2004-05-06
Kääntänyt: Markus Termonen
Kun miljoonat ihmiset ympäri maailmaa tulivat kaduille helmikuun 15. päivänä 2003 pysäyttääkseen sodan, monista tuntui kuin globaali valta olisi menettämässä kaiken konsensuksen ja että tämä voisi merkitä sen kriisin alkua. Mutta valta ei enää perustu konsensukseen vaan terroriin, tietämättömyyteen ja teknologis-taloudellisiin rahallisiin ja psyykkisiin automatismeihin, joita politiikka ei kykene enää kontrolloimaan eikä joukkotoiminta muokkaamaan tai pysäyttämään.
Seuraavina päivänä opimme, että valtavien mittasuhteiden rauhanliike ei riitä sodan pysäyttämiseksi ja että demokratialla ei ole välineitä niiden sotilaallisten automatismien supistamiseen, jotka terrorismi ja turvallisuusvainoharha ovat panneet liikkeelle. Vaikka yleisen mielipiteen enemmistö vastustaa sotaa, siihen johtavaa dynamiikkaa ei pysäytetä. Terrori on poliittinen sijoitus, johon Bushin hallinto laittoi kaikki panoksensa. Ei ole tarpeen luoda konsensusta diskursiivisilla, propagandistisilla ja ideologisilla välineillä, riittää, että käytetään terroriin perustuvia psyykkisiä automatismeja. Terrori on syntynyt ennen terrori-iskuja, se on syntynyt julmasta ja jatkuvasta kilpailevuudesta, jonka periaate mors tua vita mea* on juurruttanut pysyvästi jokaisen yksilön mieleen.
20. vuosisadan historia on kolmen hahmon konfliktien ja liittoumien historiaa. Viisas on ihmistyön perillinen ja kantaa viisautta, jonka työn tekojen ääretön peräkkäisyys ja työstä kieltäytymisen tekojen ääretön sarja ovat kasanneet. Työstä kieltäytyminen saa aikaan älyn kehityksen liikkeen. Äly on työstä kieltäytymistä, joka toteutuu sosiaalisesti käyttökelpoisessa muodossa. Älyn vuoksi tulee mahdolliseksi korvata ihmistyötä koneilla. Työstä kieltäytymisen vuoksi tiedettä pusketaan eteenpäin, kehitetään, pannaan käytäntöön. Nykyaikainen tiede on ollut alusta saakka tietoinen tehtävästään tässä suhteessa.
Tieto lisää inhimillistä kapasiteettia tuottaa käyttökelpoisia asioita ja vapauden tiloja kaikille ihmisille supistamalla työaikaa, joka on välttämätön yhteiskunnan tarvitsemien asioiden tuottamiseksi. Tämä tarkoittaa, että tietäminen on sitä, että on valtaa. Kauppias ja soturi haluavat kääntää tiedon vallan välineeksi. Tähän tarkoitukseen niiden on kukistettava viisas. Mutta tämä ei tapahdu helposti, koska tieto ei siedä hallitsemista. Siksi soturi ja kauppias turvautuvat ansoihin ja petokseen ajattelevan voiman alistamiseksi rahan ja väkivallan voimalle.
Robert Jungk kertoi vuonna 1958 kirjassaan The training witches ydinpommin keksimiseen johtaneen Manhattan-projektin historian välityksellä, kuinka toisessa maailmansodassa soturi vangitsi viisaan. Ryhmä tiedemiehiä oli vastakkain kiristyksen kanssa: Hitler saattaisi olla valmistelemassa ydinpommia. Meidän on kiirehdittävä, ehdittävä ennen häntä. Jungkin mukaan kesällä 1939 kaksitoista miestä, Manhattan-projektissa työskennelleet fyysikot, olisivat voineet pysäyttää atomipommien rakentamisen. Mutta he kadottivat mahdollisuutensa eivätkä kyenneet ratkaisevasti tekemään ajatuksistaan ja teoistaan riittäviä suhteessa tieteellisten keksintöjen tuleviin seurauksiin; eikä heillä ollut sellaisessa kriittisessä tilanteessa riittävästi uskoa alansa perinteisiin. Sodan lopussa von Weizsaecker kommentoi: "Se tosiasia, että olimme perhe, ei riittänyt, ehkä meidän olisi pitänyt olla kansainvälinen elin, jolla olisi ollut kurinpidollista valtaa jäseniinsä. Mutta onko sellainen mahdollista nykyaikaisessa tieteessä?"
Weizsaeckerin sanoista löydämme ongelman, jonka kohtaamme täydellisesti ilmaistuna taas puoli vuosisataa myöhemmin: minkä järjestömuodon ja mitkä säännöt tietoa tuottavat voivat tehdä itselleen, jos haluamme estää poliittista, taloudellista ja sotilaallista valtaa käyttämästä tietoa tarkoituksiin, jotka ovat asiaankuulumattomia tiedolle itselleen ja ennen kaikkea vastakkaisia ihmiskunnan yhteiselle intressille? Sillä kerralla USA:n hallitus onnistui saamaan tiedemiesten ryhmän vakuuttuneeksi sen kiristykseen antautumisesta. Hiroshima oli seuraus siitä, että viisas antautui soturille.
Sillä hetkellä alkoi kamppailu viisaan vapautumiseksi soturista, ja se kulminoitui vuonna 1968. 1968 edusti ensinnäkin viisaan kieltäytymistä tietonsa lainaamisesta soturille sekä kieltäytymistä päätöksestä asettaa viisas yhteiskunnan palvelukseen. Sitten tuli mukaan kauppias houkutellakseen viisaan ja kukistaakseen hänen tietonsa tekno-taloudellisten automatismien hallintaan. Tiedon totuuden arviointi alistetaan kilpailevuuden, taloudellisen tehokkuuden ja maksimaalisen voitontavoittelun kriteereille.
Thatcherin ja Reaganin avaaman seuraavan 20 vuoden jakson aikana tieto on pantu töihin täydellisen pääomasta riippuvaisuuden olosuhteissa. Tiede on liitetty teknologian automatismeihin, ja siltä on riistetty mahdollisuus vaikuttaa päämääriin, jotka ohjaavat sen funktionaalista toimintaa. Tiedon intensiivinen soveltaminen tuotantoon konkretisoituu sellaisen digitaalisen tekno-sfäärin luomisessa, joka saa aikaan ainutlaatuisen voimakkaita seurauksia. Mutta tämä voima alistetaan teknisille automatismeille, joissa valta artikuloidaan. Rajoitettuna voittotalouden kategorioihin, teknologia kasvattaa työn tuottavuutta samanaikaisesti kun se lisää kurjuutta, ihmisten alistamista palkkatyöhön, yksinäisyyttä, onnettomuutta ja psykopatiaa.
Muistan, kuinka ollessani lapsi 50-luvulla, minua kuten kaikkia muitakin kiehtoi ajatus, että saisimme elää vuoden 2000. Sanomalehdillä oli tapana kirjoittaa, että vuonna 2000 kaikki ihmiskunnan ongelmat olisi ratkaistu, koska teknologia varmistaisi rauhan, vapauden ja yltäkylläisyyden. Nyt kun vuosi 2000 on tullut ja mennyt, rauhan sijasta maailman yllä roikkuu kuitenkin sota aiemmin kokemattomalla tavalla, atomipommit lisääntyvät kaikkien uskontojen fanaatikkojen käsissä. Vapauden sijasta on kiistämätön taloudellisten tärkeysjärjestyksien hallitsevuus, yltäkylläisyyden sijasta on orjuutta, kurjuutta ja nälkää kahdessa kolmasosaa maailmasta. Markkinasääntöjen fanaattinen soveltaminen on tuottanut tämän mielettömyyden, ja olemme kiitämässä kohti katastrofia.
Minkäänlaisessa uudistamisen ja muutoksen projektissa ei ole järkeä, ellemme ole valmistautuneita määrittämään uudelleen tämän kilvan suuntaa, ja kilpailun suunnasta ei voi päättää soturi eikä kauppias. Vain viisas voi toteuttaa sen. Vain inhimillisellä tiedolla, joka seuraa omia sääntöjään, tärkeysjärjestyksiään ja mahdollisuuden linjojaan, on oikeus määrittää uudelleen tuotannon ja vaihdon säännöt. Ainoastaan naiset ja miehet tiedon subjekteina voivat päättää mihin suuntaan maailma liikkuu.
Tämä on Seattlessa vahvistettu uutuus: kauppiailla ei ole oikeutta päättää miljoonien ihmisten elämästä oman taloudellisen voittonsa perusteella. Vain tutkijoiden liike, kognitariaatin korkean teknologian liike, joka on autonomisesti organisoitunut, voi pysäyttää finanssikorporaatioiden diktatuurin. Seattlessa 1999 räjähtänyt globaali liike osoitti kohti tiettyä suuntaa: eettisesti motivoituneen tiedon on ohjattava globalisaatiota ja tultava voimaksi kaikkien naisten ja miesten käsissä, ei ainoastaan vähemmistön vallaksi.
Seattlesta eteenpäin nousi liike, joka tähtää kognitiivisen työn sosiaaliseen, episteemiseen ja teknologiseen uudelleen kokoon panemiseen. Tämä edellyttää, että tieteellinen tutkimus on autonomista kauppiaiden intresseistä. Tämä tietoisuus on kasvanut siitä saakka: miljoonat ihmiset maailmassa ovat alkaneet vaatia aivojen autonomiaa voitosta. Informaatioteknologian alueella olemme todistaneet avoimen lähdekoodin käytäntöjen leviämisen; bioteknologisilla ja farmakologisilla sektoreilla on ollut käynnissä kamppailu älyllisen innovaation tuotteiden vapaasta saatavuudesta; informaatiomedian syklissä on levinnyt aktivismi.
Pääoma reagoi liberalistisen ideologian ohjeita seuraten kollektiivisen tiedon pakonomaisella yksityistämisellä ja kokeilemisen alistamisella taloudellisen kilpailun alaisuuteen. Kollektiivisen tiedon yksityistäminen on kohdannut vastarintaa ja vastustusta kaikkialla, ja kognitiiviset työläiset ovat alkaneet tajuta, että heidän potentiaalinsa on ylivertainen suhteessa kauppiaan valtaan. Koska älytyö on tuottavan näyttämön keskuksessa, kauppiaalla ei enää ole hallussaan juridisia tai materiaalisia välineitä yksityisomaisuuden periaatteen määräämiseksi. Ottaen huomioon, että yhteiskunnallisessa tuotannossa arvokkaimmilla hyödykkeillä on immateriaalinen ja kopioitava luonne, olemme saaneet selville, että hyödykkeiden yksityisessä haltuunottamisessa ei ole mitään järkeä, samalla kun teollisen yhteiskunnan materiaalisten hyödykkeiden yksityistämistä ylläpitävät syyt ovat heikentyneet. Kun tuote kulutetaan semioottisen pääoman ja kognitiivisen työn piirissä, se pysyy saatavilla sen sijaan että katoaisi, samalla kun sen arvo kasvaa sitä enemmän mitä sitä käytetään. Näin verkostotalous toimii, ja tämä on ristiriidassa juuri sen yksityisomaisuuden periaatteen kanssa, johon kapitalismi tähän saakka perustui.
Siitä saakka, kun tämä näkökulma on alkanut levitä, soturi on tullut takaisin näyttämölle vanhan talouden öljypohattojen ja asevalmistajien kera. Yhteiskunnallisen työn poimuissa 1990-luvun aikana kasautunut surun, pelon ja levottomuuden määrä on nyt käännetty fanaattisuudeksi, aggressiivisuudeksi ja identiteettipakkomielteeksi. Kauppias on turvautunut soturiin alistaakseen viisaan jälleen kerran. Bill Gates liittoutui Georgen Bushin kanssa. Kollektiivisen älyn ryöstänyt kauppias liittoutui idioottisoturin kanssa, ja yhdessä he yrittävät tukahduttaa minkä tahansa viisauden, alistaa tiedon voitolle ja vallalle kerta kaikkiaan.
Kiitos 1990-luvulla tapahtuneen pörssimarkkinoiden massoille avaamisen, joukko-osallistuminen pääoman voittoon oli mahdollista, ja tämä johti dotcom-talouteen. Tämä avasi myös mahdollisuuden kognitiivisten työläisten itseorganisaation valtavalle prosessille. Kognitiiviset työläiset sijoittivat kykynsä, tietonsa sekä luovuutensa ja löysivät keinot, joilla luoda yritys pörssimarkkinoilla. Useiden vuosien ajan tämä yritysmuoto oli finanssipääoman ja kognitiivisen työn kohtaamisen paikka korkealla tuottavuuden asteella. Uusi itse-yrityksen muoto ylisti yhtä aikaa työn autonomiaa ja riippuvaisuutta markkinoista.
Vuosikymmenen keskeytymättömän kasvun ja kognitiivisen työn sekä uudelleen yhdistyvän pääoman yhteiskunnallisen liittoutuman jälkeen tämä liittouma murtui. Huhtikuussa 2000 alkanut pörssiromahdus oli pääoman ja kognitiivisen työn suhteen poliittisen kriisin alku. Monet eri tekijät aiheuttivat tämän murtuman. Ensinnäkin, kognitiivisen työn psyykkisten ja sosiaalisten energioiden romahtaminen: ylenmääräinen hyväksikäyttö, elämänrytmien kiihtyminen, matkapuhelimesta tavoitettavien työläisten 24 tunnin työpäivä, masennus ja stimuloivien lääkkeiden liiallinen käyttö hypertyön vauhdin ylläpitämiseksi ovat johtaneet kognitiivisen työläisen masentavaan vaiheeseen. Romahdus tuli sisältäpäin. Samanaikaisesti tapahtui monopolistinen hyökkäys dotcom-armeijaa, kognitiivisten työläisten rintamaa ja vapaita markkinoita, vastaan. Rajojen määrääminen kokeilemiselle, monopolististen standardien määrääminen sekä monopolien ja poliittisen vallan välinen liittouma ovat hämmästyttäneet diffuusin talouden sanattomaksi. Sitten monopolistinen vastavallankumous alkoi, ja luotiin olosuhteet siirtymälle verkostotaloudesta sotatalouteen.
Uusi talous oli todistanut kognitiivisen työn itseorganisaation prosessin kukoistamisen yrityksen muodossa, mutta samoina vuosina ryöstävä ryysyporvaristo nousi ottaakseen hyödyn perinteisten kapitalististen sääntöjen kriisistä haltuunottaakseen itselleen valtavia osuuksia yhteiskunnallisesta pääomasta, kuten kaikki Enronin jälkeiset romahdustapaukset osoittavat. Pitkällä juoksulla uusliberalismi ei ole suosinut vapaita markkinoita vaan monopoleja.
Tässä vaiheessa, lähes ihmeellisesti, samalla kun kriisi suisti maahan Bushin hallintoon yhteydessä olleet ryhmät ja vei pois kaiken niiden uskottavuuden ja vallan, nuo lentokoneet putosivat taivaalta ja synnyttivät uuden rajoittamattoman väkivallan aikakauden, jossa legitimiteettinsä menetettyään valta legitimoi itsensä sodan kautta. Mutta sodassa näkökulmat määritetään uudelleen. Natsi-liberaali aggressiivinen kapitalismi manasi esiin sodan haamun puolustaakseen horjuvaa valtaansa, mutta tämän sodan, joka ei ole läntisen väestön suuren enemmistön omantunnon ja elämäntyylin hyväksyttävissä, aikana voi tapahtua mitä tahansa.
Ennen kaikkea voisi tapahtua se, että kognitiivinen työ alkaa tuottaa organisoitua ja itsetietoista muotoa sisäiselle murtumalleen. Ongelma, josta Weizsaecker puhuu, on tänään kiireellisen tärkeä: onko tieteilijöiden itseorganisaatio, joka perustuu tieteen autonomiaan vallasta, mahdollinen? Tämä ei enää ole pienen ydinfyysikkoryhmän huolenaihe, vaan se on miljoonien ja miljoonien tieteessä ja teknologiassa, hallinnossa, koulutuksessa ja terapiassa työskentelevien huolenaiheena.
Kognitariaatin rauhaa rakastavalla armeijalla on avain niiden automatismien purkamiseen, joilla kapitalismi vahvistaa itseään.
Viite:
* "Sinun kuolemasi, minun elämäni"
Kirjoitus on julkaistu Make-world -lehden numerossa 4.