2003-12-28

Kyllä Wooster hoitaa
Jussi Vähämäki: Kuhnurien kerho. Tutkijaliitto, Helsinki 2003.

Markus Termonen

Jussi Vähämäen tuore teos Kuhnurien kerho lähti kirjoitusprojektina alunperin liikkeelle pyrkimyksenä kuvata "mediavaltaa", vallan uutta ulottuvuutta, joka "asettautuu minkä tahansa tekemisen ja sanomisen yleiseksi kehykseksi" "toisena luontona", joka saa ilmauksensa itsestään selvyyksinä ja toistona. Teoksen pääteemana on kuitenkin pikemminkin työetiikan ja -hyveiden muutos eli kommunikaation levittäytyminen jokaiseen tekoon samalla, kun tästä aiheutuu hyvin ristiriitainen vaatimusten joukko. Tarkastelu etenee työn nykyaikaisista vaatimuksista työn uuteen etiikkaan ja lopulta mediavaltaan kytkeytyviin kontrollin muotoihin.

Mutta miksi työ? Vähämäki väittää, että politiikan tutkimuksessa työ ja tuotanto ovat yhä paljolti kirosanoja, ikään kuin seurauksena taaksepäin katsovasta työn ja politiikan erottelusta, jonka mukaisesti ensinmainittu liittyy välttämättömyyksien hankintaan ja jälkimmäinen "vapaaseen" toimintaan. Samalla kuitenkin nykyaikaiset poliittiset instituutiot ovat rakentuneet työtä koskevien taloudellis-poliittisten konfliktien kautta. Työvoima on ollut modernin politiikan keskeinen kategoria, sillä siinä yhdistyvät "elämä sellaisenaan" ja merkityksellinen elämä, itseilmaisu. Tämän "elämän sellaisenaan" ilmaisun nimenä Vähämäki nostaa esiin käsitteen General intellect, joka merkitsee "yleistä älyä" välittömänä tuotantovoimana.

Samalla tavoin kuin General intellect merkitsee potentiaalia, valmiutta, eikä mitään tiettyä esineellistynyttä lopputuotetta, työvoiman potentiaalia tehdä "mitä tahansa" ei voida sitoa tilaan tai voida supistaa työn lopputuotteeseen. Virtuoosimaisessa tuotannossa lopputuotteella ja teolla ei ole selvää eroa. Se, mitä nykyaikainen tuotanto yrittää Vähämäen mukaan jäljittää, on aika osittelemattomana ja paloittelemattomana, aika tapahtumana ja intensiteettinä, tiivistymisen ja purkautumisen solmukohtana. Tässä "aika-elämässä" työ ja aistimukset ovat erottamattomia: aistimus on työtä ja työ on aistimista. Sen arvo on suurimmillaan odotuksena ja potentiaalina, sillä heti kun se saa valmiin tuotteen muodon, sen arvo laskee.

Koko teoksen läpi kulkee ajatus vallasta reaktiivisena ja vapaata toimintaa haltuunottavana. Valta on vastakkaista "mihin tahansa" kykenevälle "voimalle", kuten työvoimalle, jonka yleisen kapasiteetin hallintaa Vähämäki pitää nykyaikaisen biopolitiikan keskeisimpänä alueena. Työvoiman toiminnan haltuunottaminen alkaa jo siitä, kun se yritetään sijoittaa johonkin tiettyyn tehtävään. Se voi olla vapaa ainoastaan potentiaalina mihin tahansa ja ilman vallan tavoittelua, koska sillä ei ole yleistä tahtoa vaan yleinen äly. Kun valta on paikallistettua ja esineellistettyä, kun se on vaihdettavissa, se sitoo ja rajoittaa voimaa. Historiaksi muutetut voimat ovat mennyttä, jo elettyä ja erityiseen funktioon sidottuja, muutoksen vastakohtia.

Vähämäki väittää, että nykyaikaista taloutta vaivaa paradoksaalisesti sekä informaation ylenpalttinen runsaus että huomion niukkuus. Huomion niukkuudesta "kärsivä" yksilö on pantava kommunikoimaan, harrastamaan, hänet on saatava keskittymään johonkin. Toisaalta hän ei saa keskittyä siihen liikaa, jotta hänelle jäisi aikaa muihin asioihin ja jotta hän ehtisi myös kuluttaa. On oltava monipuolinen, kiinnostuttava rajattomasta määrästä asioista, mutta samalla ei saa välittää mistään, ei saa sitoutua. Työntekijältä vaaditaan sitä, että hän itse on valmis tuote jo astuessaan työprosessiin, mutta tätä tuotetta ei valmisteta työmarkkinoilla. Samanaikaisesti kun voimassa on työn uusi järjestys, jossa on laitettava peliin taidot ja persoonallisuus kokonaisuudessaan ja yritettävä hankkia lisää taitoja myös vapaa-ajalla, osittain ovat yhä ristiriitaisesti voimassa myös vanhat työtä koskevat säännöt ja käsitykset keskittyneestä puurtamisesta, jota kommunikaatio ja "juoruilu" haittaa.

Vähämäki toteaa mediavallan toimivan keskeisesti itsestään selvyyksien kautta. Itsestään selvyydet ovat yhteisiä, välttämättömiä, jäljittelyyn perustuvia, aikaa säästäviä ja ne järjestävät puhetta ja toimintaa tiedostamattomalla tasolla. Kyky saada läpi viesti ilman informaatiota määrittää niiden auktoriteetin. Massan ilmaukset koostuvat juuri näistä itsestään selvyyksistä, toistosta ja kopioista. Samalla massalta puuttuu yhteinen yhdistävä asia. Median kautta tuotettuja itsestään selvyyksiä toistavalla kopiolla ei ole persoonaa, ei mitään omaa, mutta toisaalta ainoastaan spektaakkelimainen mediassa esiintyminen näyttäytyy persoonallisuuden, olemassaolon ja ilmaisun paikkana.

Jatkuvaa joustavuutta, uusiutumista ja oppimista (tai oppimisen oppimista) vaativa työelämä synnyttää levottomuutta, ja jatkuva informaatiotulva synnyttää ikävystymistä. Levottomuus on tunnetta siitä, että jotakin on tapahtunut tai jotakin on tehtävä samalla, kun tällä jollakin ei ole mitään aktuaalista hahmoa. Ikävystyneisyys taas on tila, jossa tapahtunut ei tyydytä ja halutaan jotain muuta, jolle ei kuitenkaan ole kieltä.

Levottomuudessa ja ikävystyneisyydessä tai niiden kohtaamisessa on kuitenkin voimien toiminnan ydin. Vallalle ne ovat ongelmia sen vuoksi, että levoton ja ikävystynyt ihminen voi tehdä mitä tahansa, aivan samalla tavoin kuin massa, joka on ongelma politiikalle, joka haluaa sijoittaa ihmiset lokeroihin ja antaa heille erityisiä tehtäviä. Levoton ja ikävystynyt on itseriittoinen, järkähtämätön ja kärsimätön. Toisin sanoen häntä ei rajoita mikään ulkoinen pakko. Hänellä on siis käytössään yleinen kielellinen kyky rajattomana ja vapaana erityiseen tehtävään asettamisesta. Hän synnyttää muutosta sellaisenaan: "Levottoman ja ikävystyneen kohtaaminen tapahtuu paikassa, jossa ikävystynyt tarjoaa kokemuksensa levottomalle materiaksi tehdä mitä tahansa ilman erityistä syytä ja jossa levottoman kokemus purkautuu mihin tahansa tekoon ja synnyttää tapahtuman."

Teoksen nimi tulee P.G. Wodehousen Jeeves ja Wooster -tarinoista (jotka Suomessa tunnetaan ehkä parhaiten Kyllä Jeeves hoitaa -tv-sarjasta), joissa Bertie Woosterin, rikkaan tyhjäntoimittajan, yhteisönä toimii "kuhnurien kerho", jossa Woosterin kaltaiset henkilöt tapaavat ja kertovat päähänpistoistaan sekä keksivät uusia. Vähämäen mukaan Wooster ja kaltaisensa ovat ihmisiä, joihin tutustutaan vapaa-ajalla, jotka ovat perinteisesti kuuluneet toiminnan ulkopuoliseen tilaan ja joilla ei näytä olevan mitään erityistä tehtävää. Samalla juuri heissä tiivistyy se, mikä ennen oli työntekijän pahe ja mikä on nykyään hyve: kiinnostuneisuus rajattomasta määrästä asioita, jatkuva kommunikointi ja juoruilu, runsaat vapaa-ajan harrastukset ja kyky toimintaan yleensä ilman sen sitomista mihinkään tiettyyn tehtävään.

Se, että Vähämäki ei mainitse Jeevesiä millään tavoin, lienee monen mielestä askarruttavaa. Eikö Jeeves kuitenkin ole aina se, joka pelastaa Woosterin? Jeeves osoittaa määrättyjen palvelijan tehtäviensä (taloudenpito lukuisine yksityiskohtineen vaatetuksesta krapulajuoman valmistukseen) lisäksi uskomatonta kykyä ratkaista ongelmia ja kaiken lisäksi usein vieläpä samalla antaa isännälleen vaikutelman siitä, että tämä on itse ollut ratkaisevassa roolissa tilanteen selvittämisessä. Eikö näin ollen juuri Jeevesissä tiivisty samassa persoonassa siirtymä erityisten tehtävien hallinnasta yleiseen kykyyn ratkaista ongelmia ihmistuntemuksen, kekseliäisyyden, suhdetoiminnan jne. avulla? Toisaalta Jeeves ei tee näitä asioita vapaa-ajallaan, sillä palvelusuhteessa vapaa-aika on ylellisyyttä. Jeevesin tärkeintä osaamista ei ole tuotteistettu - juuri siksi se on virtuoosimaista.

Tutkijaliitto