Jälkikirjoitus kontrolliyhteiskuntiin

Armeija joutuu luopumaan erillisestä ja rajatusta tehtävästään kansallisvaltion puolustusorganisaationa. Se muuttuu yleiseksi turvallisuusorganisaatioksi, joka ylittää sodan ja rauhan rajat ja toimii välittömästi koko yhteiskunnan kentällä. Erilaisten rauhaan turvaamisten, rauhaan pakottamisten ja katastrofiapujen kautta armeija joutuu ylittämään myös suvereenin kansallisvaltion näkökulman. Koulu ja yliopisto joutuvat vastaamaan yhteiskunnasta tuleviin vaatimuksiin ja siirtyvät jatkuvan koulutuksen ja elinikäisen oppimisen ajatuksiin yhdistäen työn, oppimisen ja tiedon tuotannon. Sairaanhoito muuttuu yhä enemmän avohoidoksi ja itsehoidoksi joutuen kehittämään niille tyypillisiä rakenteita, kuten day hospitalin. Tehdas joutuu päästämään kysynnän seiniensä sisään ja muuntautumaan yritykseksi, joka yrittää organisoida minkä tahansa tuotteen tuotantoa.

Suljettujen instituutioiden avautuminen yhteiskuntaan muuttaa oleellisesti niiden toiminnan rakenteita ja niiden olemassaolon oikeutusta: armeija menettää väkivallan, yliopisto tiedon tuotannon, sairaala terveydenhoidon monopolin (kuten kansallisvaltio suvereniteettinsa), kun sodan ja rauhan, tiedon ja näennäistiedon tai terveyden ja sairauden väliset erot hämärtyvät. Ne joutuvat perustelemaan uudella tavoin olemassaolonsa ja etsimään itselleen uusia intervention alueita, mutta myös muuntamaan toimintansa yleisemmäksi ja epämääräisemmäksi puuttumiseksi elämään yleensä. Jos nämä suljetut instituutiot olivat aikaisemmin muotteja, joissa niihin joutuneelle ihmiselle valettiin määrätty identiteetti, niin nyt ne vain varioivat tai moduloivat yksilöitä ja heidän tekojaan: yritys on korvannut institutionaalisella tasolla armeijan, yliopiston ja tehtaan yleisenä toiminnan rakenteena ja vastaavasti asiakas on yksilön tasolla korvannut sotilaan, koululaisen, sairaan tai vangin.

Deleuzen kuvaama muutos on tärkeä, koska se koskettaa käsityksiämme vallasta mutta ennen kaikkea se rakentaa uudelleen koko poliittista järjestelmäämme ja hallintoamme. Asettamalla (kuri)valta ja kontrolli vastakkain voidaan sanoa vallan kohdistuvan määrättyyn toimintaan ja tekijään tilassa. Sen kohteena on fyysinen tai biologinen ihminen. Valta myös hakee oikeutuksensa tietystä instituutiosta ja sen tehtävästä (armeija käy sotaa, sairaala hoitaa sairaita, yliopistossa tehdään tutkimusta). Kontrollit sen sijaan kohdistuvat toiminnan sijasta pelkkiin toiminnan mahdollisuuksiin. Niiden kohteena ovat elämän mahdollisuudet ylipäätään (niin ruumiilliset kuin henkiset). On tärkeä huomata, että kontrollit eivät toimi enää sisäisen ja ulkoisen, poikkeuksen ja normin välisen erottelun kautta. Juuri kontrollin käsitteen tämän puolen tarkastelu on olennaista, koska se erottaa kontrollit vanhoista vallankäytön muodoista (kuolemalla uhkaaminen, elämän kannustaminen). Kontrollit myös välttävät sitoutumista määrättyyn instituutioon ja ne hakevat oikeutuksena yleisestä mielipiteestä ja eettisesti oikeasta. Tämän takia mediat ja kommunikaatio ylipäätään ovat kontrolliyhteiskunnissa tärkeässä asemassa. Siksi etiikka tai moraalisesti oikea syrjäyttävät modernien demokraattisten yhteiskuntien kulmakivinä toimineet muodolliset lait ja niiden instituutiot.

Kontrollit ovat valtaa, joka instituutioista irti päässeenä levittäytyy kaikkialle yhteiskuntaan, kuten yritys irrottautuessaan tehtaan mallista leviää mallina koko yhteiskuntaan. Toisin sanoen, vallan institutionaalisen oikeutuksen kriisi ei merkitse vallankäytön loppumista, vaan sen muotojen moninkertaistumista ja tunkeutumista elämän kaikille alueille. Kontrollit ovat valtaa ja vallankäyttöä "henkisenä asenteena", josta on tullut yleinen mielipide. Jos Foucault erotteli toisistaan kurivallan ja biovallan, niin uudet kontrollit kertovat siirtymästä mielen politiikan ja sitä vastaavan mielivallan aikaan. Kontrollit eivät ole välttämättä kuria, koska kuri on vain yksi muoto ohjata ja kontrolloida. Kurin lisäksi on muita tapoja kontrolloida, muita tapoja pakottaa: "Moottoritien avulla ei suljeta ketään paikoilleen, mutta rakentamalla lisää teitä moninkertaistetaan kontrollivälineitä. En väitä, että tämä on tien ainoa päämäärä, mutta teitä voidaan ajella loputtomasti ja 'vapaasti' joutumatta koskaan pysäytetyksi paikoilleen ja silti ollaan koko ajan täydellisesti kontrolloituja".

Juridisesti erottelu vallan ja kontrollien välillä voidaan ilmaista siten, että valta toimii oikeusjärjestyksen piirissä normaalitilassa, kontrollit puolestaan, toimiessaan vailla institutionaalista oikeutusta sekä vailla määrättyjä, tunnistettavia tehtäviä ja rajoja, toimivat jatkuvassa poikkeustilassa, vaikka luulen, että ymmärtääksemme kontrollien toimintaa meidän olisi luovuttava säännön ja poikkeuksen, normaalin ja epänormaalin kaltaisista käsitteistä. Liikkeen rajoittamisen sijasta kontrollit ovat itse jatkuvassa liikkeessä ja vaikeasti paikallistettavissa. Pelon sijasta ne aiheuttavat ahdistusta, syyllisyyden sijasta riittämättömyyttä, kivun sijasta pahoinvointia. Kyse ei ole yksinkertaisesta vallan ja mielivallan erottelusta eikä mielivallan asettumisesta muodollisten ja neutraalien valtainstituutioiden tilalle. Mielivallassakin on omat sääntönsä. Deleuzen pieni kirjoitus on pitkä askel näiden mielivallan sääntöjen tutkimiseen. (JV)

Jälkikirjoitus kontrolliyhteiskuntiin

I. Historia

Foucault sijoitti kuriyhteiskunnat (sociétés disciplinaires) 1700- ja 1800-luvuille; ne saavuttivat huippunsa päästessään 1900-luvun alussa suurten suljettujen tilojen organisointiin. Yksilö ei tee muuta kuin siirtyy yhdestä suljetusta tilasta toiseen. Jokaisella tilalla on omat lakinsa: ensin perhe, sitten koulu ("et ole enää kotona"), sitten kasarmi ("et ole enää koulussa"), sitten tehdas, aika ajoin sairaala, lopulta vankila, joka on suljetun tilan malliesimerkki. Vankila toimii analogisena mallina muille: elokuvassa Europa 51 sankaritar parahtaakin nähdessään työläisiä: "luulin näkeväni vankeja…". Foucault on analysoinut erinomaisesti suljetun tilan ideaaliprojektia, joka näkyy erityisesti tehtaassa: keskittää, jakaa tilassa, järjestää ajassa; koota yhteen tila-ajassa tuotannonvoima, joka antaisi paremman tuloksen kuin pelkkien yhteenlaskettujen osavoimien summa. Mutta Foucault oli myös tietoinen tämän mallin lyhytikäisyydestä: se seurasi suvereniteettiyhteiskuntia, joiden päämäärät ja tehtävät olivat täysin muita (anastaa eikä niinkään organisoida tuotantoa, päättää kuolemasta eikä järjestää elämää). Kuriyhteiskunta syntyi askel askeleelta, ja näyttää siltä, että saamme kiittää Napoleonia suuresta siirtymästä yhdenlaisesta yhteiskunnasta toiseen. Mutta kuriyhteiskunnat tulivat puolestaan tuntemaan uusien, hitaasti maaperää valloittavien voimien ansiosta kriisin sortuakseen lopulta. Toisen maailmansodan jälkeen: kuriyhteiskunnat ovat jo jotakin mennyttä, jotakin jossa emme enää olleet.

Olemme kaikkien suljettujen tilojen yleisessä kriisissä, vankilan, sairaalan, tehtaan, koulun, perheen. Perhe "sisätilana" on kriisissä siinä missä jokainen muukin, koulutuksen, ammattitaidon jne. sisätila. Toinen toistaan pätevämmät ministerit eivät tee muuta kuin ilmoittavat välttämättöminä pidettävistä uudistuksista. On uudistettava koulua, teollisuutta, sairaalaa, armeijaa, vankilaa; jokainen kuitenkin tietää, että nämä instituutiot ovat lopussa, pidemmän tai lyhyemmän eräpäivän päässä. On vain huolehdittava niiden kuolinkamppailusta ja pidettävä ihmiset työn touhussa siihen saakka, että uudet jo portilla kolkuttavat voimat astuvat paikoilleen. Kontrolliyhteiskunnat (sociétés de contrôle) ovat syrjäyttämässä kuriyhteiskunnat. "Kontrolli" on nimi, jota Burroughs ehdottaa osoittamaan uutta hirviötä ja jonka Foucault tunnistaa lähitulevaisuudeksemme. Paul Virilio jatkaa analysoimalla avoimia ultranopeita kontrollimuotoja, jotka korvaavat vanhat suljetun tilan ajassa toimivat kurit. Ei ole aihetta asettaa syytettyjen penkille ihmelääkkeitä, ydinlaitoksia, geenimanipulaatiota, vaikka nekin osaltaan osallistuvat uuteen prosessiin. Ei ole syytä kysyä, kummassa on ankarampi tai suvaitsevaisempi hallinto, kun kummassakin vapaudet ja alistamiset sekoittuvat toisiinsa. Esimerkiksi sairaaloiden suljetun tilan kriisissä sektorointi, päiväsairaala, kotiapu voivat kyllä merkitä uusia vapauksia, mutta myös osallistumista kontrollimekanismeihin, joissa ei ole mitään kadehdittavaa suhteessa internoinnin kovempiin muotoihin. Ei ole aihetta pelkoon eikä toivoon. On etsittävä uusia aseita.