2004-08-04

Työryhmiä ja organisoitumista vapaan liikkumisen puolesta
No Border -rajaleiri Imatralla

Markus Termonen, Katja Tuominen

9.-16. heinäkuuta 2004 noin 50 ihmistä eri taustoista kokoontui Imatralle No Border -verkoston järjestämälle "rajaleirille", jonka tarkoituksena oli ymmärtää paremmin rajoihin ja siirtolaisuuteen liittyviä asioita, kehittää vuorovaikutusta paikallisyhteisön kanssa sekä rakentaa toimintaa ihmisten vapaan liikkumisen puolesta. No Border -verkosto on järjestänyt jo kymmeniä rajaleirejä ympäri Eurooppaa, mutta Imatran leiri oli ensimmäinen Suomessa järjestetty rajaleiri.

Rajaleiristä yleisesti

Eurooppalainen No Border -verkosto perustettiin syksyllä 1999 Tampereella EU-huippukokouksen vastatapahtumien yhteydessä. Verkoston perustamisen motiivi kytkeytyi voimakkaasti EU:n integraatiokehityksen yhteydessä jatkuvasti tapahtuvaan EU:n jäsenmaiden siirtolaisuus- ja rajapolitiikan integrointiin, jonka myötä oli tullut välttämättömän tarpeelliseksi toimia rajakontrollin muotojen vastustamiseksi yleiseurooppalaisella tasolla.

Verkoston pääasiallisia toiminta-alueita ovat olleet konkreettinen toiminta rajakontrollin muotoja kuten säilöönottokeskuksia vastaan, rajakontrollia koskevan tiedon kerääminen, siirtolaisten itseorganisaation tukeminen ja yleiseen rajoja ja siirtolaisuutta koskevaan julkiseen keskusteluun vaikuttaminen. Verkosto on kampanjoinut säilöönottokeskusten lisäksi esimerkiksi karkotuksia hoitavia lentoyhtiöitä (mm. Lufthansa) sekä International Organisation for Migrationia (IOM) vastaan.

Jos No Border -verkostoa verrataan tavanomaisiin rasismia vastaan toimiviin järjestöihin, sitä luonnehtii suurempi painotus institutionaalisten rasismin muotojen kritiikkiin "humanitaarisen" näkökulman sijasta sekä pyrkimys ymmärtää siirtolaisuuden ja tuotannon järjestämisen suhdetta tavalla, joka näkee siirtolaisten työn aseman osana yleistä työn sfäärin joustavoittamisen prosessia.

No Border -verkostossa on myös painotettu termejä "oikeus paeta" sekä "autonomia": kyse on siitä, että ei niinkään painoteta uhritarinoita (vaikka usein kyse on vakavista inhimillisistä tragedioista) ja ylhäältäpäin tulevaa auttamista, joka tekee siirtolaiset voimattomiksi, vaan pikemminkin osallistutaan siirtolaisten omiin kamppailuihin, koska heidän julkinen asemansa on usein hyvin tukala. Vaikka laittomien siirtolaisten esiinnostaminen ja myös siirtolaisten itsensä valitsema tapa kutsua itseänsä laittomiksi onkin merkittävä ulostulo yhteiskunnalliseen tilaan, silti se saattaa samalla toimia tapana mitätöidä siirtolaisuus sosiaalisena ja yhteiskunnallisena liikkeenä.

Rajat ovat myös enenevässä määrin virtuaalisia ja läsnä kaikkialla, koska henkilöitä, kuten laittomaksi siirtolaisiksi epäiltyjä, voidaan koska tahansa ottaa kiinni ja viedä säilöönottokeskukseen tai karkottaa. Lisäksi siirtolaiskontrollin myötä koko yhteiskunta muuttuu. Poliisin valtuuksia kasvatetaan, ja esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden täytyy työssään hoitaa poliisimaisia tehtäviä. International Organization for Migration on muun muassa kouluttanut Itä-Euroopassa EU:n ulkorajan läheisyydessä työskenteleviä sosiaalialan työntekijöitä poliisin tehtävien integroimiseen työssään. Siirtolaisuus on myös täysin sidoksissa globalisaatioon, ja itse asiassa siirtolaisuus onkin esimerkki yhtiövaltaisen globalisaation vastaliikkeestä, koska siirtolaiset organisoivat elämänsä kansallisten rajojen yli, vaikka tällä hetkellä vapaa liikkuvuus on suotu ainoastaan tavaroille, pääomalle ja tietyille ihmisryhmille.

Leirin järjestäjien mukaan sijainniksi valittiin Imatra, koska Imatralla ja Svetogorskissa "rajan läheisyys koskettaa paikkakunnilla asuvia ihmisiä hyvin konkreettisesti". Samalla kyseessä on maailman toiseksi jyrkin elintasokuilu (USA:n ja Meksikon välisen rajan jälkeen). Historiallisesti Imatra on lisäksi siitä merkillepantava paikkakunta, että ennen toista maailmansotaa vielä Suomeen kuuluneesta Svetogorskista suunniteltiin Imatran "kolmatta" keskustaa (Imatrankosken taajaman ja hallinnollisen keskustan lisäksi). Nykyään, kun rajalla on taas liikennettä (lähinnä kaupallisina suhteina ja turismina), verkostokaupungin ideaa herätellään henkiin toisessa, kansallisvaltiot ylittävässä muodossa. Samanaikaisesti mielikuvat ja pelot venäläisperäisen rikollisuuden vyörystä sekä perinteiset sotapropagandasta tutut venäläisvastaiset asenteet elävät yhä.

Rajaleiri järjestettiin noin viiden kilometrin päässä Imatran keskustasta, Ukonniemen leirintäalueella, joka tarjosi mukavat puitteet keskustelujen lisäksi myös epävirallisemmalle ohjelmalle kuten saunomiselle, uimiselle, grillaamiselle ja jalkapallon pelaamiselle. Ruokailujen järjestämisestä vastasi muutama helsinkiläisen Meijän keittiö -ryhmän aktiivi. Kaikkea leirin ohjelmasta ei toki ollut mahdollista järjestää leirintäalueen puitteissa, ja niinpä elokuvaillat pidettiin Teatteri Imatrassa ja leirin päättänyt ilmaiskonsertti kävelykatu Koskenpartaalla.

Leirin noin 50 osallistujasta suurin osa oli nuoria, mutta osallistujien joukossa oli myös runsaasti yli 25-vuotiaita sekä joitakin keski-ikäisiä. Suomen lisäksi osallistujia saapui Ruotsista, Venäjältä, Tshekistä, Serbiasta, Ukrainasta ja Ranskasta.

Osallistujien tausta vaihteli siirtolaisten itsejärjestäytyneistä ryhmistä yhteiskunnallisten liikkeiden ja sosiaalikeskusten toimijoihin, puolueiden nuorisojärjestöjen aktiiveihin ja ilman mitään erityistä viitekehystä paikalle tulleisiin henkilöihin.

Odotukset leirin suhteen

Leirin ensimmäinen päivä sujui tutustumisen ja leiriytymisen merkeissä. Toinen päivä aloitettiin käsittelemällä osallistujien odotuksia leirin suhteen. Monet osallistujista korostivat kiinnostustaan luoda kontakteja paikalliseen väestöön saadakseen tietää, millaista on asua lähellä Venäjän rajaa ja mitä kokemuksia ja ajatuksia ihmisillä on siirtolaisuudesta, nationalismista, rasismista ja muista rajoihin liittyvistä asioista. Toiset taas hieman epäilivät paikallisten asukkaiden kiinnostusta keskusteluyhteyteen.

Kysymys No Border -verkoston esittämän rajakritiikin suhteesta kapitalismikritiikkiin jakoi mielipiteitä: toiset olivat sitä mieltä, että kapitalismin vastaisuus tulisi pitää erillään verkoston toimintaan osallistumisen lähtökohdista ja että olisi keskityttävä kritisoimaan erilaisia rajoihin liittyviä kontrollimekanismeja; toiset taas korostivat, että kapitalismia ja rajakontrollia on mahdotonta erottaa toisistaan, sillä rajojen hallinnointia sääntelevät kapitalistisen järjestelmän tarpeet, ja että paperittomien siirtolaisten kamppailut on osattava kytkeä yleisiin ilmiöihin kuten työn joustavuuteen.

Keskustelussa odotuksista kaikkia osallistujia vaikutti yhdistävän kiinnostus tavata ihmisiä, joilla on samankaltaisia intressejä, ja luoda kontakteja yhteisen toiminnan kehittämiseksi. Toiminnallisuuden lisäksi myös teoreettisen ja poliittisen keskustelun tarpeellisuudesta leirin yhteydessä oltiin samaa mieltä.

Alkukeskustelujen jälkeen leiriläiset suuntasivat Imatrankoskelle, jossa vuotuinen Big Band Festival oli päättymäisillään. Suuresta väkimäärästä huolimatta toivottu kosketus paikalliseen väestöön jäi heikoksi, sillä leiriläisten pystyttämää infopöytää häiritsi pian alkanut rankkasade.

Hipit hengailee

Terrorismin vastainen sota

Terrorismin vastainen sota ja siirtolaisuus -työryhmän alustajaksi saapui Irakin työväen kommunistisen puolueen (Worker-Communist Party of Iraq) edustaja, jonka esitys kuitenkin keskittyi pikemminkin nykyiseen tilanteeseen Irakissa eikä niinkään sodan ja siirtolaisuuden suhteeseen.

Alustaja piti hyvin tärkeänä korostaa tapaa, jolla USA:n ja sen liittolaisten toteuttama vallansiirto Irakissa on tuonut perinteisesti varsin maallisessa (verrattuna Lähi-idän muihin valtioihin) valtiossa valtaan islamisteja, joiden päämääränä ei ole demokratia (ei edes porvarillinen demokratia) vaan ainoastaan osuus vallasta. Kyseessä on paradoksaalinen tilanne: fundamentalistikristittyjen ohjaama Bushin hallinto tukemassa muslimeja. Lisäksi valtaan päässeen islamismin ohella toimii miehitystä vastustava islamilaisuus. Sorron erityiskohteita ovat mm. naiset, prostituoidut sekä sekularistisesti ja sosialistisesti ajattelevat ihmiset.

Alustaja selvitti myös puolueensa vaikeuksia nykytilanteessa: yhtäältä ongelmana on diktatuurin perinne, joka on lannistanut väestön aktiivisuuden; toisaalta nykyinen tilanne, jossa aktiivisuutta vaiennetaan ja joka aiheuttaa pelkoa. Rahan ja mediaresurssien puutteessa puolue ei voi asettaa toivoaan mihinkään muuhun kuin väestön motivointiin ja sen itseluottamuksen kasvattamiseen.

Alustusta seuranneessa keskustelussa korostui ensinnäkin kysymys siitä, onko Irakissa käynnissä ulkopuolelta käsin toteutettava perinteisen modernin kansallisvaltion rakentaminen. Alustaja näki, että kyseessä on pikemminkin päinvastainen prosessi: perinteisesti sekularistisen väestön jakaminen etnisten ja uskonnollisten jakojen mukaisesti, jotta eri ryhmittymät voidaan asettaa toisiaan vastaan ja jotta niiden välistä kanssakäymistä voidaan säännellä näiden jakojen pohjalta eikä yhdenvertaisten poliittisten ym. oikeuksien pohjalta. Esimerkiksi kurdien tapauksessa tämä on toiminut niin, että USA onnistui saamaan suurimpien kurdiryhmittymien tuen taistelulleen osoittamalla kurdeille tietyn osuuden vallasta.

Kysymykseen puolueensa poliittisen projektin ytimestä ja sen mahdollisuuksista alustaja totesi puolueen valmistautuvan sekä vaaleihin että neuvostojen luomiseen. Jälkimmäinen kohtaa suuria vaikeuksia huolimatta esim. Kurdistanin voimakkaasta neuvostotraditiosta. Alustaja oli sitä mieltä, että irakilaisen porvariston kannalta nykytilanteessa on olennaista tilanteen kontrolli, mitä osoittaa mm. poikkeustilalle ominaisten toimenpiteiden käyttöönotto ("martial law" eli ns. sotalaki).

Terrorismin vastaisesta sodasta ja siirtolaisuudesta alustaja totesi, että irakilaissyntyisiä siirtolaisia on maailmalla neljä miljoonaa. Näistä noin 90 prosenttia on tosin lähtenyt jo 1990-luvulla kauppasaarron vaikutuksesta. Jotkut lähialueiden maihin muuttaneista ovat tulleet takaisin vain päättääkseen muuttaa jälleen pois.

Eurooppalaisen siirtolaisuus- ja työmarkkinapolitiikan suhde

Siirtolaisuuden ja työn suhdetta käsitelleen työryhmän alustuksen tavoitteena oli luoda yleisiä raameja sen ymmärtämiselle, miksi siirtolaisuuden ja työn suhteen välinen tarkastelu on tärkeää. Lyhyesti, siirtolaisuuspolitiikan käytännöt määrittävät uusia kansalaisuuden rajoja, jotka taas vastaavat työn uutta etnistä kerrostumista ja hierarkisointia. Siirtolaiset ovat osa työksi kutsuttua markkinahyödykettä, erityinen osa, jonka markkinasuoritukseen juridinen ym. linjanveto siirtolaisuuspolitiikan alueella vaikuttaa suuresti. Siten suuri osa siirtolaisuuden hallinnoinnista voidaan selittää yleisen työmarkkinapolitiikan tarpeiden kautta.

Alustus keskittyi neljään alueeseen: 1) eurooppalaisen rajajärjestelmän yleiset piirteet; 2) laittomien siirtolaisten työmarkkina-asema Euroopan unionissa; 3) laillisten siirtolaisten asema Euroopan unionissa; 4) uusien jäsenmaiden työvoiman liikkuvuudelle asetettuja siirtymäaikoja koskeva keskustelu ja päätöksenteko.

Ensimmäisessä osiossa keskeinen asia oli mm. se, että EU:n rajajärjestelmän keskeisenä piirteenä on yhtäältä rajojen "ulkoistaminen" koskemaan EU:n ulkopuolisten väestöliikkeiden hallinnointia (esimerkiksi luomalla EU:n rajanaapureista eräänlaisia "puskurivyöhykkeitä") ja toisaalta rajojen "sisäistäminen" karkotusten, säilöönottojen ym. institutionaalisen kontrollin muodossa. EU:n rajajärjestelmän keskeisinä menetelminä toimivat turvallisen maan periaate ja luovutussopimukset. Olennaista on myös yleisten hallinnollisten menetelmien joustava sekoittuminen rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin siirtolaisten käsittelyssä.

Toisessa osiossa oli keskeistä se kovin arvattava suuntaus, että laittomat siirtolaiset ovat työmarkkinoilla kaikkein haavoittuvimmassa asemassa mitä tulee hyväksikäyttöön. Samalla ongelmana on se, että turvaa tarvitsevien näkökulmasta laittomuus ja kaiken viranomaiskosketuksen välttäminen näyttävät paremmalta vaihtoehdolta kuin hyvin todennäköisesti karkotukseen johtava turvapaikanhakuprosessi. Laiton työvoima on erityisen tyypillistä tietyillä taloudellisilla sektoreilla, esimerkiksi maataloudessa (kausityöt alueilla kuten etelä-Italia ja Andalusia), rakennusteollisuudessa ja kotitalouksissa. Kuvaavana esimerkkinä siirtolaisuuden hallinnoinnin työperustaisuudesta näyttäytyy italialainen lainsäädäntö, jossa laiton siirtolainen saa oleskeluluvan tehtyään virallisen työsopimuksen.

Kolmannessa osiossa oli merkillepantavaa mm. EU-maiden jaottelu siirtolaisuushistoriansa perusteella kolmeen ryhmään: 1) siirtomaahistorian omaavat maat, joiden nykyisestä vähimmistöväestöstä huomattava osa on peräisin niiden entisistä siirtomaista ja joiden vähemmistöillä on enimmäkseen kansalaisen status (Ranska, Iso-Britannia ym.); 2) maat, jotka värväsivät 1950-1970-luvuilla siirtolaistyövoimaa (Ruotsi, Saksa ym.); 3) maat, joissa merkittävä siirtolaisuus on varsin uusi asia ja jotka aiemmin olivat pikemminkin maastamuuton maita (Suomi, Italia ym.). Mitä tulee EU-maiden ulkopuolelta tulevan siirtolaistyön asemaan, sen piirteet eivät ole yhtä äärimmäisiä kuin laittoman työvoiman piirteet, joskin niiden yleinen luonne on sama: alempi palkka, joustavammat työsuhteet, vaarallisemmat työolot jne. Erot muuhun väestöön heijastelevat syrjinnän muotojen yleisyyttä, joskin poikkeamien voi todeta johtuvan myös eroista koulutuksessa ja kielitaidossa, talouden rakennemuutoksesta ym tekijöistä. Jäsenmaiden siirtolaisuuspolitiikka on pitkälti samankaltaista: yleisenä suuntauksena on asettaa pienempiä rajoituksia korkeasti koulutetuille työläisille sekä kausityövoimalle. Huomionarvoista on myös siirtolaisyrittäjyyden selkeä kasvu viime vuosikymmeninä.

Alustuksen neljännessä osiossa painottui näkemys, jonka mukaan uusien EU-maiden työvoiman liikkuvuudelle asetetut siirtymäajat (kaikkialla muualla paitsi Irlannissa ja Ruotsissa) luovat eräänlaisen "pikku-Kiinan" vyöhykkeen EU:n sisälle, normalisoivat kyseisissä maissa vallitsevan heikomman palkkatason ja tekevät mahdolliseksi sen, että suuryritykset voivat hyötyä tilanteesta tehokkaasti. Suomalaisessa siirtymäaikakeskustelussa - joka sopii esimerkiksi eurooppalaisen siirtymäaikakeskustelun yleisistä piirteistä - ay-liike on esiintynyt siirtymäaikojen kannattajana, tosin muuttaen vähitellen profiiliaan virolaisinvaasiolla pelottelijasta pyrkimykseen puolustaa siirtolais- ja vuokratyövoiman oikeuksia. Käytännössä toukokuun alusta lähtien Suomeen on tullut vuokratyövoimaa (jota siirtymäajat eivät siis koske) lähinnä Virosta, erityisesti siivous- ja rakennusaloille. Jo lyhyen ajan sisällä on paljastunut, että palkkauksessa ei välttämättä noudateta työehtosopimuksia ja että työläiset majoitetaan usein varustukseltaan heikkoihin ja ahtaisiin tiloihin.

Alustuksen päätti yhteenveto, jossa painottui käsitys siirtolaisista olemuksellisesti työvoimana: ei ainoastaan riiston kohteina vaan myös aktiivisina subjekteina ja uuden todellisuuden luojina erityisine haluineen. Lisäksi alustaja korosti eräitä vaaroja siirtolaisuudesta ja työstä puhuttaessa: 1) siirtolaisuuden käsittely "humanitaarisena" kysymyksenä pikemminkin kuin kysymyksenä siitä, miten tukea siirtolaisten itseorganisaatiota; 2) abstrakti "nomadismin" ja "juurettoman vapauden" ylistys, joka ei ota huomioon siirtolaisuuden monimuotoisuutta; 3) ihmisten vapaan liikkumisen näyttäytyminen markkinamekanismin ja liberaalin suuntauksen täydellistymisenä pikemminkin kuin sen ymmärtäminen, että diskriminaatio ei ole ainoastaan ristiriitaista markkinamekanismin kanssa vaan myös sen tuottamaa; 4) syrjinnän vastaisen lainsäädännön liiallinen korostaminen, joka jättää huomiotta sen, että syrjinnän vastainen lainsäädäntö koskee ainoastaan kansalaisia tai sellaisia ulkomaalaisia, joilla on oleskelu-/työlupa, ja että siirtolaistyöläisten hyväksikäyttö liittyy työmarkkinoiden rakenteeseen eikä vain rasistisiin asenteisiin; 5) sukupuolineutraalius, joka unohtaa sen, että siirtolaistyövoimaa koskevat ongelmat ovat tyypillisesti korostuneimmillaan siirtolaisnaisten kohdalla.

Työryhmä valmistautuu

Naiset ja siirtolaisuus: esimerkkinä Appelsiinipuu-projekti Turussa

Leirin keskusteluissa nostettiin esiin myös naiskysymys. Turkulaisen Appelsiinipuu-maahanmuuttajaprojektin edustajat Maria Serrano ja Lyydia Bazaleva toivat esiin, että naisten asema pakolaisina ja siirtolaisina pitää sisällään asioita, joita tulee pystyä pohtimaan, jotta saamme kattavan käsityksen siirtolaisten, pakolaisten ja maahanmuuttajien tilanteesta. Projekti pyrkii auttamaan naisia kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta käytännössä se pitää sisällään varsin monimuotoista toimintaa ja jatkuvaa maahanmuuttajanaisten tukemista. Projekti rakentuu maahanmuuttajaoppaiden varaan, jotka itse ovat käyneet läpi tutustumisen suomalaiseen yhteiskuntaan ja jotka nyt auttavat kanssasisariaan. Usein maahanmuuttajanaisten asema on hauraampi kuin maahanmuuttajamiesten: työnsaanti on hyvin vaikeaa ja voi olla, että nainen on viettänyt paljon aikaa kotona lapsiaan hoitaen ja yhtäkkinen työelämään astuminen aiheuttaa ongelmia. Appelsiinipuu-projekti toimiikin kiinteässä yhteydessä työvoimatoimistoon ja yrittää työllistää maahanmuuttajanaisia eri verkostojen välisen yhteistyön avulla.

Toinen keskeinen teema on naisten riippuvaisuus puolisoistaan ja esimerkiksi avioeron tapahtuessa nainen saattaa löytää itsensä tilanteesta, jossa kaikki yhteinen omaisuus on miehen nimissä ja jossa naista uhkaa karkotus kotimaahan perhesiteen päättyessä. Mikäli naisella ei ole riittävää tukiverkostoa Suomessa, perheväkivaltatilanteista on liki mahdotonta paeta. Appelsiinipuu-projekti auttaa ja tukee hyvin monenlaisia naisia: osa naisista on asunut Suomessa useita vuosia, mutta he eivät ole koskaan löytäneet paikkaansa eivätkä olleet työelämässä - osa puolestaan on juuri maahan saapuneita tulokkaita, joille kaikki Suomen kulttuuriin ja arkeen liittyvä on täysin vierasta.

Appelsiinipuu-projekti on varsinainen laboratorio, jossa naiset pystyvät yhdessä pohtimaan ja neuvottelemaan, miten lapsuuskodissa ja aikaisemmassa kasvuympäristössä opitut käsitykset naisten roolista ja sukupuolittuneesta työnjaosta suhteutuvat suomalaisen yhteiskunnan arkeen ja tapoihin: Suomessa myös naisten odotetaan käyvän palkkatöissä ja työelämä on keskeinen "integroiva" tekijä, jonka puuttuminen asettaa naiset usein eristykseen ja yksinäisyyteen. Myös ulkomaalaisten kohtaama rasismi on sukupuolittunutta, ja naiset, jotka kohtaavat rasismia ja joilta puuttuu tarvittava itsevarmuus, saattavat alkaa hävetä taustaansa kohtaamiensa rasististen kommenttien ja tekojen seurauksena. Serranon ja Bazalevan mukaan projektin keskeisin tavoite onkin saada naiset näkemään itsessään se valtava potentiaali, joka löytyy jokaisesta heistä.

Romaneiden asema Suomessa ja Euroopassa

Leirille oli kutsuttu Imatran romaniyhdistyksestä paikallinen romaninainen: hän kertoi romanikulttuurista, sen muutostilasta ja toisaalta traditioista, joista pidetään kiinni; romanien kohtaamasta arkipäivän rasismista Suomessa; kokemuksistaan romanityöstä vastaanottokeskuksessa, jossa hän on tavannut turvapaikkaa hakevia romaneja sekä romaneiden asemasta Suomessa historiallisesti. Paikalla ollut ulkomaalainen ja romanien kanssa Itä-Euroopassa työskennellyt nainen kertoi, kuinka erilaista romanikulttuuri on muualla Euroopassa verrattuna Suomeen, vaikka yhteneväisyyksiäkin löytyy: kun Suomessa romanit noudattavat usein tarkkoja siveellisyys- ja siisteyskoodeja sekä pysyvät suhteellisen paljon paikoillaan, muualla Euroopassa romanit liikkuvat edelleen maasta ja paikasta toiseen sekä kantavat vapaamielisen yhteisön leimaa.

Romanien kohdalla "integraatio" yhteiskuntaan on vähintään yhtä monimutkainen asia kuin esimerkiksi pakolaisilla ja siirtolaisilla, koska se voi johtaa paineeseen luopua omista tavoistaan, arvoistaan ja kulttuuristaan. Huolimatta siitä, haluaako integroitua, jokapäiväinen rasismi ja syrjintä sekä kaupassa että työelämässä on kuitenkin arkipäivää. Romaninaista kuunnellessa tuli mieleen, että ehkä perinteisellä antirasistisella teorialla on sittenkin merkitystä myös nykyään: hän kertoi meistä valkolaisista sellaisia juttuja, että punastutti.

Muun muassa koululaitos Suomessa on edelleen rasistinen romaneja kohtaan. Romanilapsia saatetaan ohjata suoraan erityisopetukseen, vaikka he olisivat täysin kyvykkäitä seuraamaan normaalisti etenevää opetusta, mikä puolestaan vaikuttaa jatkossa lasten innostukseen opintoja kohtaan. Työpaikkaa haettaessa voi saada kohteliaan vastauksen puhelimessa, mutta joutua torjutuksi työntekijäksi työpaikalla, kun työnantaja huomaa työnhakijan olevan romani. Arjen pulmat lannistavat monia romaneita, ja romaniyhteisö on huolissaan etenkin nuorista, mutta suurin tuki löytyy omasta yhteisöstä, toisista romaneista. Romanikulttuuriin kuuluva yhteisöllisyys ja solidaarisuus ei ole vain romanikulttuurin sisäinen asia, vaan se on syntynyt myös suhteessa ympäristön vihamielisyyteen. Paikallinen romaninainen kuitenkin korosti, että ei ole olemassa yhtä romanikulttuuria, vaan monenlaisia sovellutuksia siitä muun muassa seka-avioliittojen ja muiden muutosten myötä.

Naistyöryhmää

Toiminnan laboratorio

Leirin tarkoitus toiminnan laboratoriona toteutui selkeimmin reagointina osallistujien tietoisuuteen tulleeseen Mohammadreza Tolouein tapaukseen.

33-vuotias iranilainen Tolouei on odottanut Helsingin säilöönottokeskuksessa, entisessä Katajanokan vankilassa, 5.7.2004 alkaen karkotusta Iraniin. Tolouei vastustaa karkotustaan monestakin syytä. Hän on saapunut Suomeen jo vuonna 2000 ja on näin ollen ehtinyt oppia sujuvan suomen kielen sekä luoda siteet Suomeen. Hänen vaimonsa odottaa saavansa Suomen kansalaisuuden oleskeltuaan Suomessa yli kuusi vuotta. Vuonna 1999 Tolouei joutui pidätetyksi kymmeneksi päiväksi osallistuttuaan opiskelijamielenosoituksiin Teheranissa. Iranin salaisen poliisin miehet kävivät toistuvasti Tolouein perheen kotona tarkastuksilla. Tolouei joutui myös jatkopidätysten ja pahoinpitelyn kohteeksi Iranissa eikä nähnyt muuta mahdollisuutta kuin paeta maasta. Iranin valtio rajoittaa kansalaisten oikeutta toimia poliittisesti ja ihmisoikeuksia loukataan systemaattisesti: teloitukset, kidutus, halventava kohtelu, huonot vankilaolosuhteet ja mielivaltaiset pidätykset ovat arkipäivää. Ulkomaalaisvirasto ei ole ottanut huomioon Iranin ihmisoikeustilannetta lainkaan, ja näin ollen Geneven pakolaissopimus on ohitettu tapauksen käsittelyssä.

Tolouein karkotuksen vastustamiseksi leirillä aloitettiin välittömästi tapauksen yksityiskohtien selvittäminen sekä toimintamahdollisuuksien pohdinta yhteistyössä Tolouein vaimon ja tämän ystäväverkoston kanssa. Leirin jälkeisellä viikolla, maanantaina 19. heinäkuuta noin 50 henkeä osallistui mielenosoitukseen Suomen ulkomaalaisviraston linjaa sekä Katajanokan säilöönottokeskusta vastaan. Mielenosoitus vaati karkotuksen peruuttamista sekä Toloueille oikeutta elää Suomessa. Mielenosoittajien ryhmä marssi Helsingin keskustasta säilöönottokeskukselle. Osa mielenosoittajista kiipesi keskuksen muurille kantaen banderolleja ja heiluttaen käsiään säilöönotetuille, jotka liittyivät iskulausehuutoihin kaikkia karkotuksia vastaan.

Lopuksi

Leiriläiset eivät tavoittaneet paikallisia asukkaita siinä mittakaavassa kuin oli suunniteltu. Tapaaminen erään imatralaisen toimittajan kanssa muodostui kuitenkin erityisen valaisevaksi. Hän osasi kertoa leiriläisille monta tarinaa Suomen ja Venäjän rajaan yleisesti sekä Imatraan ja Svetogorskiin erityisesti liittyen. On selvää, että leirille saapuneet ihmiset ovat vain pieni otos siitä vastarinnasta, jota tapahtuu joka päivä kiristynyttä maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikkaa vastaan. No Border -verkosto Suomessa pitää kuitenkin ongelmana myös vastarinnan näkymättömyyttä, koska linkittyminen eri toimijoiden kanssa on hankalaa asioiden arkaluonteisuuden vuoksi (muun muassa laittomien siirtolaisten tai karkotusta odottavien ihmisten piilottelu). Leirin ensisijainen tarkoitus olikin kerätä erilaisia suomalaisia toimijoita yhteen tutustumaan toisiinsa sekä vaihtaa ulkomaalaisten osallistujien kanssa tietoja eri maiden välillä ja saada innoitusta muiden ihmisten toimintatavoista.

Suomen No Border voisi jatkossa ottaakin mallia ruotsalaisten tavasta laajentaa tämäntyyppinen toiminta avoimemmaksi: "Ingen människa är illegal" -ryhmällä on muun muassa tukitili, jolle siirtolaisten ja pakolaisten huonosta asemasta huolestuneet kansalaiset voivat lahjoittaa avustuksia. Ryhmä ylläpitää myös tukipuhelinpalvelua. Siirtolaisuus ei koskekaan ainoastaan itse siirtolaisia, vaan myös heidän ystäviään, työkavereitaan ja perheitään. Vaikka muutama imatralainen ihminen osallistui elokuvailtoihin sekä saapui leirille keskustelemaan asioista, on vaikea arvioida, miten imatralaiset kokivat leirin. Leirin konsepti vapaana keskusteluareenana ja ajatusten vaihtamisena oli onnistunut, koska No Borderissa on aina pidetty keskeisenä poliittisen diskurssin luomista siirtolaisuudesta: useat ihmisoikeusjärjestöt eivät tunnusta siirtolaisten autonomisuutta, vaan käsittävät ongelman ainoastaan turvapaikkajärjestelmän kehyksessä. Osa leiriläisistä oli yksi esimerkki siitä, mihin maahanmuuttajat itse pystyvät.

Linkkejä:
http://fi.noborder.org
Kansainvälinen No Border -verkosto
Appelsiinipuu
Ingen människa är illegal
Romani Unioni
European Roma Rights Center

Katajanokan säilöönottokeskuksella osoitettiin mieltä 19.7. Mohammadreza Tolouein karkotuksen perumiseksi