2004-06-17

Paradigmaattinen esimerkki pahasta: Leena Krohn

Aimo Anonyymi

Vanhavasemmistolainen kulttuuri-imperialismi nosti keväällä otsikoihin Teemu Mäen "kissantappo"-taideteoksen. Tämän tapauksen primus motorina on toiminut Aimo Anonyymin kirjoituksen mukaan pahan paradigmaattinen esimerkki, ideaalityyppi vailla harkintakykyä, Leena Krohn. Aimo Anonyymi tarkastelee tekstissään tämän vanhavasemmistolaisuuden lahkon "älyllisiä" ja "moraalisia" taustoja sekä kuolinkouristuksessaan rimpuilevan kulttuurijuntan tulevaisuuden näkymiä.

Keskuudessamme elää paha olento. Hänen nimensä olkoon tässä ideaalityypiksi pelkistetty Leena Krohn. Hän ja hänen edustamansa vanhavasemmistolainen universaali ihminen on paha, koska hän ei itse tiedä olevansa paha. Hän on paha, koska hän luulee tekevänsä hyvää, mutta tekee pahaa. Hän on paha, koska hän uskoo totuuteen. Hän on paha, koska hän uskoo tietoon. Hän uskoo, että taide on yhteydessä tietoon ja totuuteen.

Vanhavasemmistolaisuuden ideaalityyppi uskoo, että on olemassa objektiivinen hyvä ja objektiivinen paha, ja että hän on yksi tämän kahtiajaon hallitsevista ylipapittarista. Hän uskoo, että hänellä on kyky ihmisenä muokata mieleisensä objektiivinen kanta ja tuomita seikka kuin seikka oikealla ja totuudellisella arvostelmalla. Hän uskoo argumentointiin, joka johtaa sellaiseen käsitteelliseen sekasotkuun, jota voidaan nimittää vaikkapa objektiiviseksi moraaliksi.

Objektiivinen moraali on humanismin julmin keksintö, sillä se nostaa ihmisen vajavaisen älyn ja tunteen, ylpeyden ja ennakkoluulon, universaaliksi arkhimedeen pisteeksi, josta käsin tämä ideaalityyppinen ihminen on tuomitseva niin eläviä kuin kuolleita. Viimeisimmässä tapauksessa Leena "Jumala" Krohn tuomitsi elävän, Teemu Mäen ja kuolleen, Kissan. Kissan oikeus olisi ollut elää, kunnes se kuolee. Kissa kuoli. Mutta Teemu Mäki elää. Ja tässä on tapahtunut Leena "Ideal Type" Krohnin mielestä vääryys.

Tämä vääryys on saatettava kaikkien valistuneiden humanismin oppien mukaan julkisuuteen, jotta vääryydestä voidaan keskustella. Julkisella keskustelulla on tässä humanismin variaatiossa oma vakaa, kiirastulen virkaa toimittava puhdistava vaikutus. Kun ihminen, Leena Krohn on nostanut toisen ihmisen, Teemu Mäen tekemän "rikoksen" (eli eläimen tappamisen Suomen lakijärjestelmän mukaan liian pitkässä ajassa) julkisuuteen, voi hän pestä kätensä koko sotkusta. Hänen mukaansa hän ei ole tehnyt mitään, eikä hän ole vastuullinen mistään*. Hän on vain tuonut esiin epäkohdan, paljastanut sen, joka on tehnyt tämän ihmeellisen teon, riistänyt hengen toiselta olennolta, kristillisesti: Luodulta.

Leena Krohn haluaa tapauksella Teemu Mäki osoittaa, kuinka hän, yksityinen/julkinen ihminen/henkilö pystyy omasta jumaluudestaan käsin tuomitsemaan ihmisiä ja muuttamaan heidän elämänkulkuaan. Jumala nimeltä Leena Krohn vain toimii, kuten jumalat tapaavat yleensä toimia, ihmisen ja luonnon kautta. Leena Krohn laittaa tällä kertaa ihmisen, ja etenkin humaanin ihmisen, luoman laki- ja moraalijärjestelmän, kansallisvaltiollisen byrokratiakoneiston, rautahäkin, joka pystyy hävittämään ja vääristelemään tehokkaasti kaikkea sitä, mitä se on koskaan tuottanut, toiminaan tavalla, joka siirtää omien tekojensa vastuun yhteisölle. Nyt Teemu Mäen tuomitsee koko "yhteisö", ei Leena Krohn. Krohn vain osoittaa, että epäkohta on olemassa, ja luottaa siihen, että ihmiset tuomitsevat. Kissan tappaminen on väärin. Varsinkin jos sillä tehdään taidetta.

Kaikkein kauheinta Leena Krohnista onkin, että tällä asialla tehdään taidetta. Ja kaikki se muu, mitä Teemu Mäen videossa tehdään. Se on Krohnin mielestä pahuutta, joka on tuotava julkisuuteen ja tuomittava. Objektiivisen, siis yleisöyhteisön mielipiteen valossa pahuus on poltettava roviolla pois Teemu Mäestä. Mäelle annetaan kuitenkin Armoa. Teemu voisi katua itsensä, lapsiensa ja uransa tähden. Mutta hän ei tee sitä, ja juuri tämä osoittaa inkvisitiolle, jonka totuus- ja tunnustusmekanismin päätuomarina toimii Leena Krohn, että Teemu Mäki on todellakin paha.

Paha ei ansaitse edes palkkaansa, ja se on Työyhteiskunnan pääorganisoijan "Ideaalityypin" mukaan pahin rangaistus, mitä ihmiselle voidaan antaa. Vanhavasemmistolainen totalitaarinen humanismi on suuressa viisaudessaan sekoittanut käsitteet Työ ja työ samanlaisen kirjoitusasunsa takia samaksi asiaksi. Heidän mukaansa ainoa asia, mitä ihminen koskaan tekee, on tuottavaa Työtä. Ja tuottavalla Työllä on aina jokin arvo, joka Työltä tai sen tekijältä voidaan aina myös riistää. Senpä vuoksi Työyhteiskunnan rangaistusasteikolla ei löydy mitään suurempaa rangaistusta kuin osoittaa henkilö nimeltä Teemu Mäki epäpäteväksi Työntekijäksi. Teemu Mäki on nykyjärjestelmän mukaan taideTyöntekijä, eikä hän voi Leena Krohnin mukaan jatkaa ammatissaan, koska hän ei kadu virkavirhettään ja ammattietiikan rikkomista.

Krohn tietysti kiistää, että hän olisi viemässä Teemu Mäeltä leipää pöydästä. Mutta juuri siksi hän onkin paha: Hän ottaa kantaa asioihin universaalista ja objektiivisesta moraalipisteestä käsin miettimättä lainkaan millaisia seurauksia hänen "oikeudenmukaisilla" toimillaan voi olla. Hän toimii siinä roolissa, johon konservatiivinen valtajärjestelmä hänet asettaa: moraalittomuuksien paljastajana ja "oikeuden" puolestapuhujana. Seuraukset ovat "valitettavia", mutta oikeuden pitää tapahtua.

Leena Krohn vetoaa myös toiseen universaaliin, kaikkien Taiteen ja Kulttuurin ystävien kirjoittamattomaan ja sen vuoksi kaikista pyhimpään sääntöön: älä koskaan riko vastoin Taiteen ja Kulttuurin ystävien tahtoa. Taiteen ja Kulttuurin ystävät perustavat oletuksensa Perinteisten Ilmaisualojen Lentävien Lakikokoelmien Unionille. Tämä suuresta taikurin hatusta pykäliään ja ohjeitaan vetelevä Unioni pitää huolen siitä, että sitä ei voida koskaan solvata, koska se pystyy muuttamaan jatkuvasti muotoaan, ulkonäköään, moraaliaan ja näkökantaansa. Nämä molemmat tahot ovat edelleen salaisessa yhteydessä hirviöön nimeltä KAPITALISMI, jolle ne suorittavat erilaisia uhrimenoja lakkaamatta.

Juuri KAPITALISMI vaatii, että Taiteen ja Kulttuurin ystävät pitävät huolen siitä, että taiteen arvo pysyy jossakin rahalla mitattavassa muodossa. Ja juuri tästä seikasta Ideaalityyppimmekin on nostanut äläkän: Teemu Mäen taide ei voi olla rahallisesti arvokasta, jos siinä tapahtuu jotain suvereenin järjestelmän lain vastaista! Kuinka rikollisesta toiminnasta voidaan maksaa palkkioita kenellekään? Tämä on byrokraatti Krohnin ankara sanoma, joka uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Voita tässä kuviossa edustaa mm. pullantuoksuinen voikimpale, maamme kulttuuriministeri.

Leena Krohnin ja hänen niin kutsuttujen ystäviensä, eli vanhavasemmistolaisten humanistitotalitaristien mielestä Teemu Mäki ja hänen kaltaisensa öykkärit rikkovat kultaista kirjaa, kirjasta, kirjakultasta, yksinkertaisesti "sanaa" vastaan. Vanhavasemmistolaiset, jotka luulevat olevansa Jeesuksia mutta ovatkin Jeesuksen seuraajia ottavat oikeudekseen osoittaa maailman epäkohtia nojaamalla kirjaan, joka heidän mukaansa alkaa sanoilla "alussa oli sana". Heidän mukaansa tämä "sana" on sama asia kuin kreikan kielen logos. Tässä nämä kirjanoppineet, "tiedon salaiset haltijat" ovat kuitenkin väärässä.

Sillä alussa Jumala loi taivaan ja maan, ja maa oli autio ja tyhjä. Kunnes sinne tulivat pahat ihmiset ja heidän jälkeläisensä, heidän jälkeläistensä jälkeläiset ja niin edelleen. Kunnes tuli vedenpaisumukseksi luultu paisumus, jonka nimi on Leena Krohn, joka luuli pyyhkivänsä saastan ja pahuuden maan päältä rykäisemällä lastin, jota hän luuli puhdistavaksi vedeksi, pahojen kansalaisten niskaan. Hän halusi pelastaa kaikki kissat, jotka Teemu Mäki aikoi tappaa ja joiden päälle hän turhaan, siis synnillisesti, aikoi vuodattaa siemennestettään. Vanhavasemmiston maan päälle laskema lasti ei ollutkaan puhdistavaa vettä, vaan silkkaa paskaa, jota pursui eniten vanhavasemmistolaisuuden nihilistisestä aukeamasta, "vaihtoehtoryhmittymä" Attacista.

Tätä paskan suoltamistahan eivät kirjakultanen, saati sitten KAPITALISMIN kultaiset kirjat eli lakikokoelmat, ole kieltäneet. Ei sitä ole kieltänyt myöskään länsimainen "kulttuuri", jonka suurimpiin saavutuksiin vanhavasemmistolaisetkin lukevat niin kutsutun SANAN VAPAUDEN. Tällä he kuitenkin, yhdessä KAPITALISMIN kätyreiden kanssa, tarkoittavatkin "Sanan" vapautta, jonka he siis edellä mainitulla tavalla yhdistävät logokseen, järkeen. Tämä lievästi sanottuna päin mäntyä mennyt yhdistely on kuitenkin tuottanut sellaisen "vapaan sanan" kulttuurin, jossa "tieto", "totuus" ja "järki" ohjailevat myös sananvapautta. Sanan vapaus osoittautuukin ainoastaan vapaudeksi levittää ja uusintaa kristillisen evankeliumin oppeja, raamatun "sanaa" ja "järkipuhetta". Tällaisen "vapauden" viimeisimpiä ja innokkaimpia julistajia ovat Suomessa olleet juuri vanhavasemmistolaiset "radikaalit" attacilaiset.

Attacilaiset, Leena Krohn etunenässä, eivät ole koskaan livenneet omasta kulttuuristaan, eli länsimaisesta KAPITALISMISTA. He ovat olleet koko ikänsä sen vankimpia puolustajia. Heidän mukaansa sanan vapaus on heidän yksinoikeutensa, kuten heillä on myös mielestään yksinoikeus "politiikkaan", "taiteeseen", "kirjallisuuteen", "musiikkiin" "demokratiaan" ja "filosofiaan". Vapaa sana ja mielipiteiden vapaa ilmaisu, jopa mielenosoitukset, ovat olleet heidän mielestään heidän oikeuksiaan. Kun näitä jo vakiintuneita ja heidän itsensä hyväksi havaitsemia tapoja, joista on tullut jo lakeja, on alettu kyseenalaistaa ja muuttaa, on vanhavasemmistolaisissa syntynyt armoton itku ja hammastenkiristys. Sillä KAPITALISMISSA sääntöjä eivät koskaan saa muuttaa yksilöt tai ryhmät, vaan ainoastaan näkymättömällä kädellä on oikeus muuttaa nöyryytyksen ja häväistyksen ehtoja. Eläinten oikeudet, riistotalous, puolustusvoimat, turkiskaupat, linnanjuhlat: nämä ovat vanhavasemmiston, kuten myös KAPITALISMINKIN pyhimpiä paikallisia arvoja. Ne ovat seikkoja, "joita me suomalaiset täällä Pohjolassa kunnioitamme".

Leena Krohn ja muut vanhavasemmistolaisuuden airuet ovat kuitenkin ajaneet itsensä todelliseen rakoseen, varsinaisen ahtaaseen paikkaan. He ovat tunkeneet päänsä siihen perinteiseen ja hyvinvoivaan länsimaiseen nihilistiseen sulkeumaan, jota myös kulttuurin suureksi viemäriksi kutsutaan. Ja se totuus, että avatessaan suunsa, teroittaessaan kynänsä ja kirjoittaessaan sähköpostinsa nämä kulttuuritotalitaristit tuottavat yhä lisää ja lisää sitä kammottavaa jätettä, johtaa lopulta siihen, että koko kansakunta hukkuu ja hautautuu tuon läjän alle.

Byrokratiakaan ei ole vielä keksinyt alkemistien ihmevekotinta, joka kääntää kaiken kullaksi. KAPITALISTIT luulivat keksineensä arvokoneen, joka pystyttäisiin asettamaan mihin vain, ja aina koneesta sinkoilisi ulos arvoja ja merkityksiä. Myös Suomen kansalle on kerrottu tarua sammosta, siis mahdollisuudesta valmistaa tällainen ihmevekotin. Suomessa luultiin että näin oli jo käynyt, kun NOKIA tahkosi rahaa tyhjästä. Tosiasiassa ihmevekotinta ei ollut eikä sellaista tule. Kansakunta ja sen ikuiset pönkittäjät, pahan paradigmaattinen esimerkki Leena Krohn etunenässä, tulevat piakkoin pääsemään pitkäaikaiseen ja kiduttavaan vanhainkotivaiheeseen. Tämä vanhainkotivaihe tulee olemaan helvetin esikartano niille todellisille pahantekijöille, jotka ovat ylläpitäneet ja tukeneet Suomen valtiota ja sen kapitalistisia pyrkimyksiä Vanhan valtauksen jälkeisen 36 vuoden ajan. Tämä tarina on kuitenkin lopussa ja hyvinvointivaltion rippeet muuttuvat tekijöidensä omaksi, kammottavaksi rangaistukseksi, jonka tuottamalla henkilökohtaisella surulla, pahastuksella, pahalla mielellä ja närkästyksellä ei tule olemaan rajaa.

FAREWELL KAKKIAISET!

Avainsanat: pahuus, tekopyhyys, omahyväisyys, luulotauti, uskonto, vanhavasemmistolaisuus.

* Katso Leena Krohnin kootut selitykset osoitteesta http://piccolo.kaapeli.fi/krohn/blog/