2003-12-21

Tuokaa Halliburton kotiin

Naomi Klein

Kääntänyt: Markus Termonen

Irakin miehitystä vastustavien voimien tulisi seuraavaksi vaatia Irakin tulevan hallituksen täydellistä vapautta Bremerin johtaman väliaikaishallinnon yksityistämispäätöksistä, jotka rikkovat kansainvälistä lakia, esittää Naomi Klein.

Peruuttakaa sopimukset. Hylätkää kaupat. Repikää säännöt.

Nämä ovat muutamia ehdotuksia iskulauseiksi, jotka voisivat auttaa yhdistämään Irakin miehityksen vastaista liikettä. Toistaiseksi aktivistien väittelyt ovat keskittyneet siihen, pitäisikö vaatimuksena olla joukkojen täydellinen perääntyminen vai se, että USA luovuttaa vallan YK:lle.

Mutta "joukot ulos" -väittely jättää huomiotta tärkeän tosiseikan. Jos viimeinenkin sotilas vetäytyisi Persianlahdelta huomenna ja suvereeni hallitus tulisi valtaan, Irak olisi yhä miehitetty: toisen maan intressien mukaisesti kirjoitettujen lakien miehittämä, sen tärkeimpiä palveluita kontrolloivien ulkomaalaisten suuryritysten miehittämä, julkisen sektorin lomautusten aiheuttaman 70 prosentin työttömyyden miehittämä.

Minkä tahansa Irakin itsemääräämiseen vakavasti suhtautuvan liikkeen ei ole peräänkuulutettava loppua ainoastaan Irakin sotilaalliselle miehitykselle, vaan myös sen taloudelliselle kolonisaatiolle. Tämä tarkoittaa niiden shokkiterapiauudistusten peruuttamista, joiden USA:n miehitysjohtaja Paul Bremer on vilpillisesti sanonut olevan "uudelleenrakentamista", sekä näistä uudistuksista seuraavien yksityistämissopimusten kumoamista.

Kuinka näin kunnianhimoinen tavoite voidaan saavuttaa? Helposti: osoittamalla, että Bremerin uudistukset olivat alun alkaen laittomia. Ne rikkovat selvästi kansainvälistä sopimusta, joka sääntelee miehittäjävoimien käytöstä, vuoden 1907 Haagin säännöksiä (vuoden 1949 Geneven sopimuksen kumppania, kummankin ollessa USA:n vahvistama), kuten myös USA:n armeijan omaa sotalakia.

Haagin säännökset toteavat, että miehittäjävallan täytyy kunnioittaa "maassa voimassa olevia lakeja, paitsi sen ollessa ehdottomasti esteellistä". Liittouman väliaikaishallinto on repinyt rikki tuon yksinkertaisen säännön iloisella uhmakkuudella. Irakin perustuslain mukaan keskeisten valtiollisten varojen yksityistäminen on laitonta, ja se estää ulkomaalaisilta irakilaisten yritysten omistamisen. Ei ole esittää mitään uskottavaa argumenttia siitä, että näiden lakien kunnioittaminen oli liittouman väliaikaishallinnolle "ehdottoman esteellistä", ja kuitenkin kaksi kuukautta sitten se kumosi ne yksipuolisesti.

Syyskuun 19. päivänä Bremer sääti nyt pahamaineisen määräys 39:n. Sillä ilmoitettiin, että 200 irakilaista valtionyritystä yksityistettäisiin; sillä määrättiin, että ulkomaiset yritykset voivat pitää 100 prosentin omistusta irakilaisissa pankeissa, kaivoksissa ja tehtaissa, ja se sallii näiden yritysten siirtää 100 prosenttia voitoistaan ulos Irakista. The Economist julisti uusien sääntöjen olevan "kapitalistinen unelma".

Määräys 39 rikkoo Haagin säännöksiä myös muilla tavoin. Sopimus toteaa, että miehittävää valtaa "tulee pitää ainoastaan hallinnoijana ja vihollisvaltiolle kuuluvien, miehitetyssä maassa sijaitsevien julkisten rakennusten, kiinteistöjen, metsien sekä maatilojen käyttöoikeuden [usufruct] omistajana. Sen on suojeltava näiden omaisuuksien pääomaa sekä hallinnoitava niitä käyttöoikeuden säännösten mukaisesti."

Bouvier's Law Dictionary määrittää termin "usufruct" (ehkäpä rumin sana englannin kielessä) järjestelynä, joka suo toiselle osapuolelle oikeuden käyttää ja saada irti hyötyä toisen osapuolen omaisuudesta "muuttamatta asian substanssia". Yksinkertaisemmin sanottuna, jos olet kotivahtina, voit syödä ruokaa jääkaapista, mutta et saa myydä taloa ja muuttaa sitä omistusasunnoiksi. Ja kuitenkin juuri niin Bremer tekee: mikä voisi olennaisemmin muuttaa julkisen varallisuuden "substanssia" kuin sen muuttaminen yksityiseksi?

Siinä tapauksessa, että tämä yksityiskohta olisi epäselvä liittouman väliaikaishallinnolle, USA:n armeijan laki maasodankäynnistä toteaa, että "miehittäjällä ei ole oikeutta [ei-sotilaallisen] omaisuuden myyntiin tai sopimattomaan käyttöön". Tämä on varsin suorasanaista: jonkin pommittaminen ei anna oikeutta myydä sitä. On paljon osoitusta siitä, että liittouman väliaikaishallinto on hyvin perillä yksityistämismallinsa laittomuudesta. 26. maaliskuuta kirjoitetussa vuotaneessa muistiossa Iso-Britannian oikeuskansleri, lordi Peter Goldsmith varoitti pääministeri Tony Blairia siitä, että "kansainvälinen laki ei sallisi merkittävien rakenteellisten taloudellisten uudistusten määräämistä".

Toistaiseksi suurin osa Irakin uudelleenrakentamista ympäröivästä kiistasta on keskittynyt tuhlaukseen ja korruptioon sopimusten antamisessa. Näin jää pahoin käsittämättä rikkomuksen laajuus: vaikka Irakin myynti toteutettaisiin täydellä läpinäkyvyydellä ja avoimin tarjouksin, se olisi silti laitonta siitä yksinkertaisesta syystä, että Irak ei ole USA:n myytävissä.

Turvallisuusneuvoston tunnustus USA:n ja Iso-Britannian miehityksen arvovallasta ei tarjoa laillista suojaa. Toukokuussa hyväksytty YK:n päätöslauselma nimenomaisesti edellytti miehittäjävaltojen "mukautuvan täydellisesti kansainvälisen lain alaisiin velvollisuuksiinsa, mukaanlukien erityisesti Geneven sopimukseen 1949 ja Haagin säännöksiin 1907".

Kansainvälisen lain asiantuntijoiden kasvavan joukon mukaan tämä merkitsee sitä, että jos seuraava Irakin hallitus päättää, ettei se tahdo olla Bechtelin tai Halliburtonin kokonaan omistama tytäryhtiö, sillä on voimakkaat lailliset perusteet kansallistaa uudelleen varat, jotka yksityistettiin liittouman väliaikaishallinnon käskynalaisuudessa. Juliet Blanch, Norton Rosen, suuren kansainvälisen lakiyrityksen energia-alan ja kansainvälisen sovittelun globaali päällikkö, sanoo, että koska Bremerin uudistukset ovat suoraan ristiriidassa Irakin perustuslain kanssa, ne ovat "riidassa kansainvälisen lain kanssa, eivätkä todennäköisesti asetettavissa voimaan". Blanch väittää, että liittouman väliaikaishallinnolla "ei ole arvovaltaa eikä kykyä allekirjoittaa näitä [yksityistämis]sopimuksia" ja että suvereenilla Irakin hallituksella olisi "varsin vakava peruste uudelleenkansallistamiselle ilman kompensaation maksamista". Tämäntyyppisen pakkoluovutuksen kohtaavilla yrityksillä ei Blanchin mukaan olisi "laillista apukeinoa".

Hallinnon ainoa tie ulos on varmistaa, että Irakin seuraava hallitus tulee olemaan kaikkea muuta kuin suvereeni. Sen täytyy olla riittävän taipuvainen vahvistaakseen liittouman väliaikaishallinnon laittomat lait, joita sitten juhlitaan vapaiden markkinoiden ja vapaan kansan onnellisena avioliittona. Kun se tapahtuu, tulee olemaan liian myöhäistä: sopimukset lukitaan, kaupat tehdään ja Irakin miehitys on pysyvä.

Tämän vuoksi sodanvastaisten voimien on käytettävä tätä pian sulkeutuvaa ikkunaa vaatiakseen, että seuraava Irakin hallitus olisi vapaa näiden uudistusten kahleista. On liian myöhäistä pysäyttää sota, mutta ei ole liian myöhäistä evätä Irakin valloittajilta niitä lukemattomia taloudellisia palkintoja, joita keräämään he alun alkaen sotaan lähtivätkin.

Ei ole liian myöhäistä kumota sopimuksia ja hylätä kauppoja.

The Nation, November 24, 2003.