Perustulon takaaminen
Moninaisuuksien politiikkaa

1.

Jos 1800-luvun ihminen voisi nousta maihin meidän ajassamme, ensimmäinen asia, jota hän hämmästyisi, olisi poliittisen mielikuvituksen täydellinen uupuminen, perinpohjainen kuivuminen ja ehtyminen. Miten on mahdollista, että näin monista teknologisista mahdollisuuksista, näin suurista aineellisista ja aineettomista rikkauksista, tietotaidon levinnäisyydestä ja tieteen kehityksestä huolimatta ammattiliitot ja poliittiset puolueet ovat kykenemättömiä synnyttämään minkäänlaista toimintaa, minkäänlaisia ehdotuksia? Vasemmiston kannattaja olisi yksinkertaisesti järkyttynyt vasemmiston keskeisimmästä ehdotuksesta: "työtä kaikille". Hänen korvissaan, jotka ovat herkistyneet kiihkeissä väittelyissä palkkatyön kumoamisen ja ylittämisen tuhansista eri tavoista, tämä motto kuulostaisi uuden orjuuden tunnuslauseelta: "Me haluamme isäntiä".

2.

"Ainoaa ajatusta vastustavat" ekonomistit, suurin osa Attacin "tieteellisistä neuvonantajista", Copernic-säätiö, sosialisti- ja kommunisti-intellektuellit, osa vihreistä ja erinäiset trotskilaiset vallankumoukselliset ovat kaikki tuputtaneet meille uussosialistista ja uusmarxilaista ajattelua, jonka tunnuslause on: "Palkkatyön ulkopuolella ei ole pelastusta". Me ajattelemme sitä vastoin, että vuoden 1968 jälkeen on avautunut uusi poliittinen vaihe, joka on verrattavissa orjuudesta eroon pääsemiseen: mahdollisuus perustaa ihmiskunnan tuotanto ja uusintaminen jollekin muulle kuin palkkatyölle. Me säilymme uskollisina palkkatyön kumoamisen poliittiselle haasteelle. Se ei ole utopia, ei iskulause eikä ohjelma, vaan yksinkertaisesti tie, jota miljoonat ihmiset ovat alkaneet kulkea jo kauan sitten (joko vapaaehtoisesti tai pakotettuina).

3.

Jean-Marie Monnier huomauttaa tässä numerossa [Multitudes'n 8. numero, maalis-huhtikuu 2002] julkaistussa haastattelussa, että viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana perheiden saamien tulojen koostumus on täydellisesti mullistunut. Valtion tulonsiirrot (sosiaaliturva, eläkkeet, kaikenlaiset avustukset - epätäydellinen lista, aito inventaario à la Prevert) ja omaisuustulot ovat korvaamassa tuloja, jotka ennen saatiin työnteosta. Vasemmiston ainoa ajatus kohtaa pelottavan ongelman, sillä Marxille, kuten sosialistiselle ja yhtä kaikki ekononomistiselle ajattelulle ylipäätään, vain pääoman arvottama työ on "tuottavaa", kun taas kaikki toiminta, joka vaihdetaan muuhun tuloon, on tuottamatonta. Vain työ-pääoma -suhde tuottaa "itsearvotuksen" ihmeen, joka jatkuvasti itseään uusintaen synnyttää rikkauden tuottamisen modernin muodon. Todellisuudessa tämän erottelun tuottavaan ja tuottamattomaan työhön teki, kauan ennen Marxia, poliittisen taloustieteen perustajaisä Adam Smith, jonka kiivas "tuottamattomien menojen" vastainen polemiikki kohdistui lähinnä Ancien Régimen yhteiskuntaa vastaan. Marx muistuttaa meitä siitä, että vielä kapitalismin ensimmäisen kukoistuskauden aikana aatelisten palveluksessa olevan palvelusväen lukumäärä oli Englannissa suurempi kuin työläisten. Vasemmiston ainoan ajatuksen kannattajat kohtelevat siis kaikkia niitä, jotka eivät mahdu heidän määritelmäänsä tuotantosuhteesta (hyväntekeväisyys- ja yhdistystoiminnan tuhannet muodot, uudet palkattoman työn muodot, elektroniseen kommunikaatioon panostetun älyllisen ja tunnepitoisen työn ihmeellinen paljous, opiskelijat, naiset, harhailijat, työttömät, pätkätyöläiset jne.) kuten Adam Smithin "palvelusväkeä", toisin sanoen "tuottamattomina", toimettomina, "syrjäytyneinä", joita voidaan enintään auttaa sillä välin kun odotellaan heidän kohoavan "Vakituisen Työn Valtatietä" "tuottajien" arvokkuuteen (vrt. Attacin "tieteellisten neuvonantajien" työ). Vasemmiston ainoa ajatus työstä kaikille pohjautuu täysin manchesterilaiseen (teolliseen) käsitykseen rikkaudesta ja tuotannosta (ks. Multitudes nro 2).

4.

1800-luvun sosialismin ja marxismin perilliset ovat aina aseistettuja tilastoilla: Ranskassa on 2,3 miljoonaa yritystä ja 14 miljoonaa palkkatyöläistä. Mutta kun luemme tilastoja itse, kaikkein silmiinpistävintä on se, että eniten on yrityksiä, joilla on 0 palkollista. Tämä tieto ei kerro uusmarxisteillemme mitään juuri siksi, ettei noissa yrityksissä ole palkkatyöläisiä. Sitä vastoin se kiinnostaa syvästi Supiot'a, koska se ei avaa vain kysymystä uusista itsenäisistä työntekijöistä, vaan myös työn radikaalista muutoksesta, joka kaivertaa palkkatyön itsensä perustuksia. Supiot'n mukaan 14 miljoonan palkkatyöläisen joukossa on muodollisesti palkattuja mutta todellisuudessa itsenäisiä työläisiä, aivan kuten uusissa palkattomissa ammateissa on merkittävä joukko työntekijöitä, jotka ovat muodollisesti itsenäisiä mutta todellisuudessa alistettuja. Supiot'n mukaan on muodostumassa yhä laajempi harmaa vyöhyke, jolla alistuksen ja itsenäisyyden kategoriat (jotka määrittivät kattavasti palkkatyötä ja liberaaleja ammatteja) hajoavat. Uudet odotukset, jotka koskevat työtä, auktoriteettia, yhteistoimintaa ja osaamista ja asettavat fordilaiset erottelut yhä enemmän kyseenalaisiksi, lävistävät niin palkkatyön kuin uudet palkattoman toimeliaisuuden muodot. Ranskassa, jossa "valtiososialismi velvoittaa", tämä suuntaus on Euroopan heikoin (Italiassa ja Englannissa itsenäinen työ käsittää jo 25 prosenttia ja täysipäiväinen palkkatyö alle 50 prosenttia työvoimasta).

5.

Yhteiskunnan tuotanto ja uusintaminen on irtoamassa yhä enemmän koko elämän kestävän ja kokopäiväisen työn mallista. Se tarjoaa alati suurenevalle joukolle ihmisiä vain erittäin vähäisen ja epävarman, joskus pitempi- joskus lyhyempikestoisen, turvan. Kanoniseen palkkatyöhön ja kultaisen 30-luvun teolliseen malliin perustuvan sosiaaliturvajärjestelmän puolustaminen merkitsee elämänehtojen heikennystä myös ihmisille, joilla on työpaikka, ei vain työttömille. Laskutavasta riippuen Ranskassa on joko 1 300 000 (l'Insee) tai 2 900 000 (Concialdi) työssä käyvää köyhää (working poors). Itsenäisten työläisten yhdistykset eivät vain esitä kysymystä tulojen jatkuvuudesta suhteessa toimeliaisuuden epäjatkuvuuteen, vaan myös ehdottavat, että sosiaaliturvajärjestelmän olisi perustuttava henkilöihin eikä työpaikkaan. Tämä ehdotus tavoittaa "tuotantosuhteiden" muutoksen vakuuttavammin kuin vasemmiston ainoan ajatuksen kannattajat, koska se ottaa huomioon, että tietotaito on ruumiillistunut henkilöön eikä yksipuolisesti työn järjestykseen ja että se liikkuu työntekijän subjektiivisuuden mukana. Näin suhde, jossa yhteiskunta on alistettu tuotannolle, kääntyisi ylösalaisin, ja työnjaosta tulisi yhteiskuntaa palveleva työväline.

6.

Eräs merkittävä ammattiyhdistysmaailman henkilö, jota haastattelimme Multitudes'n neljättä numeroa varten Medef'n¹ sosiaalisesta uudistamisesta, kuvaili meille mikrofonien ollessa suljettuina ammattiyhdistysliikkeen tarmokkuutta ja voimaa, sen piirissä vielä tänäänkin kukoistavaa solidaarisuutta, anteliaisuutta, poliittista älykkyyttä ja kapitalismin kritiikkiä. Olisimme mieluusti vieneet, kuten paholainen vei Jeesuksen, hänet mukanamme Genovan kukkuloille katsomaan kulkueita, joissa 300 000 ihmistä vastusti kapitalistista globalisaatiota. Ensimmäinen kiusaus olisi ollut se, että olisimme näyttäneet hänelle liikehdinnän poliittisen koostumuksen alla piilevän tämänhetkisen sosiologisen koostumuksen, joka määrittää uuden rikkauden ja rikkauden "tuotannon" käsitteen. "Tuottava työ" (ammattiyhdistykset) oli hukkunut uuden pätkätyöläisten ja itsenäisten työläisten köyhälistön mereen (jolla kuitenkin oli kannettavia tietokoneita, videokameroita ja kameroita) ja sekoittunut nuorten "toimettomien" opiskelijoiden joukkoon (jotka Ranskassa muodostavat olennaisen osan pikaruokaloiden ja "pikkuduunien" työvoimasta, koska heillä ei ole oikeutta toimeentulotukeen). Sitä ympäröivät joka puolella kolmannen sektorin "tuottamattoman työn", vapaaehtoistyön ja yhdistystoiminnan tuhannet muodot - jotka voidaan vaihtaa vain solidaarisuuteen, talkootyöhön ja myötätuntoiseen yhteistyöhön - sekä humanitaarisen avun aktivistit.

7.

Genovan kukkuloiden korkeuksista yliluonnollinen voimamme olisi voinut nähdä miljoonat informaatiovirrat, jotka kiersivät osanottajien päiden yläpuolella (puhelinkeskustelujen virrat, kuvien virrat, sähköisten kirjoitusten virrat, kaikki numeerisiksi muunnettuina). Kuten Moglen loistavasti toteaa Multitudes'n 5. numerossa julkaistussa artikkelissa, numeerisen informaation virrat pyörivät yksilöiden ympärillä ja niiden risteykset tuottavat kertosäkeen, subjektin muodostumisen tapahtuman, joka maailmassa vastaa toisten kertosäkeiden kohtaamisiin informaatiovirtojen avulla. Toinen kiusaus olisi tällä kertaa ollut näyttää hänelle "tuotannon" yhdistävä kudos, webin rihmastomainen kommunikaatio, joka asettuu päällekkäin ryhmän, paikallisen ja alueen kanssa hävittämättä niitä ja piirtää toisenlaisen globalisaation ääriviivat. Kolmas kiusaus olisi ollut näyttää hänelle, että tämä yhdistävä kudos on suunnattoman ammattitaitoisen työn (skilled labour, olisi Marx sanonut) tulosta, joka ei kuitenkaan, samoin kuin vapaaehtois- ja yhdistystyö, ole vaihdettavissa mihinkään, ellei sitten kommunikoimisen haluun, yhdessä toimimisen haluun, haluun liittyä yhteen ja yksilöityä hyväntahtoisten suhteiden eikä palveluiden vaihdon kautta. Äskettäin Le Mondessa julkaistussa haastattelussa Bill Clinton siteeraa lukuja, jotka antavat kuvan siitä, mitä on tapahtunut alle kymmenessä vuodessa. Kun hänet valittiin presidentiksi (1993) webissä oli 50 sivustoa, vuonna 2001 350 miljoonaa. Suuri enemmistö tästä työstä, niin softwaresta kuin käyttötapojen keksimisestä, on kommunikaation "uuden palvelusväen" tuotetta. Net economyn vastoinkäymiset ovat hakkerietiikan ja käyttäjäetiikan, jotka perustuvat muille kuin ulossulkevan haltuunottamisen periaatteille, kapitalistiseen arvonlisäykseen (joka saapui paikalle reilusti myöhässä, haluten rohmuta itselleen yhteisen työn tulokset) kohdistaman vastarinnan ansiota.

8.

Tekemättä (vapaaehtoistyön) kolmannesta sektorista ja kognitariaatista uusia taloudellisia ja poliittisia subjekteja, kuten eräillä on taipumus, voimme nähdä tässä työssä, joka ei ole vaihdettavissa pääomaan, yhden rikkauden tuotannon (jos sillä ymmärretään suhteiden, tuntemusten ja kommunikaation tuotantoa) pääasiallisista lähteistä, jota uusi hyvinvointijärjestelmä (joka käyttää yhä enemmän ja enemmän vapaaehtoistyötä) ja verkkotalous (joka riistää verkon rakentamiseksi tehtyä suunnatonta työtä) yrittävät anastaa ilmaiseksi.

9.

Kapitalistisen globalisaation vastaisten liikkeitten fenomenologia on uusmarxilaisille kummallinen. Uudet toiminnan muodot, sosiaalinen ja taloudellinen kritiikki ja uudet solidaarisuuden muodot eivät ole peräisin tuotantosuhteiden sisältä, siinä mielessä kuin uusmarxistit ne määrittelevät, vaan ihmisiltä, jotka taistelevat köyhyyttä ja maahanmuuttajien riistoa vastaan, tai ihmisiltä, jotka taistelevat muulla tavoin ilmaisun ja kommunikaation vapauden puolesta ja siirtyvät paikallisesta globaaliin pannen kansallisvaltion ahtaalle. (Ks. Multitudes'n 7. numero.)

10.

Sosialistihallitus ja moniarvoinen vasemmisto ovat 35 viikkotyötunnin lakia ajaessaan saaneet värinöitä luokkataistelun uudesta versiosta. Meillä ei ole mitään työajan lyhentämistä vastaan, päinvastoin. Mutta laki ja siihen liittynyt väittely ovat nostaneet esiin kysymyksen työstä ottamatta huomioon toimeliaisuuden muotojen moninaisuutta, köyhyyttä, työttömyyttä, palkatonta työtä, hyväntekeväisyystoimintaa, älyllistä ja kommunikatiivista työtä, ja edesauttaneet, jälleen kerran, vakituisten ja ei-vakituisten vastakkainasettelua. Työhön liittyvät kannustuslisät ovat vain vahvistaneet tätä vastakkainasettelua antamalla lisätuloja niille, joilla on jo palkkatyö, ja rankaisemalla palkkatyöväen köyhimpiä kerroksia (ks. Jean-Marie Monnier'n haastattelu). Voimme laskea operaation hinnan (120 miljardia vuodessa verrattuna miljardiin, joka on annettu yhden ainoan kerran kolmelle ja puolelle miljoonalle työttömälle) vaikka emme kykene laskemaan yhtä tarkasti työpaikkoja.

11.

Logiikka, jolle 35 tunnin laki pohjautuu, on hyvin selkeä. Ex-trotskilainen Jospin ei ole täysin unohtanut marxilais-leniniläisiä haamujaan vakuuttaessaan: "Meidän on huolehdittava myös tuotannon olosuhteista. Erityisesti siksi, että tuotanto edeltää jakamista ja mahdollistaa sen. Ennen kuin talouskasvun hedelmiä voidaan jakaa, täytyy olla kasvua ja siis tuotantoa… Näin toimiessamme palaamme sosialismin lähteille. Saint-Simon ja saint-simonistit, utopistisosialistit kuten Proudhon, ja lopulta Marx - kaikki ensimmäiset sosialistit keskittivät pohdiskelunsa oikeudenmukaisimpaan ja tehokkaimpaan tapaan luoda rikkauksia. Vasta myöhemmin (Keynesillä ja Beveridgellä) jakamisesta tulee vasemmiston pääasiallinen huolenaihe." Ympyrä sulkeutuu. Tämä pääministerin yksinkertainen väite, joka on yhtä aikaa "sosialistinen", "marxilainen" ja "smithiläinen", riittää näkökulmansa puolesta kattamaan kaikki vasemmiston poliittiset asenteet (vihreistä kommunisteihin ja äärivasemmistoon) ja kaikki teoreettiset kannat (hienostuneimmasta marxismista kolmanteen vasemmistoon ja marxismi-leninismin aapiseen). Koska he kaikki jakavat samat "tuotannon" ja "auttamisen" käsitteet, heidän on mahdollista enää korkeintaan vastustaa enemmistön johtajaa moraalisin näkökannoin (köyhien auttaminen, kunnon työ jne.), joiden tarkoituksena on täyttää hyvien ihmisten hyvät aikomukset. Sillä vain niitä vasemmistolla on liikaa.

12.

Jos sallitte pienen filosofisen irtioton, taattu perustulo johtuu välttämättömyydestä ilmaista poliittisesti ja sosiaalisesti uusi ontologia, moninaisuuksien ontologia (ks. vielä kerran numero 7). Kurjuus, epävarmuus, työttömyys ja palkkatyö ovat seurausta siitä, että tämä "olemisen tuottavuus", joka karkaa yli uusmarxistien tuotantosuhteille antamien rajojen, on jätetty huomiotta. Kyse ei ole ensisijaisesti epävarmuuden ja kurjuuden vastaisesta politiikasta, vaan uudesta yhteisen hyvän käsityksestä, joka ei enää perustu niukkuuteen pohjautuvalle omaisuuden muodolle, vaan "molemminpuoliselle säteilylle", joka on ominaista tietojen ja tuntemusten tuotannon dynamiikalle (ks. Yann Moulier-Boutangin teksti tässä numerossa), yhteistyölle, joka korvaa ja määrittelee uudelleen yhteisen ja yksityisen omaisuuden vastakkaisuuden.

13.

Taattu perustulo ei ole ammattiyhdistysliikkeen vaatimus eikä uuden sääntelyn iskulause. Se ilmaisee sitä vastoin mahdottomuutta erottaa taloudellista poliittisesta, koska se osoittaa kohti uutta oikeuden lähdettä: ei liberaaleille niin rakkaita yksilöitä, eikä sosialisteille rakasta työtä, vaan moninaisuuksia. Se on oikeus, jota on hankala palauttaa kansalaisuuteen, koska jälkimmäinen liittyy erottamattomasti kansakuntaan ja valtioon. Se on erittäin hyvä vipu, jonka avulla voidaan heikentää entisestään kansallisvaltion valtaa ja edesauttaa oikeuden ja hyvinvoinnin irtautumista siitä. Taattu perustulo on ase, johon on tartuttava pelastautuakseen kapitalistisen arvonlisäyksen logiikalta, vahvistaakseen moninaisuuksien itsenäisyyttä ja autonomiaa ja perustavaa maanpakoa valtiolliselta alueelta. Se on moninaisuuksien uuden liikkuvuuden ase, joka voi olla tehokas, jos se onnistuu levittäytymään koko planeetalle.

14.

Eräät väittävät, että ehdotus perustulosta merkitseekin valtion vahvistamista. Itse asiassa valtion kontrollidispositiivi on vain laajentunut ja vahvistunut sen jälkeen kun sen on ollut pakko moninkertaistaa tulonsiirtojen määrä (työttömyys, köyhyys, kaikenlaiset avustukset, kunnalliset, alueelliset, kansalliset jne.). Tästä näkökulmasta "biovallan" (ks. Multitudes'n 1. numero) ulottuminen yksilöiden elämään on suoraan verrannollista vastikkeisiin ja ehtoihin, jotka säätelevät tulonjakoa. Viimeisin tapaus (PARE²) on osoittanut, että jokainen uusi vastike tai ehto, joka yksilöiden on täytettävä, johtaa kontrollihenkilökunnan ja -dispositiivien lisääntymiseen. Perustulon ehdottomuus on ainoa tapa kääntää tämä suuntaus. Oikeuden automatismi vie "biovallan" instituutioilta mahdollisuuden kontrolloida elämää ja antaa sen sijaan vapautta ja autonomiaa kaikille niille, jotka hyötyvät tulonsiirrosta. Siten tulonsiirron ehdottomuus on eräs tärkeimmistä keinoista muuttaa moninaisuuksien bio-valtaa ja bio-politiikkaa (ks. jälleen Multitudes'n 1. numero).

15.

Liberaalit ovat aina opettaneet, ettei ole vapautta ilman turvallisuutta, ettei ole tuotantoa ilman varmuutta. Olemme täysin samaa mieltä: meitä kiinnostaa yksinkertaisesti moninaisuuksien tuotanto ja uusintaminen, eikä kapitalistinen arvonlisäys. Me haluamme "turvallisuutta ja varmuutta" elämän ja toimeliaisuuden muotojen moninaisuudelle. Perustulossa meillä on yksi tarvittavista tekijöistä voidaksemme määritellä yhteiskunnan luomisen ja yhteistyön yhteiskuntana, eikä "riskiyhteiskuntana" (postmoderni tapa määritellä negatiivinen). Joku on, haluten kuvata positiivisesti siirtymän teollisesta yhteiskunnasta riskiyhteiskuntaan, puhunut siirtymästä "nälän vainoamasta yhteiskunnasta pelon vainoamaan yhteiskuntaan", kenties tietämättä, että Spinozalle pelko on keskeisin surullinen passio, jonka avulla valta alistaa moninaisuutta. Taattu perustulo on siis vapautumista "pelosta", jonka avulla valta hallitsee yhteiskuntaa!

16.

Onko taattu perustulo sosialistinen/neuvostoliittolainen toimenpide? Liberaalista ajattelusta (individualismista) ja sosialistisesta ajattelusta (kollektivismi) poiketen me olemme sitä mieltä, että sosialisaatio ja yksilöllistyminen kulkevat käsi kädessä, että ne edellyttävät toisiaan ja kietoutuvat yhteen. Meistä näyttää siltä, että ehdotus perustulosta on ainoastaan yksi rikkaamman ja hienostuneemman yksilöllistymisen ennakkoedellytyksistä. Ei ole syytä pelätä sellaista sosialisaation prosessia, joka ei voi olla muuta kuin yksilöllistymisen vahvistamista. Mutta vain sillä ehdolla, että teemme saman johtopäätöksen kuin tämä 1800-luvun lopun kirjailija: "Voimme kysyä itseltämme, onko universaali samankaltaisuus, kaikissa nykyisissä muodoissaan, puvuissa, aakkosissa, ehkä kielessä, oikeuskäsityksissä jne. oikeastaan sivilisaation viimeinen hedelmä, vai eikö sen oikeutuksena ja seurauksena ole pikemminkin yhtaikaa todempien, intiimimpien, radikaalimpien ja herkempien yksilöllisten eroavaisuuksien kukoistus."

Viitteet:
1. Ranskan yrittäjien etujärjestö
2. "Plan d'Aide au Retour à l'Emploi", Ranskan valtion työllisyysohjelma, jossa kullekin työttömälle pyritään räätälöimään hänen yksilölliseen tilanteeseensa sopiva työllistymissuunnitelma, mutta vastineeksi työttömien on sitouduttava aktiivisesti parantamaan työmarkkinakelpoisuuttaan ja etsimään työpaikkaa.

Kirjoitus on julkaistu alun perin Multitudes-lehden 8. numerossa (maalis-huhtikuu 2002).