Mayday, mayday!
Eurooppalaiset joustotyöläiset, aika lähteä liikkeelle!

MayDay on osoittautunut Genovan liikkeen ja ay-toiminnan radikaalien osien välisen verkostoitumisen horisontaaliseksi menetelmäksi - mahdollistaen siten kahden konfliktisukupolven välisen liiton, joka perustuu uusmedian kumoukselliseen käyttöön*, lakkovartioihin, organisointiin sekä monien identiteettien ja toimintamenetelmien tasa-arvoon. MayDay on myös sytyttänyt lukuisia urbaaneja aktiviteetteja ja työtaisteluja Milanon metropolitaanisella alueella ja pian myös koko muussa Italiassa - mobilisoiden nuoria pätkätyöläisiä, osa-aikaisia työntekijöitä, freelance- ja satunnaistyöntekijöitä, tutkijoita ja opettajia sekä palvelu- ja tietotyöntekijöitä.

Toukokuun 1. päivänä 2004 prekaritaarien mobilisaatiot Milanossa ja Barcelonassa todistivat 100 000 mielenosoittajaa marssimassa organisoitumisen ja sosiaalisten oikeuksien puolesta tienä ulos yleistetystä epävarmuudesta (prekaarisuudesta). MayDay-päivää seurasi intérimaires-kausityöntekijöiden - näyttämöapulaisten ja osa-aikaisten näyttelijöiden demokraattinen kollektiivi, joka pysäytti kaikki ranskalaiset kesäfestivaalit kesällä 2003 - Cannes'n kapina, joka toimi tällä kertaa liitossa kunnollisen palkan ja arvokkaiden työolojen puolesta lakkoilevien ja lakkovartioita järjestävien hotellityöntekijöiden kanssa. Radikaalien sankarien kuten Mooren ja Bovén yllyttäminä maailman silmät pakotettiin katsomaan kimalluksen tuolle puolen konfliktin näkemiseksi. MayDay nousi jälleen pinnalle Barcelona Forumiin - UNESCOn suuryritysten sponsoroimaan näyttelyyn - mereltä käsin tehdyn invaasion myötä heinäkuussa 2004. Onnistunut maihinnousu toteutettiin kiitos aktivistien rakentamien lauttojen. Mailien vaarallisten vesien jälkeen lautat siirsivät laittoman/radikaalin ihmislastinsa ja hillittömän energiansa aavistamattomien kulttuurihallinnon edustajien ja paniikissa olevan turvallisuushenkilökunnan eteen. Jälleen kapinalliset prekaritaarit pääsivät uutisten etusivulle.

Näiden kollektiivisen toiminnan syndikalististen muotojen, joita voimistavat vastamainostukselliset mediatemput, leviäminen oli yksi vuoden 2004 muutamista hyvistä uutistapahtumista. Monet syvenevät poikkieurooppalaiset verkostot - Firenzen ja Pariisin sosiaalifoorumeissa poikkiristeytyneinä - ovat tehokkaasti asettaneet yhteiskunnallisia tarpeita, arvioineet poliittisia skenaarioita ja katsoneet nuorten prekaritaarien radikaalin organisoinnin mahdollisuuksiin eurooppalaisessa mittakaavassa. Näitä verkostoja leikkaa nyt laajalle levinnyt vaikutelma siitä, että kaksi vuosikymmentä epävarmuutta ovat synnyttäneet uuden ja mahdollisesti murtumia aiheuttavan sosiopoliittisen identiteetin - joka perustuu palvelu-, vähittäismyynti-, media- ja tietoaloilla työskenteleviin nuoriin sekä naispuolisiin ja ulkomailla syntyneisiin työntekijöihin. Nämä ovat ne ihmiset, jotka agitoivat ja lakkoilevat oikeuksiensa puolesta eurooppalaisissa metropoleissa. Katsotaanpa, mistä siinä oikein on kyse...

Prekaarisuus: radikaalia poikkieurooppalaista subjektia etsivä yleistetty tila

Kahden vuosikymmenen ajan uusliberalismi on ollut ennen kaikkea työn epävarmistamisen ja ammatillisen järjestäytymisen vähentämisen järjestelmä kaikilla kaupunki- ja esikaupunkielämisen tasoilla. Työtä tekevien naisten, nuorten ja siirtolaisten enemmistön kannalta tämä on johtanut sosiaalisista perusoikeuksista riistettyyn epävarmaan olemassaoloon. Tämän uusliberalistisen kasautumisen prosessin ytimessä on epäsäännölliseen asemaan pantujen työläisten joustava ja satunnainen työ, työläisten, jotka ovat töissä ratkaisevissa uusintamis- ja jakelupalveluissa sekä tieto-, kulttuuri- ja media-aloilla, jotka tarjoavat raakamateriaalin, jolla järjestelmä toimii: informaation. Me, Italian pätkätyöläiset, kutsumme itseämme nimellä PRECOG, koska meissä ruumiillistuu vähittäismyynti- ja palvelualoilla työskentelevä prekariaatti sekä media- ja koulutusalojen kognitariaatti. Me olemme uusliberalistisen rikkauden tuottajat, me luomme tiedon, tyylin ja kulttuurin, jonka monopolivalta aitaa ja ottaa haltuun.

Monilla syndikalistisen CreW-ryhmän aktiiveilla, jotka organisoivat lakkovartioita, edistävät MayDay-projektia ja tekevät ChainWorkers.org-sivustoa, on erikoinen ammattiliittotaustan ja nykyisen Milanon media-alalla työskentelyn profiili. Koska elämme maassa, jossa kaupallinen televisio nosti typerän pohatan lähes totaaliseen valtaan, ymmärrämme pop-kulttuurin ja mainostustekniikoiden suostuttelevan voiman. Tarkoituksenamme on ollut mainostaa uutta työaktivismin brändiä ja kiihottaa (ts. käyttää uusmediaa kumouksellisesti) käyttämällä kieltä ja grafiikkaa, joka on sovitettu ihmisille, joilla ei ole aiempaa poliittista kokemusta kuin heidän kehojensa ja mieltensä raataminen ja käyttö jättiläismäisissä kauppapaikoissa ja toimistorykelmissä. Me yritämme tehdä niin raportoimalla jatkuvasti työtaisteluista ja suuryritysten väärinkäytöksistä kauppakeskuksissa, franchise-ketjuissa, megamyymälöissä ja puhelukeskuksissa ympäri maailman. Me myös kommentoimme työlainsäädännön kehityksiä ja katsomme kauppa- ja palvelutiloihin liittyvän media-aktivismin sekä populaarikulttuurin aspekteihin.

Me CreW-ryhmässä yllätyimme valtavan ja vastaanottavan yleisön löytämisestä. Eikä se ole ihme. Euro Observatoryn mukaan (ks. http://europa.eu.int/comm/employment_social/soc-prot/soc-incl/eurobarometer_en.pdf) EU:n uudella alueella on 30 miljoonaa osa-aikaista työntekijää. Nämä ihmiset ja äärimmäisen monet pätkä-, vuokra-, satunnais-, kausi- ja siirtolaistyöläiset sekä harmaan talouden työläiset ovat oikeudenmukaisen mantereemme laajassa jälkiteollisessa taloudessa raatava moninaisuus. Heidät poissuljetaan suurimmasta osasta julkista hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta, minkä vuoksi he eivät pysty suunnittelemaan tulevaisuuttaan, sillä he ovat sen raa'an olemassaolon epävakauden alaisia, joka kertoo onnettomuudesta, sairaudesta, hulluudesta, vanhanaikaiseksi tulemisesta tai vanhentumisesta johtuvasta verkon läpi putoamisesta. Sosiaalisen poissulkemisen vaara riippuu tasapainossa päidemme yläpuolella kuin Damokleen miekka, mutta kyse on arkisemmin suuryritysten miekasta, joka uhkaa jatkuvasti katkaista naurettavat uramme lyhyiksi, sillä se on vastuussa ainoastaan maapalloa johtavien maailman finanssimarkkinoiden armottomalle diktatuurille ja määrää siten valtioiden ja kansakuntien, ihmisyhteisöjen ja -yksilöiden kohtaloista merkiten runsautta ja nälkää, golfviheriöitä ja aavikoitumista.

Me olemme nuo epävarmassa asemassa olevat ihmiset. Me olemme Euroopan naiset naisistuneessa työvoimassa ja taloudessa, joka kuitenkin varaa kahden x-kromosomin ihmisille syrjivämmän palkan ja roolin kuin xy-ihmisille. Me olemme konsumerisoitu nuorempi sukupolvi, joka on jätetty ulos gerontokraattisen ja teknokraattisen Euroopan poliittisesta ja sosiaalisesta muotoilusta. Me olemme ensimmäisen sukupolven eurooppalaiset, jotka tulevat viideltä mantereelta ja, ratkaisevimmin, seitsemältä mereltä. Me olemme ne keski-ikäiset, jotka ovat saaneet potkut aikoinaan varmoista työpaikoista teollisuudessa ja palveluissa. Me olemme ihmiset, joilla ei ole (ja jotka eivät halua) pitkäkestoisia työpaikkoja ja joilta siten on riistetty sosiaaliset perusoikeudet kuten äitiysetuudet, sairausloma tai palkattujen lomien ylellisyys. Me olemme vuokrattavissa vaadittaessa, tavoitettavissa kutsuttaessa, riistettävissä jos niin halutaan ja pois potkittavissa mielen oikusta. Me olemme prekariaatti. Prekariaatti on summa kaikista ihmisistä ei-standardimaisine työmuotoineen, joilla on sosiaalinen standardi, jonka ympärillä yhteisöllinen elämä yhä enemmän pyörii. Kyseessä on yleistetyn yhteiskunnallisen epävarmuuden ja yksilöllistetyn työpaikkaepävarmuuden tila. Kyseessä on kokonaisen sukupolven ja pian muun yhteiskunnan poissulkeminen sosiaalisista oikeuksista ja kollektiivisen itsepuolustuksen takuista. Näillä täytyy olla joko mantereenlaajuinen tai federaalinen euroopanlaajuinen kattavuus, tai ne eivät tule toteutumaan. Mutta kuinka paljon Euroopassa on joustotyöläisiä, joilta puuttuu ay- ja hyvinvointioikeudet?

Epävarmuuslaskelmia

Edistyneissä kapitalistisissa talouksissa osa-aikaiset ja määräaikaiset työläiset muodostavat tänä päivänä kolmasosan tai puolet kaikista työntekijöistä. On olemassa yleinen, joskaan ei yhtäläinen, suuntaus kohti joustotyöläisten osuuden kasvattamista työväestön keskuudessa. Vastoin odotuksia USA:ssa ilmiö on suurelta osin vakiintunut. Itse asiassa, kun otetaan huomioon joustavien työsuhteiden lähes haastamaton vallitsevuus, osa-aikaisten ja satunnaisten työläisten kysyntä on vähentynyt. Kuten osoittavat tilastot, jotka dokumentoivat viimeisen kahden vuosikymmenen säälimätöntä kasvua ajassa, joka on vuosittain omistettu palkkatyölle, USA on nyt rikas maa, jossa on eniten työriippuvaisia - ja joka ohitti kerran työlle omistautuneen Japanin 1990-luvulla (mutta kuka pystyy päihittämään Kiinan 2000-luvulla?). Amerikkalaiset työnantajat näyttävät pitävän parempana paxilia/prozacia vetävää 70-tuntista työläistä kuin usein välinpitämätöntä ja mahdollisesti uhmakasta 30-tuntista osa-aikaista.

Ei kuitenkaan saa unohtaa maapallon suurinta ja eniten voittoa tuottavaa työnantajaa: ketjujen kuningasta, Wal-Martia, joka on amerikkalainen kuin omenapiirakka. Wal-Mart perustuu osa-aikaisten työläisten säälimättömään puristamiseen ja kaikenlaisiin väärinkäyttäviin ja luultavasti laittomiin käytäntöihin, pohjautuen lähes täydelliseen ajan ja mielen kiristykseen, jota yritys vaatii kassanhoitajien ja myymäläapulaisten elämiltä ja kehoilta - yritys, joka, pelottavana esimerkkinä orwellilaisesta paternalismista, risti uudelleen työntekijänsä "kumppaneikseen".

Rumsfeldin "joustavalla sodalla" - joka osoittautui ei-ratkaisevaksi salamasodaksi Irakia vastaan - oli logistisena mallinaan Wal-Mart, kiitos sen informaatiorikkaan ja työintensiivisen tavaroiden ja palveluiden tehokkaan virran. Wal-Mart on myös maapallon suurin yritys ja suurin supermarket-ketju. Ei ole salaisuus, että se maksaa keskimäärin köyhyysrajaa alempia palkkoja ja tuo valtavia määriä tekstiilejä ja muita tavaroita ammattiliitottomista kiinalaisista tehtaista ja hikipajoista. Suuria brändejä kuten Wal-Martia, McDonaldsia, Ikeaa, Tescoa, Carrefouria, Adeccoa, Auchan/Alcampoa, Manpoweria, Metroa, Autogrilliä tai Yum!:ia (Kentucky Fried Chickenin, Pizza Hutin ja Taco Bellin omistajaa) voidaan pitää sen olemuksena, millaisia uusliberalistiset, amerikkalaistetut ja virtaviivaistetut suuryritykset haluavat ihmisten olevan: taipuvaisia, tottelevaisia, matelevia, manipuloitavia, tavoitettavissa kutsusta ja käskystä; viimeisenä palkattavia, ensimmäisenä erotettavia.

Mutta Eurooppa ja Japani ovat ne, jotka osoittavat voimakkainta kasvutendenssiä prekariaatin riveissä. Vanha euroydin - statistinen Ranska ja korporatistinen Saksa - osoittaa voimakkaita kasvuja työepävarmuudessa. Nämä kaksi maata leijuivat kylmän sodan lopulla 20 prosentin tienoilla mutta olivat 30 prosentissa ennen viimeaikaisen Bushin sodan alkua - asema, joka vastaa post-thatcheriläistä ja ammattiliittovihamielistä Is-Britanniaa. Alankomaat - joustavuuden pitkäaikainen rakastaja - on erityinen tapaus. Se osoittaa korkeinta joustavissa työsuhteissa olevan työvoiman osuutta. Käytännössä puolet hollantilaisista työläisistä työskentelee osa-aikaisesti tai lyhytkestoisesti. Tämä suurempi joustavuuden aste ei kuitenkaan käänny yksinkertaisesti laajalle levinneeksi epävarmuudeksi, kuten on päinvastoin asian laita Ranskassa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Italiassa ja Espanjassa. Itse asiassa, 1980-luvun alusta saakka hollantilaiset ammattiliitot ovat valinneet neuvotellun joustavuuden parempana vaihtoehtona kuin määrätty joustavuus - joka on kaikkialla muualla johtanut lisääntyneeseen yhteiskunnalliseen epävarmuuteen. Hollantilaiset ovat myös sisällyttäneet lakiin periaatteen, jonka mukaan osa-aikaisesta tunnista on maksettava saman verran kuin vastaavasta täysipäiväisestä tunnista (kuulostaa ilmeiseltä, mutta se ei ole missään asian tilana eikä normina), samalla kun sen on saatava aikaan vastaavat sosiaaliset etuudet. Tämä on tehnyt joustavuudesta Alankomaissa sekä siedettävämpää kuin muualla että houkuttelevamman vaihtoehdon monille, jotka haluavat elastisempia työaikatauluja. Se, mikä nousee esiin tästä tapauksesta, on, että tietty määrä joustavuuden ja turvallisuuden yhdistämistä (flexicurity) rohkaisee joustavuuteen. Tämä tosiasia on vastakkainen siihen nähden, mitä taloustieteilijät jatkuvasti saarnaavat - että vähemmän sosiaalisia takuita ja minimistandardien syrjään paneminen ovat korotetusta joustavuudesta ja lisätystä tuottavuudesta maksettava hinta. Uusliberalistisena suuryritystensä katsomuksessa ja atlanttisena ulkopolitiikkansa katsomuksessa, Alankomaat on yrittänyt löytää keskitien kilpailukykyisen talouden ja yhtenäisen yhteiskunnan välillä. Se ei ole täysin toiminut - kuten osoittaa viimeaikainen muukalaisvihamielinen vastaisku maahanmuuttajia vastaan - sillä yhteiskunnallinen epätasa-arvo on kasvanut yhtä vahvasti kuin muissa maissa, kuten egalitaarisessa Ruotsissa tai luokkaerojen Iso-Britanniassa. Tanska on vastaava tapaus. Mutta siinä missä Hollannissa työväenliikkeen aktivistit ja hyvinvointipolitiikan käytännöt ovat rohkaisseet joustavuuteen, käytäntöjä koskeva aktiivisuus on Tanskassa suunnattu joustavuuden supistamiseen, enimmäkseen syntyperäisen väestön hyväksi. Tämä on kansallinen tapaus, joka vaatii lisätutkimusta.

Numeerinen ja fenomenologinen todistusaineisto osoittaa, että Italialle, Espanjalle ja Ranskalle on yhteistä laaja määrä nuoria työntekijöitä, jotka ovat jumissa umpikujamaisissa työpaikoissa epävarmoin työsopimuksin. Jo pelkästään Italiassa on seitsemän miljoonaa joustotyöläistä - poissulkien (oletetut) kolme miljoonaa harmaan talouden työläistä, joille maksetaan tiskin alta. Suuntauksessa, joka seuraa kunkin eurooppalaisen maan kehittyneimpiä alueita, Lombardia, Milanon alue, käyttää 1,5 miljoonan verran epävarmassa asemassa olevien työläisten kokonaismäärästä. Tällä prekarisaatiolla on ollut jo kauaskantoisia yhteiskunnallisia seurauksia. Perheen muodostaminen on vähentynyt merkittävästi kaikkialla Euroopassa. Familistisissa ja katolisissa Italiassa ja Espanjassa hedelmällisyys on vajonnut alle demografisen uusiutumisen tason saavuttaen koko ihmiskunnan historian alhaisimman syntyvyysasteen - Jumalalle kiitos kaikista niistä siirtolaisperheistä, jotka kurovat eron! Työn epävarmistaminen on tehnyt välimeren suurten perheiden rakastajista yhden lapsen kiinalais-tyyppisiä ydinperheitä tai (kasvavassa määrin) lapsettomia pareja ja sinkkuja. Sinkkukotitaloudet ovat kuluttajamainostajien ja suuryritysmarkkinoijien legioonan unelmaperheitä: mitä yksinäisempi olet, sen enemmän sinulla on tarve ostaa.

Epävarmat työpaikat ovat standardien alapuolisten ja köyhyystasoa vastaavien palkkojen tärkein syy. Työtä tekevien köyhien määrä on kasvanut Euroopassa kuten se on kasvanut Amerikassakin. Vuonna 2000 laajennusta edeltävässä Euroopassa noin neljäsosalle työläisistä maksettiin alle keskitason palkkaa, korkeimpien piikkien ollessa vapaiden markkinoiden profeetassa Englannissa ja vapaiden markkinoiden käännynnäisessä Irlannissa. Naiset, ja erityisesti ulkomailla syntyneet asukkaat, kantavat suhteettomasti köyhyysloukkutyöpaikkojen iskun. Kolmasosalle eurooppalaisista naisista maksetaan köyhyyspalkkaa. Ulkomailla syntyneiden työläisten kohdalla tämä numero kasvaa hämmentävään puolikkaaseen Ranskassa ja Belgiassa - maissa, joissa voimakkaat muukalaisvihamieliset liikkeet aiheuttavat taloudellisille maahanmuuttajille lisämäärän surua. Suhteessa kaikkeen égalité-puheeseensa tasavaltalainen Ranska pärjää itse asiassa surkeasti ulkomailla syntyneiden yhteisöjensä taloudellisessa integroinnissa.

Epävarmuus uusliberalistisen kasautumisen keskeisenä piirteenä

Epävarmistaminen on universaali globaali voima, joka pannaan toimimaan hyvin erilaisissa kansallisissa konteksteissa, yhteiskunnallisissa lainsäädännöissä ja, ratkaisevimmin, työväenluokkaisen kollektiivisen toiminnan perinteissä. Nämä perinteet ovat pysyneet voimakkaina maissa, joissa on marxistinen tai syndikalistinen perintö (ts. Etelä-Euroopassa), mutta vähemmässä määrin muualla. Tässä suhteessa pohjoisissa maissa kuten Saksassa ja Skandinavian maissa vallitseva työmarkkinaosapuolten välisen yhteiskunnallisen kaupanteon sosiaalidemokraattinen, uuskorporatistinen malli on osoittanut vähemmän elinvoimaa kuin perinteiset radikaalin vasemmiston linnakkeet kuten Espanja, Italia ja Ranska - joissa riitavalmiit ammattiliitot, yleislakot ja työläisten kapinointi ovat yhä elämän tosiasioita, joiden kanssa talouselämän ja poliittisten eliittien on tultava toimeen. Kuitenkin jopa näissä konteksteissa radikaalit ammattiliitot on tehty voimattomiksi epävarmuuden kiihtyvän kasvun edessä. Vain muutamissa tapauksissa, joissa joustotyöläiset ovat ottaneet asian suoraan omiin käsiinsä - korpilakoin, luvattomin lakkovartioin ja katusuluin - ammattiliitot ovat (usein vastentahtoisesti) suostuneet tukemaan versovan prekariaatin kamppailuja ja vaatimuksia.

Satunnainen työ ja kaksinaiset työmarkkinat ovat aina olleet olemassa kapitalismissa. Palkkatyöväestön tuolla puolen ja alapuolella on aina ollut oppipoikien ja pienkäsityöläisten, sadosta satoon matkaavien kausityöntekijöiden ja kulkureiden, järjestyksen ulkopuolisten työntekijöiden ja pikkuhuijareiden marginalisoitu maailma. Jopa sosiaaliturvan ja vakauden taivas, jona fordistista aikakautta (1950-1975) on jälkikäteen pidetty, nojautui taloudellisten siirtolaisten epävarmaan, alipalkattuun työhön sekä sini- tai valkokaulusaviomiehiin taipuvaisten kotiäitien palkattomaan, tunnustamattomaan työhön. Se, mikä tänä päivänä on uutta, on se, että - alkaen 1980-luvun uuliberalistisesta vallankumouksesta - työvoiman perifeerisestä segmentistä on tullut keskeinen globaalin pääoman uusintamisen kannalta. Ilman hienostuneiden suhdepalvelijoiden ja omistautuneiden tietoteknikkojen kellon-ympäri-24/7-työtä järjestelmä pysähtyisi vaivalloisesti alkaen sen taloudellisen erikoistumisen, finanssikeskittämisen ja eliittikeskittymien elintärkeistä solmukohdista: maailman globaaleista kaupungeista ja yritys-/valtionhallinnon paikoista, jotka käyttävät valtaa ja vaikuttavat poikki planeetan. Lontoo ja Glasgow; Pariisi ja Lyon; Berliini, Frankfurt, Köln ja Hampuri; Milano ja Rooma; Madrid ja Barcelona; Amsterdam ja Bryssel; Kööpenhamina, Tukholma ja Helsinki. Nämä kaikki ovat globaaleja kaupunkeja eurooppalaisilla yhteismarkkinoilla; haarautuvia metropoleja nykyaikaisine arkkitehtuuri- ja kauppainnovaatioineen; urbaaneja paikkoja, jotka tuottavat säälimättömästi polarisoitunutta tulonjakoa, etnistä eristämistä, nousevaa yhteiskunnallista levottomuutta ja valtavia altaita joustotyöläisiä, jotka putoavat auttamattomasti kaupunkia jatkuvasti leikkaavien näkymättömien informaatio-, raha- ja kauppavirtojen vauhdista. Samalla kun joustava työ on nykyaikaisen talouden ydinelementti, joustotyöläiset ovat yhä perifeerisiä yleisessä ymmärryksessä ja siitä johtuen ilman mitään todellisia oikeuksia tai oikeutuksia. Joustotyöläisillä on taipumuksena keskittyä tieto- ja palvelualoille. Näiden alojen kasvu on kauan liittynyt jälkiteolliseen siirtymään yleisenä tuotantomuotona sekä siirtymään fordismista postfordismiin tavaroiden valmistuksessa ja logistiikassa. Se, mikä aiemmin taylorisoitiin, nykyään walmartisoidaan. Keynesiläisen teollisuuden perustana olleen kiinteän luokkarakenteen - turvattuine työväenluokkineen ja uskollisine keskiluokkineen - korvaa nyt uusliberalistisen informationalismin määräämä darwinistinen nokkimisjärjestys, jossa kognitiivisille sektoreille työllistyneet epävarmistettujen työläisten moninaisuudet tuottavat arvoa käännettäväksi maailman finanssimarkkinapaikoille. Prekariaatti on jälkiteolliselle aikakaudelle se, mitä proletariaatti oli teolliselle: rauhoittamaton yhteiskunnallinen subjekti.

Subjektista organisaatioon: kohti poikkieurooppalaista prekariaatin biosyndikaattia?

Me olemme joko prekaritaareja tai kognitaareja, ja meidän kaikkien on tehtävä työtä tullaksemme toimeen. Meidät pakotetaan työssä polvistumaan ja kumartamaan tekopyhyydelle, väärinkäytöksille ja uhkailulle, koska me olemme selkeästi kiristettävissä ja uhrattavissa. Mieltemme pohjukoilla me kaikki tiedämme, että seuraavan palkan menettäminen voi aiheuttaa sarjan ikäviä ja liiankin tuttuja seurauksia: maksamattomia laskuja, peruspalveluiden lykkäämistä, ei rahaa vuokraan, sosiaalista vetäytymistä, jännittyneitä tunnetiloja, levottomuuden tunnetta kun maailma näyttää luovan mustan aukon ympärillesi, häädön mahdollisuutta, masennuksen todennäköisyyttä, häämöttävän eristyksen riskiä, oman kodittomuuden synkkää haamua, joka on täydellisesti ja kivuliaasti näkyvissä.

Työsopimus, jos sellaista on, vastaa arvoltaan tuskin tulostimen mustepanosta, jolla se on kirjoitettu. Meistä on tullut taitavia töiden jonglööreja ja joustavuuden notkeustaiteilijoita. Silti samalla kun Bryssel jatkaa puhumista "eurooppalaisesta sosiaalimallista" - joka ei aseta mitään todellista vaihtoehtoa anglosaksiselle markkinakonservatiivisuudelle - meidän kohtalomme jatkaa huonontumistaan. Siispä meidän on taisteltava takaisin ja organisoiduttava varmistaaksemme yksilöllisen ja yhteisöllisen selviytymisemme. Juuri tämän tarpeen esiin nousevat kapinoivien prekaritaarien ja kognitaarien konfliktit poikki Euroopan kohtaavat ja juuri sitä ne pyytävät.

Mutta kuinka? Vuonna 1905 IWW:n jäsenet pystyivät kokoamaan uuden teollisen ammattiliiton, suuntautumisessaan sekä anarkistisen että sosialistisen, liiton, joka organisoi sekatyömiehiä kaikista etnisistä ja rodullisista taustoista. Mikä olisi teollisen ay-toiminnan vastine sata vuotta myöhemmin, kun sosialismi on kuoleva ideologia ja anarkismi vain vähän mitään muuta kuin eksistentiaalista kapinointia? Ei ole olemassa helppoja vastauksia. Mutta on selvää, että EuroMayDay-projektia varten levitettyjen yhteiskunnallisten verkostojen on nyt siirryttävä tapahtumista prosesseihin. Matkan ensisijainen tavoite ennen vappua 2005 - joka tulee todennäköisesti houkuttelemaan Pariisiin kymmeniä tuhansia pätkätyöläisiä kaikkialta Euroopasta - on uuden poikkikansallisen organisaatiomuodon kehittäminen, joustotyöläisten toimesta ja joustotyöläisille, organisaatiomuodon, joka pystyy agitoimaan poikki koko mantereen yhteisellä strategialla. Ajat ovat kypsät kaikkien määrä- ja osa-aikaisten työläisten kautta Euroopan - Helsingistä Roomaan, Lissabonista Ateenaan - todellisen biosyndikaatin muodostamiselle. Biosyndikaatilla tarkoitamme verkostomaista ja suoraan toimintaan perustuvaa organisaatiota, joka pohjautuu joustotyöläisten kommunikatiivisiin käytäntöihin ja taisteleviin käyttäytymismalleihin, joita se inspiroi ja joiden inspiroima se on.

San Precario -ilmiö Italiassa on kiinnostava ja valaiseva esimerkki. Me julistimme kaikkien joustotyöläisten suojelupyhimyksen syntymän karkauspäivänä, helmikuun 29. päivänä 2004, kun partioimme vasta-avatussa supermarketissa tekosaattuein ja surrealistisin rukouksin protestoidaksemme sunnuntaityön yleistämistä. Viikkojen sisällä pyhimyksen ilmestykset alkoivat moninkertaistua ja lisääntyä kautta italialaisten kaupunkien. Vappuna virkapuvussa olevan pyhimyksen patsas - milanolaisten määräaikaisten teatterityöntekijöiden valmistamana ja maalaamana - avasi valtavan paraatin Milanossa. Patsas esitti ketjutyöläistä rukoilemassa polvillaan hekumallisen alttarin edessä, päänsä ympärillä aistikas neon-sädekehä. Kaksi päivää myöhemmin suurin italialainen päivälehti alkoi käyttää termiä "San Precario" viitatakseen Italian radikaaleihin ammattiliittoihin ja kapinoiviin ketjutyöläisiin. Viesti oli selvä: San Precariosta oli tullut maanlaajuisen konfliktin ikoni. Siitä saakka pyhimyksen ihmeet ja pyhät teot ovat moninkertaistuneet kaikkialla: Bolognassa, Roomassa, Torinossa, Anconassa, Genovassa, Napolissa, Barissa, Trentossa ja monissa muissa pienemmissä kaupungeissa. Italialaiset vihreät ovat jopa pyytäneet pyhimyksen siunausta kansallisessa kongressissaan. Mayday-verkoston italialainen siipi on tätä nykyä rakentamassa San Precarion ikonisen menestyksen pohjalta vasta-franchisea - Pyhä Precarious -ketjua - osoittaakseen aktiivista ja oikeaan aikaan tapahtuvaa solidaarisuutta lakossa oleville joustotyöläisten ryhmille ja tarjotakseen lakiapua sitä tarvitseville prekaritaareille poikki Italian.

Ideana on rakentaa yhteiskunnallista itse-edustuksellisuutta metropolitaanisen aktivismin kautta yhdistäen autonomisia kollektiiveja ja paikallisia ammattiliittoja prekariaatin yhteiskunnallisen organisoinnin ympärille. Nyt kun Berlusconin tähti lopulta haalistuu, me puskemme koko virallista vasemmistoa jyrkkään yhteiskunnallisen linjan muutokseen olemassaolon turvallisuuden varmistamiseksi kaikille seitsemälle miljoonalle prekaritaarille - sillä on paljon parempi olla San Precarion hyvällä puolella kuin saada osakseen hänen vihansa.

* Kääntäjän huomautus: Fotin käyttämä sana "subvertising" on tässä käännetty "uusmedian kumouksellinen käyttö", sillä se viittaa "subvertise"- ja "advertise"-termien vastakkainasetteluun, eräänlaiseen "vastamainontaan". Subvert = kumota, mullistaa.

Julkaistu alun perin Green Pepper -lehden Precarity-teemanumerossa (2004).