2004-09-21

Kansalainen, nomadi, seppä
Poliittiset tilat ja niiden kyseenalaistajat

Richard Day

Kääntänyt: Mikko Jakonen

Sepät

Kysymys ulkopuolen totaalisesta valloittamisesta johtaa meidät pohtimaan, kuinka sepät ovat olemassa monimutkaisessa suhteessa niin kansalaisiin kuin nomadeihin. Yhden näkökulman mukaan he voisivat täydentää niitä: "Ei ole olemassa nomadisia tai paikalleen kiinnittyneitä seppiä", argumentoivat Deleuze ja Guattari. "Seppä on kiertävä, matkustavainen: hänen tilansa ei ole juovikkaassa tai kiinnittyneessä tilassa eikä nomadin pehmeässä tilassa" (TP, 413). Toisen näkökulman mukaan seppä ottaa ristiriitaisen aseman: "se on hänen kykynsä matkustaa, hänen kykynsä keksiä reikäinen tila, jossa hän välttämättä kommunikoi paikallisten ja nomadien kanssa (ja muiden kanssa myös...). Hän on itsessään kaksinkertainen: hybridi, seos, kaksoismuotoilu." (415)

Reikäinen tila

Siinä missä kansalaisen käytäntö on orientoitunut "tiellä pysyttelemiseen", seppää ohjaa alkeminen, metallurginen halu uusien strategioiden ja taktiikoiden "vastentahtoiseen keksimiseen" (403). Todisteita tämänkaltaisesta toiminnasta voidaan löytää ympäri maailman, vastustamisen yhteisöistä, jotka kohdistuvat moniin aiheisiin. En voi millään tarkastella tässä niitä kaikkia, enkä voi edes tehdä oikeutta niille, joita tässä käsittelen. Mutta voidakseni esittää paremmin sen, mitä yritän tässä kirjoituksessa sanoa, on tärkeää mainita joitain konkreettisia instansseja siitä, mistä puhun. Esimerkiksi, joissain tietyissä "globalisaation vastaisen liikkeen" elementeissä tavoitteena ei ole luoda vastavaltaa uuden hegemonisen keskuksen ympärille vaan haastaa, häiritä ja disorientoida globaalin hegemonian prosesseja, ennemminkin vastustaa kuin uudelleen artikuloida niitä voimia, jotka suuntautuvat yhä enemmän kohti Imperiumin perustamista. Kuten David Graeber on osoittanut artikkelissaan New Left Review'ssä, monet tämän päivän aktivisteista ovat hylänneet "politiikan, joka vetoaa hallituksiin, jotta nämä muuttaisivat toimintaansa, ja suosineet fyysistä interventiota kohti valtiovaltaa muodossa, joka jo itsessään edeltäkäsin hahmottelee vaihtoehtoa" (2003, 62). John Jordan Reclaim The Streetsistä huomauttaa että, "RTS ei näe suoraa toimintaa viimeisenä keinona, vaan parempana tapana tehdä asioita [...] keinona, jonka avulla yksilöt voivat ottaa haltuunsa oman elämänsä ja ympäristönsä [...] Jos globaali kapitalismi ei onnistu tuhoamaan ekosfääriä ja ihmissivilisaatiota [...] ja uusi kulttuuri kehitetään sosiaaliselle ja ekologiselle kulttuurille, RTS voisi toivoa, että suora toiminta silti säilyisi yhtenä keskeisenä osana suoraa demokraattista systeemiä." (Jordan 1997.)

Tulee huomata, että en väitä RTSn olevan "yhteiskunnallinen liike" siinä merkityksessä, joka tälle termille annetaan relevantissa kirjallisuudessa molemmin puolin Atlanttia. Ennemminkin, näen RTS:n ei-brändättynä taktiikkana, jota käyttävät monet ryhmät ja kommuunit saavuttaakseen erilaisia päämääriä.

On myös muita taktiikoita, jotka eivät ainoastaan hahmottele ei-hegemonisia vaihtoehtoja valtiolle ja korporaatiomuodoille vaan luovat niitä tässä ja nyt. Itsenäisten mediakeskusten (IMC, Independent Media Centres) versova verkosto on erinomainen esimerkki tällaisesta "tuottavasta" suorasta toiminnasta. IMC suuntaa toimintansa haastaakseen median korporatiiviset keskittymät luomalla vaihtoehtoisia tiedon lähteitä ja osallistuu näin tehdessään suoraan massamedioituneiden todellisuuksien negatioon ja rekonstruktioon. Kuten RTS, IMC osoittaa rekonstruktiivisen yhteisöllisen toiminnan mahdollisuuksia ja levittää mallia, joka voi ja joka on omaksuttu muihin instituutioihin, joissa korporatiivinen ja valtiollinen kontrolli on kotiperäistä. Muita esimerkkejä ei-brändätyistä taktiikoista, jotka hahmottelevat tai luovat autonomisia vaihtoehtoja, ovat mm. sosiaalikeskukset, Ruokaa ei aseita ja lukematon joukko säilyviä ja uudelleen syntyviä kooperatiivisia sosiaalisia ja taloudellisia kokeiluja. Tärkeää kaikille näille sosiaalisen muutoksen lähestymistavoille, on se, että ne vievät meidät reformien ja vallankumousten tuolle puolelle, toisin sanoen, opposiotionaalisen kansalaisten ja nomadien pattitilanteen tuolle puolen.

On myös tärkeää huomata, että tuottavan suoran toiminnan käyttö autonomisten vaihtoehtojen hahmottelemisessa ja luomisessa ei ole rajoittunut globaalin pohjoisen etuoikeutettuihin subjekteihin. Zapatistit ovat olleet tässä suhteessa erityisen taitavia käyttämällä (suhteellisen) autonomisia massakommunikaation, kuten Internetin keinoja laajentaakseen tietoisuutta toimintansa syistä niin meksikolaisessa valtavirtayhteiskunnassa kuin ympäri maailmaa (Cleaver 1998; Ronfeld ym. 1998). Sisäsyntyiset dekolonialisaatioliikkeet Kanadassa ja Australiassa/Uudessa Seelannissa ovat myös mielenkiintoisia tässä suhteessa. Täydentääkseen valtavirtastrategioita jotkut yhteisöt ajavat takaa itsemääräämisen muotoja, jotka toimivat vallitsevan valtiosysteemin integraatioparadigmoja vastaan. Nämä identiteetit karttavat yleensä molempia, niin kapitalismia kuin sosialismiakin, ja niiden erilaisuus osoittaa vaikeita ongelmia läntisille teorioille, ongelmia, joita ei olla vielä tähän saakka pystytty riittävästi osoittamaan (Day 2001).

Tärkein seikka, jonka haluan tuoda tässä esille, on se, että seppien toiminta osoittaa meille, että oli systeemi kuinka totalisoiva tahansa, se ei koskaan saavuta tahtoaan kokonaan - on mahdotonta luoda systeemi, jolla ei ole ulkopuolta - vaikka systeemi näyttääkin peittävän koko planeetan. Sillä tulee aina olemaan aukkoja, jopa silloin, kun ei ole enää mitään reunoja. Ja näistä rei'istä nousee esiin kaikenlaisia subjekteja.

Johtopäätös

Lopuksi, on syytä huomioida, että en kiellä kansalaisuuden hyödyllisyyttä saavutettaessa tietynlaisia muutoksia näennäisen "liberaaleissa" yhteiskunnissa. Enkä ole valmis ehdottamaan, että aseistettu vallankumouskamppailu on epäasianmukaista tilanteissa, joissa ei ole häivääkään "liberaalia" poliittista järjestystä. Ehdotan siis, että myös "sekä-että" -logiikan kautta voidaan löytää vaihtoehtoisia subjekteja ja polkuja radikaaliin sosiaaliseen muutokseen. Väitän, että sosiaalisen muutoksen tarkastelu yksinomaisesti valtion sisällä tai sen kautta estää meitä kuvittelemasta ja suorittamasta sosiaalisen organisaation muotoja, jotka eivät ole ainoastaan mahdollisia ja toivottavia vaan tulevat yhä tärkeämmiksi Imperiumin vahvistaessa otettaan niin meidän ruumiistamme, mielistämme, maistamme - koko meidän kyvystämme tuottaa itsemme - kuin siitä kontekstista, jossa kohtaamme toisemme.

Artikkeli on julkaistu aiemmin Politics and Culture -lehdessä (Issue 3/2003), http://aspen.conncoll.edu/politicsandculture/page.cfm?key=238

Kirjallisuus

  • Bhabha, H. (1994): The Location of Culture. (London: Routledge).
  • Cleaver, Harry (1998) 'The Zapatistas and the Electronic Fabric of Struggle'. Teoksessa J. Holloway ja E. Peláez (toim.) Zapatista: Reinventing Revolution in Mexico. London: Pluto Press.
  • Deleuze, G. ja Guattari, F. (1987) A Thousand Plateaus: Capitalism and Schizophrenia (Minneapolis: University of Minnesota Press).
  • Day, Richard J.F. (2001) 'Who is this we that gives the gift? Native American political theory and the Western tradition'. Critical Horizons, 2(2) 173-201.
  • Dworkin, Ronald (1977) Taking Rights Seriously (Cambridge, Mass.: Harvard University Press).
  • Graeber, David (2002) 'The New Anarchists'. New Left Review, (13) 61-73.
  • Hardt, Michael ja Antonio Negri (2000) Empire (Cambridge: Harvard University Press).
  • Hodgen, M. (1964) Early Anthropology in the 16th and 17th Centuries (Philadelphia: University of Pennsylvania Press).
  • Jordan, John (1997) 'The street party is only a beginning? Interview with John Jordan by Naomi Klein'. The Anarchives 4:9, Nov. 23, 1997, http://www.ainfos.ca/A-Infos97/4/0552.html.
  • Mouffe, C. (1993) The Return of the Political (London: Verso).
  • Parekh, Bhikhu (2000) Rethinking Multiculturalism: Cultural Diversity and Political Theory (London: Macmillan Press).
  • Rawls, John (1971) A Theory of Justice (Cambridge, Mass. : Belknap Press of Harvard University Press).
  • Taylor, Charles (1991) The Malaise of Modernity, (Concord: Anansi).
  • Young, I.M. (1989) 'Polity and Group Difference: A Critique of the Ideal of Universal Citizenship'. Ethics, No. 99.

Kaikki yhdellä sivulla.

Tulostusversio.