2003-12-07

"Dionyysiset kokemukset, dionyysinen tietämys"
Michel Maffesolin aistillisen järjen ylistys

Antti Tietäväinen

Michel Maffesoli on Sorbonnen yliopiston sosiologian professori. Kirjoissaan hän on käsitellyt erityisesti modernin rationaliteetin murtumista. Maffesolin mukaan aikaamme leimaa tavoitteellisuuden, rationaalisuuden ja edistysuskon sijaan uusi, rituaalisempi ja nautinnollisempi sosiaalisuuden periaate. Tätä edustavat erityisesti yhteisöt, joita Maffesoli kutsuu uusheimoiksi. Viimeksi Maffesoli oli Suomessa Stakesin järjestämässä mielenterveysseminaarissa Helsingin yliopistolla 11.11.2003. Tällä kertaa hän puhui kirjansa "Shadow of Dionysos - a contribution to the sociology of the orgy" teemoista.

Luennon alussa Maffesoli sanoi perinteisen teorian sijaan tekevänsä vapaata teoretisointia. Yhteiskunta on muutoksen tilassa, minkä vuoksi sosiologian tulee välttää jäykkiä järjestelmiä. Sosiologien on omaksuttava yhteiskunnassa vallitseva aaltoliike ja liikuttava sen mukana. Lisäksi Maffesoli kertoi omista tutkimuksistaan, joiden hän sanoi rakentuvan pääosin yhden ajatuksen ympärille. Tämä ajatus on tunteille ja intohimoille perustuvien yhteisöjen uusi nousu. Maffesoli kertoi pyrkivänsä tekemään sosiologiaa niin, että niihin sisältyvä kokemus välittyisi myös tieteelliseen tietoon. Näin hän pyrkii madaltamaan ajatellun ja eletyn välistä kuilua.

Moderni positivismi

Maffesoli aloitti varsinaisen luennon tarkastelemalla tieteen historiaa. Hän sanoi, että tieteellinen ajattelu rakentui alun perin vastustamaan doksaa eli yleistä uskomusta. Esimerkiksi Emilé Durkheim määritteli sosiologian tehtäväksi arkikäsitteiden ylittämisen. Friedrich Engels puolestaan totesi, että terve järki on pahinta metafysiikkaa. Maffesolin mukaan ajatus on vanhentunut, sillä tieteellisestä ajattelusta itsessään on tullut kyseenalaistamaton uskomus. Puhutaan siitä, miten asioiden tulisi olla eikä siitä, miten ne todella ovat. Varjoon pyritään jättämään sosiaalisten ilmiöiden likainen osa, kuten tunteet ja intohimot.

Maffesolin mukaan älylliset järjestelmät voivat estää näkemästä ilmeistä eli kokemusta. Sosiologian tulisi pyrkiä tunnepitoiseen ajatteluun, jonka väline on yksiulotteisen käsitteen sijaan metafora. Käsiteajattelun malliesimerkki on Maffesolin mukaan kirkkoisä Augustinus. Tämän mukaan inhimillinen järki johtaa ykseyteen, mikä kuvastaa Maffesolin mukaan siirtymää monijumalaisuudesta yksijumalaisuuteen. Tämä valistuksen idea näkyy myös August Comten tuotannossa. Esimerkkinä Maffesoli mainitsi Comten reduktio-käsitteen, joka tarkoitti alun perin reduktiota yhteen (reductio ad unum). Se pyrkii piilottamaan irrationaalisen: vaistot, vietit ja eläimellisyyden.

Augustinuksen ja Comten ajattelutapaa Maffesoli kutsui positivismiksi. Hänen mielestään valtio on kuitenkin tänä päivänä ottanut Jumalan paikan. Uskotaan parempaan tulevaisuuteen, eikä anneta arvoa tälle hetkelle. Ajatus oli läsnä Marxilla, mutta se on myös hyvinvointivaltion perusta. Molempia leimaa vahva edistysusko, jonka puitteissa yhteiskunnan uskotaan kulkevan barbariasta sivilisaatioon. Toisaalta sama ajatus on nähtävissä myös tavaroiden avulla tapahtuvan pelastuksen etsinnässä. Tavaroiden avulla onnellisuutta etsivä vihaa köyhyyttä ja nykyistä maailmaa, minkä vuoksi hän vieraantuu omasta itsestään. Tällainen intellektuaalinen ilmapiiri leimaa Maffesolin mukaan koko juutalais-kristillistä maailmaa.

Täyttyvä sykli

Maffesoli sanoi positivismin pyrkivän häiriöiden poistamiseen. Keino tähän on rationaalinen selittäminen, joka pyrkii näkemään kaiken yleisen kautta. Tähän viittaa myös termin "explicare" etymologia: ryppyjen poistaminen. Ylhäältä lähtevä selittäminen kieltää kulttuurimme ilmeiset piirteet, ristiriidan ja skitsofrenian. Se perustuu eräänlaiselle dialektiikalle, jossa paratiisin odotetaan olevan tulevaisuudessa. Positivismi on näin ollen veitsi, joka leikkaa maailman kahtia. Se jakaa maailman päivän ja yön valtakuntaan, pyrkien tuomaan esille vain ensimmäisen. Se myös taistelee, jotta jälkimmäinen ei näkyisi. Positivistinen kehityskulku on kuitenkin päättymässä. Tämän päivän kulttuuri-ilmiöissä yö ja päivä sekoittuvat.

Maffesoli kuvasi nykykulttuurin ilmiöitä vulkaanisiksi purkauksiksi. Hän sanoi niiden räjäyttävän edistysuskoisen sivilisaation tuusan nuuskaksi. Esimerkkinä tästä toimivat mainokset, joissa kliinisyyden sijaan keskeistä ovat karvat, iho ja eritteet. Yön valtakunta näkyy myös nuorisokulttuureissa. Ajalle leimallisiksi ilmiöiksi Maffesoli mainitsi Eminemin vihaisen uhon ja goottien synkistelyn, minkä lisäksi hän puhui innostuneesti funk-musiikista. Siinä yhdistyvät hiki, kiimaisuus ja sisarsieluisuus - kaikki tämän ajan luonteenomaisia piirteitä. Analyysiin täytyy Maffesolin mukaan tuoda nykyilmiöihin liittyvä tahmeus ja likaisuus. Ne pitävät maailman koossa, minkä vuoksi niitä ei voida ohittaa tutkimuksessa.

Maffesoli sanoi kokemuslähtöisyyden olevan tietämyksen perusta. Tieto on sopeutettava olevaan eikä siihen, mitä toivotaan olevan. Maffesoli haki selityksiä etymologiasta. Ranskan "connaissance" (tietämys) on johdettavissa latinan cum nascere -verbistä, joka tarkoittaa "syntyä jonkun kanssa". Analyysin tulisi näin ollen pyrkiä elämään tutkittavan ilmiön kanssa. Tätä hän kutsuu orgaaniseksi tiedoksi. Siinä epäkohtia ei pyritä selittämään pois, vaan kulttuurin eheyden katsotaan sisältävän kompleksisuuden, moninaisuuden ja "pahuuden". Näin tieteeseen otetaan mukaan ne asiat, joiden katsottiin olevan historiaa: heimollisuus, nomadismi ja dionyysiset arvot.

Dionyysinen viisaus

Kreikkalaisen myytin mukaan Dionysos oli outo muukalainen. Hän oli nautinnon ja leikin Jumala, jota leimasi seksuaalinen ambivalenssi. Dionysos ei myöskään ollut Jumala taivaalla, vaan maallinen hetken ja katoavaisuuden Jumala. Dionyysinen ajattelu näkyy Maffesolin mukaan erityisesti nuorisokulttuureissa ja -liikkeissä. Niiden ajatteluun sisältyy usein uskonnollistyylisiä arvoja, jotka eivät kuitenkaan ole institutionaalisia. Esimerkkinä Maffesoli mainitsi itämaisista ja pakanallisista uskonnoista vaikutteita saaneet uususkonnot. Toinen esimerkki ovat liikkeet, jotka kehittävät uudenlaisen suhteen maahan ja luontoon. Nämä asettuvat vallitsevaa materialistista ajattelua vastaan.

Maffesolin mukaan toinen nuorisokulttuureille leimallinen piirre on paikallisuus. Hän puhui slangeista, joissa yhdistävät globaalit ja paikalliset piirteet. Ne eivät ole järkeviä eli logosetrisiä vaan paikalliskeskittyneitä [ransk. lococentré]. Nuorisokulttuurit luovat myös omia, historiallisista kehityskuluista poikkeavia symbolisia tiloja, jotka jaetaan toisten kaltaisten kanssa. Esimerkkinä hän mainitsi ruumiin työstämisen muodot kuten tatuoinnit ja lävistykset. Maffesolin mukaan niiden avulla korostetaan symbolisesti jaettua ruumista. Näin järjen leimaaman päivän valtakunnan tilalle syntyy uusi yön valtakunta. Siinä keskeistä on myötätunto [ransk. "compassion"], osallistuminen ja jakaminen.

Maffesoli korosti tiedon ja kokemuksen uudenlaista yhteyttä. Ylhäältä tulevan selittämisen sijaan sosiologien tulee olla nöyriä. On ymmärrettävä se kasvumulta, josta ilmiöt lähtevät. Tämä ei tarkoita järjen kieltämistä. Sen sijaan tulisi luoda järjen ja aistillisuuden välille uudenlainen yhteys, mitä Maffesoli pitää postmodernin yhteiskunnan keskeisenä haasteena. Koska uudenlaisia ilmiöitä ei voi integroida järjen avulla yhteiskuntaan, täytyy ne hyväksyä omanlaisinaan. Vainoharhaisen ja ulkoa päin tulevan suhtautumisen sijaan niihin tulee suhtautua nöyryydellä. Näin Maffesoli lopetti luentonsa aistillisen järjen ylistykseen.