2004-10-30

Uuden siirtolaisuusdiskurssin jäljillä

Markus Termonen

"Migration as a social movement" -seminaari oli yksi Euroopan sosiaalifoorumin (Lontoo 14.-17.10.2004) monista siirtolaisuusaiheisista keskustelutilaisuuksista. Valitettavasti tilaisuuden puitteet olivat kuitenkin vakavasti puutteelliset: suuri sali Alexandra Palacessa oli jaettu osiin kiinnittämättä riittävästi huomiota äänieristykseen, ja niinpä seminaariin keskittymistä vaikeuttivat huomattavasti aivan vieressä järjestetystä toisesta keskustelutilaisuudesta kantautuvat voimakkaat äänet. Hankalista olosuhteista huolimatta seminaarin puhujat hoitivat kuitenkin tehtävänsä onnistuneesti.

Seminaarin järjestäjänä toimi ns. Frassanito-verkosto, joka on saanut nimensä Italiassa, Puglian maakunnassa kesällä 2003 järjestetyn No border -rajaleirin sijainnista. Nimen valinta korostaa myös alueen siirtolaisten (kausi-)työn roolia alueen maataloustuotannossa ja muistuttaa siten siirtolaisuuden hallinnoinnista osana työvoiman hallinnointia ja työn sfäärin restrukturointia (joustavuus, palvelumuotoistuminen jne.). Frassanito-verkostoon kuuluvat mm. Tavolo Migranti (Italia), Act-Up-Pariisi, No Border -Lontoo, Indymedia-Estrecho (Espanja), Network for social support to immigrants and refugees (Kreikka), Kanak Attak (Saksa) ja No one is illegal (Saksa).

Seminaarin ensimmäinen alustaja oli Tavolo Migrantin edustaja Sandro Mezzadra, joka on toiminut kauan yhteiskunnallisissa liikkeissä ja opettaa Bolognan yliopistossa poliittisen ajattelun historiaa. Mezzadra avasi puheenvuoronsa painottamalla, että viime vuosina Euroopassa on levinnyt uusi siirtolaisuuteen liittyvä poliittinen diskurssi, joka vastaa siirtolaisten uusien kamppailujen dynamiikkaa. Diskurssin keskiössä on näkemys siirtolaisista aktiivisina subjekteina ja yhteiskunnallisena liikkeenä. Diskurssin eräänä keskeisenä lähtökohtana on siten viktimisaation - siirtolaiset uhreina esittävän mielikuvatuotannon - ja paternalistisen, holhoavan lähestymistavan kritiikki.

Mezzadra korosti, ettei puhe siirtolaisuudesta yhteiskunnallisena liikkeenä merkitse siirtolaisuuteen usein liittyvien dramaattisten olosuhteiden kieltämistä. On selvää, että siirtolaisuuteen liittyy paljon epätoivoa ja pakotettuja tilanteita, mutta samalla ainoastaan ottamalla syvällisesti huomioon siirtolaisten kokemusten subjektiivisuuden on mahdollista ottaa vakavasti siirtolaiset yhteiskunnallisina subjekteina.

Mezzadra viittasi Pariisin sosiaalifoorumin asiakirjoihin ja siihen, kuinka tuolloin sosiaalifoorumiprosessi päätti tukea ensimmäistä eurooppalaista toimintapäivää (31.1.2004) säilöönottokeskuksia vastaan ja laittomien siirtolaisten aseman laillistamisen puolesta. Lontoossa ESF asettui tukemaan ehdotusta toiseksi eurooppalaiseksi toimintapäiväksi (2.4.2005), jonka teemoja ovat liikkumisen vapaus ja siirtolaisten kamppailujen esittämien vaatimusten anti eurooppalaiselle konstitutiiviselle prosessille.

Liikkumisvapaus ei Mezzadran mukaan ole ideologinen tai retorinen vaatimus; päinvastoin se on jokapäiväiseen elämään liittyvä kysymys, jonka esteenä institutionaalinen taso toimii jatkuvasti monin eri tavoin, oleskelulupia koskevasta lainsäädännöstä säilöönottokeskuksiin ja "turvallisten maiden" määritelmiä koskeviin säädöksiin. Lisäksi liikkumisvapaus on välittömästi kytköksissä muiden yhteiskunnallisten liikkeiden (kuten prekariaatin liikkeen) vaatimuksiin, sillä liikkuvuuden ja joustavuuden hallinnointi ovat saman vallankäyttömekanismien kokonaisuuden osia. Tästä syystä kevään 2005 eurooppalaisen toimintapäivän mobilisaatio tulee tapahtumaan verkostoituen mm. Euromayday-prosessin kanssa.

Alustuksensa päätteeksi Mezzadra korosti Linnake-Euroopan käsitteen poliittisen käytön rajoitteita. Ensimmäinen rajoite koskee sitä, että EU:n siirtolaisuuspolitiikassa ei tosiasiassa ole kyse siirtolaisten ulkona pitämisestä, linnakkeen rakentamisesta siirtolaisuutta vastaan, vaan siirtolaisuuden hallinnoinnista ja valikoivasta sisällyttämisestä. Korkeasti koulutettuja siirtolaisia ollaan selvästi valmiimpia sisällyttämään eurooppalaiseen väestöön, samalla kun myös laittomien siirtolaisten työllä on funktionsa osana taloudellisen hyväksikäytön sykliä. Linnake-Euroopan käsitteen toinen rajoite taas liittyy siihen, että käsitettä käyttämällä keskitytään helposti liiaksi kontrollin ja repression tekniikoihin pikemminkin kuin subjekteihin, jotka haastavat kontrollin joka päivä - usein siinä onnistuen.

Toisena alustajana toimi Isabelle Saint-Saens ranskalaisen Act-Up-järjestön Pariisin osastosta. Saint-Saens aloitti lisäämällä lyhyesti Mezzadran puheenvuoroon, että siirtolaisten viktimisaatiota esiintyy valitettavasti myös Euroopan sosiaalifoorumissa: repression ja kontrollin käsittely sekä holhoava näkökulma ovat esillä aivan liikaa verrattuna siirtolaisten toimintaan yhteiskunnallisina subjekteina.

Saint-Saens keskittyi alustuksessaan pääasiassa "leirien" funktioihin. Saint-Saensin mukaan leirit - kuten säilöönottokeskukset - eivät ole ainoastaan poissulkemisen ja oikeuksien riistämisen paikkoja vaan pikemminkin nimi laajemmalle kontrollin ja vallankäytön prosessille, joka ulottuu myös leirien ulkopuolelle: jokapäiväisestä valvonnasta EU:n rajanaapureiden siirtolaispolitiikkaan. Leirejä ja rajoja on kuvaavampaa tarkastella vyöhykkeinä kuin konkreettisina pisteinä tai viivoina.

Leirien funktiossa on kyse repression ja taloudellisen utiliteetin yhteisdynamiikasta - siinä missä repressiota tullaan tulevaisuudessa "ulkoistamaan" EU:n ulkorajojen ulkopuolelle, EU:n sisäiset säilöönottokeskukset tulevat entistä enemmän omaksumaan halvan työvoiman rekrytointikeskusten tehtäviä. Iso-Britannian suunnitelmat EU:n ulkopuolisten säilöönottokeskusten pystyttämisestä turvapaikkahakemusten käsittelyä varten ovat jo varsin pitkällä, joskin EU:n hyväksymisprosessi on yhä kesken.

Saint-Saensin mukaan toistaiseksi leirien funktiot ja käytännöt vaihtelevat Euroopan sisäisesti paljonkin. Yksi äärimmäisimmistä ja samalla paradigmaattisimmista paikoista on tällä hetkellä Lampedusan saari, Italian eteläisin kohta, jonne on aivan viime aikoina saapunut satoja laittomia siirtolaisia. Monien turvapaikanhakijoiden tapaukset on kokonaan jätetty käsittelemättä ennen Afrikkaan palauttamista. Uusi "tehokkaampi" siirtolaisten käsittely EU:n etelärajalla perustuu osin "länsimaiden" ja Libyan suhteiden uudistumiseen. Libyaa vastaan suunnattujen pakotteiden poistaminen ei liity ainoastaan Libyan tekemiin myönnytyksiin asevarustelukysymyksissä tai Lockerbien terrori-iskusta epäiltyjen luovutusasiassa vaan myös Libyan uudenlaiseen halukkuuteen toimia tehokkaasti sen kautta kulkevaa siirtolaisuutta vastaan - vastapalveluksena ulkomaisista investoinnista ja saarron purkamisesta.

Seminaarin kolmantena alustajana toimi Nico Sguiglia Malagasta, Indymedia-Estrechosta. Malaga sijaitsee Espanjan etelärannikolla, varsin lähellä Gibraltarin salmea, joten kyseessä on eräs eurooppalaisen siirtolaisuuden hallinnoinnin päärintamista. Sguiglia kertoi paikallisesta Indymedia-projektista, jonka tarkoituksena on luoda postkansallisia mediakokeiluja ja samalla tuottaa organisoitumista kommunikaation kehittämisen kautta. Estrecho-projekti edistää verkostoitumista Andalusian ja Maghrebin (Pohjois-Afrikan arabimaiden) välillä. Ensi kesänä projektilla on tarkoituksena järjestää laaja karavaani vanhojen kontaktien tiivistämiseksi ja uusien kontaktien solmimiseksi.

Indymedia-Estrecho liittyy olemuksellisesti myös pyrkimykseen tuottaa kamppailuja alueen siirtolaistyövoiman oikeuksien puolesta. Projekti pitää EU:n eteläisen vyöhykkeen ja Maghrebin välistä rajaa yhtenä niistä vallan tekniikoista, joilla siirtolaistyövoima pakotetaan alhaisiin työehtoihin, jokapäiväiseen kontrolliin ja epävarmuuteen. Äärimmäisenä esimerkkinä tästä toimivat Huelvan alueen mansikkaviljelmät, joilla työskenteleviltä siirtolaistyöläisiltä on todistetusti viety henkilöllisyystodistukset ja poistumisoikeus maanomistajan alueelta. Viime aikoina pohjoisafrikkalaisten siirtolaisten lisäksi viljelmillä on alkanut työskennellä myös puolalaisia ja romanialaisia maahanmuuttajia (pääasiassa naisia), samalla kun suuryritykset ovat pyrkineet asettamaan etnisiä ryhmiä toisiaan vastaan (vanha tuttu hajoita ja halltse -menetelmä).

Vastauksena näihin ja vastaaviin ongelmin Indymedia-Estrecho pyrkii rohkaisemaan uusiin postkansallisiin ammatillisen organisoitumisen muotoihin. Alustuksensa päätteeksi Sguiglia korosti vielä, että koska passin saaminen ei ratkaise kaikkia laittomien siirtolaisten ongelmia, kamppailun laittomien siirtolaisten aseman laillistamisen puolesta täytyy olla samalla kamppailua sellaisen uudenlaisen kansalaisuuden puolesta, joka on sekä avoimempi että sisältää taatut sosiaaliset ja työelämään liittyvät oikeudet.

Seminaarin neljäs ja viimeinen alustaja oli "vieraileva tähti", Valery Alzaga Justice for Janitors -järjestöstä*. Alzaga on kotoisin Meksikosta ja asuu nykyään Denverissä. Justice for Janitors on Service Employees International Unionin (palvelutyöntekijöiden kansainvälinen liitto) toimintaan kuuluva kampanja, joka tukee ja organisoi tulotasoltaan heikkoja siivoojia - joista monet ovat siirtolaisia - käyttämällä perinteisen ammattiyhdistystoiminnan lisäksi myös suoran toiminnan keinoja. Järjestö on onnistunut monissa tapauksessa sekä kasvattamaan järjestäytymisastetta merkittävästi että nostamaan siivoojien tulotasoa.

Alzagan mukaan Justice for Janitors on osaltaan saanut USA:n ammattiyhdistysliikkeen ottamaan paremmin huomioon siirtolaisten näkökulmia. Tekemistä on paljon, sillä perinteisesti USA:n ammattiyhdistysliike on syyllistänyt siirtolaisia ja vastustanut siirtolaisuutta työpaikkojen ja -ehtojen säilyttämisen nimissä. Alzaga painotti kuulijoille erityisesti sitä, että kampanjan kokemuksista olisi Euroopassa varmasti paljon opittavaa, sillä yhteiskunnalliset liikkeet tarvitsevat siirtolaisten rikkaita kokemuksia yhteiskunnallisista kamppailuista.

Euroopan sosiaalifoorumi

* Ks. "Oikeutta siivoojille!", Megafoni #5 (2002).