalla perinteisellä tavallaan kuvitellut, että kuokkavieraat ovat jonkin historiallisen tilanteen tulosta, ja ennen kaikkea, että kuokkavieraat olivat palautettavissa johonkin yksittäiseen tai yksittäisistä teoista ja tapahtumista koostuvaan kokonaisuuteen. Valta on oman kehämäisen ajattelunsa mukaisesti kuvitellut, että kuokkavierasjuhlat toistuvat samanlaisina, samalla nimellä, samalla osanottajamäärällä, samalla kaavalla ja niin edelleen. Valta on toistuvasti kuvitellut, että liike saapuu aina paikalle, koska se käsittää asian siten, että Kauppatori ja Kuokkavierasjuhlat ovat tuon liikkeen oma paikka, se mihin liike kuuluu. Mutta kuokkavieraat ovat lähes vuosittain muuttaneet ilmettään. Ei voida puhua yhdestä ja samasta asiasta, vaan seitsemästä erilaisesta mielenosoituksesta, seitsemästä tapahtumasta, jotka eivät edes tyhjentyneet noihin tapahtumiin, vaan jättivät aina jotain myös yli. Aina jotain paljon enemmän, ja ennen kaikkea, aina jäi jotain myös tapahtumatta.

Joka kerta kun liike aktualisoitui antaen yhden partikulaarisen näytteen omista tuhansista, miljoonista mielenosoituksista, jäi samalla tuhansia ja miljoonia mahdollisuuksia, potentiaalisuuksia käyttämättä. Ja jopa vieläkin enemmän: koska potentia, joka jokaisessa kuokkavierasjuhlassa aktualisoitui, ei tyhjentynyt kokonaan ja täysin tuohon tapahtumaan, koska tuo aktuaalisuus oli itse asiassa potentiaalisuutta jollekin muulle, kuten mediaspektaakkelille, Jouha-joukoille tai naamiokieltolaille, on kuokkavieraiden, tai jos nyt vihdoin alamme puhua asioista niiden oikeilla nimillä, liikkeen liikkeellä ollut expotentiaaliset vaikutuksensa. Aristotelesta hieman moukaroiden (sillä enää eivät vasarat riitä), ei ole enää mitään telosta, ei ole enää mitään päämäärää, on vain mieletön ja yhä monistuva ja mielettömyydessään itseään siittävä keinojen potentiaali, jonka ainoaksi olemukseksi voidaan sanoa voima ja mahdollisuus tehdä mitä tahansa, tulla miksi tahansa, ottaa mikä tahansa muoto. Liikkeen liikkeelle ei ole osoitettavissa mitään rajaa tai karsinaa, niin kuin se kerta toisensa jälkeen ei suostunut poliisien Kauppatorille sille pystyttämään aitaukseen, ei yhtä tekoa, kuten yhtä mielenosoitusta tai yhtä rääväsuista punkkaria, joka sai ladyn pahastumaan. Liikkeen liike on moneus ja potentia, joka aktualisoituessaankin on potentiaalinen, ja vieläpä potenssiin yksi, kaksi, monta.

Miksi siis vallan suu jää tämän itsenäisyyspäivän jälkeen ammolleen kuin tyhjä Senaatintori. Siksi, ettei valta olisi voinut koskaan kuvitella, että sitä oikeasti uhmataan, että olisi jokin taho, joka uskaltaisi olla tulematta paikalle, kun kerran käsky on käynyt. Rouva Presidentti, arvoisat kutsuvieraat: ME OLEMME MIELUUMMIN TULEMATTA JUHLIINNE! KIITOSTA VAAN KUTSUSTA JA HYVÄÄ ITSEPÄISYYSPÄIVÄÄ!

Ei tänä vuonna, sillä me teemme poikkeuksen, sillä me teemme, mitä me haluamme, ja te teette, mitä te voitte. Me toimimme, te reagoitte. Ja tämä on nyt hyvin selvää, koska te olette kaupungilla partioimassa poliisijoukkojen voimin sitä, että me päätimme toimia toisella tavalla. Liikkeen ei tarvitse olla aktuaalista, sillä aktualisaatio ei ole mitään verrattuna potentiaalisuuteen. Me luomme sen ympäristön, jossa te tulette elämään, eikä meille ole mikään mahdotonta.