2004-11-19

Helmet ja korallit

Kalle Seppä

"There is no more effective way to break the spell of tradition than to cut out the 'rich and strange', coral and pearls, from what had been handed down in one solid piece." (Hannah Arendt: Walter Benjamin: 1892-1940) Linja-autonkuljettajien lakon tulkinnassa on mentävä pintaa syvemmälle. Kuten Arendtin/Benjaminin helmien kalastaja, meidän on sukellettava meren syvyyksiin löytääksemme aarteet: korallit ja helmet.

Lakon muodolliset syyt ovat tietenkin tärkeitä, nehän liittyvät uuteen poliittiseen ja yhteiskunnalliseen käsitteeseen, joka on lyömässä itsensä läpi, nehän liittyvät prekariaattiin uutena poliittisena ja yhteiskunnallisena subjektina. Perinteisiä työsuhteita puretaan yksipuolisesti, ja lakkoilijat vastustavat epävarmuudella uhkaamista. He pelkäävät, että "viimeksi taloon tulleiden" osa-aikaistaminen on vain alkusoittoa kaikkien osa-aikaistamiselle.

Asetelmassa on ongelmallista se, että voi hyvinkin olla totta, että tietyt työläiset haluavat joustaa eivätkä tehdä aina töitä samalla tavalla, samalla rytmillä. Siksi taistelun tavoite ei saisi rajoittua pelkkään vanhan puolustamiseen, vaan sen pitäisi katsoa kohti tulevaisuutta ja vaatia joustoja, mutta joustoja työntekijöiden eikä työnantajien ehdoilla. Joustoja ja lyhennettyä työaikaa palkkaan ja tulojen varmuuteen kajoamatta. Jos tällaista aspektia ei oteta huomioon, jos taistelun vaatimuksia ei nosteta yhä korkeammalle, tappio on väistämätön. Tappio työtaistelussa voi varmasti tulla myös tavoitteiden ollessa korkealla, mutta kumpi on häpeällisempi tappio?

Siksi olisi aina pidettävä mielessä se vanha totuus, että aloite on säilytettävä omissa käsissä, on tehtävä aina autonomisesti omia siirtoja alistumatta vihollisen vaatimuksiin. Sen ovat opettaneet esimerkiksi kaupunkiliikenteen lakot, jotka toteutuivat Pariisissa marras-joulukuussa 1995 ja Milanossa marras-joulukuussa 2003. (Pariisin lakoista ks. Toni Negri: Paluu tulevaisuuteen.)

Muodolliset syyt ovat tietenkin tärkeitä, mutta meitä eivät voi olla kiinnostamatta myös eräät muut aspektit. "Laiton lakko" on yksi kauneimmista ilmaisuista, joita luokkataistelun sanakirjasta löytyy. Perinteinen, kertaalleen laillistettu taistelukeino muuttuu taas laittomaksi. Laillisuus muuttuu massalaittomuudeksi, tottelemattomuudeksi. Tämä on erittäin keskeinen aspekti, koska lakkoilijat eivät tietenkään hyväksy määritelmää laittomasta lakosta. Tässä eivät enää törmää kaksi ristiriitaista yhteen sovitettavaa intressiä, vaan nyt toisiinsa törmäävät toisiinsa kaksi laillisuuden käsitettä.

Kun näin tapahtuu, liikumme politiikan äärirajoilla, liikumme poikkeustilan rajoilla. Silloin ei ole enää mahdollista puhua työtaistelusta, silloin on puhuttava yhteiskunnallisesta taistelusta tai tarkemmin sanottuna yhteiskunnallisesta lakosta. Kyse on työläisten autonomiasta suhteessa vallitseviin normeihin.

Rakastamme laittomia lakkoja, mutta silti käännämme katseemme kohti subjektia. Mikä on se subjekti, joka taistelee ja joka haluaa asettaa oman laillisuuskäsitteensä (tai laittomuuskäsitteensä) vallassa olevan käsitteen tilalle? Edellisellä vuosisadalla lakkoilivat tehdastyöläiset, metalli- ja paperityöläiset. Nyt "etujoukko" (käytämme tätä termiä äärimmäisellä ironialla) ei löydy enää tehtaasta, se löytyy metropolista, sen palveluista ja sen liikenneympyröistä, liittymistä ja solmukohdista. Olemme sanoneet, että tuotannon keskeisin mahti on äly, yleinen äly. Yleinen äly tarkoittaa ihmisiä, heidän aivojaan ja erityisesti heidän aivojensa kanssakäymistä tuotannollisissa laaksoissa (Silicon Valley opettaa, miksi on saatava aivot ja kehot läheisyyteen, vaikka elämme laajakaistojen aikaa). 1900-luvun lakko pysäytti materiaalisen tuotannon tuotteet ja tavarat, 2000-luvun lakko pysäyttää immateriaalisen tuotannon keskeisimmän tuotteen ja tuottajan: ihmisen. Uusi lakko pysäyttää ihmisiä metropoleissa, kuten sen globaali vastine lennonjohtajien lakko pysäyttää ihmisiä lentokentillä.

Lakko kohdistuu ihmisiin, koska ihmiset ovat immateriaalisessa taloudessa sitä, mitä tuotteet olivat materiaalisessa taloudessa. Lakkoileva subjekti on keskeinen tuotannollinen tekijä uudessa immateriaalisessa taloudessa. Sen laiton toiminta pyrkii pysäyttämään yleisen älyn virtaamista metropoleissa. Se pysäyttää tuotantoa.

Subjektista on sanottava vielä jotakin lisää. Taisteleva subjekti on julkisten - siis yhteisten - palvelujen tuottaja. Tähän tuottajaan on kohdistettu viime aikoina voimakkaita hyökkäyksiä, jotka ovat pyrkineet tekemään siitä "yksityistetyn" tai jotka ovat "yksityistäneet" sen. Tällainen subjekti ei voi olla lakkoilematta laittomasti, koska se näkee välittömästi sen valtavan ristiriidan, joka vallitsee oman työn yhteiskunnallisen, julkisen ja yhteisen luonteen sekä sen yksityisen riistämisen ja järjestämisen välillä. Taas kerran asetelma, joka on tuttu luokkataistelun oppikirjoista. Julkinen ja yksityinen. Yhteinen ja pois otettu.

Uusi taisteleva subjekti tiedostaa omassa taistelussaan suoraan uuden ajan merkit: prekariaatti, metropoli, laittomuus ja yhteinen. Sen DNA sisältää kaikki ne määritelmät, jotka ovat meille tuttuja monista viettämistämme unettomista öistä ja monista näkemistämme taisteluista. Nämä ovat helmiä ja koralleja, jotka on upotettu meidän mereemme.