2004-12-17

Katto-Kassisen filosofiaa
Jean-Paul Sartre: Minän ulkoisuus. Tutkijaliitto, Helsinki 2004.

Mikko Jakonen

Tutkijaliitto on julkaissut Paradeigma-sarjassa Jean-Paul Sartren (1905-1980) filosofisen esikoisteoksen Minän ulkoisuus, jonka Sartre kirjoitti jo vuonna 1934 mutta joka julkaistiin vasta vuonna 1937. Vuonna 1936 tosin julkaistiin Sartren teksti L'imagination, mutta Minän ulkoisuus on siis kirjoitettu aiemmin. Oman lisänsä teokseen tuo se, että Sartre kirjoitti sitä yhtä aikaa kaunokirjallisen esikoisteoksensa ja myöhemmin suurmenestykseksi nousseen Inhon (La Nauseé, 1938) kanssa. Minän ulkoisuudessa Sartre käsitteleekin osin samoja teemoja kuin Inhossa. Kirjoittaessaan teosta Sartre oli jo 29-vuotias, joten mistään aivan varhaisnuoren minän avautumispyrkimyksestä ei kirjassa ole kysymys.

"- Minulle se ei ole lainkaan vaikeata, sillä minä olen maailman paras taitolentäjä. Mutta en neuvoisi mitä heinäsäkkiä hyvänsä yrittämään. Pikkuveli tunsi, että hän itse oli kyllä tuollainen 'mikä heinäsäkki hyvänsä' ja päätti heti, ettei hän yrittäisi tehdä Kassisen lentotemppuja." (Katto-Kassinen Pikkuveljelle teoksessa Pikkuveli ja Katto-Kassinen.)

Minän ulkoisuus perustuu hyvin pitkälle Edmund Husserlin (1859-1938) filosofialle ja hänen kehittämälleen fenomenologiselle metodille. Toisaalta Minän ulkoisuus on myös Sartren hyökkäys Husserlin filosofiaa kohtaan, tai pikemminkin irtaantumispyrkimys siitä. Lyhyessä tekstissään, joka julkaistiin alun perin Recherches philosophiques -lehdessä, Sartre käsitteleekin jo alustavassa muodossa niitä kartesiolaisia teemoja, joita hänen myöhemmät filosofiset teoksensa ovat tehneet tunnetuiksi. Tekstin suppeuden vuoksi (käsillä olevassa kirjassakin vain 65 sivua) Minän ulkoisuus ei kuitenkaan missään nimessä yllä sille tasolle, jonka käsiteltävä aihe vaatisi, onhan kyseessä yksi nykyfilosofian perustavista kysymyksistä. Jostain kaikkien on kuitenkin aloitettava, eikä Sartren esikoista tule moittia sen suppeudesta; teos on hyvä ja oivaltava avaus kyseiseen aihepiiriin.

Mitä Minän ulkoisuus sitten käsittelee? Lyhyesti sanottuna kysymys on siitä, onko minä jokin sisällämme oleva asia vai onko minä kenties jotain oman tietoisuutemme ylittävää. Missä siis minä lymyää, vai lymyääkö se ylipäätään missään? Onko minä kenties piiloutunut jonnekin alitajuntaan, onko se välittömästi läsnä kaikissa teoissamme, vai onko minä Sartren ehdottamalla tavalla ulkona, maailmassa? Nämä ovat kysymyksiä, joita Sartre käsittelee kirjoituksessaan ja joihin myös kattava ja selkeä Antti Kauppisen laatima johdatus paneutuu. Ilman Kauppisen johdatusta Minän ulkoisuus voisikin jäädä Husserlia huonommin tuntevalle lukijalle, eli suurimmalle osalle lukijoista, epämääräiseksi tekstiksi.

Sartre käy aluksi luvussa "Minä ja minuus" läpi teoriaa minän muodollisesta läsnäolosta. Sartre tarkastelee lähinnä Kantiin ja siitä seuranneisiin suuntauksiin liittyviä käsityksiä minästä ja tietoisesta minästä. Näiden tulkintojen rinnalle hän tuo Husserlin ajattelun ja päätyy lopulta esittelemään yhden kirjoituksensa ydinajatuksista: minällä ei välttämättä ole kiinteää ydintä tai keskusta, josta se suuntautuisi kohti ulkomaailmaa. Se ei siis ole sisäinen ilmiö, vaan se on nimenomaan transsendentti.

Toisessa luvussa "Egon konstituutio" Sartre esittelee tarkemmin omia näkemyksiään aiheesta useiden valaisevien esimerkkien avulla. Tämä on tekstin ns. rakentava osa, jossa Sartre hahmottelee omaa ajatustaan, ja se onkin paljon mielenkiintoisempaa luettavaa kuin ensimmäinen luku, jossa Sartre lähinnä purkaa vanhoja näkemyksiä minästä ja tietoisuudesta. Loppua kohti välillä puisevakin ja vain mielenfilosofiasta vakavasti kiinnostuneille iloa tuottava teksti alkaa löytää niitä uomia ja näkökulmia, joiden vuoksi kirja on suositeltavaa luettavaa myös etiikasta ja politiikan filosofiasta kiinnostuneille.

Sartren lopputulemana nimittäin on ajatus siitä, että egolla (ei freudilaisella egolla), joka on passiivinen ja transsendentti objekti, on taipumus näyttäytyä meille tietoisuuden omistajana. Jossain mielessä ego siis pyrkii peittämään tietoisuudelta sen oman aloitteellisuuden. Tällöin ihminen esineellistää itsensä ja suojautuu tekoineen jonkin sellaisen taakse, joka tosiasiassa ei noista teoista ole vastuussa. Samalla minä vetäytyy pois maailmasta transsendentaaliselle tasolle, jossa se voi rauhassa kuvitella, ettei mikään maailmallinen vaikuta siihen. Tämä kuvitelma on kuitenkin ilmiselvästi väärä. Myöhemmin tästä samasta ajatelmasta seuraa Sartren kuuluisa esimerkki naisen "passiivisesta" kädestä miehen aktiivisessa kädessä teoksessa L'Être et le Néant vuodelta 1943.

Näin Sartre osoittaa omalle myöhemmälle filosofialleen tärkeän seikan, eli sen, että käsitys minästä ei ole ainoastaan teoreettista pyörittelyä, vaan se on luonteeltaan myös eettistä ja poliittista. Kuten Sartre itse kirjoittaa: "[...] on myös huomattava, että tästä näkökulmasta tunteeni ja tilani, jopa egoni, lakkaavat olemasta yksityisomaisuuttani" (s. 114). Maailma alkaa näyttäytyä Sartrelle sellaisena, jossa "transsendentaalinen tietoisuus on persoonatonta spontaaniutta. Se määrittää itsensä olemassaolevaksi joka hetkellä ilman, että minkään voisi käsittää edeltävän sitä. Näin jokainen tietoisen elämämme hetki paljastaa meille luomisen ex nihilo. Kyseessä ei ole uusi järjestely vaan uusi olemassaolo." (s. 118.) Näin ihmisestä tulee Sartren käsityksen mukaan vastuullinen olio, joka luo jatkuvasti omaa olemassaoloaan.

Minän ulkoisuus siis esittelee hyvinkin radikaaleja näkemyksiä, jotka vaikuttavat varsinkin Sartren myöhemmän tuotannon kautta myös tiettyihin näkemyksiin politiikasta sekä näkemyksiin ihmisen vapauden ja vastuun suhteesta. Se, onko Sartre näkemyksissään oikeassa tai väärässä, on toinen kysymys, mutta ymmärrettävästikään Sartren kanta ei ole ongelmaton, varsinkaan politiikan kannalta: Voiko jokainen ihminen olla todella vastuussa omista teoistaan, ja voivatko kaikki olla täysin vapaita tekemään päätöksiä? Ovatko tällaisia ihmisiä kenties vain intellektuaalit eurooppalaiset miehet? Miksi politiikassa ja sen harjoittamisessa ei saisi piiloutua erilaisten naamioiden taakse, eikö ole sulaa hulluutta ilmoittaa kantavansa kaiken vastuun omista teoistaan? Mitä jos en haluakaan olla vapaa ja vastuullinen, mutta haluan silti olla ihminen, mitä tästä positiosta oikein seuraa? Ja tietysti mitä jos en kerta kaikkiaan kykene kuvittelemaan toisin, jos en pysty mitenkään irtautumaan situaatiostani, teenkö silloin jotain väärin ja olenko epäonnistunut yksilö?

Nämä ovat kysymyksiä, joita Sartren ajattelu äkkiseltään herättää, ja näihin kärjistettyihin kysymyksiin on olemassa monia vastauksia. Sartren varhaisten käsitysten tunteminen auttaa joka tapauksessa ymmärtämään eksistentialistis-fenomenologisesta tutkimusotteesta ponnistavaa filosofiaa ja poliittista toimintaa. Ehkä seuraavat katkelmat Katto-Kassisen, tuon juuri sopivan ikäisen, kauniin ja tavattoman viisaan ja sopivan pullean miehen maallisista seikoista piittaamattomasta kohelluksesta valottavat hiukan paremmin Sartren filosofiaa. Sartrea voisikin hyvällä syyllä kutsua filosofian ja etiikan Katto-Kassiseksi.

"- Juu, juu, Pikkuveli, Kassinen sanoi, tämä vasta on puhinaa, tämä! Maailman paras höyrykoneen hoi... Pitemmälle hän ei ehtinyt, sillä samassa kuului kauhea paukahdus, ja äkkiä siinä ei ollutkaan enää höyrykonetta vaan ainoastaan höyrykoneen sirpaleita pitkin huonetta. - Se on räjähtänyt, Kassinen sanoi ihastuneena, aivan kuin se olisi ollut hienoin taidonnäyte mitä höyrykoneelta saattoi odottaa. Se on todellakin räjähtänyt! Mikä paukku, mitä! Mutta Pikkuveli ei voinut olla aivan yhtä iloinen. Hänelle tuli kyyneleet silmiin. - Minun höyrykoneeni! hän mutisi. Se on rikki.
- Se on maallista, Kassinen sanoi ja heilautti huolettomasti pienellä, pullealla kädellään. [...] - Mitähän isä mahtaa sanoa, hän [Pikkuveli] mutisi huolestuneena. Kassinen kohotti ällistyneenä kulmiaan. - Höyrykoneestako? hän kysyi. Sano hänelle terveisiä, että se on vain maallista, eikä hänen ollenkaan kannata menettää sielunrauhaansa sen takia. Minä sanoisin sen hänelle itse jos minulla olisi aikaa jäädä tapaamaan häntä. Mutta nyt minun täytyy lähteä huolehtimaan kodistani."

Tutkijaliitto