2004-11-16

Reclaim Your Flexibility

Tapio Laakso

Elämästä epätyypillisten työsuhteiden ketjussa on tullut normaali olotila monelle nuorelle. Vakituinen työpaikka on jotain, mikä kuuluu vanhaan, katoamassa olevaan maailmaan. Opiskeleminen ja opiskelun ohessa tehdyt projektit ja pätkätyöt eivät ole valmistautumista todelliseen työelämään siirtymistä varten, ne ovat itse ura.

Globaali liukuhihna

Vakituisten työpaikkojen katoaminen on konkreettinen ilmentymä koko tuotantotavan murroksesta ja uudelleenorganisoimisesta globaalilla tasolla. Työvoimaa vuokraava yritys on murroksen tyypillinen ilmentymä. Yhtiöistä on tullut loputtomia verkostoja, joiden virtuaaliset liukuhihnat kiertävät maapalloa ristiin rastiin. Solmukohdat kiertyvät globaalien suurkaupunkien ja alueiden ympärille, sinne missä kullakin hetkellä vallitsevat parhaat tuotto-odotukset.

Murtuman synty voidaan ajoittaa vuoteen 1968. Työväestö ja opiskelijat mellakoivat kaikkialla ja kapinoivat tehdasta - vanhan tuotantotavan symbolia - vastaan. Voimansa ymmärtänyt yhteiskunnallinen liike pakotti pääoman voittoja syöviin myönnytyksiin: palkankorotukset, hyvinvointivaltio, sosiaaliturva. Ihmiset kieltäytyivät asettumasta vanhoihin muotteihin, vanhoihin hierarkioihin, vanhoihin töihin. Kamppailu synnytti joustavuuden, jonka kapitalistinen järjestelmä omaksui uudenlaisen tuotantotavan perustaksi.

Sen sijaan että tuote valmistettaisiin alusta loppuun samassa suuressa tehtaassa, tuotantoprosessi hajotettiin tuhansien alihankkijoiden hoidettavaksi. Samalla kommunikaatio otettiin mukaan, tietysti pitämään tuotantoprosessia kasassa, mutta ylipäätänsä kaikkiin työvaiheisiin. Hiljaisen puurtamisen sijasta työntekijät kommunikoivat jatkuvasti ja osallistuvat itse parhaina asiantuntijoina oman työvaiheensa tehostamiseen. Toisaalta erilaisista palveluammateista, informaation käsittelystä, muokkaamisesta ja tuottamisesta, mielikuva- ja elämysteollisuudesta tuli keskeinen osa tuotantoa.

Asiakkaalle on toimitettava juuri oikeanlainen tuote, juuri oikealla hetkellä. Just In Time - olipa kyse sitten siivouksesta tai kännykästä. Tätä joustavuutta yhtiöt vaativat nykyään työvoimalta. Ruuhka-apulaisen pitää olla valmis muuttamaan koska tahansa koko aikataulunsa ja saapumaan paikalle välittömästi, kun työnantaja tarvitsee. Vuokrattava opiskelija on maanantaina lastentarhassa, tiistaina siivoamassa ja perjantaina myymässä jäätelöä.

Aidosti globaalin talouden, globaalien markkinoiden ja neuroottisten voitto-odotusten myötä kilpailu on kiristynyt äärimmilleen. Työvoiman hallintaan liittyvät kustannukset ja riskit pyritään siirtämään tuotantoprosessin alimmille tasoille. Jokainen ihminen muuttuu omaa työvoimaansa myyväksi yritykseksi, joka kilpailee muita yrittäjiä vastaan. Kiina-ilmiössä on kyse juuri tästä. Eurooppalaisten työntekijöiden oikeuksia on mahdollista heikentää uhkaamalla tuotannon siirtämisellä sinne, missä oikeuksien taso on alhaisempi.

Tämän rajoittamattoman kilpailun suurimpia uhreja ovat sekä ympäristö että kaikki ne sadat miljoonat ihmiset kaikkialla maailmassa, jotka eivät kilpailussa pärjää. Kilpailukyvyn takaamisessa, josta kaikki valtaa muka käyttävät meille päivittäin kertovat, on kyse halusta tuhota sinun tai jonkun muualla asuvan kaltaisesi hyvinvointi. Kilpailukyvyn takaaminen merkitsee heikennyksiä ympäristölainsäädäntöön ja työntekijöiden oikeuksiin, palkkojen polkemista, huonompaa sosiaaliturvaa ja jatkuvaa epävarmuutta.

Epävarmuuden aika

Pätkätyö tuo pätkäpalkan. Tietoisuus siitä, että työsuhde voi loppua milloin tahansa tarkoittaa jatkuvaa elämän epävarmuutta ja turvattomuutta. Työsopimus kirjoitetaan aina kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Sopimusaikanakin työ voi loppua milloin tahansa, sillä ruuhka-apulaista ei tarvitse pyytä töihin ellei ruuhkaa ole. Jäätelönmyyjä ei voi koskaan olla varma tuloistaan, koska sateella ei ole töitä.

Prekariaatti koostuu näistä joustavista ja epävarmuudessa elävistä työvoiman kerroksista. Konkreettiset tilanteet, joissa ihmiset elävät ja joutuvat kohtaamaan epävarmuuden, ovat äärimmäisen moninaisia. Prekariaatti kätkee taakseen laajan prosessin, johon yhdistetään:

  1. Työsuhteiden luonteen muuttuminen. Osa-aikatyö, määräaikaiset työsopimukset, freelance-työ, vuokratyövoiman käyttö, projektityö ja konsultointi ovat osa muutosta.
  2. Työajan ja -paikan liukeneminen. Työaika joustaa, on osa-aikaista ja jopa ennustamatonta. Työpaikka voi olla kotona tai vaihdella jatkuvasti esimerkiksi sen mukaan, missä lastentarhassa tänä aamuna tarvitaan sijaista.
  3. Vaikeasti mitattavat henkilökohtaiset ominaisuudet ovat keskeinen osa CV:tä. "Saavatko viimeisimmät muotitrendit sinut pursuamaan intoa? Viihdytkö ihmisten parissa? [...] Kiireenkin keskellä säilytät rauhallisuutesi ja iloisuutesi." (http://www.hm.com) Lisäksi ei liene vaikeaa arvata, että tietynlainen ulkonäkö ja vaatetus ovat myös osa vaatimuksia.
  4. Palkkojen leikkaukset ja joustavuus, työntekijän oikeuksien ja sosiaaliturvan heikennykset.
  5. Lisäksi palkka voi puuttua kokonaan kuten äitien työstä tai työntekijällä ei ole lainkaan oikeuksia, kuten paperittomien siirtolaisten tapauksessa.

Kyse ei ole ainoastaan epävarmasta toimeentulosta vaan kaiken lävistävästä voimattomuudesta hallita omaa elämää. Paperittomat siirtolaiset ja yhdysvaltalaiset työssäkäyvät köyhät ovat pari ääriesimerkkiä, puhumattakaan köyhissä maissa elävistä. Epävarmuuden sukupuolistuminen ja etnisöityminen ovat kuitenkin kaikkialla tärkeitä prekariaatin sisäisen monimuotoisuuden piirteitä.

Hallinnollisesti prekariaatin työ ja elämäntilanne on määritelty "epätyypilliseksi". Jatkuva kokoaikatyö on edelleen työntekijän normaalistatus, joka on oletuksena työvoiman hallinnoinnissa ja sosiaaliturvassa. Tämä on valitettavasti pitkälti myös ammattiliittojen lähtökohta työntekijöiden oikeuksien puolustamiselle.

Tuotanto kaikkialla

Nykyisin työ, tuottavuus vaatii koko persoonan, koko elämän laittamista peliin. Kahdeksasta neljään tehtaassa ei riitä. On seurattava miten oma ala kehittyy, on pysyttävä hyvässä fyysisessä kunnossa, on ylläpidettävä oikeaa suhdeverkostoa ja markkinoitava itseään. On opiskeltava ja uudelleenkouluttauduttava jatkuvasti. Aivoja ei voi jättää töihin, innovaatiot ja ratkaisut polttaviin ongelmiin syntyvätkin ehkä baarissa työpäivän jälkeen.

Jatkuva luovuus, uuden keksiminen, innovatiivisuus ovat rikkauden tuotannon keskiössä. Tilanne on skitsofreeninen, koska samaan aikaan ihmisistä yritetään ottaa kaikki irti. Pakko olla aktiivinen, pakko olla luova, mutta pakko totella, mukautua ja alistua. Keksimistä on kuitenkin vaikea alistaa kontrollille, keksiminen vaatii enemmänkin tylsistymistä, levottomuutta ja vapautta.

Tilanteelle on tyypillistä kulttuurin ja "yleisen älyn" tuotosten ryöstöviljely. Siinä missä teollisuuskapitalismille on tyypillistä luonnonvarojen ja työvoiman riistäminen, nykyaikaisen infokapitalismin luonnonvara on kulttuuri, joka synnyttää uudet tyylit, virtaukset ja musiikkilajit. Teollisuus ei suostu vastaamaan todellisista tuotantokustannuksista eli jatkuvan saastuttamisen aiheuttamista tuhoista, mielikuvateollisuus ei maksa sen vertaa käyttämästään kulttuurivarannosta. Päinvastoin tiukentuvalla tekijänoikeuslainsäädännöllä tämä ryöstely viedään huippuunsa. Microsoft sai huhtikuun lopussa patentin tuplaklikkaukseen.

Vapaa luovuus on vallankumouksellista. Juuri siksi Stop Töhryille -kampanja harjoittamaa taiteen tuhoamista on vastustettava. Prekariaatin ongelmana on juuri kontrollista vapaan ajan murentuminen ja katoaminen jatkuvaan epävarmuuteen. Vakituinen ja täysipäiväinen työ ei tietenkään ole mikään ratkaisu, kun siitä onneksi ollaan pääsemässä eroon. On tunnustettava, että rikkauden tuotanto ei tapahdu ainoastaan työaikana vaan on levinnyt koko yhteiskuntaan. Maailmaa pitää pystyssä suunnaton määrä palkatonta toimintaa, joka on tärkeämpää kuin keskiportaan johdon duunit.

Palkka on erotettava tuottavaksi määritellystä ajasta, jotta jokaiselle voidaan taata mahdollisuus elää ainakin osa-aikaisesti kontrollin ulkopuolella. Perustulo on yksi konkreettinen esitys ristiriidan sovittelemiseksi. Lisäksi erilaiset palvelut on nähtävä prekariaatin yhtenä epäsuorana palkan muotona.

Kapina

On turha kuvitella, että perustulon kaltaiset radikaalit muutokset voisivat koskaan lähteä institutionaalisesta politiikasta, vaikka esimerkiksi vihreät toisinaan ajatusta väläyttelevätkin. Etenkin kun kansallisten hallitusten vaikutusmahdollisuudet ovat globaalissa taloudessa lähinnä marginaalisia. Juuri tästä syystä äänestämisen boikotointi on ehkä maailman turhin protestin muoto. Muutos lähtee ihmisistä, jotka pakotetaan elämään köyhyysrajan alla ja pukeutumaan työpaikalla naurettavaan ja nöyryyttävään työasuun. Muutos lähtee ihmisistä konkreettisissa tilanteissa, koska politiikassa ei ole kyse puolueiden, liikkeiden tai ryhmien suhteista vaan politiikka on itse elämässä.

Avomerta, aavikkoa ja ulkomaalaisvirastoa uhmaavat siirtolaiset, kiinalaiset hikipajatyöläiset ja pätkätöillä kärvistelevät suomalaiset opiskelijat ovat kaikki osa samaa prosessia. Prekariaatin on löydettävä omaan paikkaansa kapitalistisessa kontrollissa parhaiten soveltuvat paikalliset kamppailumuodot ja toisaalta globaalin yhteistyön keinot. Ongelma on valtaisa. Miten lakkoilla, jos ei edes ole työtä, työn tekemättä jättäminen vahingoittaa vain itseä tai läheisiä tai mitään lakko-oikeuden tapaistakaan ei ole?

Kiinnostava yksittäinen esimerkki rikkauden haltuunotosta ovat internetin p2p-verkot, joissa jokaisella hetkellä arviolta kuusi miljoonaa ihmistä jakaa toistensa kanssa ohjelmia, musiikkia, elokuvia, ylipäätänsä tiedostoja. Kerrankin suuryhtiöitä vastaan on ase, joka todella sattuu. Perinteisen boikotin sijasta on mahdollisuus samanaikaisesti saada tuote ilman, että yhtiö hyötyy siitä. Tätä voisi kutsua vaikkapa autonomisesti järjestetyksi pääomaverotukseksi.

Tarvitaan paljon vastaavia luovia ja radikaaleja keinoja. Prekariaatin asema ei kohennu hyvillä ehdotuksilla ja lobbauksella vaan yhteiskunnallisen liikkeen poliittisella voimalla. Oikeuksia ei pidä pyytää vaan niitä on yhdessä laajennettava. On hylättävä vaatimukset tehdä paskaduunia paskapalkalla, idioottimaiset työasut, kirjastojen lakkautukset ja ennen kaikkea pakkohymy, jos ei hymyilytä. Siivotkoon itse ja Ronald McDonald paistakoot hampurilaiset, ellei palkka parane. Potkitaan ulos ne äijät, jotka luulevat tietävänsä, mikä on meille hyvästä.


Teksti on julkaistu Helsingin vihreiden nuorten lehdessä ja 451-lehden toisessa numerossa.