Porto Alegre: nykypäivän Bandung?

Antikapitalismi ja kansallinen suvereniteetti

Porto Alegren foorumi oli tässä mielessä ehkäpä liian onnellinen, liian juhlallinen, eikä tarpeeksi konfliktuaalinen. Tärkein poliittinen ero, joka samalla kattoi koko foorumin, koski kansallisen suvereniteetin roolia. Mitä tulee vastauksiin nykymuotoisille, hallitseville globalisaation voimille, on todellakin kaksi pääasiallista asemaa: joko toimiminen kansallisvaltioiden suvereniteetin vahvistamiseksi ja käyttämiseksi puolustusesteenä ulkomaisen ja globaalin pääoman kontrollia vastaan tai pyrkiminen kohti vastaavalla tavalla globaalia, ei-kansallisvaltiollista vaihtoehtoa nykymuotoiselle globalisaatiolle. Ensinmainittu asettaa uusliberalismin pääasialliseksi analyyttiseksi kategoriaksi, nähden viholliseksi rajaamattoman globaalin kapitalistisen toiminnan ja heikon valtiollisen kontrollin, jälkimmäinen on selkeämmin asettunut itse pääomaa vastaan, valtion sääntelemää tai ei. Ensimmäistä voidaan oikeutetusti nimittää globalisaation vastaiseksi asemaksi, ainakin siinä määrin kuin kansalliset suvereniteetit toimivat kapitalistisen globalisaation voimien rajaajina ja sääntelijöinä, vaikka niitä yhdistäisikin kansainvälinen solidaarisuus. Siten tämän aseman korkeimpana päämääränä säilyy kansallinen vapautuminen, aivan kuten vanhoissa kolonialismin ja imperialismin vastaisissa kamppailuissa. Jälkimmäinen taas päinvastoin on vastakkain kansallisvaltiollisten ratkaisujen kanssa ja tavoittelee demokraattista globalisaatiota.

Ensin mainittu asema piti hallussaan näkyvimpiä ja hallitsevimpia tiloja Porto Alegren foorumissa; se oli edustettuna suurissa yleiskokouksissa, virallisten puhemiesten toistamana ja lehdistön raportoimana. Tätä asemaa edesauttoi ratkaisevasti brasilialaisen PT-puolueen (työläisten puolue) johtajuus - ja samalla foorumin isäntänä toimiminen, sillä se johtaa kaupunkia ja alueellista hallitusta. Oli ilmiselvää ja väistämätöntä, että PT tulisi pitämään hallussaan keskeistä asemaa foorumissa sekä käyttämään tapahtuman kansainvälistä arvovaltaa osana tulevien vaalien kampanjastrategiaansa. Toinen hallitseva kansallisen suvereniteetin ääni oli Attacin ranskalainen johtajuus, joka asetti foorumin perustan Le Monde Diplomatiquen sivuille. Attacin johtajuus on tässä suhteessa hyvin lähellä monia ranskalaisia poliitikkoja - huomattavimpana tapauksena Jean-Pierre Chevènement - jotka kannattavat kansallisen suvereniteetin vahvistamista ratkaisuna nykyisen globalisaation epäkohtiin. Joka tapauksessa, nämä ovat ne hahmot, jotka hallitsivat foorumin esittämistä sekä sisäisesti että lehdistölle.

Sen sijaan ei-suvereeni, vaihtoehtoisen globalisaation asema oli foorumissa vähemmistössä - ei määrällisessä suhteessa vaan edustuksellisessa suhteessa; itse asiassa enemmistö foorumin osallistujista saattoi hyvin olla tässä vähemmistöläisessä asemassa. Ensinnäkin, lukuisat liikkeet, jotka ovat toteuttaneet protesteja Seattlesta Genovaan, ovat yleensä suuntautuneita ei-kansallisvaltiollisiin ratkaisuihin. Todellakin, valtiollisen suvereniteetin keskitetty rakenne on vastakkainen suhteessa liikkeiden kehittämään horisontaaliseen verkostomuotoon. Toiseksi, argentiinalaiset liikkeet, jotka ovat ponnahtaneet esiin vastauksena vallitsevaan taloudelliseen kriisiin, organisoituneina naapurusto- ja kaupunkitason valtuutettujen kokouselimiin, ovat samankaltaisesti antagonistisia suhteessa kansallisen suvereniteetin ehdotuksiin. Niiden iskulauseet peräänkuuluttavat hankkiutumista eroon kaikista poliitikoista, eivät ainoastaan yhdestä tietystä poliitikosta - que se vayan todos koko poliittinen luokka. Ja lopulta, foorumissa läsnäolleiden puolueiden ja järjestöjen perustasolla tunne on paljon vihamielisempi kansallisen suvereniteetin ehdotuksia kohtaan kuin huipulla. Tämä saattaa olla erityisen totta Attacin osalta, onhan se sekamuotoinen järjestö, jonka johto erityisesti Ranskassa sekoittuu perinteisten poliitikkojen kanssa, samalla kun sen jalat seisovat tukevasti liikkeissä.

Jakoa suvereenin, globalisaation vastaisen aseman ja ei-suvereenin, vaihtoehtoisen globalisaation aseman välillä ei siten voi parhaiten ymmärtää maantieteellisesti. Sitä ei voi kartoittaa "pohjoisen" ja "etelän" tai "ensimmäisen maailman" ja "kolmannen maailman" välisten jakojen mukaisesti. Vastakkainasettelu vastaa pikemminkin kahta erilaista poliittisen organisaation muotoa. Perinteiset puolueet ja keskitetyt kampanjat pitävät hallussaan kansallisen suvereniteetin napaa, siinä missä horisontaalisiin verkostoihin järjestäytyneet liikkeet ovat ryhmittyneet ei-suvereeniin napaan. Ja lisäksi perinteisten keskitettyjen organisaatioiden sisäisesti huipulla on taipumusta kohti suvereniteettia ja perustasolla siitä poispäin. Ehkäpä ei ole yllätys, että ne, jotka ovat valta-asemissa, olisivat kiinnostuneimpia valtiollisesta suvereniteetista ja poissuljetut kaikkein vähiten. Tämä saattaa joka tapauksessa auttaa selittämään, kuinka kansallista suvereniteettia kannattava, globalisaation vastainen asema saattoi hallita foorumin edustuksia, vaikka enemmistöllä osallistujista oli taipumusta pikemminkin ei-kansallisen, vaihtoehtoisen globalisaation näkökulmaan.

Konkreettisena, valaisevana esimerkkinä tästä poliittisesta ja ideologisesta erosta voidaan pitää vastauksia nykyiseen Argentiinan taloudelliseen kriisiin, jotka seuraavat loogisesti kumpaakin näistä asemista. Itse asiassa kyseinen kriisi häämötti koko foorumin yllä, kuin uhkaavana ennakkovaroituksena tulevasta taloudellisten katastrofien ketjusta. Ensimmäinen asema osoittaisi sitä tosiasiaa, että romahduksen aiheuttivat globaalin pääoman voimat ja Kansainvälisen valuuttarahaston (kuten myös muiden ylikansallisten instituutioiden, jotka heikentävät kansallista suvereniteettia) käytännöt. Loogisen vastustavan reaktion tulisi siten vahvistaa Argentiinan (ja muiden kansallisvaltioiden) kansallista suvereniteettia epävakauttavia ulkoisia voimia vastaan. Toinen asema tunnistaisi samat kriisin syyt, mutta väittäisi, että kansallinen ratkaisu ei ole mahdollinen eikä toivottava. Vaihtoehto globaalin pääoman ja sen instituutioiden komennolle löytyy ainoastaan yhtä globaalilta tasolta, globaalin demokraattisen liikkeen toimesta. Esimerkiksi ne käytännölliset demokratian kokeilut, jotka tapahtuvat tänään Argentiinassa naapurusto- ja kaupunkitasolla, asettavat välttämättömän jatkuvuuden Argentiinan demokratisaation ja globaalin järjestelmän demokratisaation välille. Tietenkään kumpikaan näkökulmista ei tarjoa riittävää reseptiä sellaiseksi välittömäksi ratkaisuksi, joka välttäisi Kansainvälisen valuuttarahaston määräykset - ja en ole vakuuttunut, että sellaista ratkaisua on edes olemassa. Pikemminkin näkökulmat tarjoavat sellaisia erilaisia poliittisia strategioita tämän päivän toiminnalle, jotka pyrkivät ajan mittaan kehittämään todellisia vaihtoehtoja nykyiselle globaalin komennon muodolle.