"Fordismin" kriisin kohtaaminen
Italialaisia keskusteluita "postfordistisesta" murroksesta ja taatusta toimeentulosta

Johtopäätös

Kaikki nämä spekulaatiot mahdollisesta pakoreitistä kapitalismista ovat vieneet meidät pitkän tien alkuperäisestä lähtöpisteestä. Mitä käytännöllisiä mahdollisuuksia nämä yllä arvioidut keskustelut sitten tarjoavat yhteiskunnallisen muutoksen projektille Italiassa tänään? Toistaiseksi ainakin hyvin vähän. Se, siirtääkö populistisen ja rasistisen Lega Nordin johtama fiskaalinen kapina veronkeruun aluetta "alaspäin" ja avaako tämä siten tilaa paikallisille kampanjoille sosiaalipalveluista, on kiistanalainen kysymys - kuten myös, tällä hetkellä, joko sosiaalikeskusten tai "itseorganisoituneiden" työläisten ja vaihtoehtoisten ammattiliittojen kyky toteuttaa sellaisia kampanjoita luokassa kokonaisuutena. Viimeisimmästä työpaikkojen sisäisestä mobilisaatiovaiheesta, vaikkakin se on tarpeeksi todellinen, puuttuu yhä "yhtenäinen perustason liike, joka kykenee kääntämään liittojohtojen edessä taipumisen tendenssin" (d'Errico ym. 1995: 6). Joka tapauksessa, keskeinen väittely italialaisissa toimistoissa ja tehtaissa on viime aikoina koskenut kokonaan toista taatun toimeentulon muotoa - eläkettä (Botti & Miglino 1995). Mitä sosiaalikeskuksiin tulee, monet niitä pyörittävistä tuntevat olevansa jumissa "itsetuotantoon" kohdistuvan kasvavan kiinnostuksen ja niiden jatkuvien vaikeuksien välillä, joita on sen kuluttajien aktiivisen laajempiin poliittisiin projekteihin osallistumisen varmistamisessa; ne ovat myös astumassa uuteen vaihteeseen, joka pysyy kuitenkin epävarmana, joskin se on potentiaalisesti palkitseva (Borrelli 1995; Moroni 1995).

Yllä käsitellyillä diskursseilla on muitakin rajoja. Ehkäpä ilmeisin näistä on se, että, lukuunottamatta De Angelisia, kaikessa puheessa taatusta palkasta on sanottu vähän sukupuolten välisistä suhteista - aihe jota ilman mikään vakavasti otettava ymmärrys luokkakokoonpanosta ei ole mahdollinen (Cleaver 1992). Niissä harvoissa tapauksissa, joissa sukupuolta on tutkittu laajassa mitassa, kuten Alisa Del Ren (1994) kiehtovassa hyvinvointivaltion katsauksessa, tehtyjä kontribuutioita otetaan yhä liian harvoin esille keskustelun päävirtauksessa. Tämän tekee vielä häiritsevämmäksi se, että sellainen vakavasti otettava projekti, jonka tarkoituksena on supistaa palkkatyöviikkoa, tulee olemaan kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen, jos se ei haasta palkattoman työn syvällisesti sukupuolittunutta valtakuntaa (Marazzi 1994).

Sitten on kysymys luokkakokoonpanosta itsestään. Kuinka kiinnostavalta ajatus saattaakaan näyttää, puhe "massaintellektuaalisuudesta" säilyy vähintäänkin kiistanalaisena. Jos käsitteellä on tietty vihjaileva sointi, samankaltainen kuin se mitä operaio sociale (yhteiskunnallistunut työläinen) esitti autonomien keskusteluissa 1970-luvun lopulla, se on selittävässä voimassaan pikemminkin kaavamainen kuin itsenäinen. Parhaimmillaan se saattaa tarjota jonkinlaista ymmärrystä muodoista, jotka luokkataistelu on omaksunut uudemmissa työprosesseissa kuten ohjelmistosuunnittelussa (Cleaver 1995b: 167); huonoimmillaan se edustaa taas yhtä instanssia, jossa (oletettu) erään tason todellisuus tulee sekoitetuksi poliittisesti ja kulttuurisesti monimuotoisiin kokemuksiin, jotka luonnehtivat nykyaikaista luokkakokoonpanoa kokonaisuutena.

Lopuksi on kysymys "exoduksesta". Kuten olemme nähneet, se on esitetty kahdessa muodossa: itsetyöllistymisenä ja täsmällisemmin kollektiivisena vaihtoehtoisen talouden projektina. Mutta voivatko yksilöt todella paeta pääomalle alistamista itsetyöllistymisen kautta? Kuten Sergio Bolognan ja muiden kenttätyö on osoittanut, itsetyöllistymisen kehittyvä ilmiö on tänä päivänä Italiassa monimutkainen sellainen, ja olennaiset tiedot siitä osittaisia luonnoltaan. Samanaikaisesti pääteltynä sen mukaan mitä tiedetään, näyttää hieman epätodennäköiseltä esittää, että Lazzaraton julistama autonomian aste olisi millään tavoin tyypillinen. Todellakin, ottaen huomioon monien itsetyöllistyneiden rakenteellisen riippuvaisuuden yksittäisestä asiakkaasta - usein suuresta firmasta, jonka tuotantorytmille ne ovat kiitollisuudenvelassa - näyttää jossain määrin pakonomaiselta esittää, että tällaiset työläiset ovat irtautuneet pääomasuhteen kahleista. Jos jotain, nämä olosuhteet manaavat esiin niiden aikaisempien työläisten olosuhteita, jotka, samalla kun pitivät itsellään työvälineidensä kontrollin, olivat muodollisesti alistettuja pääomalle. Tämän seurauksena saattaa osoittautua käyttökelpoisemmaksi luonnehtia monia tämän päivän itsetyöllistyneitä "palkattomaksi työvoimaksi", ellei jopa, kuten Bologna yhtä lailla esittäisi, "verkostoyrityksen uudeksi massatyöläiseksi" (Bologna 1992: 17). Mitä tulee tältä polulta esiin nousevaan sosiaaliseen identiteettiin, kuva, jonka Primo Moroni on maalannut Milanon itsetyöllistyneiden kasvavasta määrästä, on synkkä: "Valtava itsevalorisaation ja 'palkattomuudeksi tulemisen' prosessi, joka, sen sijaan että tuottaisi yhteiskunnallista yhteistyötä yrityksen hierarkkisen hallinnan ulkopuolella (kuten jotkut olisivat toivoneet), tuottaakin uusia egoismeja ja erillisiä, suvaitsemattomia yksilöllisyyksiä" (Moroni 1992: 45).

Kaiken muun lisäksi, jatkuva polemiikki palkkatyösuhteesta pudottautumisesta osoittaa, että osa, yhä vähemmistö, italialaisten radikaalipiirien sisällä on tullut varovaiseksi koskien mitään suoraa hyökkäystä valtiota vastaan. Jotkut ovat esittäneet, että tämä kanta on sekä todiste sen kannattajien reformismista että suora seuraus heidän aiemmasta "irtisanoutumisestaan" (Ghignoni 1995: 176). Ottaen huomioon liikkeen tappioon liittyvät henkilökohtaiset kustannukset, tällainen varovaisuus konfrontaation suhteen on täysin ymmärrettävää. Keskeisempää on kuitenkin tämä kysymys: jos itsetyöllistyminen tarjoaa niin vähän toivoa, voidaanko joidenkin sosiaalikeskusten henkilöiden omaksumia "vetäytymisen" kollektiivisia muotoja yleistää? Ja voidaanko tämä todella saavuttaa, kuten amerikkalainen anarkistikirjoittaja Hakim Bey esittää, tavalla joka on pääoman katseelle näkymätön? "Kuinka voin elää mukavaa (jopa ylellistä) elämää, joka on vapaata kaikesta vuorovaikutuksesta ja liiketoimista TavaraMaailman kanssa? Jos ottaisimme sen kaiken energian, jonka vasemmistolaiset laittavat 'mielenosoituksiin', sekä sen kaiken energian, jonka libertaarit laittavat hyödyttömien, pienten kolmannen puolueen pelien pelaamiseen, ja jos uudelleen ohjaisimme kaiken tuon voiman todellisen maanalaisen talouden rakentamiseen, olisimme saavuttaneet 'Vallankumouksen' jo kauan sitten" (Bey 1993).

Mitä minun mielipiteeseeni tulee, on epäilyksenalaista, voiko tällainen strategia todella synnyttää yhteiskunnallisen autonomian instansseja; jos jotain, se manaa esiin elämän, joka muistuttaa enemmänkin rottia, jotka kituuttaen olemassaoloaan seinien välissä selviytyvät sillä mitä pystyvät haalimaan. Tässä Midnight Notesin argumentit koskien etelän ja idän yksilöiden pakoa kohti metropolien palkkatyön käsitettyjä etuja näyttävät yhtä olennaisilta niille, jotka etelässä ja pohjoisessa yrittävät paeta palkkatyötä: "jos he eivät luo paikkoja pääomaa vastaan liikeratojensa päätepysäkeillä, he tulevat löytämään itsensä, kuten Karibianmeren merirosvot, jatkuvasti paikoiltaan siirrettyinä ja lopulta uupuneina sekä tuhottuina." (Midnight Notes 1990: 9).

Harry Cleaverin äskeinen kirjoitus toistaa tätä pointtia. Käsitellen Laura Millerin tulkintoja sukupuolten välisistä suhteista ja amerikkalaisesta rajaseudun myytistä (Miller 1995), hän väittää, että pääoman väsymätön pyrkimys "kolonisoida" kaikki inhimillisen luovuuden tasot synnyttää vastarintaa, mukaan lukien yrityksiä "tempautua irti" sen otteesta. Samalla kun nämä hetket tarjoavat arvokkaita tilaisuuksia kokeilla uusia, ei-riistäviä sosiaalisia suhteita, myös ne tullaan musertamaan tai sulauttamaan, ellei niiden luovuus kohdistu "laajempaa kapitalistista järjestelmää" vastaan (Cleaver 1995a).

Sen tunnustaminen, että mikään tila ei tällä hetkellä voi olla olemassa pääoman vaikutusalan ulottumattomissa, merkitsee työskentelyä kohti "ristiriitojen ja konfliktin syventämistä" (Plinsky 1994: 81) tavalla, joka edistää massatason itseorganisaatiota. Tässä suhteessa laajempi väittely autonomien taatun toimeentulon keskusteluista saattaisi tarjota mahdollisen tavan tutkia kysymystä luokan itsetoimeliaisuudesta sosiaalisten suhteiden sfäärissä niiden kokonaisuudessa. Koskien kysymystä siitä, onko tällä lähestymistavalla menestyksen mahdollisuuksia olosuhteissa, joissa "vetäytyminen" saattaisi hyvinkin näyttää paljon todennäköisemmältä vaihtoehdolta, täytyy lopulta odottaa "läheisempää tutkimusta niistä moninaisista suunnista, joita erilaiset subjektiivisuudet saattavat tavoitella" tämän hetkisessä asioiden tilassa (Cleaver 1992: 17).

[Artikkeli julkaistu alunperin lehdessä Reconstruction #6 (Australia, 1995/96)⁵]

Kirjallisuus

• P. Adinolfi (1994) 'Autoproduzione: punto a capo', teoksessa F. Adinolfi ym., Comunità virtuali: I centri sociali in Italia. Manifestolibri, Rome.
• P. Alcock (1988) 'Unconditional benefits: misplaced optimism in income maintenance', Capital & Class 37, Spring.
• N. Balestrini (1989) The Unseen. Verso, London.
• P. Bernocchi (1993) Dal sindacato ai Cobas. Erre emme edizioni, Rome.
• H. Bey (1993) 'Permanent Autonomous Zones', http://www.left-bank.org/bey/permane2.htm.
• S. Bologna (1976) 'Proletari e stato di A. Negri: una recensione', Primo Maggio 7.
• S. Bologna (1992) 'Problematiche del lavoro autonomo in Italia (I)', Altreragioni 1, June.
• F. Borrelli (1995) 'Un agorà tra i banchi di libri e riviste', il manifesto, 28 March.
• G. Botti & C. Miglino (1995) 'Sulle pensioni più democrazia', il manifesto, 19 May.
• L. Castellano (1993) 'Il Potere degli Altri', Derive Approdi 0, July.
• La Classe (1969) 'Il rifiuto del lavoro', teoksessa L. Castellano (toim.) (1979), "Aut.Op. La storia e i documenti: da Potere operaio all'Autonomia organizzata" Savelli, Rome.
• H. Cleaver (1992) 'Marxian Categories, the Crisis of Capital and the Constitution of Social Subjectivity Today'. mimeo, University of Texis at Austin.
• H. Cleaver (1995a) 'The "Space" of Cyberspace: Body Politics, Frontiers and Enclosures'. mimeo, University of Texis at Austin.
• H. Cleaver (1995b) 'The Subversion of Money-as-Command in the Current Crisis', teoksessa W. Bonefeld ja J. Holloway (toim.), Global Capital, National State and the Politics of Money. Macmillan, London.
• A. Colombo (1990) 'Fughe senza fine, dieci anni di esodo', Luogo Comune 1, November.
• La Comune (1993) 'Uno spazio politico pubblico', La Comune 0, June.
• CSA Brancaleone (1994) 'Autogestione Mon Amour', Derive Approdi 5/6, Winter.
• CSOA Forte Prenestino (1993) 'Stretti tra il tempo...', Nessuna Dipendenza 3, 1 May.
• M. De Angelis (1994) 'Lavoro e mercato del lavoro capitalistico tra Auschwitz e il comunismo: "Crisi dell'occupazione", strategie del capitale e ipotesi strategiche per l'autonomia', vis-à-vis 2, Spring.
• A. Del Re (1994) 'Dov'è Giocasta? Analisi del welfare', Riff Raff 2, March. S. d'Errico et al. (1995) 'Manifesto dei lavoratori anarchici e libertari', Umanità Nova 75/12, 2 April.
• E. Ghignoni (1995) 'Brigate Rosse e autonomia del politico', vis-à-vis 3, Winter.
• A. Gorz (1989) Critique of Economic Reason. Verso, London.
• A. Gray (1988) 'Resisting economic conscription', Capital & Class 34, Spring. M. Hardt (1993) 'Il volo attraverso le alpi', Riff Raff 1, April.
• M. Hardt & A. Negri (1994) Labor of Dionysus. A Critique of the State-Form. University of Minnesota Press, Minneapolis.
• Hobo (1995) 'il razzismo nella tecnologia?', CYBER_PUNK area, CyberNet, 9 January.
• Iain (1995) 'Urban Survival Rave', Woozy 6.
• Klinamen (1992) 'Kritica alla proposta di Luogo Comune', Klinamen 3, June.
• Klinamen (1993) 'Uscita dal ghetto, esodo verso il centro', Klinamen 4, May.
• D. Krasivyj (1993) 'Produzione sociale e autogoverno', Riff Raff 1, April.
• M. Lazzarato (1994) 'General Intellect', teoksessa Red Notes (toim.) Immaterial Labour, Mass Intellectuality, New Constitution, Post-Fordism and all that... Red Notes, London.
• B. Lindsay (1995) 'Making Space: Notes on the Recent Student Demonstrations'. Reconstruction 5, Winter/Spring.
• Luogo Comune (1992) 'Per una democrazia extraparlamentare', Derive Approdi 0, July.
• E. Malos (1980) The Politics of Housework. Allison & Busby, London.
• C. Marazzi (1994) Il posto dei calzini. Edizioni Casagrande, Bellinzona.
• M. Melotti, R. Sbardella & M. Antignani (1990) 'Ma quale classe generale?!', Incompatibili 2, April.
• Midnight Notes (1984) 'The Working Class Waves Bye-Bye: A Proletarian Response to Andre Gorz', Midnight Notes 7.
• Midnight Notes (1990) 'Introduction to the New Enclosures', Midnight Notes 10, Fall.
• L. Miller (1995) 'Women and Children First: Gender and the Settling of the Electronic Frontier', teoksessa J. Brook ja I. Boal (toim.), RESISTING THE VIRTUAL LIFE: The Culture and Politics of Information. City Lights, San Francisco.
• P. Moroni (1992) 'L'Avventura della Transizione', Derive Approdi 0, July.
• P. Moroni (1995) 'No ai facili moralismi', il manifesto, 1 April.
• A. Negri (1976) Proletari e Stato. Feltrinelli, Milan, Second Edition.
• A. Negri (1979) Dall'operaio massa all'operaio sociale. Multhipla edizioni, Milan.
• A. Negri (1980) Il comunismo e la guerra. Feltrinelli, Milan.
• L. Nutarelli (1995) 'Autoproduzioni, taz e fritto misto: Funzione dei centri sociali e patologie schizo-socialiste', Invarianti 26, April.
• D. Padovan ym. (1995) Atti del convegno dul tema: Per una sfera pubblica non statale; autogoverno comunitario e cooperazione sociale. Grafton 9, Bologna.
• C. Palermo (1994) 'Reddito di cittadinanza e lavoro sociale', Riff Raff 2, March.
• J. Pixley (1993) Citizenship and Employment. Cambridge University Press, Cambridge.
• U. Plinsky (1994) 'Monete fuori corso', Riff Raff 2, March.
• M. Revelli (1993a) 'Uscire in mare aperto', Alt 1-2, February.
• M. Revelli (1993b) 'Conclusioni' to 'Inserto: Lavoro e innovazione industriale', Alt 3-4, April.
• V. Ruggiero (1993) 'Sentenced to normality: The Italian political refugees in Paris', Crime, Law and Social Change 10/1, January.
• Sandman (1995) 'il razzismo nella tecnologia?', CYBER_PUNK area, CyberNet, 3 January.
• C. Scarinzi (1993a) Il sindacalismo di base. Edizioni 'Sempre Avanti', Livorno.
• C. Scarinzi (1993b) 'Lavoro mentale ed autorganizzazione sociale', école 14, May.
• R. Ulargiu (1993) 'La nuova centralità del lavoro', Riff Raff 1, April.
• P. van Parijs (ed.) (1992) Arguing for basic income. Verso, London.
• Various Authors (1995) 'Consulta della rete autonoma dell'autorganizzazione sociale'. mimeo, Padua.
• B. Vecchi (1994) 'Frammenti di una diversa sfera pubblica', teoksessa F. Adinolfi ym., Comunità virtuali: I centri sociali in Italia. Manifestolibri, Rome.
• P. Virno (1993) 'Virtuosismo e rivoluzione', Luogo Comune 3/4, June.
• R. Watts (1995) 'Rethinking the Employment/Citizenship Link', Political Expressions 1.
• S. Wright (1988) Forcing the Lock? The Problem of Class Composition in Italian Workerism. PhD thesis, Monash University.

Viitteet

1. "Operaismon kannalta ainoa pätevä lähtöpiste mille tahansa teorialle, joka pyrkii olemaan vallankumouksellinen, sijaitsee talouden kehittyneimpien sektoreiden työväenluokan käyttäytymisen analyysissa. Enemmän kuin mikään muu, juuri tämä tavaramuotoisen työvoiman 'liikkeen poliittisten lakien' keksimisen tavoittelu tuli erottamaan operaismon muusta italialaisesta 60- ja 70-luvun vasemmistosta. Parhaimmillaan diskurssi luokkakokoonpanosta pyrki selittämään luokkakäyttäytymisen syvälle marxismiin uppoutunein käsittein, alkaen kamppailusta taloudellisen rationaalisuuden ja työnjaon kaksoistyranniaa vastaan; huonoimmillaan operaismo pyrki korvaamaan Marxin jäljittelyjen filosofian omalla historianfilosofiallaan, hyläten konfrontaation työväenluokan kokemuksen kanssa, kaikessa sen ristiriitaisessa todellisuudessaan, ylistääkseen sen sijaan myyttistä Luokkaa sen Autonomiassa. Oltuaan aluksi erottamattomasti yhteydessä, 70-luvulle tultaessa nämä sen diskurssin rationaaliset ja irrationaaliset merkitykset olivat käytännöllisten välttämättömyyksien paineen alla erkaantuneet varsin erillisiksi suuntauksiksi, joskaan eivät riittävässä määrin operaismon vuosikymmenen lopun poliittisen ja teoreettisen luhistumisen välttämiseksi." (Wright 1988: 3-4)
2. Jotta asiat olisivat vielä monimutkaisempia, tässä, kuten keskustelussa pääomasuhteesta tapahtuvan "exoduksen" mahdollisuudesta, lukuisia omaksuttuja positioita lisäksi pönkittää ilmeisesti siihen liittymätön mutta pitkällinen kiistanalaisuus, joka koskee 80-luvun joukkopidätysvaiheiden aikana otettuja kantoja. Tuohon aikaan, joidenkin vankilassa oikeudenkäyntiä odottamassa vietettyjen vuosien jälkeen, ryhmä näkyviä autonomeja, mukaanlukien Toni Negri ja Paolo Virno, "sanoutui irti" muodollisesti Brigate Rossen ja vastaavien ryhmien toteuttamasta aseellisesta taistelusta. Heidän näkökulmastaan tämä oli vain looginen seuraus vakavista poliittisista ja kulttuurisista eroista, jotka olivat jo pidemmän aikaa erottaneet autonomian sisäisiä hallitsevia virtauksia terroristijärjestöistä; monille muille autonomeille - joista jotkut olivat Brigate Rossen kaikkein purevimpia kriitikkoja - "irtisanoutuminen" edusti avautumista kohti valtiota muiden poliittisten vankien kustannuksella tai jopa irtiottoa koko vallankumouksellisesta politiikasta. Yhden harvoista saatavilla olevista englanninkielisistä kertomuksista irtisanoutumisesta on kirjoittanut Ruggero (1993).
3. Se että Castellano tahtoi valita tämän saagan keskeisen asiansa valaisemiseksi vihjaa jo joistakin ongelmista sen myytin taustalla, joka koskee exodusta keinona yhteiskunnalliseen autonomiaan. Kuten sekä Miller (1995) että Cleaver (1995a) ovat osoittaneet, se erityinen muoto, jonka tämä pako läntiselle rintamalle omaksui, ei ainoastaan epäonnistunut palkkatyösuhteen kolonisoimaksi tulemisen välttämisessä, vaan oli läheisessä yhteydessä alkuperäiskansojen siirtämiseen - kansojen, joilta uudisasukkaat olisivat voineet oppia jotain "oman" maan "omistamiseen" pyrkimisen luontaisista vaaroista.
4. Löysin Nutarellin esseen vasta saatuani valmiiksi ensimmäisen version tästä tekstistä. Minua kiinnosti vastaavan metaforan löytäminen hänen exodus-kritiikistään: metaforan "leikkivistä" hiiristä, jotka ovat pakotettuja pinkaisemaan suojaan kissan (kapitalistin) paluun myötä. Lisäksi hän esittää, että itsetuotanto on parhaimmillaankin herran pöydästä pudonneilla murusilla leikkimisen muoto ja että olisi vältettävä "antagonistisen kommunikaation välineen sekoittamista antagonismin päämäärään" (1995: 36).
5. Aikaisempi versio tästä tekstistä esitettiin sosialististen taloustieteilijöiden 25:nnessä vuosittaisessa konferenssissa "Sosialismi markkinoiden tuolla puolen", joka pidettiin 7.-9. heinäkuuta 1995 Newcastle upon Tynessa. Kiitokset kommenteista Massimo De Angelisille, mukaanlukien hänen jatkuvan "työn sinänsä" (epä)merkityksen toistamisesta.