2003-02-07

Connecting people
Jukka Sihvonen: Konelihan värinä. Johdatus kytkeytymisen maailmankuvaan. Like, Helsinki 2001.

Markus Termonen

"Mikä yhdistää Marxia ja Matrixia?" on Konelihan värinän takakannen esittelytekstin ensimmäinen, kiehtova ja kunnianhimoinen kysymyksenasettelu. Kirjassa pyritään valottamaan "kytkeytymisen maailmankuvan" perustaa kartoittamalla inhimillisen ja koneellisen välisen sidoksen konkreettisia ja abstrakteja ilmenemismuotoja sekä niiden historiallisia kiinnekohtia. Sihvonen nimittää kyseistä sidosta "konelihaksi". Tämä ei tarkoita ainoastaan "kyborgia" olentona, vaan laajemmin toimintatapaa tai halua, joka kytkee lihalliseksi (eläväksi) ymmärrettyä koneelliseksi (keinotekoiseksi) ymmärrettyyn.

Sihvonen käy läpi niin ajattelujärjestelmien kuin tieteen ja teknologisen kehityksen historiaa vieden lukijan vaativalle, mutta jännittävälle tutkimusmatkalle, jossa esiintyvät sähkö, junat, autot, Roland Barthes, J. G. Ballard, Gilles Deleuze, markiisi de Sade, avantgardistiset taideliikkeet jne... Matka on hyvin poikkitieteellinen, mutta Sihvonen liikkuu ketterästi filosofiasta taloustieteeseen ja kertomakirjallisuuteen sekä teknisistä edistysaskeleista niiden laajoihin kulttuurisiin käyttötapoihin.

René Descartesin filosofiassa, jonka käsitykset olivat paljolti vallitsevia ennen "konelihan" aikakautta, eläin on kone, ja vain ihmisellä on sielu sekä kyky toimia järkiperäisesti. Tässä ajattelussa järjen kautta saavutettu tieto johdattaa yhteyteen jumalan kanssa. Näin järki on kuin uskonto, jonka kautta voidaan vapautua eläimellisyyden jäänteistä ja tulla puhtaiksi hengiksi. Sittemmin enemmän tilaa vallannut materialistinen filosofia, josta Sihvonen vetää yhteyden konelihan rakentumiseen, käsittää sen sijaan, että ihmisen erottaa eläimestä varsinaisesti vain kehittyneempi älyllisyys. Ei ainoastaan eläimellisyys tai ruumiillisuus ole konemaista vaan myös "sielu". Ihminen on kone, mutta monimutkainen kone.

Sihvosen keskeisenä teesinä on se, että teollistumisen ja "tieteellisen maailmankuvan" yleistymisen myötä on yleistynyt uusi tapa käsittää ja rakentaa ihmisen ja koneen välistä suhdetta. Niiden raja on tullut epäselvemmäksi: tekniset välineet muokkaavat kehoa liittyen sen osasiksi samalla, kun itse kehoa tai maailmankaikkeutta koskevaa tietoa on mahdotonta hankkia ilman kehittyneitä välineitä. "Todellisuuden" ja "representaation" (esitetyn) raja tulee täysin kyseenalaiseksi. Täten kysymystä siitä, mitä minuus tai subjektius on, ei voida käsitellä rakennetuista tarkkailuvälineistä riippumattomasti. "Konelihan" subjektiivisuus on kierrättävää pikemmin kuin alkuperään keskittyvää, tapahtumaluontoista pikemminkin kuin olemuksellista, sirpalemaista pikemminkin kuin eheää.

Edellinen tarkoittaa myös autonomisen ihmisen kuolemaa, halujen rakentumista yhteydessä koneisiin, yhteiskuntaruumiin (kuten Hobbesin Leviathan, jossa raha kiertää kuin veri) toimintojen mukaisesti ohjelmoidun ihmisen toimintaa yhteiskuntaruumiin osana. Silti edes tätä yhteiskuntaruumista ei voida määrittää täsmällisesti, sillä sen toimintaan liittyy sattumanvaraisuutta, toisin kuin Luojan suunnitelmaan. Tietäminen taas liittyy tiiviisti oman itsen ja ympäristön hallitsemiseen sekä subjektiivisuuden tuottamiseen. Uusien käsityksien tuottamisella on välittömät yhteydet teollisuuden, massatuotannon ja elämäntapojen (päivärytmit, kulutustottumukset jne.) kehitykseen ja toisinpäin. Tätä kautta koneliha on Sihvosen mukaan tullut nykyihmisen keskeiseksi ominaisuudeksi.

Jukka Sihvonen on elokuvatutkimuksen professori, joka opettaa mediatutkimusta Turun yliopistossa. Ei olekaan yllättävää, että Konelihan värinä sisältää paljon esimerkkejä elokuvateollisuuden kehityksestä sekä elokuvista itsestään. Kiinnostavin - mutta kuitenkin samalla ehkä aavistettavin - näistä esimerkeistä on elokuvaohjaaja David Cronenbergin tuotannon (erityisesti Crash) läpikäyminen. Cronenberg on yksi niistä ohjaajista, jotka ovat viime vuosikymmeninä nostaneet keskeiseksi aiheeksi kehon ja koneen yhdistymisen sekä sen seurauksia koskevat kysymykset. Juuri Cronenbergin elokuvissa koneliha on fuusio, muodonmuutos joka synnyttää uuden energialatauksen. Liha ei pääse irti koneesta, mutta ei voi myöskään sitä täysin sulauttaa itseensä.

Tulostusversio.