2004-06-27

Tunnelmia Sodankylän Elokuvajuhlilta

Antti Tietäväinen

Sodankylän Elokuvajuhlat sijoittuvat pieneen lappalaiseen kaupunkiin. Tämä ja kesäinen ajankohta tekevät tapahtumasta rennon. Kun muilla festivaaleilla joutuu sinkoilemaan baarin, majapaikan ja näytösten välillä, Sodankylässä lähinnä oleskellaan. Elokuvien välisen ajan voi kuluttaa hengailemalla rannassa tai nukkumalla teltassa. Myös dokailu ja syöminen tulevat halvemmaksi kun ei tarvitse turvautua ravintoloihin. Lisäksi oheistapahtumien ja näytösten yhteensovittaminen on Sodankylässä helppoa, sillä elokuvat pyörivät läpi yön.

Festivaali keskittyy eurooppalaiseen laatuelokuvaan. Päävieraista mielenkiintoisin oli ehdottomasti 92-vuotias Val Guest, joka lumosi yleisön elävällä ja nuorekkaalla (sic!) esiintymisellään. Kiitosta saivat Guestin tieteiselokuvat (mm. Quatermass -trilogia) sekä film noir -henkinen Hell is the City. Kohokohta Guest-elokuvien sarjassa oli kuitenkin James Bond -parodia Casino Royale. Sen innoittamat keskustelut Bond-elokuvien ja populaarikulttuurin luonteesta jatkuivat festivaalin loppuun asti.

Kutsuvieraista keskustelua herätti myös Nanni Moretti. Morettin psykoanalyyttiset elokuvat käsittelevät oikeiston nousua Italiassa, yhteiskunnallista muutosta sekä immateriaalisen eli henkisen työn tekijöiden arkea. Ne voivat kuitenkin olla vaikeita ihmisille, jotka eivät tunne vasemmistolaista aatekeskustelua. Ulkomaalaisia festivaalivieraita puolestaan viihdyttivät Jörn Donnerin elokuvat Perkele! Kuvia Suomesta ja Naisenkuvia, jotka käsittelevät keskiluokan arkea sekä koettelevat taiteen rajoja konservatiivisella 1970-luvulla.

Sodankylässä esitettiin myös uusia eurooppalaisia elokuvia. Kiinnostava oli Roy Andersson -tyylinen, saksalaista äijähuumoria kuvaava Schultze Gets the Blues. Kun osa haukotteli, nauttivat toiset elokuvan hitaasta ja melankolisesta maailmasta. Kehuja sai myös The Story of the Weeping Camel, joka kertoo mongolialaisesta paimentolaisperheestä. Pettymys puolestaan oli Jean-Luc Godardin uusi elokuva Notre Musique. Elokuva on sekava kuvaus Palestiinan ja Sarajevon lähihistoriasta. Lisäksi se pyrkii olemaan taidetta aikana, jolloin taide perinteisessä merkityksessä on kuollut. Myös kuvaus on huonoa.

Festivaalien tarjontaan kuului myös suomalaisia dokumentteja. Parhaita olivat Pekka Lehdon Voitka - metsän veljet ja Visa Koiso-Kanttilan Isältä pojalle. Lehdon dokumentti kuvaa Puna-armeijaa metsiin paenneita veljeksiä, näihin liittyvää sankarimyyttiä sekä lain ja populaarin moraalin välistä ristiriitaa. Koiso-Kanttila puolestaan käsittelee isyyttä ja sukupolvien välistä kuilua. Valojen syttyessä elokuvan vaikutuksen kykeni lukemaan yleisön kasvoilta. Paljon kiitosta sai myös Marja Mikkosen naisten elämänkaarta käsittelevä lyhytelokuva 99 vuotta elämästäni.

Sodankylän elokuvajuhlat eivät kuitenkaan olisi mitään ilman suomalaista fiktiota. Uusista elokuvista kansallisromanttisilla arvoilla pelasivat mm. Timo Koivusalon Sibelius ja Markku Pölösen Koirankynnen leikkaaja. City-sukupolvea puolestaan kuvasivat Minna Virtasen Levottomat 3 ja Jukka-Pekka Siilin Hymypoika. Mielenkiintoista Siilin elokuvassa olivat viittaukset Michel Maffesoliin. Hymypoikaa voikin suositella sosiologeille, joita kiinnostavat intohimoille perustuvat yhteisöt ja katoavassa hetkessä elävät nuoret.

Sodankylän Elokuvajuhlat