2003-11-03

Näkymättömiä kansalaisia ja itsehallittuja sosiaalikeskuksia

PR

Monissa Euroopan maissa ovat viimeisten vuosien aikana yleistyneet uudet tavat olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja omaan elämään. Ihmiset ovat rakentaneet uusia toimintamuotoja ja toimintapaikkoja, jotka tunnetaan nimellä itsehallitut sosiaalikeskukset. Tällaisia tiloja esiintyy kaikkialla sekä Länsi- että Itä-Euroopassa. Varovaisen arvion mukaan näitä olisi olemassa tällä hetkellä noin 5OO, mutta on melkein mahdotonta pitää kirjaa kaikista tiloista, koska uusia syntyy jatkuvasti, vanhoja häädetään pois tai ne muuten vain lopettavat toimintansa tai siirtyvät muualle.

[Julkaistu alunperin Megafonissa #1]

Mistä on kyse?

Itsehallitut sosiaalikeskukset sijaitsevat yleensä vallatuissa vanhoissa teollisuushalleissa tai muissa tyhjissä rakennuksissa. Yleensä ne sijaitsevat köyhimmillä asuinalueillaan (vaikkakin myös poikkeuksia on). Yleensä tilat on otettu käyttöön laittomasti valtaamalla (ns. squat). Niitä on kuitenkin pyritty laillistamaan käynnistämällä neuvotteluja viranomaisten kanssa. On vaikea sanoa mitä kaikkea sellainen "säiliö" kuten sosiaalikeskus voi sisältää, eri ryhmät painottavat eri asioita, riippuen ympäröivän asuinalueiden ongelmista ja tarpeista. Voidaan joka tapauksessa sanoa, että sosiaalikeskuksissa on vähintään kansankeittiö, pubi tai kahvila, kirjakauppa, konserttisali, kokoustiloja, joissa toimii asukasyhdistyksiä, kansalaisjärjestöjä ja kollektiiveja, teatteri- ja muItimediapajoja jne. Keskuksien tarkoitus mahdollistaa ihmisten vapaan itseorganisoituminen sellaisten asioiden tiimoilta, jotka heitä kiinnostavat. Rajoja ei oikeastaan ole ja monista sosiaalikeskuksista on tullut merkittäviä kulttuuri ja multimedian tuotantokeskuksia. Muista on tuIlut kaupungin yöelämän keskipisteitä ja toisista taas perinteisemmän yhteiskunnallisen toiminnan vetureita.

Uuden työväen uudet työväentalot

Sosiaalikeskuksien luoma ilmiö on hyvin tärkeä ja se sisältää monia mielenkiintoisia piirteitä, joiden vuoksi haluamme kirjoittaa niistä Megafonissa. Termi "itsehallittu sosiaalikeskus" sisältää itseasiassa kaikki ne tärkeimmät elementit, joita haluamme tässä yhteydessä korostaa. Ensinnäkin itsehallinto kuvaa sitä, että ihmiset itse toimivat aktiivisina osapuolina keskuksissa. Jos ihmiset haluavat toimia, keskuksia on olemassa, muuten ne katoavat. Itsehallinta tarkoittaa sitä, että ei ole olemassa mitään ulkopuolista tai yläpuolista tahoa, joka organisoisi puitteita ja antaisi ne kaavamaisesti ihmisten käyttöön. Tietyllä tavalla voimme sanoa, että itsehallinto on politiikan kuolemaa, jos määrittelemme politiikaksi puolueet ja päätöksenteon delegoinnin, toisin sanottuna edustuksellisuuden.

Päätöksen teko näissä vapautetuissa tiloissa rakentuu yleensä siten, että keskuksien eri toimintaryhmät kokoontuvat erikseen kerran viikossa keskustelemaan omista tavoitteistaan ja ongelmistaan, kahden viikon tai kuukauden välein pidetään laajempia tilakokouksia, joissa ryhmät yhdessä koordinoivat toimintaansa. Kokoukset ovat tietenkin avoimia kaikille ja päätöksenteko aina kollektiivista. Joskus tiettyihin projekteihin tai osa-alueille voidaan valita ihmisiä, jotka käytännössä vastaavat tietyistä asioista tai hoitavat esimerkiksi päivystykset, mutta kyseessä on lähinnä teknisistä aspekteista, joihin ei liity mitään suoranaista valtaa. Sosiaalikeskukset ovat myös joutuneet kohtaamaan medioita. Asia on hoidettu siten, että on valittu keskukselle "tiedottaja", jonka tehtävänä on ollut kertoa avoimesti ja objektiivisesti toiminnasta tai kannanotoista, tietysti itseään korostamatta. Tämäkin tehtävä on yleensä ollut kiertävä ja siten on pyritty välttämään toiminnan henkilöitymistä ns. johtajiin.

Toinen keskeinen avainsana itsehallinnon lisäksi on sosiaalisuus. Sosiaalisuudella tarkoitetaan kahta asiaa. Ensinnäkin kyse on ihmisten mahdollisuudesta tehdä asioita yhdessä kollektiivisesti. Työn katoamisen myötä monilla köyhillä lähiöalueilla on tullut tutuksi ilmiö, joka tunnetaan nimellä apatia tai passivoituminen. Yhteiset asiat eivät enää kiinnosta ihmisiä ja joskus omatkin asiat hoituvat huonosti, koska vallitseva järjestelmä ei tunnista merkittäväksi sellaisia henkilöitä, jotka se itse on syrjäyttänyt. Ihmisten välinen sosiaalisuus antaa heille mahdollisuuden vaikuttaa lähiympäristönsä lisäksi myös omaan elämään. Hienoimmat keskustelut ja yhteiset projektit saavat yleensä alkunsa vapaamuotoisissa keskusteluissa pubeissa tai kansankeittiöissä. Sosiaalisuus tarkoittaa myös toimintaa yhteiskunnan eli oman lähialueen, asuinalueen, sisällä. Toimintaa voi tietysti tapahtua ilman sosiaalikeskuksiakin, mutta fyysiset tilat ja puitteet mahdollistavat toiminnan jatkuvuuden ja sen, että ei tarvitse kiittää ketään ulkopuolista tiloista: tilat ovat omat ja yhteiset.

Perinteinen poliittinen ja ammattiyhdistystoiminta on yleensä toteutunut poliittisissa puolueissa tai työpaikoilla. Kuten aikaisemmin sanottu, työ muuttuu yhä enemmän sellaiseksi, että vakituisia työpaikkoja tai sellaisia työpaikkoja, joissa olisi mahdollista järjestäytyä perinteisten mallien mukaisesti, ei enää ole. Ihmiset ovat myös etääntyneet perinteisistä järjestäytymisen muodoista, koska he kerta kaikkiaan ovat saaneet tarpeekseen niiden toimintatavoista. Yhteiskunnallisuus on siis sitä, että ymmärretään miten ihmisten tarpeiden tyydyttäminen ja elinolojen muuttaminen vaatii uusia itseorganisoitumisen muotoja. Voimme siis hyvällä omallatunnolla puhua uudesta työväenluokasta, joka rakentaa itselleen uusia työväentaloja, samalla tavalla kuin perinteinen työväenliike vuosisadan alussa oli niitä itselleen rakentamassa, silloisessa ja siten erilaisessa tilanteessa.

Puhumme uudesta työväenluokasta, koska nykyinen luokka ei ole enää yksi suuri kokonaisuus, joka tekisi samalla tavalla yhteisesti työtä perinteisessä tehtaassa ja jolla olisi samat tarpeet. Uskomme myös, että uuden työväenluokan itseorganisoitumisen mallit ovat jättämässä hyvästit politiikalIe, suurille puolueille ja suurille yhtenäisille ammattiyhdistyksille. Tämä johtuu hyvin pitkälle kahdesta tekijästä. Ensimmäinen on se, että työ on yhä monipuolisempaa ja siihen liittyy yhä enemmän älyä, osaamista. Ihmiset eivät ole enää valmiita luopumaan omasta yksilöllisyydestään. Yhtenäistä työläiskulttuuria ei myöskään ole enää olemassa: nyt vallitsee monen kirjava tapa suhtautua asioihin ja vaikuttaa niihin. Toinen merkittävä tekijä on se, että menneisyydessä työväestö taisteli kahdella rintamalla: ay-liikkeen kautta ja omien poliittisten puolueidensa välitykseIlä. Vaatimukset olivat lisää palkkaa ja lisää poliittista valtaa. Tilanne on muuttunut täysin, koska näitä asioita ei pystytä enää erottamaan toisistaan. Lisäksi on tullut iso joukko uusia tarpeita, jotka liittyvät muun muassa kulttuuriin, ympäristöön, eettisiin arvoihin ja affektiin. Myös palkkavaatimuksien asettaminen perinteisessä mielessä on tullut vaikeaksi, koska ihmisillä ei ole enää työtä sen entisissä muodoissa. Kiinnostus politiikkaan on kadonnut, koska ihmiset ymmärtävät, että politiikan avulla ei pystytä enää vaikuttamaan asioihin. Viimeisimmät vaalit Suomessa osoittivat, että ihmiset äänestävät yhä vähemmän ja että mitä köyhempiä he ovat, sitä vähemmän heitä kiinnostaa osallistua sellaiseen "päätöksentekoon", joka aina kääntyy heitä vastaan. Ilmiö on tuttu kaikkialla jälkiteollisissa maissa ja juuri tähän sosiaalikeskuksien suoran osallistumisen mallin menestys perustuu.

Kokemuksia Euroopasta: Leoncavallo

Italia on maa, jonne ensimmäiset itsehallitut sosiaalikeskukset perustettiin. Ensimmäisten joukossa oli Milanon Leoncavallo (sijaitsi Via Leoncavallo-nimisellä kadulla). Se on edelleen toiminnassa - vaikkakin uusissa tiloissa Via Watteaussa - ja on ehkä yksi kaikista aktiivisimmista Euroopassa. Leoncavallon valtaus tapahtui vuonna 1975. Keskus pysyi melkein 2O vuotta samassa paikassa kunnes häädön ja melkoisen kädenväännön jälkeen sille osoitettiin kaupungin toimesta uudet tilat Milanon keskustan ulkopuolella. Tilaa on noin l2 OOO neliötä entisessä valtavassa kirjapainossa. Tilaa on useammassa kerroksessa, josta alakerta on yleisölle avoin. Toinen ja kolmas kerros taas ovat monien kansalaisjärjestöjen toimistokäytössä. Niissä sijaitsevat myös asuintilat, jonne majoitetaan muun muassa laittomia maahanmuuttajia. Leoncavallossa on heille tarkoitettu lääkäriasema, joka toimii vapaaehtoisten lääkäreiden ja sairaanhoitajien voimin. Lääkäriasema on ollut tarpeellinen, koska laittomat maahanmuuttajat ovat yleensä virallisen terveydenhuollon ulkopuoleIla. Leoncavallon alakerrassa on iso konserttisali, jonne mahtuu noin 2OOO ihmistä ja jossa on todella mahtavat äänentoisto- ja valojärjestelmät. Isoa tilaa käytetään myös joukkokokouksissa ja seminaareissa. Siellä on esitelty monia uusia kirjoja ja eräät elokuvat ovat saaneet ensi-iltaesityksensä siellä. Salissa on myös esiintynyt Nobel palkittu kirjailija ja näyttelijä Dario Fo. Isossa salissa on niin ikään paikallisen nuorison suosima skeittiramppi. Samasta kerroksesta löytyy myös pieni konserttisali, valokuva- ja taidelaboratorioita ja gallerioita. Sisäänkäynnin yhteydessä on infopiste ja toimisto, jossa on jatkuva päivystys ja kaikki mahdolliset viestintäyhteydet. Näiden lisäksi on myös kirjakauppa, jossa on myynnissä runsaasti hyviä kirjoja, levyjä ja muita julkaisuja. Näiden lisäksi löytyy pelisali, pubi ja todella iso ravintola, joka kykenee tarjoilemaan monia eri lämminruokavaihtoehtoja. Asiakkaita on päivittäin useita satoja. Yhteiset tilat muuttuvat viikonloppuisin, ja joskus viikollakin, isoksi basaariksi, jossa laittomat maahanmuuttajat ja monet paikallisetkin myyvät tekemiään esineitä, vaatteita, ruokia ynnä muuta poliittisin hinnoin. Sosiaalikeskuksessa on pyritty kohtuullisuuden nimissä rajoittamaan alkoholin myyntiä ja kulutusta, erityisesti sen vuoksi, että halutaan välttää ongelmia alueen asukkaiden kanssa. Viikonloppuisin ja konserttien yhteydessä keskuksessa nimittäin käy tuhansia ihmisiä, joten järjestyshäiriöitä voi aina sattua. Leoncavallon yhteydessä toimivista yhdistyksistä aktiivisimmat ja mielenkiintoisimmat ovat Ya Basta! ja Tute Bianche ("valkohaalarit").

Ya Basta!

Ya Basta! -yhdistys syntyi voidakseen osoittaa avointa solidaarisuutta zapatistiliikkeelle. Se on Meksikon intiaanien liike, joka vaatii yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia alkuperäisväestölle. Liike aloitti toimintansa 199O-luvun alkupuolella nostattamalla kapinaan useiden kylien ja kaupunkien asukkaita Chiapasin maakunnassa. Liikkeen keskeisin hahmo on ollut subcomandante ("alikomentaja") Marcos. Termi "alikomentaja" otettiin käyttöön, koska haluttiin osoittaa, että liikkeen ainoa oikea komentaja ovat sen jäsenet kokonaisuudessaan.

Zapatistit eivät ole perinteinen kolmannen maailman sissiliike, joka taistelee asein viidakossa, vaan se erottautui heti varhaisessa vaiheessaan perinteisestä kaavasta ainakin kolmesta syystä. Ensinnäkin liike on pitkälti väkivallaton ja pyrkii, samoin kuin itsehallitut sosiaalikeskukset, paikallisten asukkaiden tarpeiden toteuttamiseen itsenäisesti, siis ilman pyrkimyksiä keskitettyyn valtaan. Toiseksi zapatistiliike pystyi heti alusta alkaen käyttämään hyväkseen uuden teknologian tuomia mahdollisuuksia. Puhutaan paljon siitä, että zapatistit olivat ensimmäinen Internet-ajan liike. Tarunomaisiksi ovat muodostuneet tarinat intiaaneista, jotka ovat viidakossa kannettavien tietokoneiden ja langattomien modeemien kanssa ja kykenevät reaaliajassa pitämään ihmiset ympäri maapalloa ajantasalla paikallisista tapahtumista, ja siten rajoittamaan maailmanlaajuisella tiedottamisella armeijan ja puolisotilaallisten joukkojen mielivaltaista, alkuperäisväestöä vastaan kohdistuvaa toimintaa. Tässä mielessä zapatistit ovat todella ensimmäinen globaali ja maailmanlaajuinen vastarintaliike. Kolmanneksi zapatistit eivät pyytäneet ihmisiltä solidaarisuutta omille vaatimuksilleen pelkästään paikallisesti, vaan he vetosivat siihen, että ainoa tapa taistella omien oikeuksien ja hyvinvoinnin puolesta on taistella itsehallinnan puolesta omilla asuinalueilla, niin Euroopassa kuin Meksikossa.

Zapatistit siis eivät hyväksyneet kolmannen maailman alistettujen nöyrää asemaa, vaan osoittivat monille kehittyneissä maissa asuville ihmisille, mikä on uuden työväestön tapa toimia. Zapatistien solidaarisuudeksi käynnistetty Ya Basta! -yhdistys avasi heti toiminnalliset yhteydet liikkeeseen ja useita meksikolaisia vieraili Italiassa nostattaen kiinnostusta heidän liikettään kohtaan. Tämän innoittamana Ya Basta! -yhdistys järjesti solidaarisuuden charter-lentoja Chiapasiin. Mukana oli useampia satoja ihmisiä, jotka menivät paikan päälle sekä tarkkailemaan tilannetta ja näin estämään raakuuksia, että rakentamaan konkreettisia projekteja, muun muassa ympäristöystävällisen sähkövoimalan erääseen kylään. Mukana oli myös lääkäreitä.

Ya Basta! -yhdistys on tämän jälkeen ottanut kantaa myös Italiassa esiintyviin ongelmiin, erityisesti laittomien pakolaisten asemaan. Merkittävämmät tapaukset ovat olleet yhdessä ihmisoikeusjärjestöjen tarkkailijoiden kanssa tehdyt tarkastuskäynnit vastaanottokeskuksissa, jotka muistuttavat internointileirejä. Joissakin tapauksissa, kiitos Ya Bastan! toiminnan, on kyetty parantamaan ihmisten elinoloja ja estämään karkoituksia. Ya Basta! on järjestänyt Leoncavallossa useampia teemailtoja, joissa siirtolaiset ovat tutustuneet paikallisiin asukkaisiin ja esittäneet omia kulttuuriperinteitään, musiikista ruokaan, ja siten vähentäneet ennakkoluuloja. Ya Basta! -yhdistys on myös järjestänyt sadoille aktivisteille matkan Albaniaan, josta suurin osa laittomista siirtolaisista tulee Italiaan. Näin se on käytännössä pyrkinyt auttamaan siirtolaisia paikan päällä sekä heidän tuloaan Italiaan tarjoamalla kuljetusvälineitä ja omia lakimiehiä. Yleensä siirtolaisten tulo on ollut albanialaisten rikollisliigojen liiketoimintaa, jossa ei ole välitetty kuolemantapauksista, ja jossa on kiskottu hädässä olevilta ihmisiltä todella suuria rahamääriä. Ya Basta! oli myös keskeisessä roolissa Italiassa kuuluisaksi tulleessa "Operaatio Siperiassa", jota toteutti viime talvena suurin osa Italian sosiaalikeskuksista. Yllättävän pakkasaallon aikana kaikki keskukset avasivat ovensa kodittomille ja tarjosivat heille yösijan sekä vaatteita.

Ya Basta! on siis ollut monessa mukana. Toiminnan tarkoitus ei ole ollut pelkästään antaa humanitaarista apua, vaan lisäksi rakentaa yhdessä ihmisten kanssa solidaarisuusverkostoja. Tällaiset verkostot eivät vain auta hädässä olevia, vaan yrittävät myös ratkaista ongelmat niiden juurilta, jotka ovat yhteiskunnan rakenne ja yhä kasvava eriarvoisuus.

Tute Bianche (valkohaalarit) eli näkymättömien liike

Italiassa ja Ranskassa on levinnyt viimeisen puolen vuoden aikana uusi liike, joka tunnetaan italiankielisellä nimellä Tute Bianche (valkohaalarit). Liike on tunnettu myös nimellä "näkymättömien liike". Liikkeen perusajatus liittyy toiminnan muuttamiseen sellaiseksi, että media ja suuri yleisö kiinnittävät siihen huomionsa. Tämän vuoksi on suoritettu monia kansalaistottelemattomuusaktioita pukeutuneina valkoisiin haalareihin.

Kyse ei ole mistään sotilaallisesta asusta vaan leikkisästä toimintatavasta, jonka viesti on selkeä. Pukeutumalla valkoisiin haalareihin halutaan ensinnäkin kertoa sitä, että työväestö ei ole enää se perinteinen sinihaalarinen tehdastyöväestö, vaan yhä useammin jotakin muuta: pätkätyöläisiä, työttömiä, epämääräisissä työsuhteissa olevia ja niin edelleen. Valkoisella värillä on haluttu myös kuvata liikkeen ihmisten näkymättömyyttä. Yhteiskunnassa on paljon ihmisiä, joilla ei ole ääntä eikä mahdollisuuksia vaikuttaa: he ovat näkymättömiä. Pukemalla päälle valkoisen haalarin, joka ei ole minkään värinen, näkymättömät tulevat näkyviksi.

Näkymättömien liikkeen perusvaatimukset ovat taattu toimeentulo kaikille, työajan lyhentäminen ja uusien yhteiskunnallisesti hyödyllisten työpaikkojen luominen. Tämän lisäksi valkohaalarit ovat ottaneet kantaa vapaaseen liikkumiseen sekä siirtolaisten asemaan Euroopan maissa. Näkymättömiä on näkynyt monìssa yhteyksissä. He ovat matkustaneet metroilla ja busseilla symbolisesti lippua maksamatta silloin, kun maksuja on korotettu tai kaupunkikuljetuksia yksityistetty. He ovat menneet elokuvateattereihin ja oopperataloihin maksamalla poliittisen hinnan, tarkoituksenaan kertoa, että taide, viihde ja kulttuuri kuuluvat kaikille.

Näkymättömistä on tullut osa ensin Italian, sitten Ranskan yhteiskuntaelämää, eikä ole vaikea kuvitella, että liike tulee saamaan vähintäänkin eurooppalaisen ulottuvuuden. Junien valtauksista ja vapaasta liikkumisesta on tullut merkittävä ilmiö kaikkialla Euroopassa. Aina kun on ollut tarve lähteä osoittamaan mieltä, näkymättömät ovat sopineet rautatieläisten kanssa ilmaisista junakuljetuksista. Viimeksi 35OO ihmistä valtasi junia Italiassa voidakseen osallistua marssiin, joka pidettiin Pariisissa. Kyse ei ole mistään pummilla matkustamisesta, vaan siitä, että päätöksen teon siirtyessä yli kansallisten rajojen tulee ihmisillä olla mahdollisuus liikkua vähintään yhtä vapaasti kuin pääomat.

Koska Suomessa?

Megafonin tarkoitus ei ole tuoda Suomeen toimintamalleja ulkomailta tai matkia sitä mitä muut ihmiset tekevät erilaisissa tilanteissa. Tämä on sanottava selkeästi. Kuitenkin samanaikaisesti on todettava, että Euroopan integroituminen ja maailmantalouden globalisoituminen tekevät ongelmista ja niiden ratkaisumalleista yhteisiä. Tämän vuoksi seuraamme mielenkiinnolla sitä mitä muualla tapahtuu ja keskustelemme avoimesti kaikkien yhteiskunnallisten liikkeiden kanssa.

Eräs merkittävä asia, jota haluamme myös korostaa on se, että äsken esitetyissä liikkeissä kysymys ei ole mistään poliittisista ideologioista, pienistä ääriryhmistä tai nuorisoliikkeistä. Suurten aatteiden ajat ovat ikuisesti ohi. Kyse tällä hetkellä on pelkästään oman elämän yhteisestä haltuunotosta ja omien arvojen asettamisesta. Nämä arvot ovat solidaarisuus, lähidemokratia, vâkivallattomuus ja autonomia. Termi autonomia oikeastaan kuvaa parhaiten sitä mistä on kyse: itsenäisyyttä valtarakenteista ja taloudellisista pakoista, itsenäisyyttä suurista puolueista ja liitoista, ihmisten ja ryhmien keskinäistä autonomiaa, ilman keinotekoisia yhdistymisiä, jotka eivät kunnioita monimuotoisuutta tai todellista demokratiaa.

Milloin Suomessa? Edellä todettujen asioiden vuoksi uskomme, että on pelkästään ajan kysymys, milloin Suomessa tulevat syntymään ensimmäiset itsehallitut sosiaalikeskukset ja suuremmat yhteiskuntakriittiset kansalaistottelemattomuusaktiot. Sanomattakin on oltava selvä, että muodot, sisällöt ja tavoitteet on keksittävä täällä itsenäisesti. Tästä kaikesta on selviä merkkejä. Useammallakin paikkakunnilla toimii jo kansankeittiöitä ja köyhien keskinäiseen solidaarisuuteen perustuvia kokeiluja. Näiden kokeilujen juurtumisen kannalta on ehdottoman tärkeää löytää tiloja. Tiloja tarvitaan myös näiden kokeilujen monipuolistamiseen. On myös selvää, että jos näkymättömyyden muuttaminen näkyvyydeksi valtamediassa ja yhteiskunnallisessa debatissa vaatii yhteiskuntakriittisen toiminnan lisäämistä, niin se tuskin tulee olemaan ongelma. Ajat ovat muuttumassa...