2003-05-05

Pätkätyöläisten vappu Milanossa

Markus Termonen

Onko vappuperinne enää muuta kuin vanhakantaisen vasemmiston itsetyytyväisiä kulkueita? Puheenvuoroja, joissa saatetaan kritisoida työelämän yksittäisiä piirteitä, kuten joustavuuden lisääntymisen ongelmia, mutta jotka eivät laajemmin kyseenalaista nykyisen vallan toimintaa? Liturgiaa, joka ei innosta epävarmaa työtä tekeviä työläisiä eikä löydä yhteyttä viime vuosina nousseeseen merkittävään globalisaation sisällöstä taistelevaan liikkeeseen?

Milanossa vappuna 2003 kaduille kerääntyi "pätkäproletariaatin" väkeä esittämään vaatimuksiaan säännöllisen toimeentulon puolesta ja joustavuuden kielteisiä vaikutuksia vastaan. Paraati ei esittänyt vaatimuksiaan työn, vaan pikemminkin rikkaamman vapaa-ajan puolesta, samalla kun vaatimukset liittyivät - Italian poliittiselle tilanteelle ominaisesti - Berlusconin politiikan vastustamiseen.

Paraatiin osallistui noin 50 000 henkeä. Verrattuna Italian valtaviin rauhanmielenosoituksiin, joihin osallistui enimmillään miljoonia, se ei toki ole paljon. Kenties tässä tapauksessa laatu kuitenkin korvaa määrän: siinä missä rauhanmielenosoituksissa mielenosoittajia yhdistää lopulta tuskin mikään muu kuin "rauhan" vaatimus, pätkäproletariaatin vappumielenosoituksessa koko joukko yhdistyi erittäin kriittisten lähtökohtien taakse, hyökätäkseen nykyisiä globaaleja eliittejä vastaan, mutta samalla juhliakseen omaa voimaansa.

Paraatin järjestämiseen osallistui kirjava joukko ihmisiä pätkätyöläisten organisaatioista sosiaalikeskusten väkeen, media-aktivisteihin, yksittäisiin ay-liikkeen ryhmiin ja poliittisten puolueiden nuorisojärjestöihin. Tapahtumaan osallistui erillisenä joukkona myös pyöräilevä tuhannen hengen Critical Mass -ryhmä. Reitin varrella ripustettiin äärioikeiston neuvonantajien talon lähistölle näitä solvaava banderolli. Mielenosoitus päättyi Castellon aukiolle, jossa juhla jatkui konsertin muodossa myöhäiseen yöhön saakka.

Pätkäproletariaatin vapputapahtuman julistus:

MAYDAY 003

Kaikille naisille ja miehille Euroopassa
Jotka tekevät satunnaisia, alipalkattuja töitä
Kaikille media-, ammattiyhdistys- ja maanalaisille aktivisteille
Pyöräileville kumouksellisille
Joustaville viihdyttäjille
Kapinalliselle pätkäproletariaatille
Miljoonille siirtolaistyöläisille
Miljoonille mielenosoittajille
Ympäri maailmaa
Kutsumme teidät MAYDAY 003 -tapahtumaan!

Uusliberalismi palaa
- eilen se mursi ammattiyhdistyksiä ja teki meistä kaikista määräaikaisia työläisiä
- tänään se tappaa meitä sotalogiikkansa vuoksi
Hukutetaan se MAYDAY 003 -paraatin Rauhanomaiseen Mereen

MAYDAY 003: eurooppalaisen pätkäproletariaatin paraati

Blair, Aznar, Berlusconi: mitä niillä on yhteistä? Kaikki kolme ovat Bushin liittolaisia sodassa Irakia ja siellä eläviä ihmisiä vastaan. Sodassa, jolla saavuttaa kontrolli maailmasta ja tappaa heti syntymässään mikä tahansa mahdollisuus eurooppalaisesta yhteiskunnallisesta projektista, jonka rakentavat alhaalta käsin globaalin demokratian puolesta toimivat poikkikansalliset liikkeet.

Atlanttinen kolmen ryhmä menee sotaan Bushin kanssa puolustaakseen uusliberalismin autoritaarista versiota, samalla kun sitä suuresti auttaa suuryrityksiä puolustava mediamanipulaatio, joka levittää valheita ja peittää Mesopotamiassa toteutettavat teurastukset (herra Berlusconi tarjoaa käsittelyn Italiassa, Rupert Murdoch välittää sotilaallista propagandaa koko maailmaan).

Bush ja hänen uusliberaalit apulaisensa, jotka seuraavat häntä suin päin hulluun ja onnettomaan "ehkäisevään" sotaan, ovat niitä samoja kusipäitä, jotka tahtovat alentaa miljoonien työtätekevien ihmisten kehot ja elämät monivuotiseen orjuuteen, alkaen naisista, vähemmistöistä, nuoremmista ja heikommista. Bush ja hänen kolme liittolaistaan ovat samoja, jotka haluavat tuhota mitkä tahansa globaalien suuryritysten suorittamaa hyväksikäyttöä rajoittavat säilyneet työvoimalait, ammattiyhdistysoikeudet ja yhteiskunnalliset rajoitteet.

Hullujen uusliberaali Eurooppa on päättänyt asettua äärikonservatiivisen ja hypermilitaristisen USA:n puolelle. Tällainen Eurooppa näyttää vihreää valoa pysyvälle tuholle, jota toteuttavat valkoiset, anglosaksiset protestantit (WASPit), maailman ase- ja öljyvaroja hallitsevat ylimykset. Kyseessä on Amerikka, jota kolonisoivat ziljoonat Wal-Martit ja McDonald'sit, hyväksikäyttäen laajalle levinnyttä yhteiskunnallista pätkäproletariaattia, satunnaistettua työvoimaa, joka koostuu miljoonista mustista, latinoista, köyhistä valkoisista, sadoista etnisistä ryhmistä, joita ajaa tarve ja alistaa välttämättömyys. Kyseessä on sama pätkäproletariaatti, joka kummittelee nykyaikaisten eurooppalaisten ja aasialaisten metropolien yllä, määräaikaisten ja maanalaisten työläisten uusi proletariaatti, jota on helppo kiristää ja erottaa, hyväksikäytettävissä aina viimeiseen verenpisaraan ja ajanhetkeen saakka, jatkuvasti maailman uusien herrojen ja näiden käskyläisten tietämättömän ja julman röyhkeyden nöyryyttämänä.

Ne joita satunnaistetaan ja marginalisoidaan pohjoisessa ovat myös niitä joita teurastetaan ja näännytetään nälkään etelässä. Ja sodan turmiolliset strategit kokeilevat nyt siviileillä sotilaallisen "joustavuuden" uutta strategiaa, he pyrkivät myös hallitsemaan "joustavaa" työvoimaa kaikkialla maailmassa. Euroamerikkalainen globaali eliitti ei osaa enää erottaa yksityistä ja julkista, vaurautta ja etuoikeutta, työtä ja orjuutta, vapautta ja kuolemaa. Pohjoisessa finanssilaitoksia, teknologiaa, kulutusta ja mediaa kontrolloivat eliitit nielevät ihmisten työajan; etelässä ne nielevät ihmisten elämän kokonaisuudessaan, myyden ja raiskaten heidän kehojaan.

Mutta Eurooppa ja Etelä-Amerikka ovat luoneet uuden mantereen: miljoonien verkostoituneiden yksilöiden Rauhanomaisen Meren, yksilöiden jotka ovat järjestäytyneet sellaisen projektin taakse, joka on paljon voimakkaampi kuin mikään korkean teknologian militarismi ja kristitty tai islamilainen fundamentalismi. Kyseessä on idea globaalista demokratiasta, joka tulee edistämään ja puolustamaan kaikkien ihmisten sosiaalisia oikeuksia maapallolla, jossa sota on ikuisesti kielletty ihmisten välisistä suhteista.

Me puhumme Seattlen, Porto Alegren, Genovan ja Firenzen globaalista liikkeestä, samasta liikkeestä, joka tänään vastustaa hyökkäystä Irakiin ja joka on luomassa uutta poliittista subjektia. Subjektia, joka potentiaalisesti kykenee rakentamaan uudelleen pankkiirien ja teknokraattien murentuvan Euroopan, kiitos sen suunnattomien agitaation ja verkostoituneen massaosallistumisen voimien. Tämä uusi yhteiskunnallinen subjekti on pätkäproletariaatti, ja sen aseet ovat työkonflikti ja media-aktivismi. Pätkäproletariaatti ovat ne miljoonat naiset ja miehet, jotka työskentelevät niukalla palkalla, synkkä tulevaisuus edessään. He käyvät töissä lauantaisin, kuten myös sunnuntaisin, he eivät omista elämäänsä eivätkä tunteitaan, työnantajien ja monikansallisten ketjujen eristäminä. Ja minkä vuoksi? Olemattoman asunnoista huolehtimisen, olemattoman terveydenhuollon, olemattomien eläkkeiden vuoksi, olemattoman koulutukseen, informaatioon ja kommunikaatioon pääsyn vuoksi, olemattoman puhtaan ilman ja olemattoman elämiskelpoisen ympäristön vuoksi.

Pätkäproletariaatti on sama asia postfordismille mitä teollinen proletariaatti oli fordismille: määräaikaista ja osa-aikaista työtä tekevät, satunnaistetut/joustavat työläiset ovat uusi yhteiskunnallinen ryhmä, jota uusliberalistinen ja jälkiteollinen talouden muutos edellyttää ja uusintaa. Kyseessä on kriittinen massa, joka nousee esiin kapitalistisen globalisaation jatkuvasta pyörteestä, kun tehtaita ja naapurustoja tuhotaan, jotta toimistot ja ostoskeskukset voivat korvata ne. Kyseessä ovat supermarketeissa ja vähittäismyyntiketjuissa raatavat palvelutyöläiset; informaatioteollisuudessa työskentelevät tietotyöläiset. Elämästämme on tullut kirjaimellisesti epävarmaa, kun suuryritysten joustavuuspakko imee meidät kuiviin, haluamme sitä tai emme.

MayDay 003 tahtoo voimallistaa pätkäproletariaatin, tämän uuden ja ratkaisevan yhteiskunnallisen subjektin. Siksi pyydämme teitä liittymään meihin euroopanlaajuisessa verkostossa, joka yhdistää eurooppalaisen yhteiskunnallisen aktivismin siskot ja toverit, ketjutyöläiset, lakkoilijat, Critical Mass -liikkeen, Equilibrio Precarion, Aarrg!-ryhmän, YoMangon, CGT:n, McTyöläisten vastarinnan, Bulkin ja lukemattomat muut vallatut ja itsehallitut sosiaalikeskukset Milanossa, Roomassa, Bolognassa, Bergamossa, Bresciassa, Lavenossa, Abbiategrassossa, Novarassa, Paviassa, kuten myös CUB:n ja muut perustason ammattiyhdistykset, nuorien kommunistien liikkeet, nuorien anarkistien liikkeet, edistykselliset katolilaiset ja itsepintaiset demokraatit. Italian Indymedia tukee MayDayn järjestämistä ja tulee pystyttämään Piazza Castelloon, paraatin tämänvuotiseen päätepisteeseen, kaikki maailman MayDayt yhdistävän Indymedia-keskuksen.

Tänään Italiassa olemme historiallisen tehtävän edessä. Meidän täytyy ehdottomasti päästä eroon herra Berlusconin kryptofasistisesta hallituksesta. Ainoa TV, jonka käyttö hänelle pitäisi sallia, on se joka on hänen vankilasellissään. Työvoimakysymys on herra Berlusconin kannalta hyvin ongelmallinen, kuten myös rauhanliike. Teidän täytyy ymmärtää, että tämä jätkä sanoo olevansa lain yläpuolella, koska enemmistö italialaisista on hänen takanaan. No, varmasti enemmistö italialaisista VASTUSTAA häntä aggressiivisen militarismin JA työvoiman joustavuuden suhteen. On aika antaa hänen tietää, että hänen on aika mennä.

Me olemme tympääntyneitä ja väsyneitä siihen, ettemme pysty pärjäämään ja että joudumme jatkuvasti näkemään itsemme häädettyinä, että meiltä evätään lainat, äitiysavustukset, lomat joista maksetaan palkkaa ja sosiaaliturva, koska meitä ei pestata pitkäaikaisesti anteliain palkoin sekä välillisin palkoin. Vaadimme riittävää ja säännöllistä toimeentuloa, ja ennen kaikkea vaadimme vapaa-aikaa itsellemme ja rakkaillemme: lisää aikaa rakastaa ja tuntea, kamppailla sekä tehdä yhteistyötä, vapaa-aikaa mielikuvitukseen ja osallistumiseen maailmassa, jossa elämä, vapaus, monimuotoisuus ja solidaarisuus eivät ole tyhjiä sanoja vaan elettyjä ja koettuja kokemuksia.

MAYDAY 003: Pätkäproletariaatti taistelee vastaan!

MAYDAY 003 -verkkosivut:
http://www.chainworkers.org/chainw/mayday003/autonomo.htm

Kuvia: