2004-04-10

Intohimojen despotismia
Markiisi de Sade: Filosofia budoaarissa. Summa, Helsinki 2003.

Markus Termonen

Kuinka turmella nuori nainen? Kuinka hävittää tästä kaikki hyveelliset uskottelut ja saattaa tämä palvelemaan jumalan sijasta pelkästään omia nautintojaan?

Tässä tuoreen de Sade -käännöksen Filosofia budoaarissa perusasetelma. Luonnollisesti kyse on myös siitä, kuinka naisen kasvattajat saavat ja ottavat nautinnoista oman osansa. Samalla on kuitenkin kyse - kuten kaikissa de Saden teoksissa - myös paljon enemmästä: radikaalin tasavaltalaisen ja materialistisen filosofian esityksestä. Silläkin alueella de Saden metodina on mennä äärimmäisyyteen saakka, sillä ainoastaan ekstremismi on täydellistä vapautta, ja sen vähempää ei ihmisen tule elämässään tavoitella.

De Saden ekstremismin ylimpänä ohjaajana toimii nautinnon tavoittelu. Juuri tähän periaatteeseen Madame de Saint-Ange ja Dolmancé apureineen johdattelevat nuoren Eugenién toimituksissa, jotka menevät yhtä lailla äärimmäisyyksiin osoittautuen täydelliseksi menestykseksi suhteessa tavoitteeseensa. De Saden kuvaukset toimituksista ovat luultavasti monelle "liikaa", mikä on saanut - ja saa jatkossakin - varmasti monet kysymään, mihin tällaista tarvitaan. De Sadelle epäolennaisempaa kysymystä voisi tuskin olla: miksi nautinnolta pitäisi edellyttää mitään ulkoisia perusteita? Edes toisten tuska ei saa asettua nautinnon tielle - päinvastoin, se lisää nautintoa.

Filosofia budoaarissa julkaistiin alun perin nimettömänä vuonna 1795. De Sade oli istunut vankilassa ja mielisairaalassa jo Ancien Régimen aikakautena, ennen vuoden 1789 vallankumousta, mutta joutui aika ajoin kokemaan saman myös sen jälkeen. Ottaen huomioon kirjoitusajankohdan suuren myllerryksen, on tavallaan luonnollista, että muuten dialogista ja ruumiintoimintojen kuvauksista koostuva Filosofia budoaarissa sisältää radikaalin tasavaltalaisen pamfletin luennan. Valistavan osuuden liittäminen vaikuttaa hieman tökeröltä, niin erillinen se on, mutta toisaalta sillä on olennainen rooli Eugenién kasvatuksessa.

Vaikka monet Eugénien opettamisessa käytetyt periaatteet saattavatkin ensi näkemältä näyttää ristiriitaisilta, De Saden äärimmäisyys on johdonmukaista. Esimerkiksi, kuinka on mahdollista väittää naisen omistavan itsensä - eli kannattaa sitä, että nainenkin on "vapaa mies" - ja samalla pitää miehen (ts. vahvemman) oikeutena naisen "ottamista" tahtonsa mukaisesti? Vastaus on siinä, että vaikka de Saden ajattelussa miehellä on pystyessään oikeus tehdä naiselle mitä tahtoo, häneltä puuttuu yksinoikeus naiseen, hän ei voi omistaa naista yksinoikeudella. Hän ei voi poissulkea naista toisilta miehiltä, hän voi ainoastaan yhtyä naiseen - ja siinä kaikki. Onko naisen ruumis sitten yhteisomaisuutta? Ei, koska siitä taistellaan.

Se, että jokainen ajattelee vain omaa itseään ja että vahvin määrää, on de Sadelle "luonnollista". Kuinka luonnossa toteutuvat käytännöt voisivat olla sen tarkoituksen vastaisia, de Sade kysyy useaan otteeseen. Lähtökohta näyttää ensi näkemältä jonkinlaiselta "vulgaaridarwinistiselta" vahvimman oikeuden puolustukselta. Vaikutelma ei liene täysin väärä - Dolmancé esimerkiksi todistelee Eugeniélle köyhien auttamisen luonnonvastaisuutta. Samalla on huomattava, että de Saden kohdalla tässä ei ole kyse peitellystä vallitsevan tilan legitimoinnista, kuten "darwinismin" uusliberalistisessa - ja vielä vulgaarimmassa - versiossa, vaan pyrkimyksestä kohti absoluuttisen immantenttia yksilöllisten ja yhteiskunnallisten toimintojen tilaa, jossa haluavat koneet yhdistyvät toisiinsa lakkaamatta erilaisissa yhdistelmissä (kuten joku deleuzelainen saattaisi sanoa).

On paradoksaalista, että porvarillisen vallankumouksen puolustajana ja aktiivisen yksilöllisyyden taistelijana de Sadelle ei näytä olevan olemassa porvaristoa luokkana ja luokkasubjektina. Tämä olisi kuitenkin ollut sekä äärimmäisen individualismin vastaista että uuden tasavaltalaisen isänmaan yhtenäisyyden rikkomista. Voidakseen määrittää isänmaan yhtenäisyyttä ja edustaa sen intressejä, porvariston on peiteltävä toimintaansa luokkana, kiistettävä itsensä. Luokat eivät taistele, ainoastaan yksilöt.

Porvarillisten arvojen "pyhästä kolmiyhteydestä" koti-uskonto-isänmaa de Sade pitää kuitenkin arvossa ainoastaan isänmaata. Lasten ja aikuisten välisissä suhteissa hän vaikuttaa pitävän vihaa rakkautta luonnollisempana. Uskonto taas on "luonnon" toiminnan ja sen "maallisuuden" täydellinen vastakohta, de Saden leppymättömän vihan kohde. Se merkitsee hänelle vahvojen tekopyhyyttä ja heikkojen typeryyttä. Toisin sanoen uskonnon ongelma ei ole ainoastaan siinä, että se perustuu valheellisuuteen, vaan siinä, että se tuottaa alistumista ja heikkoutta, jota tasavallan viholliset käyttävät hyväkseen. Se tuottaa ihmisiä, jotka eivät elä tässä ja nyt, vaan tuonpuoleista sekä sen palkintoja varten. Uskonto on de Sadelle despotiaa, joka estää intohimojen despotiaan antautumisen ja luonnon tottelemisen.

On selvää, että Filosofia budoaarissa on teos, johon de Saden ystävät eivät voi pettyä. Nämä saavat valitettavasti kuitenkin yhä odotella, milloin saataville tulee kokonaisuudessaan suomennos teoksesta Sodoman 120 päivää*, jonka elokuvaversion Suomen ensi-ilta oli lopulta muutama vuosi sitten. Eräs Pasolinin kuvaama äärimmäisyys, jonka kaikki elokuvan nähneet varmasti muistavat (vaikka eivät ehkä haluaisi), on muuten juuri se ainoa toiminto, jonka de Sade kuvaa tässä käsitellyssä teoksessa vihjailevasti ja peitellysti. Yksityiskohtien tai niiden puutteen silmiinpistävyydestä huolimatta, de Saden keskeinen kiinnostavuus liittyy siihen, mitä tarkoittaa äärimmäinen vapaus ja piittaamattomuus muiden esittämistä moraalisista arvostelmista ja yhteiskunnan säännöistä.

http://www.summakustannus.fi/

Viite:

* Teoksesta on ilmestynyt suomeksi ainoastaan johdanto-osa, joka on julkaistu samoissa kansissa Papin ja kuolevan vuoropuhelun kanssa. Kirja on saatavilla Liken uusintapainoksena (2002).