2003-12-19

Kansan kuokkavierasjuhlista yhteiskunnalliseen lakkoon

Jukka Peltokoski

Vuodesta 1996 Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlien boolimaljat on voitu nostaa vain poliisimuurien takana. Rauhanomaisena marssina ja vaihtoehtotorina alkanut kuokkavierasprotesti on muuttunut vuosien varrella eriasteisten antagonismien näyttämöksi. Tänä vuonna kansallismielisten kakkukestien koskemattomuuden takasi poikkeuksellisen mittava poliisivoima. Kuokkavierastoiminta ei puolestaan keskittynyt vain linnanjuhlien lähettyville, vaan levittäytyi kaupungille talonvaltauksen muodossa.

(Pikku)porvarillisten tahojen vastaus Kuokkavierasjuhliin on ollut tapakonservatiivisuus ja moralismi. Että yhteiskuntarauhaa järkytetään! Että kansan pyhänä päivänä! Noin ei pitäisi tehdä, koska noin ei ole tapana tehdä! "Ymmärrämme" asiaa, mutta keinot ovat vääriä. Monet eivät toki "ymmärrä" edes asiaa, sillä heille Suomi on kiva demokratia, jossa asioista pitäisi sopia "asiallisesti", tarkoittaen luottamusta heidän etujaan ajaviin järjestöihin ja valtiorakenteisiin.

Tapauskovaisille voi tuskin vastata mitään. He eivät ymmärrä, miksi luovan on aina myös hajotettava. Hyväosaisten kanssa voi toki keskustella, mutta tuskin poliittisten projektien taustalla oleva eturistiriita siitä muuksi muuttuu. Osuvin vastaus moralisteille lienee, että kuokkavieraat tarvitsevat vähemmän jeesustelua tai "ymmärtämistä", mutta enemmän rahaa ja poliittista valtaa omaan elämäänsä.

Tänä vuonna kuokkavieraita oli vastassa koko globaalipoliisin kalusto, sama, jonka monet ovat kohdanneet aiemmin suurmielenosoituksissa eri puolilla Eurooppaa: helikopteri, kontit, hevoset, jouhat, siviilipuvukuiset soluttautujat, jopa terrorismin vastainen yksikkö oli mobilisoitu... Ehkä edellisvuosina järjestyksenpidossa tapahtuneiden epäonnistumisten ja Kuokkavierasjuhlia edeltäneen huomattavan julkisuuskeskustelun vuoksi virkavallalla oli suoranaisia paineita pitää yhteiskuntajärjestys yllä. Jälkeenpäin valtajulkisuus onnittelikin poliisia hommien hoitamisesta kotiin. Kovin pitkälle hommia tuskin kuitenkaan hoidetaan onnella. Kovempi kontrolli ei koskaan toimi pitkän päälle poliittisten konfliktien ratkaisuna.

Kuokkavierasjuhlien ilmaisema konflikti on todellinen. Kuokkavierasjuhlille ei ole koskaan tarvinnut houkutella osallistujia. Mikään järjestö ei ole masinoinut tapahtumaa. Kyllä osallistujat ovat tulleet paikalle ihan itse, vihan taluttamina, konfliktin avaamisen nautinnosta. Median antama kuva tapahtumasta on tosin ollut lähinnä lohduton. Ei täysin väärä, mutta kovin valikoiva ja vain harvoin poliittista sisältöä käsittelevä. Mikään marginalisaatio kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kyseessä on ollut poliittiselle julistukselle ja maineelle rakentunut protesti.

Kuokkavieraiden toistamat vaatimukset, mm. perustulokeskustelun vakava avaaminen, eivät ole saaneet vastakaikua institutionaalisilta tahoilta, joten kuokkavierailusta on muodostunut vuosien varrella vain konfliktin ilmaisemisen tila. Juhlilla on kuitenkin ollut muita suoria vaikutuksia. Ne ovat muodostaneet keskeisimmän viimeaikaisen antagonistisen protestoinnin näyttämön Suomessa. Sellaisina ne ovat haastaneet konsensus- ja valtiouskoisen vasemmiston rivit, kirkastaen näin erot ratkaisevasti poikkeavien vasemmistoryhmittymien välillä.

Niin ikään ei voida väheksyä Kuokkavierasjuhlien kansallisidentiteettiin aiheuttamaa säröä. Vuosikausiin linnanjuhlista ei ole voitu uutisoida ottamatta huomioon tilannetta kadulla. Kuokkavieraiden saamasta leimasta huolimatta itsenäisyyspäivän pyhyyden kyseenalaistumista ei voi pitää minään merkityksettömänä seikkana.

Samalla kun Kuokkavierasjuhlista on tullut vain konfliktin ilmaisemisen tila, on niistä tullut kuitenkin myös mediaspektaakkeli. Onkin todettava kriittisesti, että protestin jatkaminen ei ole perusteltua, koska tapahtuma ei rakenna enää muuta kuin omaa mainettaan. On tullut aika sanoa "Been there, done that - got the T-shirt". Kuokkavierasjuhlat on kuljettu ja koettu. Se mitä niillä on ollut saavutettavissa, on saavutettu. Perustulokeskustelua ym. on jatkettava uusin asein. Jos itsenäisyyspäivä jää edelleen "kansalliseksi" protestipäiväksi, tulee toiminnan olla vähintäänkin jotain muuta kuin salamavalojen räiskeessä suoritettu massamittelö poliisin kanssa. Ja uudet kujeet on aina parasta tehdä uusilla nimikkeillä.

Kuokkavierasprotesti step by step

Kuokkavierasjuhlien historia voidaan jakaa karkeasti kolmeen vaiheeseen.

1996-1998. Lamavuosien aikana aikuistunut sukupolvi nousi kapinaan rakenteellisen työttömyyden ja kasvavan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kokemus harteillaan. Kansan Kuokkavierasjuhliksi nimetty protesti vastasi sellaiseen uudentyyppisen yhteiskunnallisen aktivismin tarpeeseen, jota ei voitu kytkeä vanhaan palkkatyötä ihannoivaan vasemmistolaisuuteen, "kansallisesta edusta" käytäviin pseudoneuvotteluihin tai virallisten puolueiden nuorisojärjestöihin. Kehittyi yhteisymmärrys radikaalisti parlamentarismiin ja konsensushenkeen kyllästyneestä liikkeestä.

1999-2001. Suomalaisen liikkeen aktivisteja osallistui Euroopassa ja paikoin kaikkialla maailmalla (Indonesiasta Chiapasiin) taisteluihin toisenlaisen globalisaation puolesta. "Kansa" jäi pois Kuokkavierasjuhlien nimestä. Kollektiivisesti järjestäytyneinä suomalaiset toimivat "Seattlen liikkeen" aktiivisena osana Prahasta Genovaan. Vastahuippukokouksissa keksittyjä konfliktimuotoja sovellettiin Suomen oloihin. Valkohaalarit ja sambablokki olivat esillä Suomessa ensi kertaa nimenomaan Kuokkavierasjuhlilla. Linnaa ympäröiviä katuja suljettiin istumalakoin. Osa kuokkavieraista otti suoraan yhteen poliisirivistöjen kanssa.

Vuonna 2003 esiin nousi jo kolmas kuokkavieraiden sukupolvi, kokonaan 1990-luvun ekoradikalismin ja Seattlen liikkeen ulkopuolelta noussut uusi subjekti. Tämä näkyi vallattujen talojen asukkaiden, metropolitaanisesta tilasta taistelevan "nuorisoproletariaatin" aktiivisuutena kuokkavierasorganisaatiossa. Keskustan tuntumasta vallattiin rakennus pelkästään itsenäisyyspäivän protestia varten. Juuri vallatussa talossa hengailu ja siellä järjestetty konsertti muodostivat monien mielestä tämänvuoden innostavimman kokemuksen.

Talonvaltausta voikin hyvällä syyllä pitää viimeisimpien Kuokkavierasjuhlien tärkeimpänä poliittisena tapahtumana. Jälleen lukuisia ihmisiä kerännyttä kulkuetta ja vähän pienemmän joukon tykittämää adrenaliinipiikkiä Jouha-joukkojen kanssa ei ole syytä väheksyä. Kuitenkin siirtymä linnan muureilta kaupungin sykkeeseen on siirtymä tästä tulevaisuuteen. Vaikka eliitti kokoontuu edelleenkin vuosittaiseen itsenäisyyspäivän spektaakkeliin, on ymmärrettävä, että poliittinen valta ei rajoitu Presidentinlinnan tai minkään muunkaan instituution sisälle.

Leipomovastarinnan yleistäminen

Nykyinen valta ei pysy neljän seinän sisällä. Se on kaikkialla, ottamassa haltuun työtä, jota tehdään kaikkialla. Niinpä vastavallankin on oltava jatkuvassa liikkeessä. Sen on lakkoiltava kaikkialla, missä pääoma imee itseensä ihmisten yleistä tuottavuutta, sosiaalista elämää sinänsä. Kuokkavierasjuhlille osallistuneen uuden sukupolven talonvaltaus olikin kuin merkki siitä, että juuri tämä suunta on koodattu 2000-luvun kapinallisten dna:han.

Nyky-yhteiskunnan poliittisesti merkittävin muutostrendi on yhteiskunnan yritysmäistyminen. Yritysmuoto pyrkii kaappaamaan itseensä jokaisen sosiaalisen suhteen ja vuorovaikutustilanteen. Tämä ei tarkoita vain sitä, että virallisesta politiikasta on tullut talouspolitiikkaa - kuten tavataan sanoa. Olennaisempaa on, että yritysyhteiskunnassa arkipäiväisimmätkin sosiaaliset suhteet pyritään muuttamaan työ- tai kulutussuhteiksi, kaikki yhteisöt työ- tai kulutusyhteisöiksi, kaikki tilat työ- tai kauppapaikoiksi, kaikki aika työajaksi tai shoppailuksi. Sosiaaliset suhteet alistetaan tavaramuotoon. Tässä Nokian sivustoa jäljitelleen kuokkavierassivuston viitekehys (sivumennen sanoen paras "keikkasivusto", mitä olen nähnyt).

Yritysmuodon yleinen läpi tuleminen ei ole kiinni pöytäkirjoihin jälkensä jättävistä päätöksistä. Epäilemättä Yritys kirjoittaa itsensä yhteiskuntaan niidenkin välityksellä, mutta kyse on ennen kaikkea inhimilliset kyvyt ja tavat kapitalismin käyttöön valjastavista jokapäiväisistä verkostoista. Kyse on eettisestä hallinnoinnista. Niinpä tämä vallan uusi muoto on myös kohdattava ikään kuin iholla, hienovaraisten sosiaalista käyttäytymistä ohjailevien kontrollien tasolla. Tämä ei tarkoita institutiunaalisten ratkaisujen mitätöimistä, vaan niiden uudelleen määrittelemistä, puitteistamista uuteen yhteiskunnalliseen tilanteeseen.

Yritysyhteiskunnan kapinassa on kyse juuri sen suuntaisesta jatkuvasta työtaistelusta, jota Megafonissa aiemmin julkaistu ja kuokkavieraidenkin sivuilleen linkittämä Kämpa Tillsammans! -ryhmän "leipomoteksti" kuvaa - mutta nyt yleistettynä koko yhteiskunnan alueelle. Kyse on lakon yhteiskunnallistamisesta, yhteiskunnallisesta lakosta, työtaistelusta, joka tapahtuu työvoiman virtauksissa, ei vain AY-pomojen määrittelemissä muodollisissa raameissa. Tänään ei riitä, että työvoima vapauttaa työtään korporatiivisesti säänneltynä tai vain muodollisessa työpaikassaan. Koska työpaikka on kaikkialla, ovat työtaistelutkin kaikkialla, jatkuvassa liikkeessä. Nyt taistelu saa muodon kaupasta varastetussa tuotteessa, nyt maksamatta jätetyssä julkisen liikenteen matkassa, nyt H&M:n mainostauluun levähtäneessä maalipommissa - vaihtelevissa tilanteissa, joissa avataan paon viiva ulos yritysyhteiskunnan kontrolliverkostosta.

Vielä tällä hetkellä Seattlen jälkeinen kapinallinen subjektiviteetti ehkä hakee levottomana taistelutyyliään, mutta on varmaa, että se tulee vetämään koko paletin uusiksi. Ja hyvä niin. Olennaisinta on, että uudet taistelut eivät nouse vastustamisesta sinänsä, vaan ylitsevuotavasta luovuudesta ja tuottavuudesta, jolle haetaan vapaita ilmaisun tiloja. Siinä missä voimaton vasemmisto on keskittynyt reaktiivisiin puolustustaisteluihin (pro hei-taas-meitä-viedään), on 1990-luvulta jatkuneessa nuorisoliikehdinnässä korostunut mahdollisuuksien avaamisen ja uuden luomisen horisontti, merkittävimpinä esimerkkeinä jo mainittu perustulokeskustelu, vaatimukset rajojen avaamiseksi, autonomiset mediaprojektit sekä yhteiskunnasta vetäytyvän julkisen sektorin jälkeensä jättämien rakennusten haltuunotto. Globaalisukupolven kapina ei määrity ensisijaisesti vihollisten tai minkään muunkaan "toisen" kautta. Se ei ole kuolemanpelkoista. Sen politiikka on itsevalorisaatiota. Se on leikkisää, juuri kuten Kämpä Tillsammans!:in leipomovastarinta.

Epäapokalyptinen jälkikirjoitus

"Ymmärrän", jos Kuokkavierasjuhlista osansa imenyt media on tyytymätön kuokkavierailujen luultavaan loppumiseen. Media haluaisi varmasti kuokkavieraita kyltymättömästi lisää. Tässä vinkki vieroitusoireisiin: tämänvuoden mediasirkus lähenteli mittasuhteita, joiden puolesta median kannattaisi harkita Kuokkavierasjuhlien järjestämistä saman tien ihan itse. Palkattuja mielenosoittajia, parhaita kuvakulmia, näyttäviä stuntteja. Sopivasti splatteria takaa suurimman yleisön. Viidentoista minuutin aktivistijulkisuus asiaohjelmassa tuo poliittisen debatin tuntua. Miksi epäröidä? Tämähän olisi vain johdonmukaista medialogiikkaa.

Linkkivinkki:

Yhteiskunta-"analyysia" Attac-foorumilla. Leena Khrooh syyllistää leipureita työpaikkansa menettämisestä, ja muita hersyviä tarinoita siitä, miksi prolen pitäisi puhaltaa yhteen hiileen pomon kanssa.


Kuvia:

Bileet kuokkavieraiden valtaamassa talossa

Bommitommi & Paarma keikalla Kalevankatu 48:n vallatussa talossa

Bileet kuokkavieraiden valtaamassa talossa

Bileet kuokkavieraiden valtaamassa talossa

Kulkue vallatulta talolta Hakaniemen torille

Kulkue valtaukselta Hakaniemen torille