2003-07-09

Veganismi: lihan kielto lihallisena politiikkana

Jukka Peltokoski

Veganismi oli vahvasti osa 1990-luvun nuoren polven vastakulttuurista kenttää. Erilaiset elämäntapainnovaatiot kulutusboikoteista dyykkaukseen olivat ylipäätään merkittävä osa "skenen" politiikkaa. Veganismin saama suosio liittyi nähdäkseni siihen, että veganismiin tihentyi olennaisesti monia liikehdinnän kulttuurisia jäsennyksiä.

Ajatus kaikkien eläinten hyväksikäytölle perustuvien tuotteiden ja palvelujen boikotoinnista eläinten oikeuksien nimissä rantautui Suomeen eläinoikeusliikkeen myötä 1990-luvun alussa. Aktivistien näkökulmasta kyse oli ennen kaikkea vastalauseesta eläinten olojen nopeaan kurjistumiseen teollistuneessa ja maailmanmarkkinoihin kytkeytyneessä eläintuotannossa.

En usko, että veganismin koko merkitys kuitenkaan tyhjenee tähän. Ilmiössä oli selvästi jotain kulttuurisesti merkittävää koko vastakulttuurisen kentän kannalta ja sitä tarkastelemalla voidaankin mielestäni sanoa jotain oleellista 1990-luvun liikehdinnästä ylipäätään. Mutta mitkä käsitteet avaisivat sopivan kosketuspinnan aiheeseen?

Eräs mielenkiintoisimmista politiikan ja liiketutkimuksen viimeaikaisista avauksista liittyy tyylin käsitteeseen. Politiikan tutkija Pertti Lappalaisen mukaan aktivisteilla on erilaisia makuja, joiden mukaisesti he tuntevat jotkin liikkeet ja toimintatavat omikseen ja vierastavat toisia. Näkemyksen mukaan tyyli on erottamaton osa poliittista toimintaa sisältäen toiminnan ymmärtämisen kannalta yhtä tärkeitä merkityksiä kuin toiminnalle annetut suorat perustelut.

Myös kaksi muuta käsitettä on hyödyllistä ottaa esiin. Ranskalaisfilosofi Gillez Deleuze on kirjoittanut rihmastoista. Olennaista rihmastoissa on niiden "ei-puumaisuus". Yhden rungon sijaan rihmasto on horisontaalisten viivojen ja niiden yhteenliittymien moneus. Rihmasto ei palaa "Yhteen" (perustaan, pääperiaatteeseen...), mutta se ei ole myöskään rakenteeton. Se on sommitelma sisältäen eri tavoin toistensa kanssa risteäviä virtoja ja risteyskohtien "sykeröitä". Tällaisena muodostelmana rihmastoon on aina enemmän kuin yksi sisäänpääsy. Rihmasto ei ole kuitenkaan puun vastakohta, vaan siitä voi kasvaa puita ja puut voivat versoa uusia rihmastoja.

Hannu Toivanen on puolestaan esitellyt radikaalista vastakulttuurista tekemässään tutkielmassa tihentymän käsitettä. Toivasen mukaan vastakulttuurissa syntyy ajoittain tiloja, joissa kollektiivinen vuorovaikutus kiihtyy synnyttäen merkitysten uudelleen järjestymisiä, toisinaan jopa merkitysten kumoutumisia ja korvautumisia. Tihentymät ovat erityisesti konfliktitilanteissa syntyviä luovia ja vallankumouksellisia tiloja. Aktivistit kokevat ne tunteena siitä, että "jotain tapahtuu" vaikka eivät pystyisikään sanomaan tarkasti mitä.

Itse haluan lisätä tihentymisen ajatukseen merkitysten "täyttymiseen" liittyvän ulottuvuuden. Ajatukseni on, että tihentymiä seuraavissa merkitysjatkumoissa syntyy käytäntöjä, jotka materialisoivat ja konkretisoivat uusia tai uudelleen järjestettyjä merkityksiä. Väitän, että juuri näin kävi 1990-luvulla veganismin ja useiden muiden elämäntapainnovaatioiden kohdalla.

Veganismin rantautumista ja yleistymistä edelsi kiihtynyt kollektiivinen merkitystyö: vakiintuneita ympäristö- ja eläinsuojelujärjestöjä kritisoitiin, eläinsuojelu- ja ympäristökysymyksiin etsittiin uutta lähestymistapaa, suoran toiminnan ajatus nousi useasti esiin... Syntyi tila, jossa merkitykset liikkuivat, kumoutuivat ja kehkeytyivät. Koettiin eräänlainen "hulluuden hetki", jossa kaikki näytti mahdolliselta, kuten Aristide Zolberg on liikkeiden kiihkeitä tilanteita kuvannut.

Kasvissyönnin (uudelleen) politisoiminen ja veganismi olivat eräitä tihentymän synnyttämistä merkitysjatkumoista ja konkretisoitumista. Niiden välityksellä työstetyt merkitykset käännettiin käytännöiksi. Tässä tapauksessa kyse oli siis olennaisesti kehollisesta "täyttymisestä". Lihan kielto tuli lihaksi ja ruumis alkoi kantaa sanaa.

Kokonaisvaltaista radikalismia

Veganismin saaman suosion perustana oli siis se, että sillä kyettiin kääntämään monet liikehdinnän piirissä synnytettyistä merkityksistä käytännön toiminnaksi. Puretaan tätä keskusteluavaruutta. Veganismi tuli Suomeen eläinoikeusaktivistien toimesta ja se myös määriteltiin ensisijaisesti eläinoikeudelliseksi valinnaksi. Nopeasti veganismi yhdistettiin kuitenkin myös ympäristökysymyksiin ja niin sanottujen kolmansien maiden ongelmiin. Aktivistit korostivat muun muassa kasvissyönnin mahdollisuuksia maailman nälkäongelman kannalta, koska kasvisravintoa pystytään tuottamaan sekaravintoa pienemmillä resursseilla. Tuotiin myös esiin, että kasvisruoan tuotanto kuormittaa luontoa eläintuotantoa vähemmän.

Näin veganismilla vastattiin useisiin liikkeen poliittisiin huolenaiheisiin. Lisäksi se koettiin "tyylikkääksi" elämäntavaksi; se istui 1990-luvun aktivismin kuosiin. Ensinnäkin, juuri mainittuihin useisiin poliittisiin kytköksiin liittyen, veganismi koettiin kokonaisvaltaiseksi valinnaksi, mikä vastasi liikehdinnän yleistä kulttuuria. Liikkeellehän oli tyypillistä sosiaalisten ja ekologisten kysymysten yhdisteleminen sekä suuren luokan ratkaisujen ("ympäristövallankumouksen") peräänkuuluttaminen, yhteen asiaan tai osittaisratkaisuun tuijottamisen sijaan.

Veganismiin liitetty radikalismin vivahde oli toinen aktivistien makua selvästi miellyttänyt seikka. Uuden aallon toimijat halusivat erottautua vakiintuneista protestitahoista, erityisesti ympäristö- ja eläinsuojeluliikkeen kompromissihakuisista osista. Erottautuminen tapahtui muun muassa radikalisoimalla vaatimuksia ja toimintaa. Aktivisteilla oli vähintään yhtä suuri halu muuttaa itse liikehdintää kuin yhteiskuntaa. Samalla omalla tyylillä etsittiin liikehdinnälle uusia kannattajakuntia ja vakuutettiin heitä siitä, että uusi aalto tulee tekemään enemmän kuin edeltäjänsä. Kaikessa "ehdottomuudessaan" ja peräänantamattomuudessaan veganismi oli muodikkaan radikaalia.

Omaehtoista politiikkaa, kasvokkaista etiikkaa

Kolmas veganismiin "natsannut" piirre oli liikehdinnän omaehtoisuuden vaatimus. Radikalismin kenttää jäsensi vahvasti punk- ja anarkistikulttuureista tuttu tee-se-itse -periaate (DIY eli Do-It-Yourself). "Itse tekeminen" ja ruohonjuuritason toiminta koettiin ylhäältä päin annetun ja kaupallisen vaihtoehdoksi sekä vastavoimaksi. Veganismi kyseenalaisti vallitsevat kulutustottomukset ja tarjotut vaihtoehdot, ja se koettiinkin valinnaksi oma-aloitteisen ja henkilökohtaisen voimaistumisen nimissä.

Omaehtoisuuden markkinasuuntautunut puoli näyttäytyi kulutuskriittisyytenä. On lähes mahdotonta edes kuvitella 1990-luvun aktivistia, jonka hyllystä ei olisi löytynyt Tietoisen kuluttajan opasta ja joka ei olisi korostanut ekologisia ja eettisiä kulutusvalintoja osana aktivismia. Kulutusyhteiskunnan normeja paettiin veganismin lisäksi kirpputoreille ja roskakoreille. Myös ympäristöliikkeen perinteistä maalaisromantiikkaa oli ilmassa, mutta huomattavan vähäisessä määrin verrattuna ympäristöliikkeen historiaan. Liike liikkui urbanisoituneessa poliittisessa tilassa.

"Toisinkuluttamisen" lisäksi veganismi oli avaus jonkin aivan muunlaisen poliittisuuden kuin parlamentarismin ja valtion kautta vaikuttamisen puolesta. Veganismissa politiikka tuli liki, kirjaimellisesti iholle, suorastaan solutasolle. Uutta elämäntyyliä rakennettiin toisinaan hyvinkin innokkaasti. Kokkauspiirit kukoistivat, reseptit kiersivät, ravintoaineopit läpäisivät verkostot... Avattiin sähköpostilistoja ja järjestettiin keskustelutilaisuuksia. Edustajiin ja viranomaisiin kohdistettiin enenevää tyytymättömyyttä. Jotkut esittivät vaatimuksia kansalaisuuden uudelleen politisoimista kapeiden sekä annettujen kuluttajan ja äänestäjän roolien kyseenalaistamiseksi.

Siinä missä omaehtoisuudella voidaan kuvata veganismin poliittista puolta, oli henkilökohtaisuus sen moraalinen ulottuvuus. Liikekentällä vaikutti vahva henkilökohtaisen vastuullisuuden korostus. Ympäristöön, toisiin ihmisiin ja eläimiin liittyvät kysymykset haluttiin kohdata "kasvokkain". Veganismi, henkilökohtaisten arjen valintojen politiikkana, sopi tähänkin trendiin.

Veganismi tihentymänä

En esitä, että yllä oleva kuvaisi tyhjentävästi 1990-luvun radikaaliliikehdinnän tyylin tai että jokainen aktivistivegaani olisi sulautunut samaan muot(t)iin. Liikkeet ovat kiihkeän merenkäynnin tiloja, joiden pyörteissä kukin liikkuu tavallaan riippuen siitä, millaisiin suhteisiin oma keho ja virtaukset asettuvat. Lisäksi 1990-luvun liikekenttä oli toki enemmän kuin se, mitä siitä on sanottavissa veganismia tulkitsemalla.

Väitän kuitenkin, että veganismi oli yksi merkittävimmistä liikehdinnän rihmastojen "sykeröistä". Sen suosiota voi selittää sekä sillä , että siinä konkretisoitui monia liikekulttuurin merkityksiä että sillä, että siihen oli koko ajan enemmän kuin yksi tarttumakohta ja sisääntulo.

Esitän edelleen, että veganismiin tihentyneitä merkityksiä voidaan koota biopolitiikan käsitteen alle: voidaan sanoa, että 1990-luvun liikehdintä oli luonteeltaan vahvasti biopoliittista ja tämä tuli näkyviin muun muassa veganismin saamassa suosiossa.

Biopolitiikka on ranskalaisfilosofi Michel Foucault'n käsite, jolla hän viittaa laajasti modernisaatioon liittyneeseen vallan luonteen muutokseen. Foucault'n mukaan klassisen ajan vallalle oli ominaista uhkaaminen kuolemalla, sen sijaan moderni valta toimii säätelemällä elämää. Tällainen biovalta ei perustu niinkään esivaltaan ja sen aseistukseen, vaan se säätelee, oikoo, arvioi ja asettaa ihmisiä arvojärjestykseen.

Biovalta normalisoi; se toimii normaalin ja epänormaalin, ei niinkään laillisen ja laittoman käsiteparilla. Kohteena ei ole ihminen juridisena oikeussubjektina, vaan elävänä ja kehollisena olentona. Näin elämän uusintaminen politisoituu, minkä seurauksena ihmisten kehot ja arki nousevat myös (potentiaalisiksi) vastarinnan paikoiksi. Muodokseen vastavalta ottaa puolestaan verkostot, suvereniteetin keskittävän ja hierarkisoivan vallan sijaan.

Vaikka biopolitiikka on suorastaan "vanha ilmiö", sen merkitys näyttää voimistuneen viime vuosituhannen lopulla. Biopoliittiset piirteet ovat tulleet läpi erityisesti uusissa yhteiskunnallisissa liikkeissä, joiden synty sijoitetaan yleisesti 1960 ja -70 -luvuille. Globalisaatiokehitys on edelleen kiihdyttänyt prosessia purkaessaan valtiokoneiston välittävää asemaa pääoman ja kehojen välistä. Elämäntapa ja subjektiviteetti muodostuvat "paikoiksi", joilla tehdyt aloitteet koetaan yhtä aikaa henkilökohtaisiksi ja poliittisiksi, paikallisiksi ja globaaleiksi. Ihmiset kokevat olevansa kasvokkain maailmanjärjestyksen kanssa: oma arki ja subjektiviteetti nousevat samalla sekä eettis-poliittisen työstämisen lähtökohdiksi että kohteiksi.

Veganismin biopoliittisuus

Vegaaneja voisi ehkä kutsua arkipäivän tottelemattomiksi. Rikkomalla vallitsevia normeja he pyrkivät avaamaan toisenlaisten elämänmuotojen mahdollisuuksia yhteiskunnassa, jonka he kokevat uhkaavan perustavasti luonnon, eläinten ja ihmisten elämää. Vegaanit kyseenalaistavat ennen kaikkea kulutusmalleja, murtaen kuitenkin samalla koko kulutuslogiikkaa kuljettamalla moraalisia ja poliittisia merkityksiä markkinoiden tavarasuhteisiin, osan peräänkuuluttaessa jopa koko kuluttajaroolin kaatamista. Veganismi on "suoraa toimintaa", jossa aloitteellisuus ja vastarinta tuodaan omiin käsiin ja omalle vastuulle. Se oli radikaalia erottautumista, mutta myös uutta luovaa toimintaa, siis eräänlaista exodusta.

Vaikka biopolitiikan käsite korostaakin tietyssä mielessä "yksilöllisyyttä", ei sitä pidä ymmärtää yhteisöllisyyden vastakohdaksi. Niinpä veganismikin oli jatkuvasti kyse myös yhteisöllisyyden rakentamisesta. Kyse oli prosesseista, joissa veganismin merkityksiä ja käytäntöjä on määritelty yhtä aikaa niin kollektiivisella kuin subjektiivisellakin tasolla.

Rihmastollisena tihentymänä veganismilla oli yhteisöllisyyttä tuottavaa merkitystä myös koko protestoinnin tasolla. Liikkeen jäsenet tunnistivat veganismissa yhteisesti jaettuja merkityksiä ja vegaaniksi ryhtyminen oli yksi tapa kiinnittyä osaksi liikeyhteisöä. Samalla yhteisöllisyys merkitsi kykyä tuottaa itsearvostusta veganismille ja liikeyhteisölle (itsevalorisaatio) - vastarinnassa valtakulttuurin normalisoiville paineille.

Yhteisöllisyys viittaa loppujen lopuksi myös siihen, että veganismi oli liikekentän vuorovaikutuksessa tuotettu innovaatio. Veganismi ei toki ollut "suomalainen" keksintö, se tuotettiin muualta, mutta yhtä kaikki, se ei tipahtanut taivaasta, vaan perustui merkitysten kollektiiviseen uudelleen järjestämiseen, luovaan hetkeen, joka sijoittui 1990-luvun alkupuoliskolle, merkitysten tihentymän aikaan, kuten Toivanen on asiaa kommentoinut.

Itse asiassa täsmällisintä on todeta, että veganismin kohdalla ilmiön ulkomaisuus-suomalaisuus -jäsennys ei ollut koskaan merkittävä. Veganismi oli yhtä aikaa sekä paikallista että globaalia. Kukin vegaani(verkosto) teki siitä läheisen itselleen, oman tyylisensä, mutta samalla kyse oli globaalista vastakulttuurista (kansallisten jäsennysten ylittämisen mielessä, ei toki siinä mielessä, etteikö veganismi olisi painokkaammin länsimainen kuin koko planeetalle tasaisesti levittäytynyt ilmiö). Punkpiireissä levisi vegan sXe -suuntaus. Monet hiphopparitkin käyttivät sitä ikään kuin meriittinä ja heittivät lavalla vegaaniriimiä.

Liha on murhaa, mutta ruumis politiikkaa

Keskusteltaessa veganismin biopoliittisuudesta on kaksi asiaa, joita erityisesti ei voi ohittaa, tunteet ja ruumiillisuus. Vaikka vegaanit ovat puoltaneet valintaansa julkisuudessa vetoamalla lähinnä utilitaristisiin ja deontologisiin eläinoikeusoppeihin, ympäristökuormituksen tilastoihin ja muihin "äärirationaalisiin" seikkoihin, on selvää, että kyseessä on myös perustavasti tunteellinen valinta.

Tunteellisella en viittaa mihinkään järjelle vastakohtaiseen ajattelun tasoon, vaan siihen, että veganismissa politiikan lähtökohdat liikkuvat perinteisen politiikan - ymmärrettynä parlamentarismiksi tai muuksi yhteiskunnan virallisen koneiston sisällä tapahtuvaksi intressien ajamiseksi - tuolle puolen. Tähän voidaan ehkäpä viitata Levinasin "eettisellä", joka nousee eettisten subjektien välisistä kasvokkaisista suhteisista, Agambenin "alastomalla elämällä", joka viittaa juridisista vaatteista riisuttuun "elämään itseensä" ja sen uusintamiseen tai Baumanin ehdottomalla vastuullisuudella.

Biopoliittista vastarintaa tulkitaan usein itsesäätelyn näkökulmasta, mutta veganismi tuo esiin, että se voi sisältää myös hoivaamiseen liittyviä arvoja. Veganismi on tästäkin näkökulmasta jotain, mikä on syvästi kiinni omassa ruumiissa, ja suhteessa toisten ruumiisiin. Tästä nouseva politiikan kaava on suorastaan yksinkertainen: sinä ja bios, sinä ja toiset, sinä ja maailmanjärjestys.

Filosofit Ferenc Fehér ja Agnes Heller ovatkin korostaneet, että biopoliittisten liikkeiden ominaislaatu perustuu siihen, että ne pyrkivät tekemään politiikaa juurista asti. Perinteisten kansallisuus-, puolue- ja luokkatunnusten sijaan politiikan näyttämölle marssitetaan oma ruumis ja elämän ylläpitämiseen liittyvät vaatimukset. Valtajulkisuudessa tämä on herättänyt hämmennystä, pelkoakin. Totta toki onkin, että biopolittisuuteen sisältyy potentiaalisia vaaroja. Kun aiemmin yksityisiksi ja epäpoliittisiksi määritellyt elämänalueet nostetaan poliittisiksi, voi seurauksena olla fasistisia interventioita toisten elämään.

Samalla biopoliittisuus sisältää kuitenkin myös mobilisoivia voimavaroja ja se pitää kiinni liikkeenomaisuudesta siinä, missä perinteinen politiikka jähmettyy helposti institutionaaliseksi ja ammattimaiseksi toiminnaksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ruumiillinen politiikka tulisi pitää institutionaalisen vastakohtana. Päin vastoin, biopoliittisuuden luisuminen pelkäksi yksityiseksi vaikuttamiseksi ja negatiiviseksi erakoitumiseksi normaaliyhteiskunnasta, jopa oletetun autenttisuuden puolustamiseksi tai luonnollisen elämäntavan kuvitelmiksi, on ollut nimenomaan veganismin uhkia.

Mainittuja ongelmia voidaan koota puhtauden käsitteellä. Fasismi on yhteisöllisyyden puhtautta, yhteisön määrittelemistä yhden periaatteen varaan ja "toisten" karkottamista rajojen taakse. Yksilöllisen identiteetin puhtaus on yhteisöllisyyden, oman yhteisöllisen rakentuneisuuden ja poliittisen viitekehyksen karistamista. Vegaaniverkostoissa on epäilemättä vaikuttanut puhtauden virtauksia vegaanipoliiseista eteeriseen hippeilyyn.

Veganismi on siis sikälikin mielenkiintoinen liikekentän ilmiö, että se on tuonut esiin sen raikkauden lisäksi siihen piilevästi sisältyviä sisäisiä haasteita. Olennaista haasteisiin vastaamisessa tulee uskoakseni olemaan kulkeminen subjektiviiteetista rakenteisiin ja takaisin, eli subjektiivisen tilanteen paikantaminen suhteessa ympäröiviin valtaverkostoihin sekä vastavallan kehittäminen näiden jännitteissä ja murtumissa puhtauden käytäntöihin sortumatta.


Teksti on osin lyhennelty, osin edelleen kehitelty versio artikkelista, joka on ilmestynyt Pirita Jupin, Jukka Peltokosken ja Miikka Pyykkösen toimittamassa kirjassa Liike-elämää. Vastakulttuurinen radikalismi vuosituhannen vaihteessa. SoPhi, 2003.


Kirjallisuutta:

  • Deleuze, Gilles (1992). Autiomaa. Helsinki: Gaudeamus.
  • Douglas, Mary (1966). Purity and Danger: An Analysis of Concepts of Pollution and Taboo. Baltimore: Penguin Books.
  • Eder, Klaus (1996). The Social Construction of Nature. A Sociology of Ecological Enlightenment. London: Sage.
  • Fehér, Ferenc & Heller, Agnes (1994). Biopolitics. Aldershot: Avebury.
  • Foucault, Michel (1999). Seksuaalisuuden historia. Helsinki: Gaudeamus.
  • Hardt, Michael & Negri, Antonio (2000). Empire. Cambridge, Mass.: Harvard University Press.
  • Heima-Tirkkonen, Tuula; Kallio-Tamminen, Tarja & Selin Tove (toim): Ruohonjuurista elämänpuuksi. Suomalainen vaihtoehtoliikehdintä. Helsinki: Vihreä Sivistysliitto.
  • Husso, Marita (1993). Vegetarismi valintana. Näkökulmia vegetarismin ekologisiin, eettisiin ja ruumiillisiin perusteisiin. Yhteiskuntapolitiikan laitoksen työpapereita 79, Jyväskylän yliopisto.
  • Juppi, Pirita; Peltokoski, Jukka & Pyykkönen, Miikka (toim.) (2003): Liike-elämää - Vastakulttuurinen radikalismi vuosituhannen vaihteessa. Jyväskylä: SoPhi.
  • Konttinen, Esa (1998). Uusien liikkeiden tuleminen subjektiviteetin puolustamisen kulttuuri-ilmastossa. Teoksessa Ilmonen, Kaj & Siisiäinen, Martti (toim.): Uudet ja vanhat liikkeet. Tampere: Vastapaino, 187-217.
  • Konttinen, Esa & Peltokoski, Jukka (2000). Ympäristöprotestin neljännen aallon sielunmaisema. Sosiologia 37:2, 111-129.
  • Lappalainen, Pertti (2002): Poliittisen tyylin taito. Tampere: Vastapaino.
  • Lappalainen, Pertti (1999) (toim.). Tyylikästä kansalaisaktiivisuutta. Politiikan tutkimuksen laitoksen julkaisuja 11, Tampereen yliopisto.
  • Peltokoski, Jukka (1999). Käyn rehuilla. Veganismi kokemuksena ja kollektiivisena toimintana. Julkaisematon pro gradu -tutkielma. Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos, Tampereen yliopisto. www.cc.jyu.fi/~jukpelto/sisallys.htm
  • Toivanen, Hannu (1997). "Do it yourself" - DIY vastarinnan sosio-kulttuurisia merkityksiä organisoivana periaatteena ja käytäntönä. Julkaisematon kulttuuriantropologian syventävien opintojen tutkielma. Suomen kielen, kirjallisuuden ja kulttuurintutkimuksen laitos, Joensuun yliopisto.
  • Purmonen, Joni & Tuomivaara, Salla (1996): Ulos häkeistä. Kaksi näkökulmaa uuden eläinliikkeen sisältä. Helsinki: Tammi, 23-213.
  • Zolberg, Aristide (1972). Moments of Madness. Politics and Society 2:2, 183-207.